Venäjä kuljetti koneellisen lapsia kauppaansa

Venäjä haki lento­koneellisen pakko­venäläistettyjä orpoja Ukrainasta – propaganda­media otti kaiken irti

Lapsi­asia­valtuutettu Maria Lvova-Belova kertoi, että Donetskin alueelta kotoisin olevista orpolapsista tehtiin virallisesti Venäjän kansalaisia ennen siirtoa. Lapset aiotaan sijoittaa perheisiin eri puolille Venäjää.

Maria Aleksejevna Lvova-Belova on johtanut Venäjän pyrkimyksiä siirtää tuhansia ukrainalaisia lapsia Venäjälle. Hän on erityisesti keskittynyt ajamaan ukrainalaisten lasten pakotettua adoptiota venäläisperheisiin, ukrainalaisten lasten niin kutsuttua ”isänmaallista kasvatusta”, Venäjän kansalaisuuden vahvistamista ukrainalaislapsille ja ukrainalaisten lasten tarkoitushakuista poisvientiä Venäjän armeijan sotilaiden avulla
Lvova-Belova käynnisti niin kutsutun ”alaikäisten lasten sosiaalisen sopeuttamisohjelman” Donbasissa heinäkuun puolivälissä. Putin oli sitä ennen antanut jo toukokuun lopussa ukaasin, jonka mukaan Donbasin lapsille voidaan antaa Venäjän kansalaisuus helpotetun menettelyn kautta.

Lvova-Belova on jo aiemmin joutunut Australian, Kanadan, Euroopan unionin, Sveitsin ja Britannian pakotelistoille.

– Venäjä sieppaa ukrainalaisia lapsia. Se on sotarikos. Onko Unicefilla mitään kommenttia? kyseli puolestaan maanpaossa elävä ex-oligarkki Mihail Hodorkovski Twitterissä.

VAIKKA Venäjä käy käytännössä varastamassa itselleen alaikäisiä orpolapsia vieraan valtion alueelta, Venäjän propagandassa kaikki esitetään kauniina humanitäärisenä ohjelmana.

Lvova-Belovan mukaan ennen lasten siirtoa Venäjälle heidän luonaan kävi psykologeja Donetskin alueella. Lapsille oli jo sitä ennen etsitty Venäjältä halukkaita adoptioperheitä ja lapset oli ”otettu virallisesti Venäjän lakien suojaan” eli heistä oli tehty venäläisiä laatimalla heille venäläiset henkilöllisyyspaperit.

Sairas maa on Venäjä!
12154
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja täällä tiltut yrittivät valehdella, että Ukrainan ongelma muka on lapsikauppa, vaikka Venäjä itse tekee sitä täysin julkisesti.

2Äänestä

Venäjän hylkyvaltion pohjalukema. Alhaisimmista alhaisinta murhien ja raiskausten ohella. Että edes siihen voivat alentua niin ales. Sanoisin hävetkää...mutta sen ja sitä ne eds ymmärrä.Sanani eivät eds riitä siihen

1Äänestä

Pietarin tiltuLoiset jo kuola valuen odottelevat varaamiansa kaapattuja "adoptio"lapsia...

1Äänestä

Eikö irtaimisto ja koneet riitä varastettavaksi. Pitääkö lapsetkin vielä varastaa vieraasta maasta?

1Äänestä

"Kasakka ottaa kaiken, mikä on löyhästi kiinni".

Tuo totuus taitaa tulla Iso-Vihan ajoilta.

-44.Div.-

1Äänestä

Hyväksikäyttöskandaali järkyttää USA:ssa – valmentajien väitetään syyllistyneen kauheuksiin
Cheerleadingvalmentajia vastaan on nostettu siviilikanne Yhdysvalloissa.

LUKUISIA cheerleadingvalmentajia vastaan on nostettu siviilikanne Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa, uutisoi AP.

Kanteen mukaan Rockstar Cheerleading and Dance -nimisen salin valmentajat ovat seksuaalisesti hyväksikäyttäneet ainakin seitsemää nais- ja kahta miespuolista urheilijaa, jotka olivat tapahtumien aikaan alaikäisiä. Hyväksikäytön kerrotaan olleen systemaattista ja jatkuneen jopa yli vuosikymmenen.

Äänestä

Ja propaganda tekee sen, mitä se on aina tehnyt. Kääntää tosiasiat päälelleen. Tässä osa Ukrainan harjoittamaa lapsikauppaa. Alun yönäkymä on LA:sta, jossa viranomaiset pelastavat Tuottajien vuosijuhlasta kymmeniä sinne myytyjä lapsia helikoptereilla.
https://rumble.com/v1iiqg7-we-have-it-all.html
Lapsikaupan risteys oli Ukraina, jossa Kiinan silkkitie jakaantui EU:hun ja siitä edelleen Amerikkaan. Samoja reittejä pitkin kulki kaikenlaista muutakin tavaraa. Niin eläviä kuin kuolleitakin. Mistä pikaruokaketjujen tuotteiden sisältämä ihmisliha on kotoisin? Miksi netissä myydään artesaanimetwurstia, joka on tehty ihmisistä?
Avatkaa jo viimein silmänne te lampaat. Muuten kohta julkaistava totuus tulee murskaamaan maailmanne.

Äänestä
  • Kohtako julkaistaan totuus, kuten se, että Hillary teloitetaan, Trumpushka palaa presidentiksi ja Kennedy palaa kuolleísta? Miten joku vielä voi uskoa Qanon-lahkon valheisiin, varsinkin, kun Venäjän lapsikauppa on julkista?

    2Äänestä

Stroganoffin kaikki tietävät, tiltunoff kypsyy sen sijaan hiilloksella.
Viikonverran ainakin kypsytellään ja sitten heitetään viemäriin.
Joku ne aina siellä syö.

1Äänestä

Mehikon rajalla USA toteuttaa samaa tekniikka, uusia tenavatähtiä kaipaavat?😁

Äänestä

Putin myy lapsia.

1Äänestä

Ensin Putin ostaa niitä.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä haki lento­koneellisen pakko­venäläistettyjä orpoja Ukrainasta – propaganda­media otti kaiken irti

Lapsi­asia­valtuutettu Maria Lvova-Belova kertoi, että Donetskin alueelta kotoisin olevista orpolapsista tehtiin virallisesti Venäjän kansalaisia ennen siirtoa. Lapset aiotaan sijoittaa perheisiin eri puolille Venäjää.

Maria Aleksejevna Lvova-Belova on johtanut Venäjän pyrkimyksiä siirtää tuhansia ukrainalaisia lapsia Venäjälle. Hän on erityisesti keskittynyt ajamaan ukrainalaisten lasten pakotettua adoptiota venäläisperheisiin, ukrainalaisten lasten niin kutsuttua ”isänmaallista kasvatusta”, Venäjän kansalaisuuden vahvistamista ukrainalaislapsille ja ukrainalaisten lasten tarkoitushakuista poisvientiä Venäjän armeijan sotilaiden avulla
Lvova-Belova käynnisti niin kutsutun ”alaikäisten lasten sosiaalisen sopeuttamisohjelman” Donbasissa heinäkuun puolivälissä. Putin oli sitä ennen antanut jo toukokuun lopussa ukaasin, jonka mukaan Donbasin lapsille voidaan antaa Venäjän kansalaisuus helpotetun menettelyn kautta.

Lvova-Belova on jo aiemmin joutunut Australian, Kanadan, Euroopan unionin, Sveitsin ja Britannian pakotelistoille.

– Venäjä sieppaa ukrainalaisia lapsia. Se on sotarikos. Onko Unicefilla mitään kommenttia? kyseli puolestaan maanpaossa elävä ex-oligarkki Mihail Hodorkovski Twitterissä.

VAIKKA Venäjä käy käytännössä varastamassa itselleen alaikäisiä orpolapsia vieraan valtion alueelta, Venäjän propagandassa kaikki esitetään kauniina humanitäärisenä ohjelmana.

Lvova-Belovan mukaan ennen lasten siirtoa Venäjälle heidän luonaan kävi psykologeja Donetskin alueella. Lapsille oli jo sitä ennen etsitty Venäjältä halukkaita adoptioperheitä ja lapset oli ”otettu virallisesti Venäjän lakien suojaan” eli heistä oli tehty venäläisiä laatimalla heille venäläiset henkilöllisyyspaperit.

Sairas maa on Venäjä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu