Raamattu puhuu paljon luulemisesta

Kannattaa ottaa selvää mitä muuta Raamattu sanoo, eikä vain luulla.

MATT. 3:9 Älkää luulko, että voitte sanoa: ’Onhan Abraham meidän isämme.’ Minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Abrahamille.
MATT. 5:17 ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan vaan täyttämään.
MATT. 10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle. En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan.
MATT 20:10 Kun sitten ensimmäiset tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta myös he saivat kukin denaarin.
MATT. 24:44 Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
MARK. 6:49 Mutta kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän veden päällä, he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan.
LUUK. 3:23 Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen, kun hän aloitti toimintansa. Hänen luultiin olevan Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika …
LUUK. 19:11 Niille, jotka olivat tätä kuulemassa, Jeesus kertoi vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja monet luulivat, että Jumalan valtakunta ilmestyisi aivan pian.
LUUK. 24:37 He säikähtivät ja joutuivat pelon valtaan luullen näkevänsä hengen.
JOH. 11:13 Jeesus puhui hänen kuolemastaan, mutta he luulivat, että hän puhui unessa nukkumisesta.
JOH 13:29 Koska rahakukkaro oli Juudaksella, jotkut luulivat, että Jeesus oli käskenyt hänen ostaa jotakin, mitä tarvittiin juhlaa varten, tai antaa jotakin köyhille.
JOH. 16:2 Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa jonkun teistä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
JOH. 20:15 Jeesus sanoi hänelle: ”Nainen, mitä itket? Ketä etsit?” Maria luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet pois, sano minulle, minne olet pannut hänet, niin minä haen hänet.”
APT. 2:15 Eivät nämä ole juovuksissa, niin kuin te luulette, onhan nyt vasta päivän kolmas tunti.
APT. 13:25 Kun Johannes oli päättämässä juoksuaan, hän sanoi: ’En minä ole se, joksi te minua luulette. Minun jälkeeni tulee hän, jonka kenkiäkään minä en kelpaa jalasta riisumaan.’
APT 14:19 He kivittivät Paavalia ja raahasivat hänet kaupungin ulkopuolelle, koska hänen luultiin kuolleen.
APT. 16:27 Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovet avoimina, hän veti miekkansa esiin ja aikoi surmata itsensä, koska luuli vankien karanneen.
APT. 26:9 Minäkin luulin, että minun tulee ankarasti vastustaa Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä.
ROOM. 2:3 Luuletko sinä, ihminen, joka tuomitset toisia mutta itse teet samoja tekoja, että vältät Jumalan tuomion?
ROOM. 2:19 Sinä luulet olevasi sokeiden taluttaja, pimeydessä olevien valo, ymmärtämättömien kasvattaja ja alaikäisten opettaja, kun sinulla on laissa tiedon ja totuuden muoto.
1 KOR. 3:18 Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä luulee olevansa viisas tässä maailmanajassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.
1 KOR. 8:2 Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hän ei vielä tiedä, niin kuin tulee tietää.
1 KOR 10:12 Joka siis luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.
2 KOR. 11:16 Sanon vieläkin: älköön kukaan luulko, että olen järjetön. Mutta vaikka olisinkin, ottakaa minut vastaan järjettömänäkin, että minäkin voisin vähän kerskailla.
GAL 6:3 Jos joku luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, hän pettää itsensä.
JAAK. 1:7 Älköön sellainen ihminen luulko saavansa Herralta mitään …
JAAK. 1:26 Jos joku luulee palvelevansa Jumalaa mutta ei hillitse kieltään, hän pettää sydämensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha

43

195

    Vastaukset 43

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvin koottu!

      • Anonyymi

        Ei u.v mitään itse koonnut ole vaan kopioinut.


    • Anonyymi

      Ei nyt paljoa, sinä luulet vaan.

      • Anonyymi

        Paljon on, ymmärrä ensin vaikka nuo niin katsotaan sitten lisää..,,


    • Anonyymi

      >>>"ei kumoamaan"<<<

      ei kumoamaan, vaan täyttämään.

      Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
      tekeekin, on meillä PUOLUSTAJA Isän tykönä , Jeesus Kristus, joka ON vanhurskas"
      1 Joh: 2: 2

    • Anonyymi

      Luulemisella on helpoo valehdella itselleen ja muille.

      • Anonyymi

        Et onnistu ainakaan muille valehtelussa.


    • Anonyymi

      eikös raamattu ole hiekkakansan satukirja ?

      • Anonyymi

        Ei ole. Taidat olla evouskovainen?


    • Anonyymi

      Aivan? Uskooko vai luuleeko aloittaja tietävänsä mitä esittämillään Raamatunkohdilla on tarkoitettu niille ihmisille, joille sanat on annettu tuhansia vuosia sitten?
      jos uskoo: se on hänen asiansa,
      jos luulee: se on hänen asiansa,

      Julistaessaan uskomiaan tai luulemiaan asioita julkisesti Raamatullisena totuutena, yksimielisyyden vaateen täyttävä vertaisarviointi asiasta tulee esittää julistuksen yhteydessä, erityisesti mikäli julistuksella asetetaan ihmisiä yhteiskunnassamme eriarvoiseen asemaan toisiin nähden, tai asetetaan nykyihmisiä Raamatussa kerrottuun asemaan jollakin tavalla.

      • Anonyymi

        ” jos uskoo: se on hänen asiansa,
        jos luulee: se on hänen asiansa,”

        Raamattu ei sano niin.


      • Anonyymi

        Jumala ja Jumalan Sana on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” jos uskoo: se on hänen asiansa,
        jos luulee: se on hänen asiansa,”

        Raamattu ei sano niin.

        Kiitos kommentistasi, voitko laittaa Raamatunkohdan joka kertoo nykyhetken tapahtumista ja nykyihmisten tekemisistä?
        Ja mielellään se yksimielisyyden täyttävä vertaisarviointi mukaan, muutenhan kyse saattaa olla pelkästään mielipiteestäsi ja mihin se sitten taas mahtaa perustua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ja Jumalan Sana on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.

        Kiitos kommentistasi, voitko siis osoittaa ymmärtäneesi Raamatun Sanat samalla tavoin kuin tuhansia vuosia sitten eläneet aikalaiset ovat niiden tarkoituksen ymmärtäneet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi, voitko siis osoittaa ymmärtäneesi Raamatun Sanat samalla tavoin kuin tuhansia vuosia sitten eläneet aikalaiset ovat niiden tarkoituksen ymmärtäneet?

        Tottakai. Mitä sinä et ymmärrä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai. Mitä sinä et ymmärrä?

        Kiitos, kuten kysyin voitko vihdoinkin osoittaa sen minkä pyysin ja sinä lupasit?
        Kyse on nyt sinun ymmärryksestäsi kultapieni.
        Ainahan voit aloittaa vaikkapa siitä miten Jumala sai maan tomusta muovailtua ihmisen ja puhallettua savimöykyn eläväksi ihmiseksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos, kuten kysyin voitko vihdoinkin osoittaa sen minkä pyysin ja sinä lupasit?
        Kyse on nyt sinun ymmärryksestäsi kultapieni.
        Ainahan voit aloittaa vaikkapa siitä miten Jumala sai maan tomusta muovailtua ihmisen ja puhallettua savimöykyn eläväksi ihmiseksi?

        Niin, jos vaikka miettii kymmentä käskyä niin onhan niistä jotkut aika vaikea ymmärtää. "Älä tapa", "Älä tee aviorikosta", "Älä varasta". Ennen aikaan varmaan varastettiin eri tavalla kuin nykyään. 🤔


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos, kuten kysyin voitko vihdoinkin osoittaa sen minkä pyysin ja sinä lupasit?
        Kyse on nyt sinun ymmärryksestäsi kultapieni.
        Ainahan voit aloittaa vaikkapa siitä miten Jumala sai maan tomusta muovailtua ihmisen ja puhallettua savimöykyn eläväksi ihmiseksi?

        Siten miten sinä et koskaan asiaa käsitä. Jumala on Jumala ja sinä vain mitätön trolli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, jos vaikka miettii kymmentä käskyä niin onhan niistä jotkut aika vaikea ymmärtää. "Älä tapa", "Älä tee aviorikosta", "Älä varasta". Ennen aikaan varmaan varastettiin eri tavalla kuin nykyään. 🤔

        Todellakin! Miten nuo esittämäsi käskyt oikeasti ovat ymmärtäneet ne ihmiset joille ne tuhansia vuosia sitten on annettu?

        Älä tapa: Palstalla vaikuttavat aidot uskovat Raamatun todelliset asiantuntijat ovat kertoneet Älä tapa käskyn tarkoittaneen oikeasti Älä murhaa. Heidän mukaansa tappamista ei ollut kielletty, ainoastaan murhaaminen.

        Älä tee aviorikosta: millainen teko oli aviorikos ja ketä se koski tuhansia vuosia sitten Juutalaisessa yhteiskunnassa? Miehillä sai olla useita vaimoja, vaimolla vain yksi mies. Riittikö esimerkiksi jos nainen vilkaisi tai suuteli vierasta miestä, vai edellytettiinko yhdyntää etc? Miksi vain naisesta tehtiin esimerkki aviorikoksen tehneestä, rikoskumppania ei edes haettu paikalle kuultavaksi.

        Älä varasta: millaisessa tilanteessa toisen omaisuuden haltuunotto muuttui varkaudeksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siten miten sinä et koskaan asiaa käsitä. Jumala on Jumala ja sinä vain mitätön trolli.

        Olen pahoillani, tarkoitus oli kysyä ihmiseltä, ei Jumalaksi itsensä korottaneelta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siten miten sinä et koskaan asiaa käsitä. Jumala on Jumala ja sinä vain mitätön trolli.

        Nasevasti sanottu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siten miten sinä et koskaan asiaa käsitä. Jumala on Jumala ja sinä vain mitätön trolli.

        Napakasti sanottu.


    • Anonyymi

      Joko selvitit mitä Jeesus tarkoittaa kamelin nielemisellä, kun keskittyy vain hyttysten siivilöintiin - tällä kertaa sanaan 'luulla'?

      • Anonyymi

        Vertauskuva asioiden suuruuden eroista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertauskuva asioiden suuruuden eroista.

        Juuri niin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertauskuva asioiden suuruuden eroista.

        Esittämälläsi tavallako Raamatun aikalaisten on tarkoitettu ymmärtäneen nuo Jeesuksen sanat ja ymmärsivätkö he asian niin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esittämälläsi tavallako Raamatun aikalaisten on tarkoitettu ymmärtäneen nuo Jeesuksen sanat ja ymmärsivätkö he asian niin?

        Mitä sinä nyt et ymmärrä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä nyt et ymmärrä?

        Kiinnostaa onko todellakin tuhansia vuosia sitten annettujen sanojen vertailtavuus merkitykseltään se mitä tuossa aiemmin esitit?
        Kysymyshän ei ole siitä ymmärränkö minä, vaan ymmärrätkö, uskotko vai luuletko ymmärtäväsi mitä kirjoitat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostaa onko todellakin tuhansia vuosia sitten annettujen sanojen vertailtavuus merkitykseltään se mitä tuossa aiemmin esitit?
        Kysymyshän ei ole siitä ymmärränkö minä, vaan ymmärrätkö, uskotko vai luuletko ymmärtäväsi mitä kirjoitat?

        Erittäin hyvin tuo kamelin nieleminen on tähän päivään sopiva - onhan Kristus lampaana teurastettu Jumsla, johon uskomalla päädytään helvettiin Jahvelle uhriksi, jota Jahvea Jeesus vastusti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin tuo kamelin nieleminen on tähän päivään sopiva - onhan Kristus lampaana teurastettu Jumsla, johon uskomalla päädytään helvettiin Jahvelle uhriksi, jota Jahvea Jeesus vastusti.

        Uskovaiset siivilöivät itselleen edullisent sanat Paavalin opista, mutta eivät edes huomaa, että tuon opin Jumala on Satana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin tuo kamelin nieleminen on tähän päivään sopiva - onhan Kristus lampaana teurastettu Jumsla, johon uskomalla päädytään helvettiin Jahvelle uhriksi, jota Jahvea Jeesus vastusti.

        Aivan? Kysymys olikin ovatko tuhansia vuosia sitten eläneet ihmiset ymmärtäneet sanojen merkityksen tuolla aiemmin esitetyllä tavalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan? Kysymys olikin ovatko tuhansia vuosia sitten eläneet ihmiset ymmärtäneet sanojen merkityksen tuolla aiemmin esitetyllä tavalla.

        Aikalaiset toki ymmärtävät aikansa sanat.


    • >>MATT. 10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle. En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan.>>

      Slava Russia!
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Sun Slava Russia vetelee viimeisiään ja sinä onneton sitä yhä fanitat.


    • Anonyymi

      Hyvät kohdat olet poiminut.

      • Anonyymi

        Niissä on paljon miettimistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niissä on paljon miettimistä.

        Sen takia juuri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen takia juuri.

        Kiitos.


    • Anonyymi

      Niin ja sitten sinä luulet tietäväsi mitä nuo tarkoittaa ?

      • Anonyymi

        Etkö sinä muka tiedä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sinä muka tiedä?

        Ei se halua tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se halua tietää.

        Niitä samanlaisia on palsta täynnä...


    • Anonyymi

      Luulisin ymmärtäväni.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe