Kun kerran hankkii

Anonyymi

Hankkija hankkii ja kunnollisen sittenkin. Ei se suinkaan saa olla viidenkympin Fokus, tai kuudensadan Seiko. Ei tietenkään. Kello sen pitää olla. Maksu kellosta suoritetaan kertasuorituksella kassalle. Kysymys ei ole rahan määrästä vaan siitä että keskinkertainen ei vain kelpaa. Jos ei ole varaa, en osta. Minulla ei ,esimerkiksi, ole tarvittavaa rahamäärää kunnon autoon, niinpä en omista autoa lainkaan.

Näillä aatoksin ja lähtökohdin sain ällin hankkia rannekellon. Säästäväisenä säällisenä ihmisenä oli kertynyt sen verran että saatoin hyvinkin hankkia kellon. Nykyaikana pääsee nopeasti turhuuksien markkinoille kotisohvalta käsin. Erinäisten pähkäilyjen jälkeen kirkastui että tuleva hankintani on oleva Rado. Mielenkiintoinen historia, joka vuosiluvuiltaan vastaa hyvinkin Suomen kohtalon vuosia, jos tietyiltä osin myös omaakin elettyä elämääni. Myös se, että Rado on sveitsiläisistä laatukellojen valmistajista luultavasti ainoa, jonka historia ja elämä löytyy saksankielisen Kantonin puolelta. Myös Tuubista löytyy Rado-kelloja esitteleviä videoita melko paljonkin, mutta useimmat Kauko-Idän maista. On pääteltävissä että merkki on varsin suosittu juuri niillä main. Sinpinghoo, he sanovat, ja kun oikein innostuvat niin maltillinen Hooo! on aina paikallaan. Varsinkin erään miehen kelloliikekäyntejä on hauskaa seurata. Kohteliaisuus ja molemminpuoleinen kumartelu on luonteenomaista. Semmoista kohteliasta käytöstä olisi Suomeenkin hyvä saada.

Oli enää valittava itselle sopiva malli kellosta. Lopulta jäljelle jäi Rado True Square Open Heart, tai jokin Captain Cook- malleista. Lopulta punaisella kellotaululla, ja kehällä, varustettu kapteenin pronssi ryhtyi kiihoittamaan aivan eri tavalla. Ainoastaan pronssin patinoituminen ajan mittaan arvellutti kovin. Sehän saattaisi näyttäytyä lopulta sangen rumanakin. Näillä mietteillä rohkenin lähestyä muutamia arvovaltaisia kellokauppiaita sähköpostitse. Sangen nopeasti kävikin selväksi mihin kauppaan suunnistan. Vastaukset kysymyksiini erottautuivat ystävällisyydellään ja tarkkuudellaan, sekä kehotuksena tulla vain rohkeasti tutustumaan oikein paikan päälle.

Niinpä läksin menemään, ja ovet olivatkin auki ja siististi pukeutuneet ihmiset kohtelivat minua ystävällisesti. Oikein tuli miellyttävä olotila, ja itsekin heittäydyin kohteliaaksi kuin luonnostaan. Liiketilakin huokui kauneutta, siisteyttä, sanoisinko peräti; eleganssia. Niin sitten kellojen esittelijän asiaan perehtyneisyys, ja kiireettömyys asiakkaan kanssa käyskennellessä, vei minutkin mukanaan. Vaikka liikkeessä oli esillä vain murto-osa malliston kelloista, löysin nopeasti mieluisan. Myyjäliikkeen kevyt, hiljainen, kaiuttimista tulviva jazz-musiikki, henkilökunnan hillityn kohtelias ja kiireetön käytös, kauneus ympärillä, tarjoilu, miellyttävät istuimet, asiallinen ja hillitty tuoksu, vailla sieraimiin sattuvia parfyymeja vie nopeasti mennessään. Niinpä kellon kauneus, rannetuntuma, korkealaatuiset materiaalit, kellotaulun syvänvihreä, kuin hillitty turkoosi, joka vielä vaihtaa väritystään katselukulmasta riippuen, oli vain piste iin päälle.

Matkaan tarttui juuri se josta ajattelin että en varmana osta. Nimittäin Captain Cook – Hrithik Roshan Special Edition. Ajattelin nimittäin että kristittynä en hindutaiteilijan mukaan nimettyyn kelloon tartu. Ennen annan nekin rahat Herran Jeesuksen töihin, mutta kellossa mikään ei muistuta tuosta taiteilijasta, ainoastaan mukana seuraava nahkainen säilytyslompakko painettuine nimikirjoituksineen. Joten olkoon menneeksi, ja ehkäpä tuo henkilö ihmisenä saattaa olla mukavakin. Luonteeltaan parempi kuin minä.

Kello on kaunis katsella ja seurasipa matkaan kolme rannekettakin, kaksi oikeaan mittaan lyhennettynä, ja kolmas NATO. Näistä otin käyttöön nahkaisen, metallisen sijaan. Kellon sydän on C07.111 joka perustuu ETA:n 2824-koneistoon. Laadun kyllä huomaa, ja kello on sulavasti painellut menemään vuorokauden edistämättä/jätättämättä lainkaan. Erinomainen suoritus juuri käyttöön otetulle mekaaniselle automaattikoneistolle.

Rannekello on nykyaikana turhake, mutta siitä syystä sen on tunnuttava hyvältä, näytettävä kauniilta, ja koneiston oltava mekaaninen. Kuitenkin jos tulet kysymään minulta mikä tuo kello ranteessasi on, en vastaa; se on länsisaksalainen Nordmende, en myöskään; Rado Captain Cook – Hrithik Roshan Special Edition, vaan vastaukseni olkoon; kait se joku kiinalainen halppiskello lienee.

0

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        315
        6817
      2. Kysymys muille miehille

        Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
        Ikävä
        69
        3906
      3. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        207
        3106
      4. Kohta katson sun kuvaasi

        ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
        Ikävä
        24
        2807
      5. Nimikirjaimet

        Kuka kaipaa ketä 🥰
        Ikävä
        74
        1932
      6. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

        Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
        Maailman menoa
        210
        1682
      7. VOI TÄTÄ ILON

        JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
        Tuusniemi
        146
        1682
      8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

        Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
        Ikävä
        120
        1528
      9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

        jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
        Ikävä
        163
        1521
      10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

        Olet mielessäni, vanhempi mies
        Ikävä
        89
        1408
      Aihe