SAK:laisesta ammattiliitostani ja liityn Loimaan kassaan. Minulla ei ole varaa olla lakossa ja ne jotka lakoilla uhkailevat syövät kaikkien suomalaisten leipää. Ammattiyhdistysliike alas!!
Eroan välittömästi
työläisnainen.
12552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. SAK ajaa kaikki firmat ulkomaille ja pienyrittäjä ei pysty työllistämään enää koska työnantajavelvoitteet on niin hurjat. Raksat täyttyy virolaisista, joille maksetaan vähemmän ja pimeä työ lisääntyy. Syy on SAK.
neitsyt, säälin sinua vilpittömästi, mutta eihän se ole sinun vika.
Juu ei se mun vika ole jos sua säälittää. Kerro vielä mikä.
isoäideilläsi oli varaa lakkoilla sinunkin puolesta.
..koskaan edes liittynyt liittoon, joten ei tarvitse erotakaan.
Kaikkien ajattelevien ihmisten pitäisi liittyä kanssani "Eroa ammattiliitosta" liikkeeseen. Itse yritän aina, vaikka kaljat, tms. tarjoamalla saada edes yksi kerrallaan ihmiset eroamaan SAK:laisista liitoistaan.
Tähän mennessä olen onnistunut puhumaan jo useita imisiä eroon noista muinaisuuden dinosauruksista, jotka ennen olivat hyödyllisiä, mutta joista nykyisin on pääasiassa vain haittaa kaikille muille paitsi SDP:lle.
En ole 3 vuoden aikana hyötynyt liittoon kuulumisesta mitenkään. En ymmärrä mitä merkitystä näillä liitoilla edes on? Itse kuuluin akavan alaiseen liittoon, mutta ei se liitto mitenkään työpaikallani tai työssäni näkynyt. Työsopimukseni mukaan noudatetaan toimihenkilöiden TES:iä.
Se on työehtosopimus jonka neuvottelee ja kättä vääntää työnantajan kanssa AMMATTILIITTO. Oletko kuvitellut, että esim. vuosittaiset palkankorotukset vain tippuvat taivaalta tai ovat työnantajasi hyväntahdon osoituksia !Voi pyhä jysäys, tätä ihmisten sinisilmäisyyttä !!
Jos liitoja ei olisi, ei olisi myöskään mitään TES:iä mitä työpaikallasi noudatettaisi. On se ihme kun aikuiset ihmiset ei tajua ettei ne sopimukset VAIN OLE. Suuri osa työikäisistä ihmisistä ei tänä päivänä edes tiedä minkälaista on työelämä ollut silloin kun niitä paljon parjattuja liittoja ei ollut niitä tessejä sorvaamassa. Jututappa nyt jotain vanhempaa ihmistä joka tietää tästä ajasta, kuuntele ja kauhistu.
Suurin osa työtekijöiden eduista turvataan työlainsäädännöllä. Kilpailukykyisistä palkoista ja palkankorotuksista huolehtii markkinatalous.
Perustele vääräksi väitteeni: normaali työntekijä ei saa mitään ylimääräistä etua kuulumalla ammattiliittoon - päinvastoin. Ammattiliittoon kuuluminen köyhdyttää työntekijää taloudellisesti ja henkisesti.
tulee tässä: lainsäädäntö ei määrää esimerkiksi peruspalkkaa, ei lisiä (ilta- ja yötyö), ei vähimmäistyöaikaa, ei arkipyhäkorvauksia, ei lomarahaa, sairasajalta lainsäädäntö määrää korvattavaksi vain 1+9 päivää, liitto 56 päivää, ei kahvitaukoja, ei palkallista vapaata lapsen sairauden vuoksi. Tässä osa eduista jotka löydät TES:istä. Liittoon kuuluva saa luottamusmiehen tuen ja avun työpaikalla ja riitatilanteissa maksuttoman lakiavun. Liittoon kuuluva saa myös muita etuja esim. alennuksia vakuutuksista, matkoista, huoltamoilta, sähköstä jne. Edullisia vuokra-asuntoja VVO:lta. Lomapaikkoja, jne..jne..
Vaikka näitä etuja on lukematon määrä niin tärkein on kuitenkin se TES. Pitää myös muistaa, että ammattiliittoon kuuluminen on osa ammattitaitoa.
Mitenkään en ole köyhtynyt jäsenmaksuni myötä, päinvastoin. Jo yksi kurssiviikko kattaa vuoden jäsenmaksut ja mitä enemmän hyödynnän jäsenyyttäni esim. kouluttautumalla liiton kursseilla, sitä enemmän se tuo rahallista hyötyä. Henkistä rikkautta tulee tasan niin paljon kuin osallistuu liiton järjestämiin tilaisuuksiin esim. koulutuksiin, kursseihin, teatteri- ja musiikkiesityksiin, matkoihin, kylpyläviikonloppuihin, liikuntatapahtumiin jne..
Jäsenmaksu on vain 1,5 % palkasta, joten se on pieni hinta siitä hyödystä mitä sillä saa.
Saat täyden tukeni.
Ikäviä nuo uhkailut lakoilla! Ammattiyhdistysliikkeellä tietysti helppo uhitella, kun ei ole alipalkattu - päinvastoin.
Naisilla ja pikkuyrittäjillä tämä maa on pystyssä pysynyt. Isot mafiat pelaavat suomessakin - heillä on laillinen valta ottaa ja antaa mitä huvittaa. Ikävä todeta näin.