Näin tänään uuden myymälävarkauden muodon

jota en olisi uskonut näkevinäni.
Niin edullisia kuin hius shampoot ja suihkushampoot ovatkin, neljä ei valkoihoista naista pursotti shampoo pulloista sisällön omiin isoihin pulloihin ja kantoivat kasseissa kaupasta ulos. Siis mitä ihmettä? Onko kyse periinteestä vai onko rahat noin loppu, että pitää sortua tuollaiseen varasteluun. Luulisi, että shampoot voisi varastaa ihan alkuperäispakkauksessaan. Tapahtui Vuosaaren Lidlissä.
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä olen parisen vuotta sitten nähnyt Hertsikan Tokmannilla nuoren miehen ja naisen, mahd. suomalaisia huumeidenkäyttäjiä, ottavan esim. shampoopullosta hiukan omaan pulloonsa, sitten toisesta shampoopullosta hiukan lisää jne, näin täyttivät pullojaan. "Sehän ei ole oikeastaan varastamista, kun ottaa ihan vähän". Samoin joistain suihkusaippuapulloista.

Jotenkin liikuttavaa.

Äänestä

Kaupan pulloissa on hälytin, siksi niitä ei voi varastaa.

Ostaajan pitää siis aina vahtia mitä ostaa, jotta ei ota,vajaata.

Sipuliniput ovat kummallisen eri kokoisia. Toisissa on 4 isoa sipuli ja toisissa 4 pientä. Kaikki kappale hintaan. Miksi? Onko niitäkin vaihdettu vai myykö tosiaan kauppa toisille 200g sipulia 1,60 ja ttoisille 50g samaan hintaan?

Äänestä
  • Ne hälyttimet ovat hyviä, mutta kun niitä kiinnitetään tuotteisiin, niin voisivat vähän ajatella mihin sen hälyn laittavat. Ostin Lumenen meikkivoidetta. Kävin monta putkiloa läpi ennen kuin löysin sellaisen mihin häly oli kiinnitetty muuhun, kuin sävynumeron päälle. Ei siihen voi luottaa, että oikea värisävy on siinä testerin takana olevissa reiˋissä. Lisäksi se liima on niin pirun sitkeetä, että kun hälyn ottaa kotona pois, niin siihen pötkylään jää liimaa niin paljon, että siihen jää näpit kiinni ja ajan oloon siinä tuubin kyljessä kasvaa koiran karvoja.

    Äänestä

Myös minä näin neljä ei-valkoihoista naista, joista yksi nappasi tuotteen lähellä kassoja olevasta hyllystä ja sujautti jonnekin hameensa uumeniin. Sitä ennen oli käyty keskustelu, jossa yksi naisista tuskaili, ettei jaksa seistä enää jonossa, johon toinen: varastan kohta. Ja sitten se tapahtui. Tämäkin tapaus Vuosaaren Lidlissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

jota en olisi uskonut näkevinäni.
Niin edullisia kuin hius shampoot ja suihkushampoot ovatkin, neljä ei valkoihoista naista pursotti shampoo pulloista sisällön omiin isoihin pulloihin ja kantoivat kasseissa kaupasta ulos. Siis mitä ihmettä? Onko kyse periinteestä vai onko rahat noin loppu, että pitää sortua tuollaiseen varasteluun. Luulisi, että shampoot voisi varastaa ihan alkuperäispakkauksessaan. Tapahtui Vuosaaren Lidlissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu