Sauli on vain Oikeustieteen Kandidaatti!

https://www.presidentti.fi/henkilotiedot/sauli-niinisto/

Sauli on vain Oikeustieteen Kandidaatti!

Ei edes Maisteri/Lisensiaatti - puhumattakaan Tohtorin arvosta!

Eduskunnassa on tosi monta paremmin koulutettua!

Tänä päivänä Sauli ei pääsisi opiskelemaan Turun Yliopistoon Oikeustieteitä, koska hänellä niin huono YO todistus!

Röyhkeydellä pääsee pitkälle!
34114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Osaamisella ja diplomaattisella käytöksellä. Ei paperit kaikkea kerro. Paperit voi olla pirun hyvä alku, mutta varsinaisen työn suorittamiseen paperi ja oppikirja opit eivät anna kuin pientä teoriaa pohjiksi.
Soveltaminen ja diplomatia tekee loput. Osaaminen.

Äänestä
  • Oikeustieteelliseen oli vaikea päästä jo 70-luvulla. Koulutodistukset eivät olleet ratkaiseva asia, vaan pääsykoe. Se oli sen verran vaativa, että kirjat lukeneet ja preppauskurssit käyneetkään eivät aina päässeet läpi. Jotkut yrittivät useampana vuonna, ennen kuin tärppäsi.

    Äänestä

  • Elämässä voi pärjätä diplomatialla, mutta yliopistoon sillä ei pääse. Etenkään oikikseen, jonka pääsykokeen läpäiseminen on vaatinut paljon työtä ja motivaatiota. Toki myös juridista maalaisjärkeä.:)

    Äänestä

Et taida tietää, että ennen oikeustieteen kandi oli yhtä kuin maisterin tutkinto laajuudeltaan. Sitä titteliä vaihdettiin muutama vuosi sitten tutkintojen nimiyhtenäisyyden vuoksi. Normaali kandin tutkinto on suppea ja täysin eri asia kuin aiempi oikeustieteen kandi.

Äänestä

Sen verran täytyy punikkikokkarin puolustukseksi kirjoittaa, että Niinistön opiskeluaikaan oiekeustieteen/lakitieteen kandidaatintutkinto vastasi nykyistä maisterintutkintoa. Samman tapaan tuohon aikaan väitellyt lisensiaatti vastasi nykyistä tohtorintutkintoa. Tuohon aikaan maisteri ja tohtori olivat arvoja, jotkasai osallistumalla promootioon.

Jossain vaiheessa tutkintonimikkeitä on muutettu niin, että maisteri ja tohtori eivät ole arvoja naan tutkintonimikkeitä eikä niiden saaminen edellytä enää osallistumista publiikkiin.

Äänestä

Niinistö ei todellakaan ole ruudinkeksijä. Ja valitettavasti on sotkenut omalta osaltaan Suomen asiat.

Äänestä

Aloittajan täysi tietämättömyys koko asiasta paljastuu aloituksessa. Voi, voi. Niinkuin sillä olisi väliä.

Presidentiksi valitaan enemmistön äänistä saanut. Silloin on saanut 'arvonimen' Suomen kansalta.

P.S. Maistereita koulutettiin v. 2005 lähtien, mutta tuomareitahan meillä oli aikaisemminkin.

Äänestä
  • Voi, voi kun suomen kansa on niin naivi ja tietämätön että valitsee tuollainen tolppa-apinan pressaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi, voi kun suomen kansa on niin naivi ja tietämätön että valitsee tuollainen tolppa-apinan pressaksi.

    Vähemmistön piipitystä.

    Äänestä

Sauli kovasti arvostaa itseään

Äänestä

Voi sinua raukkaa....

Tänä päivänä onkin näin ja mennä vuosikymmeninä oli vähän toisin. Saulin koulutushan on ihan ok, verrattuna moniin muihin ammattipoliitikkoihin. Lisäksi Presidentin työ nyt ei oikeen ole sellainen, johon tarvittaisiin erityisen akateemista koulutusta. Kaiketi se sosiaalisuus ja neuvottelutaidot ovat niitä juttuja. Harva professori on valmis kuuntelemaan avoimesti muiden mielipiteitä asioista.

Äänestä

Ööö, toki.
Ööö, niin tai ei.
Ööö, sieltä on porukkaa tulossa meren yli eurooppaan.
Ööö, Sale(en) on.

Äänestä

ON HYVIN HOITANUT PRESSAN TEHTÄVÄT SUOMESSA JA HÄNEEN LUOTETAAN

Äänestä
  • En ihmettelisi, vaikka olisi MANTSHURIAN KANDIDAATTI....johdatettiin myymään Suomi NATOlle.. .surkea saldo!

    Äänestä

  • Miksi sä nappaat noita pressikuvia tuolta sivustolta.....?

    Äänestä

Onneksi meidän Pekka on professori.

Äänestä

Olipas taas roskaväen juttua - hänestä tuli vain varatuomari jne...

Vanha oik. kandi vastaa täysin nykyistä oik. maisteria.

Saulin aikaan pääsykoe, pänttikirjat ja mahdollinen valmennuskurssi ratkaisivat täysin sisään pääsyn. YO-todistuksella ei ollut juurikaan merkitystä. Jotkut härskeimmät pelurit ottivat lukiosta viitosen keskiarvon ja a:n paperit ja lakoivat jo kouluaikana pänttäämään oikiksen pääsykoekirjoja.

Ja koulutushan ei ole itseisarvo vaan väline. Esim. homopekka on aivan täydellisen loistavasti hyödyntänyt vaatimattona yo-tutkinnon.

Äänestä

Voi lasta. Saulin opintojen aikaan 70-luvulla ei ollut maisterin tutkintoa. Tutkinto oli OTK ja varatuomariksi pätevöidyttiin tuomioistuiharjoittelussa käräjäoikeudessa. Sauli sai varatuomarin arvon vuonna 1977. Miksi kansanedustajan ja poliitikon pitäisi olla lisensiaatti tai tohtori?

Äänestä

Eduskunnassa on myös tosi monta huonommin koulutettua. Tietoisku: sinne ei pääse röyhkeydellä, vaan kansalaisten äänillä.

Äänestä

Entä mitkä ovat lakiin kirjatut vaatimukset Suomen presidentille?

Presidentin tulee olla syntyperäinen Suomen kansalainen.
Mitään muita vaatimuksia ei ole.

Presidentti valitaan aidolla kansanvaalilla, jossa kaikki täysi-ikäiset saavat äänestää. Sauli sai kansalta vahvan luottamuslauseen ylivoimaisella äänisaaliillaaan ja on ollut erittäin hyvä presidentti. Diplomaattinen, asiallinen ja asiansa osaava, kuten hyvän presidentin sopiikin olla.

Äänestä

Hakkarainen on vain kansakoulua 5 vuotta käynyt ex-sahuri.

Äänestä
  • Ja Hondurasissa hän on arvonimeltään pilutieteidentohtori, varsinkin nuorten naisten.

    Äänestä

Hei avaaja; mitä sitten? Ainut vaatimus Suomen Presidentille on olla Suomen kansalainen.

Äänestä

Heh heh! Siinä oikea kansantietäjä! :DDD

Oikeustieteen Kanditaatti on kyllä Master tason tutkinto ja vastaa muiden alojen Maisteria. Syy tuohon "kandidaatti" nimikkeeseen liittyy lähinnä historiaan. Nykyään tuo nimike on kyllä taidettu jo muuttaa Oikeustieteen maisteriksi väärinkäsitysten välttämiseksi.

Eli selvennyksenä...Oikeustieteen Kandidaatti on nimike joka vastaa Maisteria.

Äänestä

Ruotsin pääministerinä toimi pitkään hitsaaja.

Äänestä
  • Löfven oli hitsari joo.

    Äänestä

Putin ei ole edes armeijaa käynyt, on feikkieversti ja mitään tutkintoa tuolla ei ole mistään, jollei kgb-kyttätutkintoa pidetä sellaisena.

Äänestä

Sauli suurin saavutus on toimia Adjutantin lapsen aikuisena kaverina :)

Äänestä

Sauli on varatuomari.

Äänestä

Vain...mikäs itse olet? Vain työtön sossupummi.

Äänestä

Ja jos on mies!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.presidentti.fi/henkilotiedot/sauli-niinisto/

Sauli on vain Oikeustieteen Kandidaatti!

Ei edes Maisteri/Lisensiaatti - puhumattakaan Tohtorin arvosta!

Eduskunnassa on tosi monta paremmin koulutettua!

Tänä päivänä Sauli ei pääsisi opiskelemaan Turun Yliopistoon Oikeustieteitä, koska hänellä niin huono YO todistus!

Röyhkeydellä pääsee pitkälle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu