Miksi traumatisoiduin tapaninpäivän tsunamista?

En ollut vuoden 2004 tsunamikatastrofissa eikä kukaan tuntemani ollut siellä. Silti traumatisoiduin siitä lievästi.

Aloin pian katastrofin jälkeen kärsiä ahdistuksesta ja univaikeuksista, kaikki tuntui synkältä, toivottomalta. Ajattelin esim. uutisissa kerrottuja asioita ja selviytyneiden itkuisia kommentteja ns. luupilla. Yhä uudestaan päähäni tuli joku lause mitä joku oli sanonut uutislähetyksessä. Tätä tapahtui erityisesti illalla kun olin käymässä nukkumaan.

Vuonna 2008 aloin nähdä toistuvia painajaisia joissa olin tsunamikatastrofin keskellä. Unien hyökyaallot olivat jättimäisiä. Useimmissa tsunamipainajaisissa oli maailmanlopun tunnelma. Painajaiset jatkuivat aina vuoteen 2014.

Oireet täsmäävät lievään traumatisaatioon. Ajattelin ensin ettei tämä voi olla mahdollista, koska minulla ei ollut mitään henkilökohtaista kytköstä katastrofiin. Hiljattain kuitenkin luin muissa yhteyksissä artikkelin traumoista, ja siinä sanottiin että joskus pelkästään järkyttävästä tapahtumasta kuuleminen voi olla tarpeeksi aiheuttamaan lievän trauman.

Minulle luultavasti kävi niin.

Muistan sen hetken, kun suurin järkytys tapahtui. Pari päivää tuhoisimman tsunamiaallon jälkeen eli joskus ehkä 28.-29.12 2004 olin yksin kotona, ja tv oli auki. Siellä alkoi jälleen uutislähetys katastrofista. Uutistenlukija kertoi teksti-tv:n sivun, jolla on päivittyvä lista tsunamissa kadonneista suomalaisista. Hetken mielijohteesta avasin kyseisen sivun. Ajattelin että ehkä siellä on pari-kolmekymmentä nimeä.

En voinut uskoa näkemääni. Sivulla oli aakkosjärjestyksessä useita kymmeniä, ehkä satoja nimiä. Listasta pystyi näkemään, että mukana oli kokonaisia perheitä, useita. Ensin vanhempien nimet ja iät, sen jälkeen esim. kolmen lapsen nimet ja iät. Nimiä ilmestyi koko ajan lisää, perheitä, lapsia, vauvoja.

Menin hajamieliseen tilaan. Kaverini soitti uudenvuoden suunnitelmista, ja vastasin, mutten saanut puhutuksi mitään järkevää. En pystynyt ajattelemaan.

En ikinä kehtaisi puhua tästä omilla kasvoillani kenellekään, koska minusta olisi häpeällistä valittaa omasta tsunami-järkytyksestäni, kun Suomessakin on valtavasti ihmisiä, jotka oikeasti olivat siellä. Monet heistä menettivät perheensä, ystäviään, läheisiään.

Näin anonyymisti halusin tämän kertoa.