Ne, jotka on menneet yksityisesti(molin kautta tms..), kaipaisin nyt apua. Oon menossa haastatteluun, kun perhe lentää Suomeen. Mitä tällaisessa haastattelussa on yleensä kyselty..? Ihan sen varalle, että osaisi varautua eikä sano mitään ääliömäistä..
Haastattelusta
nasu
71040
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan vain mielenkiinnosta haluaisin tietää, milloin olet menossa haastatteluun ja minne maahan olet suunnitellut lähteväsi au pairiksi?
englantiin olisin menossa ja vkoloppuna haastatteluun. ootko itse menossa,ja jos, saako kysyä minne?
Olen itsekin menossa haastatteluun viikonlopun aikana, mutta suuntana olisi mahdollisesti keski-Eurooppa. Samanlaisia ajatuksia ja kysymyksiä on myös käynyt mielessä, kun ei oikein tiedä mitä haastattelulta osaa odottaa, ensimmäistä kertaa kun sellaiseen kuitenkin vasta olen menossa.
itsekin olen ekaa kertaa menossa, joten aika paljon jännittääkin. Itävalta, Englanti ja Belgia mulla on nyt olleet sellaisia kohdemaita, toivottavasti jostain aukeaa paikka. Minnepäin tarkalleen oot menossa, jos saa kysyä. Ettei vaan osuttaisi samoille konnuille;)
minä olen suuntaamassa haastatteluun kesällä..
Minulle on sanottu että se minun olisi vapaa muotoinen keskustelu niin minusta kuin heidän perheestään.. mielestäni kannattaa olla rehellinen itsestään ja taidoistaan ettei tule yllätyksiä puolin ja toisin..
Mutta haastattelu riippuu tietenkin siitä mitä perhe tietää jo sinusta, ja ehkä niiden tietojen kertaamista.. ;D
Onnea vaan kaikille haastatteluun suuntaaville!!!
Tämä on melko pitkälti yleistys kaikenlaisista työhönottohaastatteluista, mutta toisaalta monissa haastatteluissa juuri tällaisia kysytään:
-miksi haluat tähän paikkaan
-millaista kokemusta on ennestään
-kerro omat hyvä puolet
-kerro omat huonot puolet
-miten uskot sopeutuisit työhön
-mikä sai kiinnostumaan ko. työstä
-mitä odotat työltä
sitten muutama sellainen, joita voisi olettaa au-pairilta kysyttävän:
-oletko ollut ennen poissa kotoa
-oletko ollut ulkomailla (kohdemaassa)
-mitä tiedät ko. maan kulttuurista ja maasta
-miten sopeutuvainen olet
-mitä odotat perheeltä ja lapsilta
Näitä työhönottohaastatteluja tulee elämän aikana enemmänkin vastaan, näitä kysymyksiä kannattaa miettiä etukäteen ja itsekin pohdiskella niitä. Kannattaa myös lukea muutamia artikkeleita työhönottohaastatteluista, esim. Uranuksen nettisivuilla on niitäkin.
Itse antaisin ohjeena sen, että ole oma itsesi, varaa mukaan paljon positiivista asennetta ja avointa mieltä, ja olet jo ottanut ison askeleen.
Olin n. 4 viikkoa sitten ns."haastattelussa" eli tapasin perheen äidin, joka lensi Saksasta Suomeen työmatkalle ja perheen paojat olivat myös mukana eli tapasin heidät myös. No minulta oli kyselty jo aikaisemmin puhelimessa iak paljon, joten se oli pikemmin tapaaminen. Minä kyselin häneltä enemmän ja sain jo ryntäillä poikien perässä!!!:)