En tiedä mitä enää tehdä, ero pyörii päässä kaiken aikaa ja toisaalta taas tuntuu että vielä kannattaisi yrittää..niin yrittää mitä..
Kaikki poikaystävässäni ärsyttää, kaikki. Olemme olleet yhdessä n.1,5v ja olen ollut koko ajan mustasukkainen poikaystäväni eksäsästä, naispuolisista kavereista ja lähestulkoon tuntenut sellaisen tunneskaalan läpi joka on repinyt minut ihan hajalle. En ole koskaan aiemmin ollut mustasukkainen ja nyt yhtäkkiä olin, sitä tunnetta lietsoi ennestään poikaystäväni osaamattomuus helpottaa oloani. Päincvastoin välillä tuntui että hän pisti vain vettä myllyyn.
En ole koskaan tuntenut sielujen kemiaa poikaystäväni kanssa ja se koskee. Itse olen pohtija ja keskustelija ja mieheni armoton realisti, jotenkin hiujan lapsellinen välillä. En tiedä onko sellaisia keskustelija miehiä lopulta olemassakaan josta kovasti haaveilen..
Nyt on yhteisasumista takana n.2kk, tuore avoliitto siis. Asumme pääkaupunkiseudulla ja asunnon hankkiminen hankalaa. Olen saanut hyvän työpaikan joten taloudellisesti pärjäisin loistavasti yksinkin.
En tiedä enää antaako suhde enemmän kuin ottaa. Huomaan olevanio äärettömän ahdistunut, jopa paniikinomaisten tunteiden vallassa. Käyn kokoajan ylikierroksilla, pohdin tätä asiaa. Yritän ajatella positiivisesti, mutta en näe enää mitään hyvää. Mieleni tekisi repäistä itseni irti, mutta en vain osaa. Olen äärimmilleni jännittynyt ja tuntuu että kaikki on ihan pilalla.
Löydänkö enää koskaan mitään..tiedän,tiedän, koinhan kaksi vuotta sitten jo kipeän avoeron pettämisen jäkimainingeissa, sen jälkeen löysin tämän suhteen jossa olen kokenut niin paljon kärsimystä tunnetasolla...En tiedä onko tämä suhde ollut hyväksi tervehtymiselleni, vai jopa vienyt sitä taaksepäin.
Kuinka paljon ihmisen halutaan jaksavan pahaa oloa.. Tuntuu että tukehdun.
Mies on ollut kotoa poissa tämän viikon, olen nauttinut olostani rikolisen paljon, liian paljon. Kukaan ei nalkuta, eikä piinaa. Ei pakota, ei ivaile, ei tuo huonoja asioita mieleen..En vain tiedä tulenko sittenkään yksin onnelliseksi, entä jos olen liian yksinäinen..
Entä jos kukaan ei enää rakastukaan minuun..
Kaikki poikaystävässäni ärsyttää, kaikki. Olemme olleet yhdessä n.1,5v ja olen ollut koko ajan mustasukkainen poikaystäväni eksäsästä, naispuolisista kavereista ja lähestulkoon tuntenut sellaisen tunneskaalan läpi joka on repinyt minut ihan hajalle. En ole koskaan aiemmin ollut mustasukkainen ja nyt yhtäkkiä olin, sitä tunnetta lietsoi ennestään poikaystäväni osaamattomuus helpottaa oloani. Päincvastoin välillä tuntui että hän pisti vain vettä myllyyn.
En ole koskaan tuntenut sielujen kemiaa poikaystäväni kanssa ja se koskee. Itse olen pohtija ja keskustelija ja mieheni armoton realisti, jotenkin hiujan lapsellinen välillä. En tiedä onko sellaisia keskustelija miehiä lopulta olemassakaan josta kovasti haaveilen..
Nyt on yhteisasumista takana n.2kk, tuore avoliitto siis. Asumme pääkaupunkiseudulla ja asunnon hankkiminen hankalaa. Olen saanut hyvän työpaikan joten taloudellisesti pärjäisin loistavasti yksinkin.
En tiedä enää antaako suhde enemmän kuin ottaa. Huomaan olevanio äärettömän ahdistunut, jopa paniikinomaisten tunteiden vallassa. Käyn kokoajan ylikierroksilla, pohdin tätä asiaa. Yritän ajatella positiivisesti, mutta en näe enää mitään hyvää. Mieleni tekisi repäistä itseni irti, mutta en vain osaa. Olen äärimmilleni jännittynyt ja tuntuu että kaikki on ihan pilalla.
Löydänkö enää koskaan mitään..tiedän,tiedän, koinhan kaksi vuotta sitten jo kipeän avoeron pettämisen jäkimainingeissa, sen jälkeen löysin tämän suhteen jossa olen kokenut niin paljon kärsimystä tunnetasolla...En tiedä onko tämä suhde ollut hyväksi tervehtymiselleni, vai jopa vienyt sitä taaksepäin.
Kuinka paljon ihmisen halutaan jaksavan pahaa oloa.. Tuntuu että tukehdun.
Mies on ollut kotoa poissa tämän viikon, olen nauttinut olostani rikolisen paljon, liian paljon. Kukaan ei nalkuta, eikä piinaa. Ei pakota, ei ivaile, ei tuo huonoja asioita mieleen..En vain tiedä tulenko sittenkään yksin onnelliseksi, entä jos olen liian yksinäinen..
Entä jos kukaan ei enää rakastukaan minuun..
Vastaukset 9
Vanhimmat
..että tiedät jo vastauksen ongelmaasi. Miksi olla yhdessä henkilön kanssa joka aiheuttaa vaan pahaa oloa, ahdistusta? Ei miksikään. Ole rohkea ja tee päätöksesi.
Ei kannata roikkua rakkaudettomassa suhteessa vain sen takia että ketään ei enää löydä. Mistäs sen tietää?
Entäpäs, jos et törmää elämäsi Rakkauteen, koska roikut ja kituutat tässä suhteessa?
Ei suhteen alun, jossa te realistisesti ottaen kyllä olette, pitäisi olla koskaan noin vittumaista kenellekään! Miksi sä olet alkanut ja jäänyt suhteeseen, jossa ei paljoakaan kuulosta nautintoa ja iloa olevan? Ai kaikki kääntyy hyväksi? Ei vaihtamalla parane? Sähän sairastut, jos et ala pitämään itsestäs ja hyvinvoinnistas parempaa huolta. Kai tiedät, mitä pitkä alakulo, kireys ja stressi voi tehdä keholle?
Et siis ole koskaan ollut ihastunut poikaystävääsi? Aloit olla hänen kanssaan vain, ettei tarvitsisi olla yksin? Ei se yksin olo taida olla hassumpi ratkaisu, jos toinen on vain pelkkä ärsyke... Sulla vaikuttais olevan hyvin paha olla noitten tunteitten kans (herranjumala, kelläpä ei!), joten oletko miettinyt terapiaa?
Varmasti jostain löytyy parempi poikaystävä, kunhan nyt vain ensin annat ittes toipua tuosta edellisestä suhteesta sekä tästä uudemmasta. Ihan selvä homma, että sä oot mustis, jos edellinen suhde on päättynyt pettämiseen ja jos ei siitä toipumiseen ole annettu tarpeeksi aikaa.
Ala unelmoida! Pikkuhiljaa saat uskosi parempaan takaisin. Jos poikaystävä on huono, niin eikö ole erittäin todennäköistä löytää parempi? Ei ehkä kannata ihan vähän aikaan alaa etsimään sitä, vaan sitten kun voit paremmin. Tee kaikkee, selvittele päätäs ja ELÄ! Mitä voisit menettää tekemällä jotkut asiat ihan toisin? Mitä voisit saavuttaa?
Voimia sulle! =)
Kiitoksia vastauksistanne..todellakin tuntuu että sydän tietää jo mitä tahtoo, mutta järki ei osaa sitä toteuttaa. Tiedän että kun ikävuosia on 24 toivo ei ole aivan täysin menetetty.
En todellakaan pysty rentoutumaan poikaystäväni kanssa. Pelkään vaan riitoja, joita tuntuu tulevan nykyään joka asiasta.
Totta on, että kun tapasin nykyiseni, en enää edes tiennyt mitä on rakkaus. Minut oli petetty pahasti, ja edellisen avoliiton haavat olivat tuoreet ja kipeät. Otin kovin rankasti kaikki poikaystäväni naispuoliset ystävät ja pidin hänen ex-tyttöystäväänsä suurimpana uhkanani, vaikka hän ei ole suhteessamme ollut koskaan missään roolissa.
Totta on, että Oikea Rakkaus saattaa odottaa tuolla jossain, vain sitä hetkeä, että uskallan tehdä valinnan.
Vielä kerran satuttaa itseäni, kestää sen ja nousta taas. Matkalla johonkin suurempaan, oikeaan onneen.
Kiitos teille. Yritän löytää itsestäni sen voiman.
Kiitoksia vastauksistanne..todellakin tuntuu että sydän tietää jo mitä tahtoo, mutta järki ei osaa sitä toteuttaa. Tiedän että kun ikävuosia on 24 toivo ei ole aivan täysin menetetty.
En todellakaan pysty rentoutumaan poikaystäväni kanssa. Pelkään vaan riitoja, joita tuntuu tulevan nykyään joka asiasta.
Totta on, että kun tapasin nykyiseni, en enää edes tiennyt mitä on rakkaus. Minut oli petetty pahasti, ja edellisen avoliiton haavat olivat tuoreet ja kipeät. Otin kovin rankasti kaikki poikaystäväni naispuoliset ystävät ja pidin hänen ex-tyttöystäväänsä suurimpana uhkanani, vaikka hän ei ole suhteessamme ollut koskaan missään roolissa.
Totta on, että Oikea Rakkaus saattaa odottaa tuolla jossain, vain sitä hetkeä, että uskallan tehdä valinnan.
Vielä kerran satuttaa itseäni, kestää sen ja nousta taas. Matkalla johonkin suurempaan, oikeaan onneen.
Kiitos teille. Yritän löytää itsestäni sen voiman.
kaikki merkit näyttävät, ettet välitä miehestäsi. Älä pitkitä, lähde!
Miehesi käytöksessä näyttää olevan myös jotain sellaista, joka ei tee sinulle hyvää. Hurja mustasukkaisuus todistaa osaltaan siitä, ettet rakasta miestäsi. Omassa ex-liitossani huomasin saman, että mies voi tavallaan salakavalasti lisätä mustasukkaisuutta omalla käytöksellään, jotenkin kierosti vihjailemalla ja toisaalta toista mustasukkaisuudesta syyllistämällä jopa rankaisemlla, jolloin se vain yltyy.
Mustasukkaisuus kielii myös jonkinlaisesta perusturvattomuudesta suhteessanne.
Löydät varmaan sen keskustelevankin miehen, nuori kun varmaan olet vielä. Ja avomiehellesi annat samalla mahdollisuuden löytää itselleen sopiva kumppani.
hei tintti. Tarinasi kuullostaa liiankin tutulta ja kipeältä.Erosin samanlaisesta miehestä toissapäivänä,4 vuoden suhteen jälkeen. Jos haluat jutella olen valmis kuuntelemaan.Ymmärrän tunteesi ja ajatuksesi ehkä paremmin kuin hyvin,koin ja ajattelin aivan samanlain koko ajan.
Miksi tyytyisit "mökötykseen", kun ON olemassa niitä miehiä, jotka kykenevät keskustelemaan asiasta kuin asiasta?!
Mieti mitä haluat, äläkä tämän asian suhteen tyydy kompromisseihin!!
Minusta viestissäsi oli huolestuttavinta se, että uskot voivasi olevasi onnellinen vain parisuhteessa.
Miksi pelkäät, ettet löydä parempaa kun joka tapauksessa olet todennäköisesti onnellisempi yksin kuin nykyisessä suhteessasi.
Minusta ihminen voi olla onnellinen parisuhteessa vain jos tietää voivansa olevan onnellinen ilmankin sitä. Silloin ottaa vastuun omasta onnestaan, eikä aseta toiselle mahdotonta "onnenluojan" tehtävää.