Onko miehiä paikalla?
Kysyn puhumattomuudesta. Olimme mieheni kanssa jälleen mökillä ja koko viikinloppu meni hiljaisuudessa. Hän rem8ntoi eikä puhunut mitään. Mikään ei ollut hätänä kun kysyin, ärtyi kysymyksestä kyllä.
Ajomatkatkin oli hiljaa. Vastasi parilla sanalla jos kysyin jotain. Tuollaista meillä on useinmiten niin kotona kuin lomalla. Mies jakeutuu omiin hommiinsa ja on useinmiten henkisesti poissaoleva vaikka istuisin vieressä.
Olemme aviopari vuosua oltu yhdessä. Tuntuu että mies etääntyy etääntymistään. Sanoo rakastavansa ja haluavansa olla kanssani kun kysyinn,mutten koe olevani rakastettu enkä ymmärrä miksi.
Miksi mies on hiljaa?
Yritän antaa hänelle omaa tilaa ja yritän useinkin olla hiljaa etten häiritse. Silitän ja halailen joka päivä, tuolloinkin mies on ylernsä hiljaa. Een ymmärrä. Useinmiten ei ole seurassani vaan tekee muuta ja kun on seurassani hän ei puhu. Paljon on myös netissä silloin kun ei hommaile jotain. Tunnen jääneeni ulkopuolelle.
Kuka ymmärtää
43
695
Vastaukset
- Anonyymi
Jos hänellä ei vaan ole mitään sanottavaa?
Tunnistan itseni siinä määrin että tarvitsen aina jonkun "ruokkimaan" keskustelua, pystyn kyllä puhumaan, mutta olen todella huono ylläpitämään keskustelua.. ns. "small talkia". En vain koskaan ole ymmärtänyt sellaista "niistä näistä" höpöttelyä.- Anonyymi
Lähinnä tarkoitan arjen jakamista. En tiedä mitä suunnittelee, mistä haaveilee, mitä on aikonut tehdä, mihin mennä jne, ei myöskään koskaan kysy mielipiteitäni mihinkään asiaan, eikä tuntemuksiani, eikä kuulumisiani.
Alkanut tuntumaan ettei häntä kiinnosta edes 😞 jos käyn esim lääkärillä ei kysy mitään, ihan sama missä käyn niin ei kysy. Miksi vaikenee noin, minä en ymmärrä. Vasta olin kuumeessa monta päivää niin ei kysynyt ollenkaan vointia vaan aamulla meni töihin, töiden jälkeen harrastukseensa ja tuli illalla 10 aikaan ja sama hiljaisuus.
Kun lapsemme syntyivät soitin vauvan syntymästä niin vastaus oli jaa eikä muuta. Kysyin tuletko käymään latsomassa niin bastaus oli katotaan nyt jos kerkiän ja kun piti hakea sairaalasta kotiin vauvan kanssa niin ei ehtinyt hakea koko päivänä kun oli muuta tekemistä, tulin sitten taksilla.
Eikä puhunut vauvallekkaan ja isommille lapsille sama ettei puhu joten isä jäänyt etäiseksi lapsille. Minä en ymmärrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähinnä tarkoitan arjen jakamista. En tiedä mitä suunnittelee, mistä haaveilee, mitä on aikonut tehdä, mihin mennä jne, ei myöskään koskaan kysy mielipiteitäni mihinkään asiaan, eikä tuntemuksiani, eikä kuulumisiani.
Alkanut tuntumaan ettei häntä kiinnosta edes 😞 jos käyn esim lääkärillä ei kysy mitään, ihan sama missä käyn niin ei kysy. Miksi vaikenee noin, minä en ymmärrä. Vasta olin kuumeessa monta päivää niin ei kysynyt ollenkaan vointia vaan aamulla meni töihin, töiden jälkeen harrastukseensa ja tuli illalla 10 aikaan ja sama hiljaisuus.
Kun lapsemme syntyivät soitin vauvan syntymästä niin vastaus oli jaa eikä muuta. Kysyin tuletko käymään latsomassa niin bastaus oli katotaan nyt jos kerkiän ja kun piti hakea sairaalasta kotiin vauvan kanssa niin ei ehtinyt hakea koko päivänä kun oli muuta tekemistä, tulin sitten taksilla.
Eikä puhunut vauvallekkaan ja isommille lapsille sama ettei puhu joten isä jäänyt etäiseksi lapsille. Minä en ymmärrä.Jos mies on kerta koko liiton ajan ollut tuollainen, niin miksi se on juuri nyt alkanut sua ahdistaa? Jos hän on aina ollut tuollainen, niin asian luulisi olevan jo tiedossa. Sen ymmärrän kyllä, että tollanen voi harmittaa. Mä en kykenisi noin puhumattoman kanssa olemaan edes suhteeseen alkanut, mutta kai sä hänet itse olet valinnut? Miksi olet nyt yhtäkkiä alkanut kokea, ettei hän välitä? Aiemminko et ole kokenut noin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mies on kerta koko liiton ajan ollut tuollainen, niin miksi se on juuri nyt alkanut sua ahdistaa? Jos hän on aina ollut tuollainen, niin asian luulisi olevan jo tiedossa. Sen ymmärrän kyllä, että tollanen voi harmittaa. Mä en kykenisi noin puhumattoman kanssa olemaan edes suhteeseen alkanut, mutta kai sä hänet itse olet valinnut? Miksi olet nyt yhtäkkiä alkanut kokea, ettei hän välitä? Aiemminko et ole kokenut noin?
Minä en tajunnut koska lapset oli pieniä ja minun elämä hektistä härdelliö. Oli niin paljon asioita huolehdittavana ja tekemistä paljon kun yksin hoidin koti ja lastenasioita. Mutta nyt olen huomaan tilanteen kun lapset ovat isompia ja minulla on aikaa huomata. Tajusin että ei herttinen mies on mutta tuntuu ettei ole.

Jos hän on aina ollut tuollainen, niin tuskinpa se hänen välittämisensä on mihinkään muuttunut. Hän joko välittää tai sitten hänen välittämisensä on aina ollut vähäistä. Ehkä hän nyt ei vain ole keskustelevaa typpiä ja on ilmeisesti aina ollut samanlainen. Itse olet hänet valinnut. Et sä voi häntä syyttää siitä, että hän on mitä on aina ollut.

Eli "oli niin paljon asioita huolehdittavana...." että mies jäi huomioimatta. Erikoista, meilläkin kolme lasta ja ruuhkavuodet eletty, joskaan eivät siltä tuntuneet vaan normielämältä ja huomioimme myös toisemme, tietenkin. Elämässä on juuri niin paljon härdelliä kuin itse sinne järjestää.

Mulla oli tuo sma tilanne 10-12 v sitten. Muija teki väikkäriä eikä yhteistä aikaa vaan ollut. Hoidin illalla lapset nukkuun ja lähdin kuntosalille, jotta hän sai kirjoittaa. Sitten kun yritimme järjestää yhteistä aikaa, niin huomasimme, että ei meillä ole mitään puhuttavaa. Vaikka tahtoa oli, niin olimme erkaantuneet toisistamme. Seksikin loppui luonnollisesti, kun halu koskettaa toista vain haihtui patoumiin, jotka puhumatta syntyivät.
Tarinasi on niin surullinen, mutta niin totta niin monessa liitossa. Valitettavasti teilläkin on avioeron resepti käsissänne. Ehkä sen tajuaminen herättää teidät komunikoimaan tai sitten ei.
-Groove-- Anonyymi

Tai en syytä vaan kysyn että mistä voisi johtua haluan ymmärtää. Kysyin aloituksessa onko miehiä paikalla jos jpku mies avaisi miehistä sielunmaisemaa että miksi joku on niin puhumaton että mistä se voisi johtua miehellö. Nyt kun ajattelen niin ehkä lapsuus tai en tiedä.

5 laosen kansda oli härdelliä koska kävin töissä, tein ruuat, siivosin, pyykkäsin, hoidin sairaat lapset, koulujutut ja kasvatuksen, lasten riidat sekvitin, puin, imetin, pesin, kotjasin eli perusjuttuja mutta kyllä sitä vaan on 5 lapsen kanssa hommaa vaikka miten päin yrität järjestää asiat ja ilman muuta miestä huomioin silloin jarvoin kun häntä näkyi, ilman muuta huomioin myös mieheni kodka halusin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai en syytä vaan kysyn että mistä voisi johtua haluan ymmärtää. Kysyin aloituksessa onko miehiä paikalla jos jpku mies avaisi miehistä sielunmaisemaa että miksi joku on niin puhumaton että mistä se voisi johtua miehellö. Nyt kun ajattelen niin ehkä lapsuus tai en tiedä.
Miksi puhumattomuuden muka pitää olla vika? Ei kaikilla ihmisillä ole tarvetta puhua. Ei kaikilla naisillakaan ole tarvetta puhua. On jopa varsin loukkaavaa esittää sen olevan jokin vika. Tuollainen oletus vain vähentää mielenkiintoa puhua, jos se muutenkaan ei tunnu omalta jutulta.
- Anonyymi
mr-groove kirjoitti:
Mulla oli tuo sma tilanne 10-12 v sitten. Muija teki väikkäriä eikä yhteistä aikaa vaan ollut. Hoidin illalla lapset nukkuun ja lähdin kuntosalille, jotta hän sai kirjoittaa. Sitten kun yritimme järjestää yhteistä aikaa, niin huomasimme, että ei meillä ole mitään puhuttavaa. Vaikka tahtoa oli, niin olimme erkaantuneet toisistamme. Seksikin loppui luonnollisesti, kun halu koskettaa toista vain haihtui patoumiin, jotka puhumatta syntyivät.
Tarinasi on niin surullinen, mutta niin totta niin monessa liitossa. Valitettavasti teilläkin on avioeron resepti käsissänne. Ehkä sen tajuaminen herättää teidät komunikoimaan tai sitten ei.
-Groove-Paitsi että meillä on sexiä 3-4 kertaa viikossa ja kuuma kipinä sen suhteen. Mies tosin tulee vasta illalla ja viikonloput on uleensä poissa mutta intohimo pn säilynut. Itse olisi avoin puhumaan ja löytäisin aiheitakin mutta mirs pysyy hiljaa, tosin voit olla oikeassa siinä ettei häntä kiinnosta juttuni, ettei ole siyä yhtristä asiaa koska hän elää niin paljon kodin ulkopuolista elämää ja se voi olla mielenkiintoismpaa kuin minun jutut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mies on kerta koko liiton ajan ollut tuollainen, niin miksi se on juuri nyt alkanut sua ahdistaa? Jos hän on aina ollut tuollainen, niin asian luulisi olevan jo tiedossa. Sen ymmärrän kyllä, että tollanen voi harmittaa. Mä en kykenisi noin puhumattoman kanssa olemaan edes suhteeseen alkanut, mutta kai sä hänet itse olet valinnut? Miksi olet nyt yhtäkkiä alkanut kokea, ettei hän välitä? Aiemminko et ole kokenut noin?
Trolli taas provoaa ja esiintyy toisina ja yrittää sotkee mahdollisimman monen avioparin elämää! Mun mielestä aika sairasta!
- Anonyymi
Onko emätintäsi kiristetty pitkän liiton aikana säännöllisesti? Usein löysä emätin saa miehellä aikaan puhumattomuus reaktion.
- Anonyymi
Molemmilla ilmeisesti on päihdehistoriaa? Ehkä myös sekakäyttöä ja/tai korvikealkoholin nauttimista? Tällaiseltä pohjalta päädytään yleensä puhumattomuuden kierteeseen kun molemmille on ajoittain tärkeintä saada ns. nuppi sekasin ja tällöin ei parisuhteen toinen osapuoli kiinnosta. Nyt on tärkeintä saada juominen ja huumaavien lääkkeiden käyttö minimiin jos lopettaminen ei onnistu ja alkaa sitten selvemmällä päällä rakentamaan uudelleen puheyhteyttä. Kannattaa aloittaa AA-kerhosta tai Myllyhoidosta raitistuminen.
- Anonyymi
Minusta tuntuu että tässä kohtaa on nyt kaikkein tärkeintä saada sinulle muuta yekemistä ja sellaista oikeaa tekemistä ja sisältöä elämääsi ettei tarvisi trollata parisuhde palstalla.
Tietääks sun äiti että jauhat paskaa täällä?
- Anonyymi
Ihan niinkuin mun vaimo. Oli ihastunut työkaveriin ja jotain sutinoitakin jo käynnissä....
- Anonyymi
Varmaan oli antanut pikkujouluissa analaukkoa työkaverille ja oma mies joutui tyytymään masturbointiin?
- Anonyymi
Vannoiko sinulle rakkauttaan ja kielaikö toiaen miehen?
Minun mies sanoo ettei varmasti ole toista.
- Anonyymi
Mieti mennyttä, mikä hänessä aikoinaan herätti sinun kiinnostuksen häneen? Tuskin oli hänen puhumattomuus? Tuskin menit naimisiin hänen kanssaan puhumattomuuden takia? Tuskin synnytit lapset hänen kanssaan puhumattomuuden takia? Oletko muuttunut itse alku ajoista tai oletko harrastanut syrjähyppyjä, jotka mies aistinut sinusta ja siksi muuttunut hiljaisemmaksi?
- Anonyymi
Hänen rauhallisuutensa ja ajattelin hänen olevan rauhallinen ja kiltti, tuo vetosi minuun. Silloin puhui enemmän mutta oli aika hiljainen jo ailloin. Vasta kysyin jaksaako olla vielä minun kanssa niin vastasi jaksan, kysyin mikä hänet saa jkasamaan niin vastasi koska olet ihana mutta teoissa tuo ei näy. Hän ei käyttäydy minua kohtaan kuin olisin ihana ja rakstettu ja olen ymmälläni. Olen yrittänyt keskusrella tästä mutta hän vastaa ettei halua puhua aiheesta
En ole harrastanut syrjähyppyjä enkä tule koskaan harrastamaankaan sillä en kykene katsomaannitseäni peilistä, elämään asian kanssa joten en petä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänen rauhallisuutensa ja ajattelin hänen olevan rauhallinen ja kiltti, tuo vetosi minuun. Silloin puhui enemmän mutta oli aika hiljainen jo ailloin. Vasta kysyin jaksaako olla vielä minun kanssa niin vastasi jaksan, kysyin mikä hänet saa jkasamaan niin vastasi koska olet ihana mutta teoissa tuo ei näy. Hän ei käyttäydy minua kohtaan kuin olisin ihana ja rakstettu ja olen ymmälläni. Olen yrittänyt keskusrella tästä mutta hän vastaa ettei halua puhua aiheesta
En ole harrastanut syrjähyppyjä enkä tule koskaan harrastamaankaan sillä en kykene katsomaannitseäni peilistä, elämään asian kanssa joten en petä.Hyvin yleinen syy sille, miksi mies ei puhu vaimonsa kanssa on se, että mies on kyllästynyt olemaan aina väärässä ja puhumaan vääristä asioista väärään aikaan. Kun sitä ihanaa palautetta kuuntelee tarpeeksi kauan, niin ei juuri kiinnosta enää sanoa yhtään mitään.
Eihän miehesi vaan ole sellaisessa tilanteessa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin yleinen syy sille, miksi mies ei puhu vaimonsa kanssa on se, että mies on kyllästynyt olemaan aina väärässä ja puhumaan vääristä asioista väärään aikaan. Kun sitä ihanaa palautetta kuuntelee tarpeeksi kauan, niin ei juuri kiinnosta enää sanoa yhtään mitään.
Eihän miehesi vaan ole sellaisessa tilanteessa?Ei ole sillä olen utelias luonne ja innostun hänenkin asioidtaan niin että yritän kysellä muttei hän avaudu. Joskus harvoin hän kertoo yhdellä lauseella esim ostaneensa virvelin josta innostun kyselemään niin laskeutuu hiljaisuus. Surettaa että hän avautuu kyllä ulkopuolisille ihmisille. Oisiko kyseessä jokin lapsuuden juttu että oppinut kotonaan sen ettei puhu asioistaan kotona?
Kerran sanoi että en kerro sinulle ettet käytä hänen antamiaan tietoja häntä vastaan johon minä vastasin että enhän minä toimi niin johon vastasi ettet roimikkaan muttei sitä koskaan voi tietää 😞 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sillä olen utelias luonne ja innostun hänenkin asioidtaan niin että yritän kysellä muttei hän avaudu. Joskus harvoin hän kertoo yhdellä lauseella esim ostaneensa virvelin josta innostun kyselemään niin laskeutuu hiljaisuus. Surettaa että hän avautuu kyllä ulkopuolisille ihmisille. Oisiko kyseessä jokin lapsuuden juttu että oppinut kotonaan sen ettei puhu asioistaan kotona?
Kerran sanoi että en kerro sinulle ettet käytä hänen antamiaan tietoja häntä vastaan johon minä vastasin että enhän minä toimi niin johon vastasi ettet roimikkaan muttei sitä koskaan voi tietää 😞Sinulta jäi nyt se olennainen huomaamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulta jäi nyt se olennainen huomaamatta.
Voi olla mutta mukavaa se olisi lastrn kannalta eritoten että isä huomioisi heidät. Tämä aloitus on jo mennyttä aikaa sillä eilen saatiin krskusteltua vihfoin viimein ja hän haluaisi muuttaa omilleen kodka ei jaksa perheen tuomia haasteita työelämänsä lisäksi. Haluaa vielä elää kun ehtii harradtaa, matkustella ja lomailla vapaasti ilman siyä tunnetta että joku odottaa jossain jne
Ikää hällä 56 joten haluaa kuulemma olla täysin vapaa perheestään.
Siinä se tuli. Ei oo koskaan jaksanutkaan lapsiaan eikä ole luonut heihin yhteyttä, ei siis isä tai koti-ihminen joten ymmärrän hänen päätöksenä.
Olen kauhean surullinen. Siinäpä se meni teilu 20v kuin kankkulankaivoon mutta ymmärrän häntä silti jos haluaa elää omannäköistä elämäänsä eikä siihen kuulu perhe.
- Anonyymi
Vähän kuin mun mies. Ollaan oltu monta monta vuotta yhdessä ja lapsiakin on. Nyt kun lapset isompia eivätkä enää niin tarvitse mua joka asiaan, on tämä enemmän alkanut ahdistamaan. Nyt joku aika sitten nostinkin kissan pöydälle ja puhuttiin pitkään. Onneksi kerrankin silleen suht järkevästi, ei ajautunut riitoihin. Sanoin että jos homma ei muutu, lähden pois. Mä tarvitsen kosketusta ja että sä puhut mulle. En jaksa enää tällaista. Kysyin sitten lopuksi että yritetäänkö vielä ja haluatko edes kokeilla näitä parantaa, vai luovutetaanko jo. Halusi yrittää. Sanoin että pari kuukautta voidaan kokeilla ja jos ei tule mitään niin sitten... ei vaan jaksa enää tällaista. Saa nähdä. Eihän toista voi väkisinkään muuttaa.
- Anonyymi
Ei voi muuttaa eikä toisen tunteita voi määräillä eikä pakottaa aikuista mihinkään.
Mutta siis samanlaisi miehiä on siia todellakin muitakin. Olen miettinyt tunnelukkoa, oisiko joku sellainen mahdollista ettei osaa näyttää tunteitaan eikä oikein edes tunnista niitä kunnolla? - Anonyymi
Ei teillä mies pareilla voi olla lapsia! Olette molemmat trolleja!
- Anonyymi
Oisko alkanut homoilu kiinnostamaan vanhemiten🤔
- Anonyymi
Seksiä on 3-4 kertaa viikissa ja minun aloitteesta joten en usko
- Anonyymi
Miehellä on jokin henkinen häirio. Ollut koko ajan, syntymästään saakka.
Ei edes reagoinut omien lastensa syntymään!!!!!!!!!!!! Saatikka auttanut sinua yhtään missään!!!!!!!!!! Ja sinä yhä katselet tuota mykkäkoulun edustajaa rinnallasi vuodesta toiseen ja lisäännyt sen kanssa!
Taitaa olla vakka kantensa valinnut!
Teidänlaisia on hyvin, hyvin vaikea ymmärtää.- Anonyymi
Kiitos, ihan että näet meissä jonkin yhdistävän asian. Tuo lohdutti todella, kiitos
- Anonyymi
Ei mökillä puhua tarvitse. Kumpikin tekee omia töitään. Nainen pesee pyykkiä, siivoaa ja laittaa ruokaa. Mies kaataa puita ja lapioi maata pihaa tasaten, lämmittää saunan.
- Anonyymi
En kannusta ketään tuohon ettei koskaan puhuta mitään.Jos kptioloissa ei puhuita eikä lomalla niin tulee rumaa jälkeä ehkä se bieraantuminen joillekkin sopii mutta lapset siittä eniten kärsii kun isättöminä kasvavat mutta ri auta kuin purra hammasta vissiin ja pyrkiä olrmaan sekä äiti että isä.
- Anonyymi
Eiköhän siihen väliin, alkuun ja loppuun myös jutustelua mahdu
- Anonyymi
Te trollit ette tiedä toisten elämästä mitään! Joten ei kiinnosta toi keksittyjen tarinoiden lukeminen!
- Anonyymi
Kyllästyminen passivoi toisia. Jollei näy mitään mieleistä "hyviä asioita" tulevassa ja sama arki päivästä toiseen? Vastoinkäymiset ja pettymykset kerta toisensa perään epäonnistumisineen. Jollei saa palkintoa kovasta yrityksestä huolimatta, sitä passivoituu.
Alkaa kaikki tuntumaan harmaalta. Ei mitään piristävää tiedossa. Palkinnot, hyvää mieltä tuottavat tekemiset puuttuvat elämästä, sekin passivoi. Tekemisellä oltava tarkoitus johonkin parempaan hyvää mieltä tuottavaan, jotta arjessakin on jotain arvokasta, merkityksellistä. Sen puuttuminen passivoi.
Hyvän tekeminen aktivoi ja kaikella muulla voi olla päinvastaisia vaikutuksia. Luonne- erot yleensä synnyttää näkemyseroja, silloin toisen ymmärtäminenkin voi olla vaikeaa. Ymmärtämällä toista, voi toisesta löytää piirteitä, jotka olleet aiemmin piilossa? Nämä ihan sivu huomautuksia vain. - Anonyymi
Vaimoni taas sanoo olevan hyve kun olen hiljakseen pitkäänkin, kun puhutaan niin puhutaan ja kun kaipaa hiljaisuutta ollaan hiljakseen.
- Anonyymi
Aloittaja kirjoitti ettei mies kerro mistään
- Anonyymi
Eikös tämä ole se kuuluisa suomalaisen miehen piirre. Minun miehessäni on ulkomaalaista verta ja höpöttää välillä melkein liikaa :D
- Anonyymi
Sun miehes pitää mykkäkoulua ja tekee sulle henkistä väkivaltaa. Toi, että se sanoo sulle, että ei sano sulle mitään ettet käytä sanoja häntä vastaan on henkistä väkivaltaa ettei sulla olis mitään aseita häntä vastaan! On sulla varmasti raskasta hänen kanssaan ja hylätty olo, kun jättää sut noin yksin. Jos ei muutu niin varmaan kannattaa eroa? Yritä saada pariterapiaan ja yritä kysyä mitä se saa tolla puhumattomuudella ja kerro sun fiilikset siitä, vaikka viesteillä, jos ei muuten kuuntele sua.
- Anonyymi
Kummaa ollutkin koska olen passannut ja huolehtinut seksistä, yrittänyt piristää, kannustaa ja kehua niin saan palkaksi hiljaisuudeb ja tiuskaisuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummaa ollutkin koska olen passannut ja huolehtinut seksistä, yrittänyt piristää, kannustaa ja kehua niin saan palkaksi hiljaisuudeb ja tiuskaisuja.
Tästä tarinastasi lähti ilmat jo aikoja sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä tarinastasi lähti ilmat jo aikoja sitten.
Vaihdevuosien aiheuttamaa oireilua. Todellista, mutta ei sitä kukaan ymmärrä. Aikoinaan diagnoosi oli 'naisten hysteria' (female hysteria) mutta sitten voimaantui naisasialiike jota pelättiin niin että koko ongelmakenttä "unohdettiin".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2013011- 1202033
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611682Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1811579- 1711519
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1831430- 521278
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751231- 591208
- 1191121