Mistä ne kilot?

Ihmettelen aina kovasti, että mistä ihmiset oikein hankkivat ne 15 kilon tai vielä mahtavammat ylipainot??? Itse olen ollut aikuisiässäni vain noin 5 kiloa painavampi, ja silloin en juuri harrastanut liikuntaa. Sitten tein kevennyksen ruokatapoihin ja rupesin liikkumaan. Mitään tuskaa ei muutaman kilon tiputtaminen aiheuttanut.

Jos köyhä opiskelija, jolla ei ole varaa siihen ja siihen, saa itsensä reiluun ylipainoon, niin tekee vain mieli kysyä, että mitähän sitä on kurkusta tungettu alas?? Ei ne lihottavat herkut, kuten suklaat, chipsit, pizzat, oluet jne. ole myöskään mitään halpaa ravintoa. Kuka lihava kertoisi vähän ruokatavoistaan!!

Mielestäni jokainen saa olla sen kokoinen kuin on, ei minun vuokseni tarvitse kenenkään laihduttaa. Itsestä tuntuisi kuitenkin tosi rankalta kantaa vaikkapa 15 kiloa enemmän massaa ja käyttää monta numeroa isompia vaatteita. Nykyisen olotilan rinnalla uhraan kevyesti kaikki herkut, ne eivät ole sen arvoisia.
5394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

E ei ole aina mc toiseen!

Einstein oli väärässä.

Äänestä

hmm. mistähän aloittaisin, että saisin sinut, arvoisa nainen 56 kg, ymmärtämään pointtini... no, vaikka tästä: olen mainitsemasi köyhä opiskelija. minulla on ylipainoa 0-n.10 kg, riippuen siitä haluaako painoindeksin olevan normaalipainon ylä- vai alarajalla. olen tällä hetkellä laihdutuskuurilla tavoitteenani karistaa suunnilleen nuo 10 kg, ja olen todellakin huomannut, etteivät rahani riitä MIHINKÄÄN nyt, kun syön ihanteellisesti eli vähärasvaisia tuotteita, paljon hedelmiä ja kasviksia jne.

kyllä se nimittäin on niin, että on HUOMATTAVASTI edullisempaa syödä noita mainitsemiasi "lihottavia herkkuja", kuten pizzaa (tarjouspizzan saa varmasti yhdellä eurolla) kuin vaikkapa tehdä annos salaattia (hmm...yhdellä eurolla saa ehkä pari tomaattia, ainakin tämänhetkisillä hinnoilla..eikä niistä "ihan" saa mahaansa täyteen). eikä sen ylipainon kertymiseen aina mitään suklaavuoria tarvita. KAIKKI kevyttuotteet ovat poikkeuksetta kalliimpia kuin "normaalit", niinpä minäkin ostin aina rasvaista juustoa, kun kevytjuustoon eivät rahani olisi riittäneet. tällä hetkellä en syö leivän päällä mitään. paitsi kurkkua, jos raaskin sitä ostaa.

niin, "ei ne lihottavat herkut.....ole myöskään mitään halpaa ravintoa", toteat. no kuule: ne laihduttavat ruuat ovat vielä kalliimpia! eri asia ovat tietysti opiskelijat, jotka syövät pelkkää kaurapuuroa tai makaronia (heitä en ole henkilökohtaisesti tavannut), he tuskin lihovat. mutta kenen tahansa, joka ostaa kaupasta muutakin kuin makaronipussin kerran kuussa, on kyllä helpompi saada minibudjetilla ostettua lihottavaa ruokaa kuin kevyttuotteita. klassinen hk:n bleu, valmishampurilaiset ja -pizzat jne. eivät paljoa maksa... (minä en tosin ole "lihavuuttani" näin hankkinut. se on kertynyt pikkuhiljaa juustolla ym. rasvaisilla tuotteilla ja paheellani eli karkeilla. olueen ja tupakkaan minulla ei mene penniäkään. )eli jos ihmettelet, miten köyhät voivat lihoa, katselepa seuraavan kerran kaupassa hieman hintalappuja.

ja jos nyt ei rahasta puhuta, niin edellinen kirjoittaja todellakin on oikeassa siinä, että lihominen on yksilöllistä. ole kiitollinen, ettet liho helposti ja pystyt kieltäytymään herkuista. kaikille se ei kuitenkaan ole niin helppoa. mielestäni osoittaa aikamoista moukkamaisuutta IHMETELLÄ sitä, miten joku voi lihoa tai miten kaikille laihduttaminen ei ole niin helppoa. kuten täällä on puhuttukin, tämä on laihdutusryhmä, eikä tänne välttämättä hinguta taivasteluja tyyliin "no on se kumma, että jotkut vaan lihoo, vaikkei muka ole edes rahaa ostaa ruokaa".

Äänestä
  • No sittenhän asia ratkeaa, kun valmistut ja toivon mukaan pääset työelämään ja tienaamaan. - Vai onkohan se sittenkään ihan niin? Näyttää nimittäin siltä, että lihavuus on myös keski-ikäisten, hyvin toimeentulevien ongelma. Ehkä se ruoan laatu ei olekaan rahasta kiinni? Melkein luulen, että kysymys on siitä, että ihmiset, nuoret tai vanhat, eivät todellakaan anna arvoa omalle keholleen ennen kuin on hätä kädessä. Minusta SE on myös moukkamaista. Hankitaan valtavat määrät kiloja, kun yhtä hyvin tulisi toimeen VÄHEMMÄLLÄ ruoan määrällä. Ja sitten maksetaan pienistä tai suurista tuloista mitä vain uskomattoman kalliista laihdutusvalmisteista.

    Sitä paitsi kyllä kaupassa on edullisiakin ruoka-aineksia, jotka ovat taatusti myös terveellisiä. Ikävä tietysti, että eivät ole tarpeeksi trendikkäitä. Ja ikävää sekin, jos ihan kelvolliset ruoanlaittotaidot heitetään romukoppaan. Mitä vikaa on puuroissa,pararuoissa, keitoissa, laatikkoruoissa? Ja juureksissa, kaalissa, sipulissa, silakassa, ruisleivässä, maidossa, piimässä, viilissä? Niillä on kyllä ennenkin selvitty, mutta eivät näytä kelpaavan ruoan raaka-aineiksi tänä päivänä varsinkaan niille, joille olisivat sekä taloudellisesti että painon hallinnan kannalta tarpeen.

    Ihan totta, minä olen todellakin kiitollinen muuan muassa siitä, että olen ajoissa ymmärtänyt valita tämän hoikemman linjan. Kyllä ne kilot minuunkin tarttuisivat, jos en pistäisi hanttiin.

    Okei, myönnän, että kirjoitukseni oli kärjistetty. Anteeksi, että pahoitin mielesi, mutta enhän toki sitä kenellekään henkilökohtaisesti osoittanut.

    Äänestä

  • nainen 56kg kirjoitti:

    No sittenhän asia ratkeaa, kun valmistut ja toivon mukaan pääset työelämään ja tienaamaan. - Vai onkohan se sittenkään ihan niin? Näyttää nimittäin siltä, että lihavuus on myös keski-ikäisten, hyvin toimeentulevien ongelma. Ehkä se ruoan laatu ei olekaan rahasta kiinni? Melkein luulen, että kysymys on siitä, että ihmiset, nuoret tai vanhat, eivät todellakaan anna arvoa omalle keholleen ennen kuin on hätä kädessä. Minusta SE on myös moukkamaista. Hankitaan valtavat määrät kiloja, kun yhtä hyvin tulisi toimeen VÄHEMMÄLLÄ ruoan määrällä. Ja sitten maksetaan pienistä tai suurista tuloista mitä vain uskomattoman kalliista laihdutusvalmisteista.

    Sitä paitsi kyllä kaupassa on edullisiakin ruoka-aineksia, jotka ovat taatusti myös terveellisiä. Ikävä tietysti, että eivät ole tarpeeksi trendikkäitä. Ja ikävää sekin, jos ihan kelvolliset ruoanlaittotaidot heitetään romukoppaan. Mitä vikaa on puuroissa,pararuoissa, keitoissa, laatikkoruoissa? Ja juureksissa, kaalissa, sipulissa, silakassa, ruisleivässä, maidossa, piimässä, viilissä? Niillä on kyllä ennenkin selvitty, mutta eivät näytä kelpaavan ruoan raaka-aineiksi tänä päivänä varsinkaan niille, joille olisivat sekä taloudellisesti että painon hallinnan kannalta tarpeen.

    Ihan totta, minä olen todellakin kiitollinen muuan muassa siitä, että olen ajoissa ymmärtänyt valita tämän hoikemman linjan. Kyllä ne kilot minuunkin tarttuisivat, jos en pistäisi hanttiin.

    Okei, myönnän, että kirjoitukseni oli kärjistetty. Anteeksi, että pahoitin mielesi, mutta enhän toki sitä kenellekään henkilökohtaisesti osoittanut.

    ... nimittäin siinä, että kaupasta saa edullisiakin tuotteita, jotka ovat jopa terveellisiä. Minun ruokavalioni koostuukin paljolti juuri mainitsemistasi tuotteista -aamu alkaa aina kaurapuurolla, kasviskeittoja keittelen litrakaupalla, ruisleipää ja porkkanoita jne. syön varmaan enemmän kuin hevoset :-) (ja silti olen laihtunut jo jonkin verran :-) ! ) Ei kysymys ole siitä, että joku ruoka on trendikästä, eikä myöskään siitä, että ei olisi ruoanlaittotaitoja -ei minulla ainakaan. Joskus sitä vaan haluaisi sen ruisleivän päälle muutaki kuin ylähuulen, ja siinä tulee hintakysymykset vastaan.

    Eipä silti, tunnen kyllä eräänkin pikkuprinsessan, joka opiskelee kanssani samalla vuosikurssilla...hän ei osaa leipoa edes sämpylöitä! puhumattakaan ruuanlaitosta. se jos mikä on minusta järkyttävää... no, "onneksi" hänellä on vanhemmat, jotka maksavat kaiken, joten hän voi ostaa kaiken valmiina ja pysyy hoikkana kuin pajunvitsa.

    et pahoittanut mieltäni. minua vain alkoi jotenkin ärsyttää se, miten kommentoit opiskelijoiden köyhyyttä/lihomista -kevyiden tuotteiden osto kun on minulle tällä hetkellä ajankohtaista (ja ah niin budjettia repivää :-).

    olet muuten oikeassa siinäkin, että enemmän niitä ylipainoisia löytyy keski-ikäisistä, joilla olisi jo varaa ostaa niitä kalleimpiakin kevyttuotteita. Kysehän todella on vain valinnoista. minä näen asian niin, että ylipainoiset antavat tavallaan liikaakin arvoa keholleen, he kun mielummin nauttivat hyvästä ruuasta kaloreja kaihtamatta kuin elävät jatkuvassa kieltäytymisessä. he siis tavallaan "kuuntelevat" tarkaan mielihalujaan ja myös toteuttavat ne. he siis antavat arvoa sille, mitä keho janoaa (ts. mahdollisimman paljon sokeria ja rasvaa -tämä ominaisuus oli aikoinaan edullinen lajinsäilymisen kannalta, nykyään se on kaikkea muuta) ja myös toteuttavat kehon toiveet.

    nykyihminen vain on mukavuudenhalussaan ja yhteiskunnassa, jossa kaikki on helppoa, vieraantunut aika kauaksi ajasta, jolloin ruoan syöminen oli todellakin vain keino pysyä hengissä.
    monille se on nykyään paljon enemmän -syöminen kun on niin paljon puhdasta psykologiaa (syödään suruun, iloon, seuran vuoksi jne.) eikä enää sitä pelkkää fysiologiaa eli elimistön ravintovarastojen täydennystä. sääli.

    no, tämä meni nyt varsinaiseksi evoluutiopsykologiaksi, mutta menköön :-)

    toistettakoon siis vielä, ettet ainakaan minun mieltäni pahoittanut. halusin vain kertoa sinulle, että kevyesti syöminen ei välttämättä ole se halvempi vaihtoehto (vaikkakin varmasti suotavampi...).

    t. nyt 5 kg kevyempi opiskelija (ja jonkun ajan kuluttua toivottavasti ainakin 10 kg kevyempi...)

    Äänestä

  • Opiskelija kirjoitti:

    ...niin, se minun alkuperäisen viestini kohdistuminen esimerkiksi köyhiin opiskelijoihin lähti kyllä siitä, että lueskelin jotain aiempaa viestiketjua, ja joku siellä vetosi juuri tähän. En nyt jaksa etsiä sitä juttua esille. Vähävaraisia on tietysti muitakin, mutta sanoisin, että opiskelijoilla on sentään valoa putken päässä toisin kuin joillakin syrjäytyneillä, sairaseläkeläisillä jne. Heidän on varmaan vaikea repiä taistelutahtoa tai uskoa huomiseen, etenkin, jos setvittävänä on paljon akuutimpia ongelmia kuin ylipaino.

    Mutta, anyway, rauha maassa! Minusta olet just oikeilla jäljillä, ärsyttävimpiä ovat ne uusavuttomien ruikutukset. Terveellisestä ruoasta ja muistakin elintavoista on saatavilla, ei pidä ottaa ihran syöntiä kohtalokseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen 56 kg kirjoitti:

Ihmettelen aina kovasti, että mistä ihmiset oikein hankkivat ne 15 kilon tai vielä mahtavammat ylipainot??? Itse olen ollut aikuisiässäni vain noin 5 kiloa painavampi, ja silloin en juuri harrastanut liikuntaa. Sitten tein kevennyksen ruokatapoihin ja rupesin liikkumaan. Mitään tuskaa ei muutaman kilon tiputtaminen aiheuttanut.

Jos köyhä opiskelija, jolla ei ole varaa siihen ja siihen, saa itsensä reiluun ylipainoon, niin tekee vain mieli kysyä, että mitähän sitä on kurkusta tungettu alas?? Ei ne lihottavat herkut, kuten suklaat, chipsit, pizzat, oluet jne. ole myöskään mitään halpaa ravintoa. Kuka lihava kertoisi vähän ruokatavoistaan!!

Mielestäni jokainen saa olla sen kokoinen kuin on, ei minun vuokseni tarvitse kenenkään laihduttaa. Itsestä tuntuisi kuitenkin tosi rankalta kantaa vaikkapa 15 kiloa enemmän massaa ja käyttää monta numeroa isompia vaatteita. Nykyisen olotilan rinnalla uhraan kevyesti kaikki herkut, ne eivät ole sen arvoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu