Olen aikuinen nainen, eronnut pitkästä suhteesta 10 vuotta sitten. Aikoinaan halusin perheen ja miehen, mennä naimisiin. Olin tuon 10 vuotta hankalassa suhteessa, mies petti ja oli ilkeä. Tuollaisen kokemuksen jälkeen en ole enää löytänyt ketään. On toki ollut muutama alle vuoden mittainen tapailusuhde, muttei mitään vakavampaa. Nyt kun ikää alkaa tulla lisää, olen aika surullinen, kun elämä on mennyt näin. Välillä pelkään, että masennun elämäntilanteeni takia. Toisaalta viihdyn myös itsekseni, mutta en nyt vanhaksi piiaksi haluaisi kuitenkaan jäädä. Tykkään miehistä, rakastan seksiä. Nyt viime aikoina on muutama orastava juttu kuihtunut ennen kuin on alkanutkaan. Missä on vika? Olen korkeasti koulutettu, työskentelen vaativalla alalla, minulla on eräs erityislahjakkuus. Olen puhelias, sosiaalinen, minulla on paljon ystäviä, tulen toimeen omillani. Ulkoisesti olen tumma, pienikokoinen ja viehättävä. Minua kehutaan usein söpöksi. Niin ja lisäisin vielä, että minulle kelpaa ihan tavallinen mies, en etsi mitään bodaria tai prinssiä, tavallinen mies riittää, mahaakin saa olla. : )
Vastaukset 12
Kauhean vaikea sano missä voisi olla vika, tiedon määrä ei riitä.
Mutta toki yksi asioita toisinaan hankaloittava asia yhä edelleen on, valitettavasti, korkeasti koulutettu ja ammatillisesti ylemmissä tehtävissä toimiva nainen.
Sitten tietysti on hyvä tehdä itsetutkimusta sen osalta, että oletko varmasti toipunut tuon pidemmän suhteen haasteista, uskallatko taas luottaa?- Anonyymi
Miten niin korkea koulutus on hankaloittava asia? En nyt kuitenkaan mikään lääkäri ole, mutta opiskellut olen. Mutta ehkä menneet asiat on edelleen jarruna. Joillekin tuntuu myös olevan liikaa, jos kerron hankalasta suhteestani ja pitkästä sinkkuudestani.. Luulisi rehellisyyden olevan hyvä asia.
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin korkea koulutus on hankaloittava asia? En nyt kuitenkaan mikään lääkäri ole, mutta opiskellut olen. Mutta ehkä menneet asiat on edelleen jarruna. Joillekin tuntuu myös olevan liikaa, jos kerron hankalasta suhteestani ja pitkästä sinkkuudestani.. Luulisi rehellisyyden olevan hyvä asia.
Kyllä se tuntuu yllättävän monelle olevan henkinen ongelma, jos kumppaniehdokas on korkeasti kouluttautunut, sukupuoleen katsomatta, mutta useammin miehille. Syy lienee jossain ikiaikaisessa roolituksessa tms. Ja onhan se sikäli ihan validi varoitusjärjestelmä, että jos parilla on koulutuksen osalta huomattava epäsuhta, voi keskustelu tyrehtyä jo ennen papin aamenta, kun kiinnostukset ja yleissivistys eivät anna tilaa keskusteluille.
Kyllä varmaan jotkut voivat pitää mennyttä hankalaa suhdettasi varoitusmerkkinä, ehkä pelkäävät oletko eheytynyt siitä riittävästi. Pitkä sinkkuuskin jostain syystä otetaan huonona merkkinä, vaikka ei se tarkoita etteikö ko. ihminen pystyisi sujuvasti solahtamaan parisuhteeseen. Toki pitkä sinkkuus varmasti tuo ylimääräistä haastetta, mutta se on vain haastetta, tahdon asioita. Rehellisyys on aina hyvä asia, silloinkin kun toinen ei halua kuulla rehellisiä sanoja 👍
- Anonyymi
tulisi, viimeinkin, magneetti stimulaatio, hoidot,
eikä, seuraavat, 100 vuotta, tätä kammottavaa palstaa,
N - Anonyymi
hoh, hoh, aina, "lellitty", suomessa,
tuskin, koskaan, "lelliminen" loppuu,
N - Anonyymi
Olet siis lyhyt mutta entä leveys.
Erityilahjakkuus mitä tekemistä sillä on asian kanssa?
Onko parisuhde elämän tärkein asia?
Opi arvostamaan nykyistä olotilaasi ja vapautta.- Anonyymi
No, kuten jo alussa kerroin, niin viihdyn hyvin myös itsekseni. Ja todellakin arvostan kultturellia elämäntapaani ja että saan mennä ja tulla. Mutta en kyllä erotessani ajatellut, että olisin vielä kymmenen vuoden päästä itsekseni. Eli toivoisin löytäväni edes suhteen missä asutaan kuitenkin omissa kodeissa. Ja kyllähän sitä läheisyyttä ja seksiäkin tarvii. En halua jäädä vanhaksi piiaksi.
- Anonyymi
Jaa, ehkäpä kaikki ei jaksa paljon puhuvaa ja jatkuvasti menossa olevaa, huoh!
- Anonyymi
Pettävä mies oli komea jännämies.
- Anonyymi00008
Korkeasti koulutettu vaativalla alalla ja erityislahjakkuus... hmmm.
Jätä nuo kertomatta ja kokeile sitten.- Anonyymi00009
Ehdottomasti älä jätä kertomatta noita asioita! Miksi pitäisi esityää muuna kuin on?
- Anonyymi00010
Puhelias tai sosiaalinen ei ole varsinaisesti mikään "erityisominaisuus" vaan perus luonteenpiirre joka on aika monella naisella. Myöskään korkea koulutus ei ole ainakaan itselleni mikään turn off ominaisuus vaikka itse olen amis-kundi. Olen hyvä siinä mitä teen ja ylpeä siitä.
Se mikä aloituksessasi pistää silmään ainakin itselläni on varautuneisuus.
Eli osaat kirjoitella ihan hyvin juu ja saat itsesi näyttämään ihan ok tyypiltä mutta ainakin itse huomaan ettet kyllä kerro ihan kaikkea.
Eli onko sua potkittu päähän edellisessä suhteessa niin että olet varautunut ja pelokas aivan kuin löytöeläin?
Onko sulla kenties lapsuudesta jäänyt jotain traumoja ja näin vanhempana pelkäät sitoutumista ja heittäytymistä suhteeseen? Mun veikkaus on että olet takakireä feministi joka tykkää seksistä miesten kanssa muttei tykkää miehistä.
Meinaan jos olet aidosti kiinnostunut miehistä ja olisit aidosti kiinnostunut sitoutumaan toiseen ihmiseen niin olisit jo parisuhteessa. Jos kerran "pieni tumma kaunis söpö sosiaalinen ja korkeasti kouluttautunut" nainen on vapailla markkinoilla niin vastaus löytyy melko suurella todennäköisyydellä peilistä.
Vastaa toki ja kumoa väitteeni, olisin enemmän kuin mielelläni väärässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581626Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 133924
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13752Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 45462