Sininen hiki

Pari päivää sitten kiinnitin huomioni paidan kainaloiden sinivihreään väriin. Ensin ajattelin, että kyseessä voisi olla home, mutta ei ollut homeen hajua, eikä ole näkynyt väriä aiemmin. Täytyy olla siis hien aiheuttamaa väriä. Mutta mistäköhän tuo ilmiö johtuu? Suomenkielellä ei löydy tietoa ja englanniksikin hyvin vähän.
61588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eräällä toisella palstalla joku kertoi kuinka oli saanut älykellon lahjaksi ja laittanut sen ranteeseensa. Seuraavana aamuna herätessä oli lakana ollut sininen kehon kokoiselta alueelta. Itsellänikin on kyllä älykello ja joudun käyttämään sitä mittauksiin päivittäin, mutta tuohon älykelloselitykseen en oikein usko. Ilmiö tunnettaisiin maailmalla, koska kellot ovat olleet markkinoilla jo joitakin vuosia.

Äänestä

Voiko olla että sinulla on ollut joku värillinen takki ylläsi josta lähtee väri paitaan kun kainalot hikoaa.
Itse makasin kuumeessa kerran ja yhtäkkiä sormeni olivat siniset , pelästyin että onko joku verenmyrkytys mutta olin hionnut ja uudet siniset lakanat sängyssä , joista lähti väriä . Niin että pääsin pelkällä säikähdyksellä

Äänestä

Pelkkä hiki on väritöntä, koska se on vain vettä.
Toi olikin aika hyvä huomio, että voisi tulla vaikka takista.
Ja eihän sitä aina välttämättä tiedä, mitä aineita paitakangas sisältää, jos siinä on vaikka joku aine, joka tekee väriä kastuessaan.

Äänestä
  • Englanniksi löytyy vähän jotain tekstiä ja tietoa aiheesta ja kyllä hiki voi olla sinistä, mutta tila on hyvin harvinainen. Itsellä se väri nyt onneksi näkyy ainakin vielä ainoastaan vaalean paidan kainaloissa.

    Äänestä

Minkä värinen se paita oli?

Luulen, että väri tuli kuitenkin jostain kankaasta, vaatteesta hien mukana.

Itselläni on joitakin paitoja, jotka värjää ihon samalla värillä ja ehkä hikikin on sitten sen väristä. Amerikasta ostettuja, jotka on tehty ja värjätty jossain Afrikassa.

Äänestä
  • Kannattaa huuhdella vaatteet ennen käyttöä jotta kemikaaleja ei joudu iholle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pari päivää sitten kiinnitin huomioni paidan kainaloiden sinivihreään väriin. Ensin ajattelin, että kyseessä voisi olla home, mutta ei ollut homeen hajua, eikä ole näkynyt väriä aiemmin. Täytyy olla siis hien aiheuttamaa väriä. Mutta mistäköhän tuo ilmiö johtuu? Suomenkielellä ei löydy tietoa ja englanniksikin hyvin vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu