Pakolainen karkotettava, jos saavat ehdottoman

Ari Koposen ehdotus pohjautui Ruotsin demarihallituksen lakimuutokseen, jonka tarkoitus on lisätä rikoksista tuomittujen karkotuksia jopa kolmanneksella. Jatkossa rikollisten tekojen ei enää tarvitse olla yhtä törkeitä kuin tähän asti ja ulkomaalaisen siteille Ruotsiin asetetaan korkeampia vaatimuksia, jotta ne voisivat estää karkotuksen.
Suomi ottaa mielellään karkoitetut. Vihr, Pekka tutkimusmatkalle.

Viime viikolla myös Yle uutisoi Tanskan hallituksen esittävän lakimuutosta, jonka mukaan kaikki ehdottoman vankeustuomion saavat ulkomaiden kansalaiset on karkotettava, jos he saavat ehdottoman
1051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minne karkoitetaan, tuskin kotimaahansa.

Äänestä

Tuomio rikoksesta se on ehdollinenkin tuomio.

Äänestä

Tuo pitäisi olla päivän selvä asia

Äänestä

Tanska vie ulkolaisia rikolliset lusimaan Kosovoon . Vuoristo vankilan sieltä eikä sa a palata Tanskaan Sekä ulkolaisia rikollisilta tupla kansalaisuus pois. Sekä voidaan ottaa Tanskan kansalaisuus pois. Tanskassa vaaditaan sossuapuun vastinetta. Ja pitää ulkolaisen ottaa työtä vastineeni sossu apuun. Jostain syystä niitä on nyt sitten muuttanut toisiin maihin. Suomessa( Iltalehti) noille maxetaan 2-3 kertaa suurempia KELA TUKIA kuin omille. Mixi??? Mixi??? Sehän ei kannata töihin.

Äänestä

Heh heh. Suomessa ne vetoaa ihmisoikeuksiin, jokainen irakilainen on saanut jo suomiämmän paksuksi. Vihreät duunaa niille humintäärisiä viisumeita, eihän niitä saa silloin karkotettua.

Äänestä
  • Nainen voi lähteä sitten mukaan.

    Äänestä

Naurattaa Ruotsin pakolaismäärät, ei huonot.

Äänestä
  • Tsekki 400 000 Ukrainan pakolaista. Toivottavasti EU ym, avittaa. Puola jne, huh, huh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tsekki 400 000 Ukrainan pakolaista. Toivottavasti EU ym, avittaa. Puola jne, huh, huh.

    Toinen+juttu++Ukrainan++pakolaiset+lähti+sotaa+pakkoon+UNCHR:+2015+pakolaisista+vain+4%+todellisia+pakolaisia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toinen+juttu++Ukrainan++pakolaiset+lähti+sotaa+pakkoon+UNCHR:+2015+pakolaisista+vain+4%+todellisia+pakolaisia

    Salen johdolla yhteislausuntaa " Meillä on unelma". 35 MRD maksanut. 2015 0nnellinen kansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ari Koposen ehdotus pohjautui Ruotsin demarihallituksen lakimuutokseen, jonka tarkoitus on lisätä rikoksista tuomittujen karkotuksia jopa kolmanneksella. Jatkossa rikollisten tekojen ei enää tarvitse olla yhtä törkeitä kuin tähän asti ja ulkomaalaisen siteille Ruotsiin asetetaan korkeampia vaatimuksia, jotta ne voisivat estää karkotuksen.
Suomi ottaa mielellään karkoitetut. Vihr, Pekka tutkimusmatkalle.

Viime viikolla myös Yle uutisoi Tanskan hallituksen esittävän lakimuutosta, jonka mukaan kaikki ehdottoman vankeustuomion saavat ulkomaiden kansalaiset on karkotettava, jos he saavat ehdottoman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu