Lahoja puita täytetään muovilla

Helsingin kaupungin puutarhaosasto kokeilee polyuretaanimuovia vanhojen lahojen puiden tukemiseksi.

Tänä syksynä täytetään kymmenkunta puuta nopeasti kovettuvalla, kevyellä muovimassalla.

Tuloksista ei kukaan tässä vaiheessa osaa sanoa mitään varmaa, mutta puutarhaosasto toivoo puiden lahoamisen hidastuvan muovin ansiosta.

Täytetyt puut sijaitsevat pääasiassa Vanhan kirkon puistossa.

Joistakin puista on laho puuaines poistettu ennen muovilla täyttämistä. Aikaisemmin on puita yritetty tukea mm. metallirenkailla.

Lahoamista on yritetty estää sahajauhobetoniseoksella ja pikimassalla, mutta täytteet ovat yleensä valuneet ulos.
591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mielenkiintoista. Ehkäpä puut pysyvät pystyssä kauemmin, kun sisustaa tukevoitetaan.

Äänestä

JÄRKYTTÄVÄÄ, siis JÄRKYTTÄVÄÄ . Nyt ne ovat seonneet lopullisesti.

T. haans

Äänestä

Ei kait aloittaja ole tosissaan?. Kaikki lahot puut täytyy poistaa ja istuttaa uudet tilalle.
Ja epämieluiset puut voi hienosti lahottaa etukäteen iskemällä nauloja niihin puihin.
Samahan se on ne oikeat puut kaataa ja tehdä muovijätteestä uusia puita varsinkin hautausmaille jossa vainajat eivät tiedä mitä siellä arkun tai tuhkauurnan yläpuolella on.

Äänestä

Tekevät tosi pahan virheen, sillä muovi ja puu eivät sovi yhteen. Lahoaminen kiihtyy oleellisesti, kun puu ei pääse kuivumaan. Eikä muovi kannattele yhtään kaatumaan alkavaa puuta.

Äänestä

Ruttopuisto on nähtävästi tärkeä puisto kun sieltä ei suostuta kaatamaan lahoja pois kuten muualla tehdään.
Asuukohan joku tärkeä henkilö puiston laidalla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helsingin kaupungin puutarhaosasto kokeilee polyuretaanimuovia vanhojen lahojen puiden tukemiseksi.

Tänä syksynä täytetään kymmenkunta puuta nopeasti kovettuvalla, kevyellä muovimassalla.

Tuloksista ei kukaan tässä vaiheessa osaa sanoa mitään varmaa, mutta puutarhaosasto toivoo puiden lahoamisen hidastuvan muovin ansiosta.

Täytetyt puut sijaitsevat pääasiassa Vanhan kirkon puistossa.

Joistakin puista on laho puuaines poistettu ennen muovilla täyttämistä. Aikaisemmin on puita yritetty tukea mm. metallirenkailla.

Lahoamista on yritetty estää sahajauhobetoniseoksella ja pikimassalla, mutta täytteet ovat yleensä valuneet ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu