Suomen parasta aikaa oli 1980-luvun alkupuoli

Kekkosen presidentti ajan päätyttyä Suomella oli vahva talous, olematon velka, hyvä ulkopolitiikka, vakaat olot ja ihmisillä optimistinen näkemys tulevaisuudesta.

Nyt kaikki tämä on tuhottu. Syyttävä sormi osoittaa Kokoomuksen ja Vihreiden suuntaan. Sieltä tulivat tuhoajat ja mädättäjät.
7266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Oli ainakin energia edullista ja ok-talon sai 150 000 markalla vuonna 1982. Se on nykyrahassa 63 800 euroa. Tänä vuonna 120 neliön ok-talojen lähtöhinnatkin ovat 350 000 €.

Äänestä
  • Silloin asuntoja ostettiin asumista varten. Ei ollut kaljupäitä selittämässä rahapodissa, miten asuntosijoituksen saa tuottamaan.

    Ainoa keino saada asuntosijoitus tuottamaan on tietenkin nostaa vuokraa tai hintaa tai niin kuin yleensä tehdään, molempia.

    Jos tarvitsee rahapodin kaljupään kertomaan sen itselleen "talousslangilla", ei ole syntynyt kovin ajattelukykyisenä.

    Ihmiset vaikuttavat nykyään kertaluokka tyhmemmille kuin silloin. Vaikka nyt jääkiekossa pärjätäänkin paremmin.

    Jotkut nuoremmat vaikuttavat nykyisin edes hieman älykkäille, mutta yleensä heidät äkkiä jyrätään. Niin käynee Sanna Marinillekin. Boomerisedät tekevät parhaansa päästäkseen hänestä eroon ja varmaan pääsevätkin. Sedillä kun on isot pippelit ja he ovat tottuneet huitomaan niillä päin näköä niin että vain ruplat niistä ruiskuaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin asuntoja ostettiin asumista varten. Ei ollut kaljupäitä selittämässä rahapodissa, miten asuntosijoituksen saa tuottamaan.

    Ainoa keino saada asuntosijoitus tuottamaan on tietenkin nostaa vuokraa tai hintaa tai niin kuin yleensä tehdään, molempia.

    Jos tarvitsee rahapodin kaljupään kertomaan sen itselleen "talousslangilla", ei ole syntynyt kovin ajattelukykyisenä.

    Ihmiset vaikuttavat nykyään kertaluokka tyhmemmille kuin silloin. Vaikka nyt jääkiekossa pärjätäänkin paremmin.

    Jotkut nuoremmat vaikuttavat nykyisin edes hieman älykkäille, mutta yleensä heidät äkkiä jyrätään. Niin käynee Sanna Marinillekin. Boomerisedät tekevät parhaansa päästäkseen hänestä eroon ja varmaan pääsevätkin. Sedillä kun on isot pippelit ja he ovat tottuneet huitomaan niillä päin näköä niin että vain ruplat niistä ruiskuaa.

    Jep. Silloin esimerkiksi sähkövoimalat omisti pääosin eri kunnat/kaupungit. Ei ollut ahneita pörssijätkiä ostelemassa noita ja korottamassa hintoja. Vuokra-asunnoissa oli valtion määräämä vuokrasääntely eli katto vuokrien tasolle. Inhimillistä.

    Ei ollut näin typeriä kansalaisia kuin nyt. Vakavasti sanottuna huomaa miten älykkyys on laskenut ja myös uusavuttomuus ja laiskuus. Mitään ei haluta tehdä itse ja ottaa selvää vaan Joku Muu-niminen henkilö saisi hoitaa kaiken perseen pesua myöten.

    Virkamiehet ja poliitikot olivat vakavampia kuin nyt, mikä onkin oikein. Vakavilla valtion jne asioilla ei pidä leikkiä vaan hoitaa ne kunnolla. Nyt ministeriakat vaan hymyilee idioottimaisesti ja somettaa. Viranhaltijoiksi on valittu typeriä hörhöjä kuten oli Yli-viikari. Tarja Halonen mädätti lopullisesti maamme ja tuotatti tänne satojatuhansia matuja ja makuutti tuilla oman kansamme tukielämään ja sairaseläkkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin asuntoja ostettiin asumista varten. Ei ollut kaljupäitä selittämässä rahapodissa, miten asuntosijoituksen saa tuottamaan.

    Ainoa keino saada asuntosijoitus tuottamaan on tietenkin nostaa vuokraa tai hintaa tai niin kuin yleensä tehdään, molempia.

    Jos tarvitsee rahapodin kaljupään kertomaan sen itselleen "talousslangilla", ei ole syntynyt kovin ajattelukykyisenä.

    Ihmiset vaikuttavat nykyään kertaluokka tyhmemmille kuin silloin. Vaikka nyt jääkiekossa pärjätäänkin paremmin.

    Jotkut nuoremmat vaikuttavat nykyisin edes hieman älykkäille, mutta yleensä heidät äkkiä jyrätään. Niin käynee Sanna Marinillekin. Boomerisedät tekevät parhaansa päästäkseen hänestä eroon ja varmaan pääsevätkin. Sedillä kun on isot pippelit ja he ovat tottuneet huitomaan niillä päin näköä niin että vain ruplat niistä ruiskuaa.

    "Ihmiset vaikuttavat nykyään kertaluokka tyhmemmille kuin silloin. Vaikka nyt jääkiekossa pärjätäänkin paremmin.'

    Tuo onkin mielenkiintoinen huomio koska noihin aikoihin ilma oli sakeanaan lyijyllisen bensan myrkkyhöyryjä joiden on väitetty tyhmentäneen ihmiskuntaa merkittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin asuntoja ostettiin asumista varten. Ei ollut kaljupäitä selittämässä rahapodissa, miten asuntosijoituksen saa tuottamaan.

    Ainoa keino saada asuntosijoitus tuottamaan on tietenkin nostaa vuokraa tai hintaa tai niin kuin yleensä tehdään, molempia.

    Jos tarvitsee rahapodin kaljupään kertomaan sen itselleen "talousslangilla", ei ole syntynyt kovin ajattelukykyisenä.

    Ihmiset vaikuttavat nykyään kertaluokka tyhmemmille kuin silloin. Vaikka nyt jääkiekossa pärjätäänkin paremmin.

    Jotkut nuoremmat vaikuttavat nykyisin edes hieman älykkäille, mutta yleensä heidät äkkiä jyrätään. Niin käynee Sanna Marinillekin. Boomerisedät tekevät parhaansa päästäkseen hänestä eroon ja varmaan pääsevätkin. Sedillä kun on isot pippelit ja he ovat tottuneet huitomaan niillä päin näköä niin että vain ruplat niistä ruiskuaa.

    Minulla on kalju pää mutta muijia paukkuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on kalju pää mutta muijia paukkuu!

    Silloin pidettiin kaljua rikkaan merkkinä. Sanottiin sellaisesta, hänen olevan niin rikas, että tukkakin on nahkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep. Silloin esimerkiksi sähkövoimalat omisti pääosin eri kunnat/kaupungit. Ei ollut ahneita pörssijätkiä ostelemassa noita ja korottamassa hintoja. Vuokra-asunnoissa oli valtion määräämä vuokrasääntely eli katto vuokrien tasolle. Inhimillistä.

    Ei ollut näin typeriä kansalaisia kuin nyt. Vakavasti sanottuna huomaa miten älykkyys on laskenut ja myös uusavuttomuus ja laiskuus. Mitään ei haluta tehdä itse ja ottaa selvää vaan Joku Muu-niminen henkilö saisi hoitaa kaiken perseen pesua myöten.

    Virkamiehet ja poliitikot olivat vakavampia kuin nyt, mikä onkin oikein. Vakavilla valtion jne asioilla ei pidä leikkiä vaan hoitaa ne kunnolla. Nyt ministeriakat vaan hymyilee idioottimaisesti ja somettaa. Viranhaltijoiksi on valittu typeriä hörhöjä kuten oli Yli-viikari. Tarja Halonen mädätti lopullisesti maamme ja tuotatti tänne satojatuhansia matuja ja makuutti tuilla oman kansamme tukielämään ja sairaseläkkeelle.

    Huvittavinta on, että vuokrakatto on edelleen monessa maassa. Suomessa se poistettiin kun haluttiin "länsimaistua menemällä markkinatalouteen", mutta Ruotsi on kai tarpeeksi lännessä muutenkin, siellä käsittääkseni katto edelleen on.

    Monet puheet ja asiat 1980-luvun jälkeen ovat tuntuneet lähinnä huonolta huumorilta, kunnes ovat alkaneet tuntua tragedialta. Kauheasti paapatetaan ns suomettumisen naurettavuudesta ja hävettävyydestä. Kyllä tuo ns länsimaistuminen sen jälkeen on ollut aivan yhtä naurettavaa ja typerää samanlaisine ylilyönteineen ja liturgioineen. Sopii tietysti miettiä, kumpaa kannattaisi ruotia: ns suomenttuneisuutta, joka tapahtui aikoja sitten, vai nykyisiä hölmöyksiä, jotka tapahtuvat tässä ja nyt, vaikuttaen juuri nyt elämäämme.

    Timo Vihavainen oli ensimmäisiä, joka aivan 1990-luvun alussa kirjoitti ns suomettumisesta kirjan Kansakunta rähmällään, joka löytyy minunkin hyllystäni. Kannattaa lukea vaikkapa hänen blogistaan, mitä hän ajattelee siitä, mitä nyt tapahtuu... hänenkin mielestään me olemme rähmällään edelleen, tällä kertaa vain toiseen suuntaan. Ja vielä tarpeettomammin. Ei lännessä odoteta meiltä nöyristelyä eikä menneisyytemme "syntien" tunnustamista, koska ei siellä ns suomettuneisuutta pidetä erityisen naurettavana. Historiassa kun on paljon pahempia esimerkkejä naapurissa olevan suurvallan nuoleskelusta, esim Vichyn Ranska. Tai entä sitten Kolumbia, joka käy turhaa huumesotaa maaperällään Yhdysvaltojen asevoimien avulla. Turhaa siksi, että jokainen tietää, ettei sellaista sotaa voi voittaa, mutta se aiheuttaa turhia tappioita viattomillekin, aivan kuten Afganistanissa tapahtui.

    Ja sitten on Ukraina, jossa suoralla puuttumisella saataisiin paljon hyvää aikaan, ja sinne taas yksikään länsimaa ei ole valmis menemään. Näin tämä maailma sitten vaan toimii, vaikka ei uskoisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on kalju pää mutta muijia paukkuu!

    Naisten hoivavietti herää vauvannäköisiin. Ennen oli tapana pitää vauvat kehdoissa ja kapaloissa, ei palkata sijoitusneuvojiksi.

    Äänestä

Oli se hienoa aikaa.

Äänestä
  • Elämäni parasta aikaa mutta menneen talven lumia ja lisäksi aika entinen ei koskaan enää palaa.
    Kiitos tälle nykyisen ajan törkytouhulle ja ihan kaikilla osa-alueilla.

    Äänestä

Olin töissä sahalla v 1984 ja palkka oli 32-35 markkaa tunnilta. Se on 11,70-12,80 euroa tunnilta tämän päivän rahassa. Pieni palkka nykymittapuun mukaan mutta hyvä esim asumiskustannuksiin nähden. Eihän sähkökään maksanut paljoa ja polttoaineet oli jotain 3,70 markkaa litra.

Palveluissa ei ollut arvonlisäveroa. Silloinhan termi oli liikevaihtovero.

Äänestä
  • Sepä se ei ne numerot ,vaan mitä sillä rahamäärällä saa . 1980 ihmisillä oli töitä ,eikä työttömyydestä tietoakaan .Aina löytyi tekijälle työtä eikä tällaista yhteiskunnallista turvattomuutta koettu toimeentulon suhteen vaan oli vahva usko huomiseen jota ei kyseenalaistettu, Se näkyi myös asenteissa avoimuutena, joka on kadonnut katukuvasta tyystin.

    Oli onni olla nuori tuolloin ilmapiiri antoi ilmaa siipien alle joka kantoi pitkään .90 luvulla alkanut lama romutti tuon 80 luvulla vallinneen hengen jolloin Suomi menestyi ja ihmisissä istui tulevaisuuden usko joka on syöpynyt jatkuvien irtisanomisien myötä ,Suomen pyöriessä milloin minkin asteisessa talouskurimuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sepä se ei ne numerot ,vaan mitä sillä rahamäärällä saa . 1980 ihmisillä oli töitä ,eikä työttömyydestä tietoakaan .Aina löytyi tekijälle työtä eikä tällaista yhteiskunnallista turvattomuutta koettu toimeentulon suhteen vaan oli vahva usko huomiseen jota ei kyseenalaistettu, Se näkyi myös asenteissa avoimuutena, joka on kadonnut katukuvasta tyystin.

    Oli onni olla nuori tuolloin ilmapiiri antoi ilmaa siipien alle joka kantoi pitkään .90 luvulla alkanut lama romutti tuon 80 luvulla vallinneen hengen jolloin Suomi menestyi ja ihmisissä istui tulevaisuuden usko joka on syöpynyt jatkuvien irtisanomisien myötä ,Suomen pyöriessä milloin minkin asteisessa talouskurimuksessa.

    80-luvulla pääsi melkein paikkaan kuin paikkaan töihin ilman koulutusta ja ilman turhia papereita.
    Nykyään ei pääse enää ravintolaan töihin ilman hygieniapassia tai raksalle töihin ilman työturvallisuuskorttia. Ihan nonsenseä ja pelkkää rahastusta molemmat.

    Äänestä

Opiskelu oli ilmaista. Opiskelin teknikoksi ja velkaa ei ollut valmistuttuani yhtään. Muistaksen tilillä kesätöiden ansiosta 20 000 markkaa. Siihen aikaan ei joka jannulla ollut heti autoa 18-vuotiaana vaan se hankittiin kun alkoi säännölliset palkkatulot juosta.

Äänestä

Taisipa+olla+valtion+velka+9%+bkt:sta+vuonna+1982.+Nythän+se+on+kai+lähempänä+70%.

Äänestä

1987 kokoomus pääsi valtaan, siitä lähtien tavallisia kansalaisia on kyykytetty mielivaltaisesti aina kun kokoomus on ollut hallituksessa.
Nyt olisikin kokoomus pidettävä taas seuraavat 40 vuotta oppositiossa, niin saataisiin asiat palautettua normaaleiksi.

Äänestä
  • Nuo huolehti siitä että työn tuotot ajautuivat palkkiojärjestelmien kautta yritysjohdon taskuun ,myös valtion yhtiöissä joissa on palkka johtajat. Tekijöitä heitettiin pihalla ja löysät otettiin pois voittojen maksimoinniksi ja rahavirtojen kasvattamiseksi. Moraalittomuus söi työt ja ajoi ihmisiä toimeentulovaikeuksiin.

    Äänestä

  • Kokoomus on Suomen tuhopuolue nro 1.

    Äänestä

  • Kyllä siellä oli myös vallankahvassa eräs Manu joka ei viru ei vanu ja jolla ikävä kyllä oli vielä silloin valtaa ja perseelleen meni.

    Äänestä

Totta.+Päämimisteri+oli+ihan+oikea+demari+(Kalevi+Sorsa)+ja+Väyrynenkin+oli+hallituksessa.Sosiaalietuudet+olivat+korkeimmat+koskaan.+Ansiosidonnainen+oli+pitkä+ja+80%+palkasta.+Asfalttihanut+painoi+kesällä+yötä+päivää+töitä+ja+makaili+talvet+ulkomnailla+ansiosidonnaisella.IHMISET+OLIVAT+ONNELLISIA.+TV:stä+ei+tullut+turhia+tilityksiä+"suomettuneisuudesta",+koska+ketään+ei+kiinnostanut.Silloin+maassa+vallitsi+käytännössä+täystyöllisyys.+Sen+jälkeen+on+jo+vuosikymmeniä+leikattu+sosiaaliturvaa+ja+lyhennetty+ansiosidonnaista+"työllisyystoimina"+eikä+ole+päästy+lähellekään+1980-luvun+työllisyyslukemia.En+tiedä+yhtään+ainoaa+presidenttiä,+joka+olisi+jättänyt+maataan+yhtä+hyvässä+kunnossa+seuraajalleen+kuin+Kekkonen+jätti.Ei,+Reagan+ei+tehnyt+niin.+Hänen+jälkeensä+velkaa+oli+liittovaltiolla+tähtitieteellisesti+enemmän+kuin+hänen+astuessaan+virkaan.+Vasta+Clintonin+demokraattihallinto+maksoi+sitä+jonkin+verran+pois.Ei,+Thatcher+ei+jättänyt+(olikin+kyllä+pääministeri,+ei+presidentti).+Brittien+rautatieliikenne+oli+kaaoksessa+ja+tolkuttoman+kallis+Margarethin+jälkeen.Minulla+on+edelleen+Kekkosen+kuva+seinällä.+Hän+kun+oli+viimeinen+ihan+oikea+presidentti.Jari+Tervon+kirjat+olen+sen+sijaan+polttanut+kaikki.

Äänestä
  • Ihailet Kalevi Sorsaa ja Paavo Väyrystä, ja sinulla on se Kekkosen juliste seinällä. Se ei ollut varmaan Suosikki-lehden juliste? ;)

    Tässä meillä esimerkki taas tyypillisen "pierunhajuisen" 70- ja 80-luvun haikailija Demarista joka symppasi myös Kepua. Kristillisetkin olivat kovin syöntä lähellä varmaan? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihailet Kalevi Sorsaa ja Paavo Väyrystä, ja sinulla on se Kekkosen juliste seinällä. Se ei ollut varmaan Suosikki-lehden juliste? ;)

    Tässä meillä esimerkki taas tyypillisen "pierunhajuisen" 70- ja 80-luvun haikailija Demarista joka symppasi myös Kepua. Kristillisetkin olivat kovin syöntä lähellä varmaan? :)

    Minulla on Marskin öljyvärimaalaus seinällä. Siinä mies josta saadaan kiittää että lippu on sinivalkoinen, eikä työkaluilla koristeltu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihailet Kalevi Sorsaa ja Paavo Väyrystä, ja sinulla on se Kekkosen juliste seinällä. Se ei ollut varmaan Suosikki-lehden juliste? ;)

    Tässä meillä esimerkki taas tyypillisen "pierunhajuisen" 70- ja 80-luvun haikailija Demarista joka symppasi myös Kepua. Kristillisetkin olivat kovin syöntä lähellä varmaan? :)

    Suosikki? En minä nyt sentään vielä koskaan ole yrittänyt tappaa itseäni tylsyyteen. Monet ikätoverini kyllä yrittävät ja osa onnistuikin siinä jo keski-ikäisinä. Heillä oli kuulema niin tylsää ettei sitä kestänyt ehjän maksan eikä tervattomien keuhkojen kanssa.

    Kun jonne ei nyt näköjään taas tiedä, niin presidentin kuva oli kehyksissä olohuoneen seinällä ja kaikissa virastoissa siihen aikaan. Julisteessa minulla oli Remu Aaltonen ja olisi ollut Aarne Juutilainenkin, jos hänestä olisi ollut julistetta. Tiedät kai, kuka oli Aarne Juutilainen?

    Rock-radiosta kuuntelin aina tuon

    https://www.youtube.com/watch?v=wMsazR6Tnf8

    sitten laitoin Rock-radion kiinni, kun mitään ininää ja töhkää jaksanut kuunnella.

    Mites se sinulla? Kuuntelitko Rock-radion kapteeni Sika parodiaa kun rauhanmarssit Natoon liittymisen vastaan pysyen uskollisena Outi Popille kiroten rauhanohjuksia vastaan ilkeillä Reagan-ohjuksilla 1980-luvulla varustautunutta Natoa?

    Joanilla muuten näköjään vähän samanlainen nahkatakki kuin Sanna Marinilla. Mikäs se olisikaan sinun ihannehallituksesi? Mato Valtonen, Sakari Kuosmanen ja Nipa Neuman? Heinäsirkasta ei ole tasa-arvoministeriksi, kun se kuoli pieruttomuuteen ja rentoon nuorisohenkisyyteen jo aikoja sitten. No, aika kornia kai se on olla nuorison idoli 70-vuotiaana. Ainoa, joka siinäkin edes jotenkin onnistui, oli KEKKONEN. Kaikki muut ovat muuttuneet kalkkiksiksi ja vielä useammat alkkiksiksi.

    Presidentiksi olisit varmaankin valinnut Heikki Silvennoisen, maailman ainoan absolutistin, joka näyttää elinikäisesti kuolemansairaalta rapajuopolta.

    Tietokonepelien suosikki muuten aika pian noihin aikoihin oli Raid over Moscow. Mutta sinä kai et sitä pelannut kun makoilit rautaketjulla kiinni kaivinkoneessa Koijärvellä?

    Äänestä

Kokoomus heitti arvot: kotiuskontoisänmaa pois kymmeniä vuosia sitten. Sitä ennen se oli isänmaallinen puolue, nyt se on vasuripuolue. Ainoa isänmaallinen puolue on Persut nykyään.

Äänestä

Kyllä lopullisen iskun Suomen kurjistumiselle on antanut Sanna Marin ja Sauli Niinistö .
Suomen valtiojohto on tuhoamassa Suomalaista hyvinvointivaltiota ja sen itsenäisyyttä.
Keskustan ja Kokoomuksen tekoja ei toki pidä vähätellä , Esko Ahon aikana tuo kurjistuminen ja eriarvoistuminen sai alkunsa ja Katainen sitä kiihdytti.

Äänestä

Kokoomuksen pohjakosketus oli 2015 orpopojan markkinoimat kivat leivontahetket ja kummittelut mamujen kanssa.

Äänestä

Sillon radiossa soi sentään "Pam pam pam pam Pamela":
Nyḱyään enää "Ram pam pam".

Viimeinen sammuttaa valot.

Äänestä

Mädättäjiä yhdessä: Rkp, Kokoomus, vasemmisto kaikkineen ja Vihreät.

Äänestä

Ei ne ajat hassummat olleet mutta olihan niissäkin omat rosonsa. Kekkosta pidettiin pystyssä jo vissiin aidanseipäillä tukemallakin ja "laatumedia" kertoi satuja 40-vuotiaan kunnosta. Koivisto jahkaili jaa-ei-tyhjä-poissa johtamisellaan ja YYA oli jo silloin perin noloa.

