HS näiden ruokatuotteiden hinnat nousseet eniten

Joissakin tuotteissa nousu on myös vielä maltillista.

HS listasi, mitkä ruokatarvikkeet kallistuvat nyt eniten - kärjessä yli 40 prosentin hinnannousu

Ruuan hinnannousu koettelee nyt monen kukkaroa, mutta erityisesti hinnan korotukset iskevät tiettyihin ruoka-aineisiin.

Helsingin Sanomat listasi ruokatarvikkeet, jotka kallistuvat tällä hetkellä kiivaiten. Ehdottomana ykkösenä ovat jauhot ja kahvi, joiden hinnat ovat nousseet melkein puolella, peräti 43 prosenttia. Kärjessä on myös monia eläinkunnan tuotteita kuten kananmunat, joiden hinta on noussut vuositasolla jopa 36 prosenttia. Perässä seuraavat sianliha, kala ja monet maitotuotteet kuten margariinit ja juustot, jotka ovat kaikki nousseet parikymmentä prosenttia. Myös siipikarjan liha on noussut 15 prosenttia.

Jonkin verran, kymmenisen prosenttia lisää on kertynyt esimerkiksi maidon, leivän, pastan, riisin, oliiviöljyn, perunan, säilöttyjen hedelmien ja myslien hintaan.

Puolestaan esimerkiksi joissain vihanneksissa ja hedelmissä hintojen nousu ei näy ainakaan vielä juuri lainkaan. Helsingin Sanomien taulukon mukaan tällaisia ovat esimerkiksi salaatti ja omenat. Lähes sama koskee joitakin mietoja alkoholijuomia kuten oluita, siidereitä ja lonkeroita, joiden hinnat ovat vuositasolla nousseet pari prosenttiyksikköä.
2181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Niin että omenia syömään ja palanpainikkeeksi halpaa viiniä.
On se aika sikamaista että peruselintarvikkeidenkin hinnat nousee, leipä, jauhot, liha, kala.

Äänestä

Miljardien maataloustukea on perusteltu omavaraisuudella ja huoltovarmuudella. Sitten kun tuonti-raaka-aineet kallistuvat, niin "puhdas kotimainen ruoka" kallistuu kaikista eniten? Keski-Amerikasta tuotuja banaaneja saa tarjouksesta eurolla kilo, mutta mihin nousee "kotimaisen" kurkun tai tomaatin hinta?

Missä on nyt se omavaraisuus, johon on uhrattu miljardien tuet?

Äänestä
  • Asiaa kirjoitat.

    Äänestä

  • Niin - onhan se toisaalta kurjaa, kun markkinataloudessa kustannukset välittyvät lopputuotteeseen asianmukaisesti.
    Kivaa olisi, kun kehitysmaista saa vuodesta toiseen samanhintaisia hyödykkeitä kuin Pepe le Moko ja Juan Valdez ovat aina meidän hyväksemme nöyrästi raataneet pikkupalkoilla.

    Kahvin hinnan raketointi on varmaan myös evidenssiä Suomen maatalouden tukifiaskosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin - onhan se toisaalta kurjaa, kun markkinataloudessa kustannukset välittyvät lopputuotteeseen asianmukaisesti.
    Kivaa olisi, kun kehitysmaista saa vuodesta toiseen samanhintaisia hyödykkeitä kuin Pepe le Moko ja Juan Valdez ovat aina meidän hyväksemme nöyrästi raataneet pikkupalkoilla.

    Kahvin hinnan raketointi on varmaan myös evidenssiä Suomen maatalouden tukifiaskosta.

    Suomen maataloudessa kustannukset eivät siirry tuotteen verottomaan hintaan, koska maataloutta tuetaan miljardeilla.

    Kahvin hinnan nousua siivittää epäonnistuneet kahvisadot, jotka johtuvat taas ilmeisesti ilmastomuutoksesta.

    Huolestuttava piirre on, että jos "omavaraisuuden" nimissä raskaasti tuettu maatalous on niin riippuvainen tuontipanoksista, että tuotteiden hinta nousee raketin lailla, kun tuontiraaka-aineet kallistuvat, niin mitä sitten jos tuonti pysähtyy? Päättyykö siihen myös se rahanjaon perusteena ollut "omavaraisuus"?

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Hyvä kommentti. Kiitos.

    Äänestä

syytä eurovaltioita hintojen noususta pakotteet ne nosti eu leikkii maaliman poliisia

Äänestä
  • Pakko se on että ei leviä teidän venäläisten putlerismi tänne euroopaan.

    Äänestä

Sanna jytkyttänyt aika kivasti ruuan hintaa ylös.

Äänestä
  • Valehtelee porvari.

    Äänestä

  • Tarkoiti kai sanoa Vladimir, mutta tuli ajatuskatkos.

    Äänestä

Niin, lähikanalasta kerrottiin, että aiemmin kananrehun sai ostettua 9000 eurolla, nyt sen hinta on 23 000 euroa.

Suomi on kuitenkin pohjoinen maa, osa vuodesta on aikaa, jolloin ei voi viljellä. Ehkä meidän on pyrittävä käyttämään lähellä tuotettuja elinrarvikkeita enemmän kuin toisesta maanosasta tuotuja! Kriisiaikana. Perunaa enemmän kuin riisiä, sen tilalle ohraa?

Äänestä

Tavallaan ymmärrän tuon maataloden tukemisen kritiikin. Olen nähnyt, että Suomessa maatalous on keskittynyt isoille tiloille, jotka saavat tukia EU:lta ja Suomesta, pienet tilat ovat hävinneet. Isot on pytingit ja pihassa Audeja ja Mersuja.

Maailman myllerryksissä toivon, että mekin osattais tehdä jotain. Jos tulee joku katkos.
Ehkä tukea ja opetusta vois kohdentaa maaseudun asuttamiseen ja keskisuurille tiloille tai jopa erikoistuneille pientiloille?

Äänestä

minä käytän venäläistä lannotteita ja polttoöljyä te syötte kotimaista ruokaa näin saa ukraanalis inisiät kuriin

Äänestä

Juustokin noussut ihan sikana !

Äänestä
  • On.

    Äänestä

Atrian saunapalvileike 300g.

Tokmanni 3,00€ tarjous.

S-Market 4,60€ Helsinki

Kaupan markinaalit ovat kuuluma 4%.
😂😂😂😂

Äänestä
  • Valetta tuo kaupan marginaali 4%.

    Äänestä

  • S- market ja K kaupat nostaneet hintojaan rankasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Joissakin tuotteissa nousu on myös vielä maltillista.

HS listasi, mitkä ruokatarvikkeet kallistuvat nyt eniten - kärjessä yli 40 prosentin hinnannousu

Ruuan hinnannousu koettelee nyt monen kukkaroa, mutta erityisesti hinnan korotukset iskevät tiettyihin ruoka-aineisiin.

Helsingin Sanomat listasi ruokatarvikkeet, jotka kallistuvat tällä hetkellä kiivaiten. Ehdottomana ykkösenä ovat jauhot ja kahvi, joiden hinnat ovat nousseet melkein puolella, peräti 43 prosenttia. Kärjessä on myös monia eläinkunnan tuotteita kuten kananmunat, joiden hinta on noussut vuositasolla jopa 36 prosenttia. Perässä seuraavat sianliha, kala ja monet maitotuotteet kuten margariinit ja juustot, jotka ovat kaikki nousseet parikymmentä prosenttia. Myös siipikarjan liha on noussut 15 prosenttia.

Jonkin verran, kymmenisen prosenttia lisää on kertynyt esimerkiksi maidon, leivän, pastan, riisin, oliiviöljyn, perunan, säilöttyjen hedelmien ja myslien hintaan.

Puolestaan esimerkiksi joissain vihanneksissa ja hedelmissä hintojen nousu ei näy ainakaan vielä juuri lainkaan. Helsingin Sanomien taulukon mukaan tällaisia ovat esimerkiksi salaatti ja omenat. Lähes sama koskee joitakin mietoja alkoholijuomia kuten oluita, siidereitä ja lonkeroita, joiden hinnat ovat vuositasolla nousseet pari prosenttiyksikköä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu