Putin oikein kerjää länsimaita mukaan sotaan

Putinilla lienee suunnitelmissa tuhota koko Venäjä koska aikoo haastaa muun maailman mukaan sotaansa.

Pitäisiköhän Duuman varmuuden vuoksi viedä Putin pönttötieteiden tohtorille ja läpivalaista soikhiopää jos siellä on rattaat kuluneet ja osia tippunut.

Toisaalta Putin ei jää historian kirjoihin mestarillisena presidenttinä joten hänet voi dumpata vaikka Ukrainan sotilaille matkamuistoksi.
1372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Velliperse länsimaatt pelkää ydinsotaa, eivätkä uskalla omilla tunnuksillaan lähteä sotimaan.

Äänestä
  • Itku tulee pojalle kun tosipaikka tulee eteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Itku tulee pojalle kun tosipaikka tulee eteen.

    Sotahullu putler👹 tietenkin on, mutta älkää ihmiset stressatko turhaan

    Äänestä

Tietenkin Putin Kalsarimyrkyttäjä yrittää vetää länsimaita mukaan sotaansa, koska hänest on niin noloa, etä Venäjä häviää Ukrainalle.

Äänestä

Nato-cia on mukana täysillä sodassa vuodesta 2014, pääsyyllinen.
Länsi rankaisee nyt omia kansalaisiaan siitä, kun Putinin Venäjä on kaatamassa natsien hegemoniaa Ukrainassa.
Kertoo siitä, kuinka globalistihallinto on sama asia kuin fasistihallinto.

Äänestä
  • Tiltu se vaan jaksaa uskollisesti tuota iänikuista putinpropagandaa julistaa....🤣🤪

    Äänestä

Suomen on ehdottamasti päästävä mukaan sotaan, onhan Suomi aina ollut Euroopan sotaisin maa.

Äänestä

Venäjä on euroopan sotkuisin maa.
Tiltut elävät kuin sikolätissä ja nauttivat arvostusta perivenäläiseen tapaan.

Kenellä pisimmät jarrujäljet kalsareissa on kovin jätkä.

Äänestä

Kullatussa salissa pieni mies
PÄRISEE!

Äänestä

Eiköhän lännen sotakima laantua,kun eka atomipomit jysähtää Berliinin,Pariisiin ja Lontooseen? Suomen nilkille riittä pari risteilyohjusta!

Äänestä

Katsokaa tilannekatsaus eiliseltä päivältä: https://rumble.com/v1ktt65-situation-update-22022.html
Ehkä tämä laajempi kuva koko maailmasta avaa lampaiden silmiä ja ajatuksia, onko kaikki mennyt niin, kuin YLE asioista kertoo. Kiinalaiset joukot saapuivat Ukrainaan jo Sunnuntaina. Kertooko EU:n uutiset Charlesin saamasta käskystä saapua ihmisoikeustuomioistuimeen kertomaan vanhempiensa rikoksista?
Maailma muuttuu, eikä Eskoset voi sille mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Putinilla lienee suunnitelmissa tuhota koko Venäjä koska aikoo haastaa muun maailman mukaan sotaansa.

Pitäisiköhän Duuman varmuuden vuoksi viedä Putin pönttötieteiden tohtorille ja läpivalaista soikhiopää jos siellä on rattaat kuluneet ja osia tippunut.

Toisaalta Putin ei jää historian kirjoihin mestarillisena presidenttinä joten hänet voi dumpata vaikka Ukrainan sotilaille matkamuistoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu