Kun naimisissa olevat aikuiset ihmiset rakastuvat toisiinsa sellaisella voimalla, ettei mikään maailman mahti tunnu pitävän heitä erossa, siitä on leikki kaukana. Mutta se mahti löytyi molempien perheistä ja ne ovat lapset. Lasten takia yritän jatkaa avioliittoani, löytää sieltä vielä jonkun kipinän mikä auttaisi meitä löytämään sen hyvän ja onnellisen elämän mikä meillä ennen oli. Kyllä se vielä löytyy.
Mutta tämä tuska, mitä koen tämän toisen ihmisen mentyä. Se on valtava. Pitää näytellä vahvaa kotona, ei saa surra vaikka kyyneleet kastelevat tyynyni joka ilta, salaa. Tuntuu pahalta omaa puolisoa kohtaan, tuntuu pahalta rakastaa jotakuta niin paljon, että jopa harkitsi rikkovansa perheen. Tuntuu niin pahalta ajatella, että hänkin makaa omassa sängyssään oman vaimon vieressä ikävöiden minua.
No, aina ei voi voittaa, tai ehkä tajuan voittaneeni vasta myöhemmin, kunnes tuska on mennyt ohitse.
Mutta tämä tuska, mitä koen tämän toisen ihmisen mentyä. Se on valtava. Pitää näytellä vahvaa kotona, ei saa surra vaikka kyyneleet kastelevat tyynyni joka ilta, salaa. Tuntuu pahalta omaa puolisoa kohtaan, tuntuu pahalta rakastaa jotakuta niin paljon, että jopa harkitsi rikkovansa perheen. Tuntuu niin pahalta ajatella, että hänkin makaa omassa sängyssään oman vaimon vieressä ikävöiden minua.
No, aina ei voi voittaa, tai ehkä tajuan voittaneeni vasta myöhemmin, kunnes tuska on mennyt ohitse.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Parempi sinulla on erota kuin kärsiä noin.
Lapsillesi annat esimerkkiä rakkaudettomasta suhteesta ja he varmaan vaistoavat, että sinä et ole onnellinen.
Itse olen avioerolapsi. Voin sanoa, että vamhempien ero oli todella vaikeaa minullle, mutta siitä olen yli päässyt ja se on opettanut minulle ainakin sen, että ikinä en suostuisi elämään rakkaudettomasa suhtessa. Olen mieluummin yksin, kuin väärän ihmisen kanssa.
Sinun pitää arvostaa ja rakastaa itseäsi sen verran, että muistat tehdä myös niinkuin itsellesi on parasta. Hajotat isesi tuolla tavoin ja jätät lapsillesi vain haamun itsestäsi, joka ei voi täysillä huolehtia heistä. Kyllä lapsesi antavat sinulle anteeksi sen, että ajattelet myös hiukan itseäsi ja onneasi. Mutta annatko sinä anteeksi itsellesi ja lapsillesi sen, että (he) tai oikeastaan sinä riistit itseltäsi onnen. Kyllä lapsesi myös haluavat, että sinä olet onnellinen. Älä uhraa elämääsi lastesi tähden sillä tulet varmasti sitä katumaan jälkeinpäin ja luulisin, että jos kertoisit tuon kaiken jälkeenpäin sitten aikuisille lapsillesi niin he sanoisivat sinulle, että sinun olisi pitänyt kuunnella sydäntäsi eikä jäädä rakkaudettomaan kulissiliittoon heidän takiaan. Ajattele myös aviomiestäsi. Et anna hänen itse valita, että haluaako hän elää tässä kulississa sinun kanssasi, kun et enää häntä rakasta. Mielestäsi aviomiehesikin ansaitsisi mahdollisuuden löytää ihmisen, joka todella rakastaa häntä ja haluaa vain hänet.
Toivottavasti en vain mitenkään loukannut.
Tällaisia asioita minulle vain tuli mieleeni.
Ajattele vielä todella näitä asioita. Ei avioero isellesi, miehellesi ja lapsillesi ole maailmanloppu.
-tyttö 19v.-
MIELTÄ! Avioerolapsi, vaikka siitä on kauan ja nyt painin saman asian kanssa, onneksi ilman lapsia, koska ainahan ne kärsivät, mutta totuus on että enemmän lapset loppuenlopuksi kärsivät kulisseista. Elämän todellisuus on karua ja ikävä kyllä kaikkia se sattuu joskus, mutta ketään se ei saa satuttaa ikuisesti.
Ei ole itsekästä haluta omaa onnea, koska onnettomana et sitä onnea muillekaan pysty tarjoamaan! Jos pystyt, on siinä jotain mätää jos toinen ei välitä sinun onnestasi tai nää onnettomuuttasi.
Näin uskon ja elän, vaikka periaatteet ja jopa vakaumus sotii sitä vastaan, siksi kai tämä elämä on niin helv.... vaikeaa!
Ei kannata päästää irti jostain mitä tietää haluavansa ja jopa tarvitsevansa, ellei siihen syynä sitten ole "se toinen osapuoli" ja itse et siihen pysty vaikuttamaan...
