Iloisesta ja terveestä kodista vietiin lapsemme ja nyt en tapaa häntä enää sosiaalityöntekijän henkisen väkivallan takia. Poikani on estetty elämästä sukunsa kanssa ja meidät on pahoinpidelty. Verrattuna lähtötilanteeseen nyt ollaan huonommin. Syynä on se, että kun muiden tilanteessa sosiaalilautakunta väittää, ettei vanhempi kykene tunnistamaan sairauttaan, niin heistä minä en kykene tunnistamaan kyvyttömyyttäni varhaiskasvatukseen. Lapsenhoito ei ole sama kuin varhaiskasvatus, jossa pätee monta eri auktoriteettia, lastensuojelu, neuvola ja koulu. Voin kyetä lapsenhoitoon, mutta en muka kykene varhaiskasvatukseen. Minulle tekaistuja sairauksia he eivät kuitenkaan peru ja ole vain rehellisiä. Ne tekaistiin heidän tahtotilansa toteuttamiseksi tottelemattomuuteni takia ja poikani vieminen oli välikappale minun ja auktoriteettien valtataistelulle. Kieltäydyin tottelemasta useita varhaiskasvatusauktoriteetteja. Varhaiskasvatusajatteluni on parempi kuin lastensuojelun, neuvolan ja koulun ajattelu enkä totellut heitä. Se eroaa heistä enkä totellut. Minut on tuomittu tästä syystä menettämään ainoa poikani ja oikeuteni olla lapsenkasvattajana enää koskaan.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Itse olen sossujen, työkkärin ja muiden "auttajien" jälkeen aina henkisesti ja taloudellisesti huonossa jamassa kuin ennen heitä. Jännää miten yhteiskunta ei tajua tätä.
- Anonyymi
Joo meillä on ihan saman juttu.
- Anonyymi
juohiuhu iu uhhiu hui
- Anonyymi
Vaikeita asioita aina tälläiset.
Sitten on niin ettei sairauksia tekaista mitenkään, ne huomataan ihmisen
Käyttäytymisessä
Aina kun tälläistä tapahtuu niin miksi valittajat pitää aina itseään viattomana. Sillä normaalisti kun ottaa asian puheeksi niin ei syytetä vaan yhtä puolta vaan setvitään molemmille puolin asiat .
Joten yksipuolinen selostusta ihmisistä jotka nyt muka tekaisee sairauksia m ei ole mitenkään asiallista , ja nykyään katsotaan että lasten on saatava samat ehdot elämässä kun muillakin lapsilla, siksi usein otetaan huostaan , jos nähdään ettei näin ole.
Parasta mitä voi tehdä näissä asioissa on oman itsensä tutkiminen ja silloin huomaa omatkin virheensä .ja kun suostuu hoitoon mitä tarjotaan niin osoittaa jo siinä että on halukas yhteistyöhön virastojen kanssa, tie terveyteen on että ymmärtää syyt ja seuraukset näissä asioissa , se ei tarkoita ” tottelemista” kuten niin ilmaisitm vaan oman itsensä ymmärtämiatä ihmisenä joka ei voi hyvin - Anonyymi
Lapsellista! Aloittajahan on ihan lapsen tasolla itsekin. Miten tuollainen voisi huolehtia lapsen hyvinvoinnista?
- Anonyymi
Aloittaja on älykäs ja oikeassa monissa väitteissään.. hän osaa analysoida ja kritisoida yhteiskunnan toimintaa ulkopuolisen silmin, tasolla jolle suurin osa ei koskaan pääse.
Totuus on että yhteiskunnassa on irrationaalisia normeja ja eri yhteiskunnan osat ovat suvereeneja diktatuureja.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321698- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131126Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55643Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146624
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23621- 42617
- 28608
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563
