Hei,
kiva, kun avasit viestini.
Näin aluksi hieman taustaa. Tapasin vaimoni kymmenen vuotta sitten eräässä ravintolassa. Olin siihen aikaan tosi ujo naisten suhteen, joten en uskaltanut tehdä aloitteita itse, joten eipä minulla ollut tyttöystäviäkään. Muistan hyvin, että nykyinen vaimoni käveli ohitseni ja jotenkin ajattelin, että hänen kanssaan en ainakaan alkaisi olemaan. No vaimoni tuli juttelemaan kanssani ja siitä kaikki sitten lähti. Ensiksi treffit ja sitten sänkyyn ja reilun puolen vuoden päästä kihloihin. Itse asiassa jo silloin mietin, että onko vaimoni minulle se oikea. No joka tapauksessa, kun en miettinyt asioita sen kummemmin kaikki tuntui ihan ok:lta ja menimme naimisiin seitsemän vuotta sitten.
Sitten syntyi ensimmäinen tyttömme. Tytön ollessa vauva meillä oli todella vaikeaa. Vannoin itsekseni, että jaksan tätä vain tyttöni takia. No sitten homma kait jotenkin helpottui ja vaimoni vaati toista lasta. No teimme sen. Toisen tytön jälkeen oli sitten vieläkin vaikeampaa riitoja yms. Vaimoni uhkasi jo tappaakin minut ja toivoi onnettomuuksia minulle. No on kuitenkin sanottava, että vaimoni kyllä rakastaa minua suuresti, mutta on suuttuessaan kamalan paha suustaan.
Joka tapauksessa ongelmien ollessa päällä minussa syttyi halu alkaa elämään uudelleen tavallaan kadotettua nuoruutta ja halu tavata uusia naisia. Sitten petinkin vaimoani yhdellä työmatkalla. Jotenkin uskon, että sen jälkeen en ole oikeasti rakastanut vaimoani enää. Kerroin pettämisestäni vaimolleni, joka pyyteli, että en jättäisi häntä. (Outo reaktio). No tämän tapauksen jälkeen puhuimme suhteemme ongelmia selviksi. Kaikki olikin suhteellisen ok puolisen vuotta.
Olin taasen työmatkalla ja siellä tapasin taasen mukavia naisia. En kuitenkaan pettänyt vaimoani. Jotenkin jälleen syntyi tyytymättömyyden tunne nykyiseen tilanteeseeni kotona verrattuna siihen, mitä voisi olla. En siis oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Haluaisin olla vapaa ja tavata tosia naisia, ja voisin ehkä oikeasti löytää sen, joka on minulle se oikea, jos sellaista nyt ylipäätään on olemassa. Toisaalta kotona on vaimo, joka rakastaa minua ja maailman ihanimmat tytöt, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, koira, niin ja yhteinen asuntomme, jonka joutuisimme erotessamme myymään.
Olen viime aikoina ollut melko kylmä vaimolleni, ja on hän kysynytkin, että rakastanko häntä. Vastaan aina vain, että joo joo. En ole ensimmäisenä suudellut vaimoani aikoihin enkä kyllä sanonut rakastavanikaan häntä muuten kuin sanomalla joo joo niin mäkin sua. Miksi ihmeessä tämän pitää olla niin hankalaa. Tiedän, että rakastaminen on tahdon asia, mutta mitä tehdä, jos ei todellakaan enää halua rakastaa? Olen jotenkin sen verran kiltti tai jotakin, että en hentoisi loukata vaimoani ilmoittamalla halustani erota. Lisäksi minusta on olisi kurja tuottaa pettymystä sukulaisilleni tai vaimoni sukulaisille, joista kukaan ei ole eronnut. Niin ja miten lapseni pärjäisivät, jos eroaisimme.
Tämä nyt oli tällainen purkaus, mutta jos jollakulla on kokemuksia vastaavasta tilanteesta tai muuten vain kommentoitavaa niin olisi kiva kuulla.
Joka tapauksessa iloista kevään jatkoa kaikille.
kiva, kun avasit viestini.
Näin aluksi hieman taustaa. Tapasin vaimoni kymmenen vuotta sitten eräässä ravintolassa. Olin siihen aikaan tosi ujo naisten suhteen, joten en uskaltanut tehdä aloitteita itse, joten eipä minulla ollut tyttöystäviäkään. Muistan hyvin, että nykyinen vaimoni käveli ohitseni ja jotenkin ajattelin, että hänen kanssaan en ainakaan alkaisi olemaan. No vaimoni tuli juttelemaan kanssani ja siitä kaikki sitten lähti. Ensiksi treffit ja sitten sänkyyn ja reilun puolen vuoden päästä kihloihin. Itse asiassa jo silloin mietin, että onko vaimoni minulle se oikea. No joka tapauksessa, kun en miettinyt asioita sen kummemmin kaikki tuntui ihan ok:lta ja menimme naimisiin seitsemän vuotta sitten.
Sitten syntyi ensimmäinen tyttömme. Tytön ollessa vauva meillä oli todella vaikeaa. Vannoin itsekseni, että jaksan tätä vain tyttöni takia. No sitten homma kait jotenkin helpottui ja vaimoni vaati toista lasta. No teimme sen. Toisen tytön jälkeen oli sitten vieläkin vaikeampaa riitoja yms. Vaimoni uhkasi jo tappaakin minut ja toivoi onnettomuuksia minulle. No on kuitenkin sanottava, että vaimoni kyllä rakastaa minua suuresti, mutta on suuttuessaan kamalan paha suustaan.
Joka tapauksessa ongelmien ollessa päällä minussa syttyi halu alkaa elämään uudelleen tavallaan kadotettua nuoruutta ja halu tavata uusia naisia. Sitten petinkin vaimoani yhdellä työmatkalla. Jotenkin uskon, että sen jälkeen en ole oikeasti rakastanut vaimoani enää. Kerroin pettämisestäni vaimolleni, joka pyyteli, että en jättäisi häntä. (Outo reaktio). No tämän tapauksen jälkeen puhuimme suhteemme ongelmia selviksi. Kaikki olikin suhteellisen ok puolisen vuotta.
Olin taasen työmatkalla ja siellä tapasin taasen mukavia naisia. En kuitenkaan pettänyt vaimoani. Jotenkin jälleen syntyi tyytymättömyyden tunne nykyiseen tilanteeseeni kotona verrattuna siihen, mitä voisi olla. En siis oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Haluaisin olla vapaa ja tavata tosia naisia, ja voisin ehkä oikeasti löytää sen, joka on minulle se oikea, jos sellaista nyt ylipäätään on olemassa. Toisaalta kotona on vaimo, joka rakastaa minua ja maailman ihanimmat tytöt, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, koira, niin ja yhteinen asuntomme, jonka joutuisimme erotessamme myymään.
Olen viime aikoina ollut melko kylmä vaimolleni, ja on hän kysynytkin, että rakastanko häntä. Vastaan aina vain, että joo joo. En ole ensimmäisenä suudellut vaimoani aikoihin enkä kyllä sanonut rakastavanikaan häntä muuten kuin sanomalla joo joo niin mäkin sua. Miksi ihmeessä tämän pitää olla niin hankalaa. Tiedän, että rakastaminen on tahdon asia, mutta mitä tehdä, jos ei todellakaan enää halua rakastaa? Olen jotenkin sen verran kiltti tai jotakin, että en hentoisi loukata vaimoani ilmoittamalla halustani erota. Lisäksi minusta on olisi kurja tuottaa pettymystä sukulaisilleni tai vaimoni sukulaisille, joista kukaan ei ole eronnut. Niin ja miten lapseni pärjäisivät, jos eroaisimme.
Tämä nyt oli tällainen purkaus, mutta jos jollakulla on kokemuksia vastaavasta tilanteesta tai muuten vain kommentoitavaa niin olisi kiva kuulla.
Joka tapauksessa iloista kevään jatkoa kaikille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No jokaisessa parisuhteessa on ongelmia,vaikka ulospäin näyttäisikin siltä että kaikki on loistavasti.Minullakin välillä tulee halu lähteä suhteesta,koska olen nuori(25-vee) ja tuntuu että jotain olisi vielä kokematta.Mutta meillä on kaksi ihanaa lasta ja mieskin on täydellinen,joten haluan olla heidän kanssaan.Välillä kumminkin miettii että olisi vapaa ja saisi mennä ja tulla miten haluaa.Mutta kun tarkemmin ajattelee niin ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella.Se nyt on vaan hyväksyttävä että arki tuntuu välillä tylsältä ja ei tiedä oikein että rakastaako omaa kumppania.Ei se elämä paremmaksi muutu pettämällä ja etsimällä uutta kumppania.Päinvastoin omaan suhteeseen kannattaa panostaa,tehdä jokin romanttinen reissu ilman lapsia ja kannattaa etsiä niitä hyviä puolia omasta kumppanista.Mutta mikä minä olen neuvomaan.Olen vain sitä mieltä että yrittäisit uudelleen rakastua vaimoosi ja jos ei mikään auta,niin sitten vasta eroat.Mutta hyvät jatkot!
Ihmisen olemisen tarkoitus on luotsata omat geenit maailmalle ennen kuin itsestä aika jättää.
Mene kotiin ja kasvata tyttäresi turvallisessa ilmapiirissä, jotta he kasvaisivat täyspäisiksi aikuisksi. Se on tärkein tehtävä jonka voit koskaan suorittaa.
Olen täysin samaa mieltä.
Nauttisit nyt vaan siitä mitä kaikkea sulla JO on.
On maailman helpoin temppu verrata tuttua puolisoa niihin korkkaamattomiin tuntemattomiin ja sitten ihastua niiden tuntemattomien erilaisuuteen ja lähteä ihastuksensa perässä taas kaiken alkuun.
On myös helppo listata puolison viat ja uuden kiinnostuksenkohteen plussat ja päättää sitten, että joo, uusi voittaa mennen tullen.
Kaikissa ihmisissä on hyvät ja huonot puolensa eikä vaihto uuteen ihmissuhteeseen takaa yhtään sen ruusuisempaa elämää kuin mitä se nykyinen todellisuus on.
Sulla on osasi siihen, miten sä parisuhteessasi viihdyt ja miten toinen sun kanssasi viihtyy ja sen viihtyvyyden eteen voi tehdä paljon - jos vaan haluaa.
Joka ikisessä parisuhteessa on ongelmansa. Ketään ei voi pakottaa jatkamaan suhteessa, jossa ei ole hyvä olla, mutta lasten vuoksi (ei niinkään vaimon) suosittelisin harkitsemaan tarkkaan. Voi kuulostaa kornilta, mutta kannattaisiko teidän kokeilla parisuhdeterapiaa? Aika moni pari eroaa "turhaan" kun ongelmien edessä mielummin juostaan karkuun kuin yritetään selvittää niitä.
Jo mikään ei auta ja päätät erota, tee se reilusti. Kerro vaimollesi rauhallisesti ja syyttelemättä päätöksestäsi ja selittäkää se yhdessä myös lapsille, edelleen ilmas syyttelyä ja tehden selväksi, ettei tilanne ole lasten vika (lapsenne ovat tosin kai aika pieniä, eli eivät ehkä ihan ymmärrä). On tärkeää, että vanhemmat pysyvät väleissä eron jälkeen eikä kumpikaan ala mustamaalaamaan toista. Yhtä tärkeää on, että näet lapsia säännöllisesti (jos he siis jäisivät äidin luokse). Jos eroat ja menet uusiin naimisiin (tai avoliittoon), kiinnitä erityistä huomiota siihen, että uusi puolisosi hyväksyy lapsesi ja toisin päin. Erossa minusta lasten hyvinvointi on ykköskysymys, aikuiset tekevät päätökset ja ovat siten lapsista vastuussa.
Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että yleensä ihminen vie selvittämättömät ongelmansa mukanaan uuteen parisuhteeseen. Lähtemine ei välttämättä ole auvoisuuden tae.
No jopas on. Sä vikiset ja vaimo vie. Näin se homma menee perseelleen tollasen välinpitämättömän luuserin kanssa. Ei ihme että vaimosi tulee hulluksi kanssasi. Ethän sä ole alunperinkään rakastanut häntä. Menit vain mukana, kun kerran muija tuli juttelemaan. Ei ollut parempaakaan muijaa sillä hetkellä tarjolla. Kaikki tuntui ok:lta. Tiedoksi, että ok:lta tuntuminen EI ole rakkautta! Olithan jo tehnyt päätöksen etten ton kanssa ainakaan. Sieltä nämä kaikki ongelmat juontavat. Aloit silti, kun vaimo halusi sinut. No mikäs siinä sitten ajattelit. Halusit miellyttää häntä. Vaimo kyllä luuli tosissaan, että rakastat häntä kovastikin kun kerran naimisiin ja lapsiakin teit hänen kanssaan. Ethän sä nyt oikeasti muuten ois niin tehnyt?? Hah.. tietäisipä vaimosi vain ajatuksesi.
Oikeasti menit ja elit hänen toiveiden mukaan, etkä oikeasti välittänyt paskaakaan mitä elämässäsi tapahtuu. Voin hyvin ymmärtää miten vaimosi on taistellut kanssasi vuosia, kun susta ei ole mitään tunteita saanut irti. Olet sanonut rakastavasi ja välittävä, ja että kaikki on hyvin, mutta kyllä nainen vaistoaa nämä asiat. Nainen on tuntenut sisässään että joku mättää ja pahasti, muttei ole ymmärtänyt mikä. Ehkä sisimmässään tietää myös totuuden, ettet rakasta häntä, muttei pysty ymmärtämään miten joku oikeasti voi mennä hänen kanssaan naimisiin ja hankkia lapsia vaikkei edes rakasta häntä. Tämän totuuden nieleminen on kova paikka kelle vain ja ei ihme että naisesi tulee hulluksi sinun kanssasi. Hän on yrittänyt sua provosoida, että saisi edes jotain reaktioita sinussa heräämään. Pakkohan sun on jotain tuntea?? Vaan ei. Sä et ole oikeasti tuntenut yhtään mitään. Ja tällainen välinpitämättömyys on lajeista kauhein. Kyllä jokainen haluaa rakastaa ja SAADA rakkautta takaisin.
Hän ei ole sulle se oikea ja se kyllä on näkynyt ja tuntunut erittäin pahalta vaimostasi. Vaikka kaikki on ollutkin näennäisesti hyvin. Kaikki siis johtuu vain siitä ettet häntä rakasta, ainakaan tarpeeksi. Olet vain tyytynyt hänen toiveisiin ottamatta oikeasti kantaa asioihin. Olet vain halunnut miellyttää häntä. Olet tavallaan ollut sivustakatselijana omassa elämässäsi. Et ole välittänyt itsestäsi. Ja tiedoksi vaan että sinunlaisen kanssa on HIRVEÄ elää. Kukaan ei halua elää yksipuolisessa suhteessa jossa vain toinen rakastaa ja toinen on vain miellyttämisen takia sinun kanssasi. Ettei vaan tule paha mieli kellekään. Haloo? Eiköhän vaimollasi ole ollut jo tarpeesi paha mieli riittävän kauan? Voitko edes sen kerran välittää vaimostasi että eroaisitte, myös itsesi takia. Saisitte molemmat vielä kokea miltä oikea rakkaus tuntuu, ja näkyy.
vaimostasi kiinni, purista tiukkaan, anna pitkä suudelma ja sano, että rakastan sinua (ja siitä etenette seksiin mahdollisimman pian...)! Sitä sinun pitäisi tehdä. Niin parisuhdetta pitää hoitaa, jotta tulee taas sellainen verraton yhteenkuuluvuuden tunne eikä ole enää epäilystäkään siitä rakastaako enää kumppaniaan.
Olin lukevinani jostakin lehdestä että oli haastateltu kumppania vaihtaneita henkilöitä. Yli puolet olivat todenneet sanonnan "ei se vaihtamalla parane" erittäin totuuden muksiseksi.
Eli sanompa vaan että tulee se arki eteen uusissakin suhteissa. Elämisen onni pitää löytää arkipäivän pienistä jutuista sillä pelkkää juhlaa ei ole kenenkään kanssa.
Tee päätös ja sitoudu siihen, mutta älä jaarittele vaihtoehtojen välillä. Vaimosi ansaitsee 100 %miehensä tai sitten vapauden..
jos ei raukkauden tunnetta ole, ei sitä väkisin tulekaan. Eroa vaimostasi.
Kiitos kaikille kommentoineille. Kaikki kommentit olivat mielenkiintoisia myös tuo provosoivampi. En kuitenkaan täysin tunnista itseäni "tuttu juttu" -viestistä. En siis halveksi vaimoani tai mitään. Toki nyt on mukava olla kotosalla lasten nukkuessa ja kun vaimoni on poissa. Ärsyttävää vain, kun sen piti kehua mua niin kiltiksi ja ymmärtäväiseksi...
En siis ole vielä päässyt puuta pidemmälle. Ero voisi olla ratkaisu, mutta toisaalta ajattelin katsoa nyt tämän kesän, jos jokin muuttuisi. Samalla lapsetkin kasvavat. Ero on kuitenkin niin iso juttu, että ei siihen ihan hevillä viitsisi ryhtyä. On siis koitettava punnita omat tunteet ja toiveet vs vaimon toiveet ja tunteet sekä eron seuraukset lasten näkökulmasta.
Juu, jos joku haluaa vielä kommentoida, niin laita viestiä tulemaan. :)