Tsemii, kaikki järjestyy kun asiat rehellisesti hoitaa, näin toimimme ja uskomme, EIKÖ;)?!
Ensinnäkin haluan onnitella sinua päätöksestäsi pysyä avioliitossasi. Olet vastuullinen ihminen.
Olen itse taannoin tehnyt saman ratkaisun ja lopetin yhteydenpitoni salaiseen rakastettuuni.
Itkeminen ja sureminen kuulostaa tutulta. Ja se tulee kestämään vielä useita kuukausia.
Varmasti ajattelet rakastettuasi ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Aivan varmasti arkinen aviomiehesi ärsyttää ja palaat ajatuksissasi rakastettusi luo aina uudelleen. Minä, hullu nainen, kävin vielä monta kuukautta eron jälkeen suihkaisemassa Stockmanilla rakastettuni tuoksua tuoksulapulle, jota nuuhkin illan sinisinä hetkinä melankolista musiikkia kuunnellen.
Kylmä totuus on se, että ihastuminen on ihanaa, ja sen kai kokee lähes jokainen pitkässä suhteessa elävä. Vielä kylmempi totuus on se, että on helppoa rakastaa haavekuvaa, josta on saanut maistaa vain parhaat palat muutaman kuukauden tuttavuuden perusteella, alkuhuumassa. Usko pois, että sama arki sinulla olisi ollut sen uuden äijänkin kanssa.
Fiilikset tulevat ja menevät. Kuulostaa hyvältä, kun sanot, että kyllä se hyvä ja onnellinen elämä sieltä vielä löytyy. Haluat uskoa: rakastat siis perhettäsi. Mekin löysimme onnen. Olen onnellinen tässä ja nyt. Varsinkin kun se niiiiin ihana ex-rakkaani paljastui intohimoiseksi SM-seksin harrastajaksi.
Ei kaikkia unelmiaan tarvitse toteuttaa: ole onnellinen, että sinulla on ollut edes unelmat. Nyt järkeä käteen ja uskoa tulevaan. Kaltaisiasi ihmisiä pitäisi olla enemmänkin. Hyvä tyttö!
Tämäkin jakaa mielipiteet! Toisaalta ei kukaan voi tietää mikä on todellisuus, paitsi kyseiset henkilöt. Sitoutuminen on hienoa, mutta jos kaikki on kohdallaan, ei tarvetta hakea muuta ole!
Ihastuminen todellakin on ihanaa, mutta sen mukaan ei sovi mennä, tuo on niin totta! Mutta mitä jos rakastuu ja suhde kestääkin kauemmin, eikä ole pelkkää ihastumisen huumaa, vaan todellakin jotain mitä ei ennen ole kokenut? Mitä sitten? Eihän sellaisen matkaan kannatakaan lähteä jota ei tunne oikeasti, joka vaikka osoittautuu "sm-harrastajaksi". Mutta miksi lähteä suhteesta, jos ei tiedä mihin lähtee?
Itse lähdin ja tiesin mihin ryhdyin ja toinenkin sanoi tietävänsä, mutta ei sitten tiennytkään tai mikä se syy nyt ikinä onkaan, se on minulle epäselvää ja sattuu!
Mutta ei siis voi sanoa mikä on oikein ja mikä väärin, eikä sitä kukaan muu tiedä kuin ko. henkilö itse. Virheitä voi tehdä mutta niistä on opittava, eikä samaa virhettä kannata useasti tehdä. Ainoa asia minkä voi sanoa olevan väärin, on jos ihastuu ja lähtee mutta ihastuksen loputtua palaa takaisin samaan, rehellisenä tai epärehellisenä. Pelkän ihastuksen tunteen takia ei hairahtua saa, pitää tietää mitä tekee vaikka se vaikeaa on. Vain sinä tiedät mikä on oikein, mutta siitä sinun on oltava varma, muuten sattuu kaikkia osallisia, myös sinua!
Teiltä jokaiselta on tullut aivan mielettömän hyvää tekstiä. Olen itkien lukenut kaikki :`)
Totuus on se, että rakastuin tähän toiseen henkilöön. Ensin ihastuin, joka syveni melkein heti rakkaudeksi. Vaikeinta tässä erossa on se, että ajattelen edelleen miehen olevan minulle Se Oikea kenen kanssa olisin halunnut elää elämäni. Arkea! Hän rakastaa myös minua, häntä repii aivan yhtä paljon kuin minua, mutta hänkin on myös varma siitä, ettei jätä lapsiaan ja vaimoaan. Rakastaa heitä kaikkia, niinkun minäkin perhettäni, myös miestäni. Lapsemme ovat pieniä...olen miettinyt paljon mitä tämä tekee heille jos ikävöin vain tätä miestä jatkuvasti. En tiedä, pää on sekaisempi kuin ikinä mutta on pakko uskoa että jos meidät on tarkoitettu yhteen, tiemme kohtaavat vielä. Varmasti