No mutta eihän sanonut että venäjä on kaatunut lännen syliin puolevuoden päästä ei hän sellaista sanonut että on.
0Äänestä
Anonyymi
Nää on näitä länsimädännäisyyden ulostuloja. Itse en missään nimessä toivo, että Venäjä kaatuu lännen syliin. Ensisijaisesti toivon, että Venäjällä saataisiin aikaan Venäjälle sopivia muutoksia, esim. rehellinen ja demokraattinen valtiojärjestys, ilman länsimaille tyypillistä mädännäisyyttä, kuten korruptio, ideologinen epäterve kilpailu, samanmielisyysvelvoite, poliittiset vainot, ihmisen eriarvoistaminen jne. Venäjä on nyt liian länsityyppinen ja siksi olisi hyvä, että Venäjällä herätään siihen, että pyritään olemaan parempi kuin Länsi. USA:han ei tällaisesta tykkäisi ja jatkaisi eurooppalaisten lietsomista venäjävihaan.
0Äänestä
Anonyymi
Aikomushan onkin Natolla ja USA,lla kaataa Venäjä kokonaan.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikomushan onkin Natolla ja USA,lla kaataa Venäjä kokonaan.
Kaatumassa lännen syliin, ei kaatunut.
0Äänestä
Anonyymi
Saattaa kaatua. Näin siinä sanotaan.
Toinen asia on se, kannattaako siitä ottaa koppia. Venäjä olisi lännelle vain rasite.
0Äänestä
Anonyymi
Kun neuvostoliitto kaatui niin lännestä ne apua halusivat jos venäjä katuu niin auttaako kiina jos ei niin lännest sitä sitten hakevat.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat