Järjetön tarve kuvitella, että kaikki täällä on persuja, vaikka kukaan ei kerro puoluekantaansa. Mutta vasurit kuvittelee, että näin on, se kertoo vaan tyhmyydestä. No, pakkomielteestä.
Tapatyöttömien vasemmistolaisten harhaisuus
Anonyymi
453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se vaikuttaa päähän, kun kaikki aika kulutetaan täällä.
Tämä on muuten erittäin rasittavaa. Itse en ole KOSKAAN kannattanut mitään puoluetta eli olen täysin neutraali mutta silti saan kuulla että olen persu, natsi ja vaikka mitä kun kerron mitä me tavalliset kansalaiset ajattelemme ja haluamme. Näillä viherhipeillä on todella outo, todellisuudesta irtaantunut mieli ja elävät jossain omassa kuplassaan. Johtuneeko liiallisesta pössyttelystä vai vegeilystä, kuka tietää..
Koulusta, opetusministeri on ilmeisesti saanut ujutettua vihreät aatteensa koulumaailmaan. Juuri on saanut lukea lehdestä, miten jo esikoulusta lähtien lapset aivopestään ilmastonmuutokseen, jota ei ole pystytty todistamaan, että se johtuu ihmisen toimista. Jostain olen lukenut, oliko 500 vuotta sitten(ajasta en ole varma, oliko vieläkin enemmän)maapallolla on ollut joku tosi lämmin vaihe. Ei se silloin ainakaan ihmisten aikaansaannosta ole ollut, ehkä maapallon lämpötila vaan vaihtelee jostain syystä, ihan vain itsekseen. Niin viisaita ihmiset eivät vielä ole, että koko maailmankaukkeutta ymmärtäisivät, jossa maapallo on vain yksi osa.
Joitakin vuosikymmeniä sitten Utsjoella nostettiin lammen pohjasta tuhansia vuosia vanhoja puun runkoja. Ihmisten toimesta ne eivät olleet sinne joutuneet, vaan paikalla on ollut sankka metsä. Nykyään siellä kasvaa vain vaivaiskoivua.