AHDINGOSSA

Kyllä on elämä ihmeellistä, en olisi ikinä uskonut että joskus kirjoittelen tänne sen takia että olen saanut mieheltäni selkään. Olemme olleet yhdessä reilusti yli 20-vuotta. Ei kaikki ole pelkkää auringonpaistetta ollut, mutta lyömiseltä aikaisemmin on vältytty.Sänkyhommia ei ole ollut miesmuistiin ja syytä ollaan silloin tällöin ihmetelty, mutta olen saanut vastauksen että ei vain enää kiinnosta. No sitten tuli tämä ilta kun nyrkki heilui, aukaisin vahingossa pandooran lippaan ja heitin tästä hänen ongelmastaan. En ehtinyt edes kissaa sanomaan kun turpiin tuli että tutisi, molemmat silmät mustina ja kallossa pieni murtuma. Mieheni sekosi täysin ja sain kuulla syitä miksei hän enää halua minua, olen kuulemma niin kamala harppu ettei hän edes tikulla koskisi minua, voin vakuuttaa etten ole mikään hirvitys. Henkistä väkivaltaa olen kärsinyt melkein koko liiton ajan. En osaa mitään vaikka hän on monta kertaa minua opettanut. Olen itse niitä naisia jotka ovat aina sanoneet että ensimmäisen selkäsaunan jälkeen lähden. Mutta, mutta ei se olekaan niin helppoa, meilläkin on ollut paljon myös hyviä asioita ja olemme yleensä yhdessä päättäneet kaikesta, mutta nyt minusta on tehty täysin ulkopuolinen. Meillä on myös lapsia mutta onneksi he eivät nähneet itse tapausta, mutta säikähtivät kyllä nähdessään äidin.Kolme viikkoa kuljin naama mustana ja turvoksissa, minua hävetti vaikka ei olisi ollut syytä. Alkoholilla oli tapaukseen yhteyttä ja nyt meille ei osteta edes kaljapulloa. Miten tästä eteenpäin? Olen aina ollut iloinen ja huumorintajuinen luonteeltani, mutta nyt tuntuu siltä että huumori alkaa olla vähissä. Tapauksesta ei puhuta ja tiedän että minun syykseni se kuitenkin kääntyisi.Miehelläni on aina ollut keväät hyvin vaikeaa aikaa ja se on koetellut koko perhettä. Nyt punnitsen eri vaihtoehtoja, jatkanko tässä suhteessa jossa ei puhuta eikä pussata vai aloitanko alusta lapsieni kanssa.
71317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos pystyt, siirry jonnekin muualle vähäksi aikaa. Yksi ystävättäreni ja expomoni vuokrasi vähäksi aikaa asunnon. Aikuisuutta lähenevät lapset päättivät itse kummassa kortteerissa sitten elelivät. Äijä hämmästyi ja kummastui niin, että remontoi kodin uusiksi ja rupesi kukkien kanssa eskorteeraamaan vaimoaan takaisin. Asuvat nyt keskenään. Onnesta en tiedä.

Äänestä

Otan osaa.
Näin ulkopuolisena on helppo antaa ohjeita siihen mitä nyt tulee tehdä, mutta vain sinä itse tiedät omat voimavarasi ja sen mihin ne yhä riittävät.

Kun puheyhteyttä ei juuri ole, on vaikeaa kommunikoida. Tunteet patoutuvat ja purkautuvat sitten ulos väkisin, jopa fyysisenä väkivaltaisuutena.
Se, että mies valitsi purkaa turhautumisensa fyysisesti sinuun ei siis ole sinun syytäsi vaan hänen omaa kyvyttömyyttään käsitellä negatiivisia tunteita.

Toimintatavat vakiintuvat ajan myötä. Kerran lyönyt lyö toisenkin kerran kun on olemassa vastaanottaja, johon pahan olonsa saa purkaa jopa nyrkein. Ellei vastaanottajaa ole, on pakko etsiä muita kohteita tai purkautumiskeinoja. Monelle miehelle se on vaimon lähdön jälkeen viina. On näennäisesti helpompaa juoda kuin tunnustaa itselleen kipeimmätkin tekonsa, katua ja lähteä etsimään apua tilanteeseensa.


Vaatii tahtoa, voimia ja aimo annos rakkautta jaksaa jäädä toisen tueksi ja alkaa ohjata häntä kohti seesteisempää olotilaa (=terapiaan tms). Siihen harvan lyödyn puolison henkiset voimavarat riittää.

Mieti onko sinusta juuri tällä hetkellä aikuisen miehen kaitsijaksi ja tukijaksi vai haluatko vain irti parisuhteesta, joka on ajautunut jo noin pitkälle pois raiteiltaan.
On täysin ymmärrettävää, jos valitset nyt suojella ensisijaisesti itseäsi ja lapsiasi ja päätät muuttaa pois. Sen päätöksen toimeenpaneminen on vaikeaa eikä kaikista ole siihen ollenkaan. Pelko pitää monen väkivallankohteen kiltisti kotona. Vain viha tekee lähdön helpommaksi. Kylmän järkevästikin ajatellen on mahdotonta välttyä tuntemasta syyllisyyttä.

Äänestä
  • mennyt sex-kyky, kun noin raivostui. Jos näin on, eikä tietysti halua tunnustaa. Tai vaikka ei näin olisi, seksuaalinen etääntymisenne kasvattaa paineita, jotka purkautuvat tällä tavoin. Jos mies haluaisi olla, mutta jostain syystä ei pysty olemaan kanssasi, esimerkiksi kokee sinut liian päällekäyväksi ja kaikenvaltaavaksi tms, ettei saa tavallaan olla se uros suhteessa. Jos olet itse hylännyt naisellisuuden?
    Kynityt tukat, tuulipuvut, tasapaksu vartalo ja muutenkin miesmäinen ulkonäkö ei ole monestakaan miehestä kiihottava.
    Mutta tuskin tästä tapauksessasi on kyse.

    Äänestä

mitä haluatte toisistanne ja kannattaako enää jatkaa. Tuollainenkaan eristäytyminen ei ole oikeaa avioliittoa, ehkä löytäisitte kumpikin tahollanne sellaiset ihmiset, joiden kanssa halutkin heräisivät.

Äänestä
  • antoi hänelle oikeuden rääkätä sua? Sellaista EI OLE: Väkivalta on rikos lakien mukaan. Joka vuosi kuolee naisia väkivallan uhreina, liikaa ja turhaan. Älä ole numero tässä tilastossa, tee ratkaisu joka säästää sua ja lapsiasi. Käy tukinaisen ja amnestyn sivuilla kattomassa ja lukemassa väkivallasta joka kohdistuu naisiin (ja lapsiin)

    Äänestä

Aloita alusta, teidän molempien ja lasten tähden. Ei kannata heittää menemään koko elämäänsä. Jos 20 vuotta on jo mennyt, loput ovat kullan arvoisia. Murtuma kallossa herättäköön sinut näkemään: ainoa oikea ratkaisu on erota, ja rikosilmoitus olisi myös pitänyt tehdä. Ketä muuta antaisit kohdella samoin ilmoittamatta poliisille?

Äänestä

Olen vahvasti sitä mieltä, että seiso ensimmäisen päätöksesi takana. Jos nyt annat periksi, miehesi saa sen käsityksen, että olet "vetelä makarooni", joka ei tarkoita sitä mitä sanoo ja kynnys losauttaa uudestaan madaltuu. Jos asiasta ei lisäksi puhuta, niin joka tapauksessa maton alle lakaistuna se vain odottaa jonkun siihen kompastumista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt kirjoitti:

Kyllä on elämä ihmeellistä, en olisi ikinä uskonut että joskus kirjoittelen tänne sen takia että olen saanut mieheltäni selkään. Olemme olleet yhdessä reilusti yli 20-vuotta. Ei kaikki ole pelkkää auringonpaistetta ollut, mutta lyömiseltä aikaisemmin on vältytty.Sänkyhommia ei ole ollut miesmuistiin ja syytä ollaan silloin tällöin ihmetelty, mutta olen saanut vastauksen että ei vain enää kiinnosta. No sitten tuli tämä ilta kun nyrkki heilui, aukaisin vahingossa pandooran lippaan ja heitin tästä hänen ongelmastaan. En ehtinyt edes kissaa sanomaan kun turpiin tuli että tutisi, molemmat silmät mustina ja kallossa pieni murtuma. Mieheni sekosi täysin ja sain kuulla syitä miksei hän enää halua minua, olen kuulemma niin kamala harppu ettei hän edes tikulla koskisi minua, voin vakuuttaa etten ole mikään hirvitys. Henkistä väkivaltaa olen kärsinyt melkein koko liiton ajan. En osaa mitään vaikka hän on monta kertaa minua opettanut. Olen itse niitä naisia jotka ovat aina sanoneet että ensimmäisen selkäsaunan jälkeen lähden. Mutta, mutta ei se olekaan niin helppoa, meilläkin on ollut paljon myös hyviä asioita ja olemme yleensä yhdessä päättäneet kaikesta, mutta nyt minusta on tehty täysin ulkopuolinen. Meillä on myös lapsia mutta onneksi he eivät nähneet itse tapausta, mutta säikähtivät kyllä nähdessään äidin.Kolme viikkoa kuljin naama mustana ja turvoksissa, minua hävetti vaikka ei olisi ollut syytä. Alkoholilla oli tapaukseen yhteyttä ja nyt meille ei osteta edes kaljapulloa. Miten tästä eteenpäin? Olen aina ollut iloinen ja huumorintajuinen luonteeltani, mutta nyt tuntuu siltä että huumori alkaa olla vähissä. Tapauksesta ei puhuta ja tiedän että minun syykseni se kuitenkin kääntyisi.Miehelläni on aina ollut keväät hyvin vaikeaa aikaa ja se on koetellut koko perhettä. Nyt punnitsen eri vaihtoehtoja, jatkanko tässä suhteessa jossa ei puhuta eikä pussata vai aloitanko alusta lapsieni kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu