Suomessa on ongelma törkeän kova siirtomaksu. Hallitus voisi asettaa siirtohinnalle katon, joka olisi 30% nykyisestä.
Miksi puhutaan vain sähkön hinnasta?
Anonyymi
1764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sähkön siirtomaksu on vihreiden junailema.
Joku tästäkin hyötyy.
.
Ainahan päättäjät hyötyvät henkilökohtaisesti (osakkeet tai ideologia) kansalle turmiollisista päätöksistä.
Suomi on ennen ollut sähkön suhteen omavarainen.
Ja halpaakin oli. Kunnes kaikki uhrattiin amerikkalaisen markkinatalouden alttarille. Muutama rikastui, miljoonat köyhtyivät.
Taitaa ministerit osakesalkkuineen aina hyötyä kansan kustannuksella.
Suomen valtiojohto on syyllinen kansan kurjistumiseen.
Minulla siirto päivällä 2.15 snt/kWh ja yöllä 1.20 snt/kWh.
Vaikka onkin kahden KUNNAN omistama energiayhtiö.
Aleni taas vuodenvaihteesa.
Yli 70 siirtoyhtiötä on kuntien omistamina repimässä piiloveroa kunnalle.
Asukkaiden pitäisi vaatia energiayhtiönsä toiminnan kilpailuttamista.
Linjat on myyty ulkolaisille pörssiyhtiöille.
MAANPUOLUTUKSEN kannalta erittäin idiootti teko.
Tahallinen haitanteko.
Muidtatteko kun etelä amerikan maita alkoi romahtaa - 90- luvulla ja eteenpäin?
SUOMEN HALLINTO TEKI TISMALLEEN SAMAT VIRHEET.
Aikamoista valittaa muutaman sentin siirtohinnasta kun muut puhuu kymmenien senttien energiahinnasta. Aloittaja taitaa olla persu?
Siirtohinnat ovat törkeät,siitä ei pääse mihinkään .
On on. Ne ei perustu todellisiin kuluihin, vaan spekulaatioon. Paperilla saadaan kaikki näyttämään kannattamattomalta.
Totta 37 s/kWh!
Valyio EI halua alentaa, koska Siirtomaksu korottaa ALV:n osaa.
Siis taas "piilovero" josta kansalainen kärsii, mutta Valtion saa lisää rahaa; jota voi lähettää ympäri maapalloa.
1000 miljoonaa, joka JUmalan vuosi lähetetää Kikujille ja Hottentoteille Että kyläpääliköt saa joka vuosi uudet Rolexit ja Töytan ilmastoidut maastoautot.
Tämä on Punanoita Halosen masinoima, koska hän halusi olla "Afrikan kuningatar".
Pienikin helpotus olisi hyvä. Kannata kansalaisaloitetta hintakaton laittamiseksi sähkölle.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11121
Ei punikit halua kansalle hyvää. Kiusaavat henkihieveriin kansan.
Jatkan. Mitäs äänestätte muita kuin Persuja? Sen siitä saatte.
Aloittaja voi kiittää Kataista caruna kaupoista...