Ihastuin ja rakastuin päätäpahkaa ihanaan kilttiin ja rauhalliseen mieheen. Sängyssä hän osoittautui unelmarakastajaksi, kekseliääksi ja huomaavaiseksi. Kotona hän laittaa ruokaa, siivoaa, huoltaa autoa ym. Kaikin puolin mukava.
Itse olen temperamenttinen ja tulinen luonteeltani. Kärsivällisyys ei ole hyveeni. Olen kova puhumaan ja tykkään älykkäistä keskusteluista. Nyt olen alkanut huomaamaan että mieheltä ei saa kuin yhden lauseen vastauksia. Liian usein vastaus on joo, ai jaa, niin. Jos olen hiljaa, hänkin on hiljaa. Toisaalta on kivaa joskus ollakin vaan ihan hiljaa yhdessä ilman että tarttee koko ajan pitää keskustelua yllä.
Sydämeni on jo niin rakastunut häneen että tuntuu vaikealta lopettaakaan, mutta pitkästynkö minä hänen kanssaan? Miten mieheen saisi eloa?
Itse olen temperamenttinen ja tulinen luonteeltani. Kärsivällisyys ei ole hyveeni. Olen kova puhumaan ja tykkään älykkäistä keskusteluista. Nyt olen alkanut huomaamaan että mieheltä ei saa kuin yhden lauseen vastauksia. Liian usein vastaus on joo, ai jaa, niin. Jos olen hiljaa, hänkin on hiljaa. Toisaalta on kivaa joskus ollakin vaan ihan hiljaa yhdessä ilman että tarttee koko ajan pitää keskustelua yllä.
Sydämeni on jo niin rakastunut häneen että tuntuu vaikealta lopettaakaan, mutta pitkästynkö minä hänen kanssaan? Miten mieheen saisi eloa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä on vähän sama juttu ja kieltämättä usein tuppaa ärsyttämään että miestä ei oikein saa 'syttymään' keskusteluun - itse saan joskus varsinaisia puheripuleita ja muutenkin olen aika räiskyvä persoona ainakin tutussa seurassa. Miehen vaitonaisuus ottaa päähän, koska tuntuu, ettei häntä kiinnosta tai ettei hän edes kuuntele (mikä onkin usein totta, jos tv:stä tulee urheilua).
Mutta on hänellä kyllä myös lehmän hermot. Hän sietää näitä puheliaisuuskohtauksiani, jopa silloin kun tulee urheilua (olkoonkin, että jos haluaa todella sanomansa menevän perille, joutuu sanomaan sen moneen kertaan ja melkein istumaan päälle ja kääntämään tukasta katseen kohti puhujaa). Illalla nukkumaan mennessä hän pitää sitä jopa unettavana! Ja jos manaan omaa höpöttämistäni, hän sanoo vain että sehän on vain ihan kivan kuuloista ja ettei häntä haittaa.
Niinpä olen itse päättänyt asennoitua asiaan toisin. Höpötän, jos siltä tuntuu, enkä vaadi häntä väkisin osallistumaan. Välillä vain varmistan, kuuliko hän, jos onnistuin sanomaan jotain mielestäni älykästäkin ;). Joskus meillä on ihan keskustelujakin, ja mies on kyllä fiksu, ei siinä mittään. Meinaa vain jäädä minun puhejyräni alle aika herkästi...
On mulla sitten naispuolisia kavereita, joitten kanssa saa räpättää ihan sydämensä kyllyydestä sitten. Ei sen miehen ole kiltteyttään pakko kaikkea kestää. Ja jos musta tuntuu, että mun on ollut PAKKO käydä sen hermoille jonkin tunteenpuuskan tai puheripulikohtauksen takia, yritän aina hyvittää sen jotenkin...
Ja osaan mie olla hiljaakin, yleensä jos jostain syystö suutun sille. Mutta se sietää senkin (on kai hiljaa mielessään kiitollinen :p)...
Minä olisin voinut kirjoittaa prikulleen tuollaisen viestin viisi vuotta sitten, vaikka en silloin herran taloudenhoitotaidoista ollutkaan aivan ajantasalla. Hyvin on meillä sujunut, vaikka joskus harvoin kiukustun kunnolla siitä mutinasta ja "emmäätiiästä". Mies on tässä ajan myötä innostunut minun maailmanparannuskeskusteluista, joskin on sitkeä inttämään vastaan... meillä on hieman eri näkemykset, mutta olen silti aivan pilvissä kun saan miehestä ulos yli kolmen sanan lauseen =)
Jos suhteenne on tuore, mies saattaa hieman avautua ja vapautua ajan mittaa. Näin meillä kävi. Osittain. Mutta varoitus, jos mies ei osaa riidellä kunnolla, tai siis päästää virkistävästi ja kohtuudella höyryjä, niin eipä ainakaan tämä meitin herra ole sitä taitoa vielä oppinut. Riidellään tosi harvoin, mutta silloin kun riidellään, riidellään heti perään siitä että mies ei suostu riitelemään. Kuulostaa hullulta, mutta minusta asiat ei ratkea mököttämällä.
Ihan kuulostaa meidän perheeltä. Mulla on vaan semmonenkin inhottava tapa, että kuvittelen olevani kovinkin tiedostava, ajatteleva ja älykäs. Siis kun joskus saan miehen mukaan keskusteluun, tuppaan jyräämään hänen ylitseen mielipiteelläni (koska mielestäni hän ei ole mettinyt tarpeeksi pitkälle asiaa). Kai hän raukka pelkää kanssani keskustella, kun minulla on niin voimakas tapa esittää mielipiteeni! Minulle pitäisi uskaltaa sanoa vastaan...
No, kovasti yritän kyllä parantaa tapani.
Kiitos kaikille vastauksista! Elän toivossa että mies ajan mittaan hieman avautuu mutta tuskin mitään suurta ihmettä on odotettavissa. En kyllä mitään puheripulista miestä haluaiskaan, yksi sitä sorttia riittää perheessä. Ainakin miestä naurattaa kovasti mun kertomat jutut ja hän tykkää kuunnella minua, onhan sekin jotain.