Äänestä
  • Suomettuminen oli Suomen parasta aikaa. Kekkosta arvostettiin. Öljy maksettiin viemällä itänaapuriin sukkaa, paitaa, takkia ja kenkiä. Se että kauppaa ei käyty dollareilla tietenkin v--tutti neoconeja mutta hämmästyttävää kyllä Kekkonen rakensi hyvät suhteet myös Usaan. Eteenkin republikaanit arvostivat Suomen vakautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomettuminen oli Suomen parasta aikaa. Kekkosta arvostettiin. Öljy maksettiin viemällä itänaapuriin sukkaa, paitaa, takkia ja kenkiä. Se että kauppaa ei käyty dollareilla tietenkin v--tutti neoconeja mutta hämmästyttävää kyllä Kekkonen rakensi hyvät suhteet myös Usaan. Eteenkin republikaanit arvostivat Suomen vakautta.

    No kun nykyään ei enää haluta ymmärtää sen ajan ideaa. Jonneille kerrotaan, että Suomi olisi ollut yhtä kuin taistolaiset, mutta kun taistolaiset olivat vain pieni rääpälevähemmistö, uskomattoman äänekäs kyllä, kun pääsivät vaikuttamaan esim Ylen kautta.

    Nythän idea on, että meidän on valittava puolemme. Ukrainan tilannetta ajatellen on kyllä moraalisesti syytäkin siihen.

    Silloin emme valinneet puoltamme, vaan pyrimme olemaan siinä välissä niin, että pystyimme hyötymään kummastakin osapuolesta. Käsitys siitä, että se olisi ollut jotenkin kansainvälisesti häpeällistä ja sitä olisi lännessä pidetty jonain rintamakarkuruutena, on silkkaa nykyaikana keksittyä soopaa, jota on käytetty nykyajan poliittisiin tarpeisiin.

    Minua tympii tavattomasti ns suomettuneisuuden loputon vatvominen ja nyt sitä ovat alkaneet tehdä jo ihmiset, joilla itsellään ei ole siihen kosketuspintaa ja en ole aivan varma, tekevätkö he sen yhtään paremmin vaikka niin muka väitetään. Jos sitä ilmiötä tosiaan tarvitsee vielä vatkata, niin miksi ei aseta sitä kontekstiinsa maailmanhistoriassa. YYA-sopimusta voi aivan hyvin verrata Rytin-Trippentorpin sopimukseen 1944. Sitä, mitä Neuvostoliiton kanssa tapahtui voi verrata siihen, mitä natsi-Saksan kanssa touhuttiin. Ja kumpaakin voi verrata siihen, mitä kautta aikojen ja muuallakin on tapahtunut aggressiivisen suurvallan ja sen pienen naapurin välillä, alkaen lukemisensa vaikka Raamatusta, millainen oli Israelin ja Babylonian suhde ja miksi samarialaisia halveksittiin.

    Tuhannen kerran totean, että paljon pahempi esimerkki löytyy ajallisesti ja paikallisesti hyvin läheltä. Petainin johtama Vichyn Ranska. Meidän historiamme noloudet eivät ole yhtään mitään verrattuna siihen. Ja sitten ne ihmisluovutuksen Neuvostoliittoon. Harva tuntuu tietävän, että niitä ei tarvitse verrata edes Vichyn Ranskan Saksalle luovuttamiin juutalaisiin. Länsiliittoutuneet palauttivat heti sodan jälkeen käsiinsä jääneet neuvostokansalaiset väkisin aivan samalla tavoin kuin me palautimme inkeriläiset. Meikäläiset vartijat päästivät osan pakenemaan, Ruotsiin. Britit eivät päästäneet ja minne Keski-Euroopassa olisi paennut, paitsi ehkä Sveitsiin.

    Jos suomettuneisuudesta voi yhtään mitään oppia, niin se on se, että suomalainen nuoleskelee ja suomettuu aina. AINA. Jos ei ole Ruotsin kuningasta eikä Venäjän maan tsaaria, eikä Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen Keskuskomiteaa, niin se pylly veistetään vaikka puusta, josta ne seuraavat tikut siihen kieleen nuollaan. Aina joka hemmetin sukupolvi häpeää edellisten tekemisiä ja menee millaisiin naurettavuuksiin tahansa todistaakseen olevansa "jotain muuta". Ja juuri siksi yksikään sukupolvi ei todellisuudessa ole yhtään sen kummempi kuin edellinen, kaikki tekevät itsestään yhtä naurettavia. Mutta riittäähän siinä tietysti itseruoskintaa sitten. Piiskan viuhattajille on aina tilausta, vaihdetaan vaan selkänahkaa välillä.

    Äänestä

Suomi oli silloin sillanrakentaja, nyt siltojen polttaja. Sahaa poikki oksaa jolla istuu.

Äänestä

Eila Kännö piti huolen siitä ettei Suomeen lappanut tuhansittain turvapaikkashoppailijoita.

Äänestä

Yksi merkittävä ja vahva vaikutin Suomen alamäkeen on SDP siirtyminen isänmaallisesta sosiaalidemokratiasta kovan euron talouteen, sekä osaksi EU:n edunvalvontakoneistoa.

Koska maailma jakautuu voimakkaasti länteen ja itään, joita hallitsee imperialistinen eduntavoittelu, on Suomella ollut ns. yhdenvaihtoehdon paikka; joudutaan valitsemaan länsi, sekä kaikki sen ehdot ja ehdottomuudet, koska entiseen tapaan neutraalina olisi ollut liian suuri riski jäädä asemaan, jossa Suomi voidaan nähdä jopa Venäjän liittolaisena. Ja jos Suomi ei olisi osallistunut venäjäpakotteisiin, sekä julistanut vihollisuutta Venäjälle, olisi lännen "olet joko puolellamme tai meitä vastaan" -ajattelu voinut olla hyvinkin vahingollinen Suomelle.

Me kansalaiset maksamme tällaisen politiikan vuoksi karmivaa hintaa, sekä joudumme sensuurin ja vainoamisen kohteeksi, jos arvostelemme sitä. Itsensuuri ja samanmielisyys on hyveitä, jopa velvollisuuksia, jota valtaapitävät arvostavat.

Ääni kokomuukselle ja demareille on ääni Suomen alamäelle.

Äänestä

Alamäki alkoi 90 luvun alussa kun somalit kutsuttiin tänne. Alkoi suvaitsevaisuus hömpötys, jonka mukaan kaikki hädänalaiseksi heittäytyvät ovat tänne tervetulleita. Eu pilasi kaiken lopullisesti avatessaan rajat. Tällä hetkellä vihreä sisäministeri, ulkoministeri ja kansliapäällikkö ovat saaneet järkyttävää tuhoa aikaan.

Äänestä
  • Alamäki alkoi kun suomi littyi eu:hun.
    Kuka se suomen sinne halusi?
    No, pertti salolainen tietenkin.

    Äänestä

  • Kyllä. EU oli kirous ja somalimatujen päästäminen tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. EU oli kirous ja somalimatujen päästäminen tänne.

    Ja on edelleen, jokainen euro, Eu:ta sekin, menee tasan EU:n persiiseen eikä loppua näyt muuta kuin uhkauksia ja sanktioita joiden oikeudenmukaisuudestakaan ei kukaan edes tunnu tietävän eli aina tulee uhkauksia jos ette tee juuri näin kun Etelä-Euroopan maat vaativat muuten tulee hirveät sanktiot ja mehän teemme vaikka olemme ihan persaukisia koko Eu:n takia.

    Äänestä

Olin nuori aikuinen kasarilla, ja voin todeta että hommat oli vielä hyvin! Elintaso riittävän hyvä, mutta ei överiä kulutusmellastusta ja ökyä kuten nyt. Tuloverotus kovempaa mutta olipa julkinen terveyden-vanhustenhoitokin hyvä ja maanteiden kunnossapito hyvää. Maalla velkaa olemattomasti. Kevyt musiikki oli melodista ja hyvää, mieleenjäävää. Tv-kanavia vähän mutta ohjelmien taso sata kertaa nykyistä paskaa parempi. Ihmisten vuorokausirytmi oli hyvä: aikaisin herääminen ja ajoissa illalla nukkumaan, ja kapakkaan mentiin ajoissa ja valomerkki kohtuu aikaisin. Ei höpötetty masennuksesta ja ahdistuksesta vaan nuoretkin opiskeli ja meni töihin, eikä vanhemmat makoilleet vuosikausia tukien varassa. Työnhaku oli normaalia eikä tarvinnut runoilla cv:tä, tehdä itsestään videota tai muuta sontaa. Ei ollut somea ja nettiä pilaamassa keskittymiskykyä joten työn laatukin oli parempaa eikä tullut stressiä somesta. Työelämässä työtahti oli inhimillinen.

Nyt on paska aikakausi joka vaan pahenee alamäkeä. Koskaan ei palaa hyvät ajat. Mapallon väestöräjähdys vie energian, ruuan, veden, raaka-aineet sekä arvokkaan perustamme eli luonnon biosfäärin.

Äänestä
  • Ei saa arvostella kokoomusta ! Sensuuri suuttuu ..

    Äänestä

  • Työnhaku on nykyään yhtä somepelleilyä, jos metronkuljettajaksi haluavankin on tehtävä itsestään ”videoesittely” on menty metsään ja pahasti.

    Äänestä

KUKAAN ei oikeasti haluaisi 1980-luvun elintaosoa, tekniikkaa, kauppojen valikoimaa, autoja, korruptiota jne.

Aika kultaa muistot ja papparaiset joilla viimeksi seisoi ilman sinistä pilleriä joskus 1990-luvulla muistavat "kultaista aikaa" ihan muilla perusteilla kuin faktapohjalta.

Äänestä
  • Kyllä minä haluan, haluan markan takaisin ja rockradion. Suomi pois eu:sta ja kaikille töitä.
    Isolla tussilla kirjoitetut sianliha mainokset takaisin ruokakauppoihin ja t-market takaisin.🤣👍

    Äänestä

  • Minä ainakin haluaisin. Ja huom: minulla on aivan uusi 2022-mallinen yli 50 tonnin auto mutta silti kaipaan kasariauton yksinkertaisuutta ja riittävää mukavuutta. Elintaso oli riittävän hyvä. Liika elintaso pilaa luonnon ja ihmisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ainakin haluaisin. Ja huom: minulla on aivan uusi 2022-mallinen yli 50 tonnin auto mutta silti kaipaan kasariauton yksinkertaisuutta ja riittävää mukavuutta. Elintaso oli riittävän hyvä. Liika elintaso pilaa luonnon ja ihmisen.

    Olen samaa mieltä. Olin nuori 80-luvulla ja todellakin Suomessa oli silloin aivan riittävän hyvä elintaso. Valtaosalla suomalaisista oli silloin jo kotonaan jääkaapit, pakastimet, väritelevisiot, pyykinpesukoneet, kahvinkeittimet, jne. Duunareillakin oli oma auto. Käytiin Rhodoksella ja Teneriffalla lomamatkoilla. Työttömyyttä oli todella vähän ja Suomi oli suomalaisten. Ulkomaalaissyntyisiä oli vähän ja sitä vähäistä määrää kohdeltiin hyvin ja asiallisesti, koska heitä ei vähäisen määränsä takia koettu minkäänlaiseksi haitaksi tai uhaksi. Vaihtaisin tämän nykyisen ajan 80- luvuksi koska tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Olin nuori 80-luvulla ja todellakin Suomessa oli silloin aivan riittävän hyvä elintaso. Valtaosalla suomalaisista oli silloin jo kotonaan jääkaapit, pakastimet, väritelevisiot, pyykinpesukoneet, kahvinkeittimet, jne. Duunareillakin oli oma auto. Käytiin Rhodoksella ja Teneriffalla lomamatkoilla. Työttömyyttä oli todella vähän ja Suomi oli suomalaisten. Ulkomaalaissyntyisiä oli vähän ja sitä vähäistä määrää kohdeltiin hyvin ja asiallisesti, koska heitä ei vähäisen määränsä takia koettu minkäänlaiseksi haitaksi tai uhaksi. Vaihtaisin tämän nykyisen ajan 80- luvuksi koska tahansa.

    Hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä ainakin haluaisin. Ja huom: minulla on aivan uusi 2022-mallinen yli 50 tonnin auto mutta silti kaipaan kasariauton yksinkertaisuutta ja riittävää mukavuutta. Elintaso oli riittävän hyvä. Liika elintaso pilaa luonnon ja ihmisen.

    Oli+muuten+autovero+aika+mojova+ennen+EU:ta:+jotain+130+%+verottoman+hinnan+päälle.+Asunnot+puolestaan+paljon+halvempia.

    Äänestä

Kiitos ketjun aloittajalle.

Äänestä

sdp ulos hallituksesta!

Äänestä
  • Suomi pois eu:sta ja markka takaisin, paavo väyrynen pressaksi!

    Äänestä

Oli vaurasta ja huoletonta aikaa.
Ei ollut pissaliisa hallituksia tyrimässä!

Äänestä

Kaupungit ovat pilattuja. Tampereella kun olimme perheen kanssa, niin ei uskoisi että on enää tampereella.
afrikassa ja lähi-idässä luulimme olevamme.
mölyä, huumekauppaa, joutilaita rikosmatuja, romaneja myymässä varastettuja puhelimia, pillereitä, narkomaaneja, hyvin roskaista kaikkialla, oksennuslätäköitä...

Äänestä

Nykyään on menty siihen, ettei asioista voi oikein puhua. 1980-luvulla hyväksyttiin erilaisia näkemyksiä eikä ollut nykyisenkaltaista "sallittujen ajatusten" kulttuuria.

Yhteiskunnallinen keskustelu on nykyään rajoittunutta kun "toisinajattelijoiden" oikeus mielipiteeseensä tyrmätään. Media on yhdenmukaistettu ja siinä jylläävät vain hyväksyttyinä pidetyt näkökulmat. Some ei parantanut tilannetta, pikemminkin päinvastoin.

Äänestä

-80 luvulla oli kiva tehdä rasvamatkoja ruotsinlaivalle kun mummo haki halpaa voita sai käydä Tukholmassa katsomassa hienoja uusia länsiautoja kun meillä poliisitkin ajoivat pääasiassa ladalla ja muu yhteiskunta samaten oli toki joillain varaa hakea ruotsista Volvo tai Saab .

Poliiseilla oli vielä valta käyttää nokian kumista nuoriso-ohjaajaa muistan kun muutimme uuteen lähiöön ja 12 vuotiaana poljin kioskilta karkkipussi mukana kotiin poliisi pysäytti ja kysy olinko ollut mukana rikkomassa jotakin päiväkodin aitaa no en ollut vaan poliisi sanoi että kyllä tunnustus saadaan Maijan takakontissa katseilta piilossa jos niikseen tulee ja piteli niskasta kiinni .

Siinä elämäni ensimmäinen kohtaaminen poliisin kanssa poru kurkussa kotiin ja aina kun poliisiauton näin lähdin eri suuntaan .

Valtio vielä herkästi teki harkinnan verotuksessa ja tämän harkitsemisen jälkeen moni menetyvä pienyrittäjä teki konkurssin asiasta ei voinut valittaa .

Naapurin kossit kävi varastamassa pontikkaa erään asukkaan kellaritiloista poliisit tulivat paikalle ja nuhtelivat pojat perusteellisesti pontikan keittäjä sattui olemaan poliisin sukulainen.

Kaverini ajoi 60 km/h alueella toistasataa tutkaan asiasta selvittiin kolmella konjakkipullolla päivystäjälle yksi ja partiolle kaksi sattui yksi poliiseista olemaan kaverin muijan veljen hyvä ystävä .

80 luvulla siis mentiin hyvin venäläisen tavan mukaan virkavalta teki mitä tykkäsi ja pamputti nykyisen miliisin tavoin mielivaltaisesti ihmisiä hallitus toimi täysin hyväveli järjestelmällä verottaja piti huolen ettei ulkomaat investoineet Suomeen porukka kulki terinin verkkareissa kesät ja talvella lyötiin karvalakkia syvälle päähän uudet musiikkijulkaisut jenkeistä saapui tänne myyntiin puolivuotta myöhemmin kuin muualle Euroopaan koulussa syötiin tillilihaa ja vappuna käytiin marsseilla panderollien kanssa .

Pikaruuat oli hammastikuilla syötäviä ranskalaisia tai rasvaa valuvia lihapiirakoita limsapullo oli ylellisyys ja kettukarkit suurta herkkua TV :ssä oli ensin kaksi sitten kolme kanavaa joista sai katsella uutisia ja ajankohtaiohjelmia ...mikäli TV lupa oli maksettu jos ei ollut vastaanotin menetettiin valtiolle .

Viina maksoi maltaita siksi Suomalaiet päästyään ulkomaille olivat umpitunnelissa lähes koko matkan kun oli niin ihmeellinen asia saada halpaa viinaa.

Lapset laitettiin harrastuksiin poliittisesti suuntautuneen seuran mukaan työläisten pennut pelasivat työläisten joukkueissa ja porvareiden pennut porvareiden joukkueissa mekään ei voitu kavereiden kanssa päästä samaan joukkueeseen halustamme huolimatta kun parhaan kaverini isä oli peruskommunisti ja määräsi poikansa harrastuisseuran poliittisen vakaumuksensa perusteella .

Äänestä
  • Ei muistuta sinun sepustukseksi yhtään minun muistamaani 80-lukua. En tiedä missä korvessa olet silloin asunut, mutta ei ainakaan pääkaupunkiseudulla tuollaista ollut. 😄

    Äänestä

90-luvun vaihteessa kokoomus ym. porvarit keplottelivat valtaan ja siitä alkoi edelleen jatkuva todella jyrkkä alamäki!

Äänestä
  • Olet oikeassa.

    Äänestä

Kokoomus tuhosi suomen!

Äänestä
  • Kokoomus on Suomen tuhopuolue nro 1.

    Äänestä

Ei ollut nettiä. Ei ollut kyttääviä maksujärjestelmiä, sillä käteistä käytettiin enemmän. Kodinhoitojärjestelmä(joka tuhottiin) jne.
Itseasiassa huomattavasti parempi aika. Heittämällä!

Äänestä

Kun pää hapertuu, niin aika kultaa muistot.

KUKAAN ei oikeasti haluaisi palata 1980-luvun elintasoon, kauppojen valikoimiin, autoihin, teknologiaan, suomettumisen itsepetokseen, Kekkosen lähipiirin korruptioon jne.

Äänestä
  • Mitä vikaa oli 80-luvun kauppojen valikoimissa? Kaikkea oli riittävästi. Suomi oli kuitenkin siihenkin aikaan markkinatalousmaa joten kaupoissa riitti ostettavaa. Valikoima ei ehkä ollut niin laaja kuin nykyään, mutta kuitenkin riittävä näin pienelle väestölle kuin Suomi. Ei 80-luvun Suomi ollut mikään Neuvostoliitto jossa jonotettiin kaupoissa. Ei lähellekään. Aika lailla 80-luvulla oli jo myynnissä niitä samoja brändejä mitä nykyäänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä vikaa oli 80-luvun kauppojen valikoimissa? Kaikkea oli riittävästi. Suomi oli kuitenkin siihenkin aikaan markkinatalousmaa joten kaupoissa riitti ostettavaa. Valikoima ei ehkä ollut niin laaja kuin nykyään, mutta kuitenkin riittävä näin pienelle väestölle kuin Suomi. Ei 80-luvun Suomi ollut mikään Neuvostoliitto jossa jonotettiin kaupoissa. Ei lähellekään. Aika lailla 80-luvulla oli jo myynnissä niitä samoja brändejä mitä nykyäänkin.

    Totta.

    Äänestä

Ajatelkaa miten nopeaa tuho on ollut! Fortumin suhmurointeihin nyt vuorostaan veronmaksajat takaamaan, vaikka YHTIÖN PITI ITSE OLLA TURVAAMASSA HUOLTOVARMUUTTA! Siellä on moni rikastunut ja mikä on lopputulos? Oliko huoltovarmuuden kannalta olennaisen tärkeää myydä sähköverkot ja oliko tämä osoitus johdon tarpeesta päästä miljonääreiksi etevillä kaupoilla? Uniperin osto samoin??

Äänestä

SDP:n johdolla punamulta-hallitukset rakensi Suomen sotien jälkeen vaurastuvaksi hyvinvointivaltioksi, jossa kaikilla oli hyvä elää. Töitä riitti halukkaille ja siitä maksettiin oikeasti palkkaa niin että sillä eli kohtuullisesti ja pikku hiljaa jopa vaurastui. Rikkaat tehtaiden patruunatkin kantoivat yhteiskuntavastuuta ja pitivät huolta tehtaidensa työväestä ja heidän oloistaan.

Sitten osa kansaa saatuaan rakentamansa omakotitalon maksettua, uuden auton talliinsa ja päästyään kerran kanarianmatkalle, alkoi kuvitella olevansa porvareita ja alkoivat kannattaa oikeistoa ja äänestivät lopulta sen valtaan. Sen jälkeen kaikki lähtikin menemään persmäkeä alas.

Äänestä

Silloin yhteiskunnan arvot olivat huomattavasti paremmat. Ei sateenkaari jyräämistä, ei muslimeja, sunnuntai oli pyhä; kaupat kiinni.

Äänestä
  • Suomi on siis jo kuollut samaan aikaan kun kekkonenkin delasi, sen jälkeen on ollut pelkkää kiihtyvää alamäkeä ja toinen toistaan tyhmempää ja osaamattomampaa ministeriä puikoissa aina pressoista lähtien.

    Suomi toimi siis paremmin diktaattorin alaisuudessa kuin tässä näennäisdemokratiassa muutoin tänä päivänä.

    Äänestä

UKK 🙏

Äänestä

Suomen valtion alasajo alkoi kun kokoomus pääsi hallitukseen eka kerran 1987 Kekkosen kuoltua. Kokoomuslainen pääministeri Harri Holkerin porvarienemmistöinen hallitus ja silloinen porvarienemmistöinen eduskunta vapautti rahamarkkinat kertarysäyksellä Suomessa ja siitä seurasi pankkikriisi ja 90-luvun suurlama.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kekkosen presidentti ajan päätyttyä Suomella oli vahva talous, olematon velka, hyvä ulkopolitiikka, vakaat olot ja ihmisillä optimistinen näkemys tulevaisuudesta.

Nyt kaikki tämä on tuhottu. Syyttävä sormi osoittaa Kokoomuksen ja Vihreiden suuntaan. Sieltä tulivat tuhoajat ja mädättäjät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu