Toimittajat olivat hyvässä uskossa hyödyntäneet Finnairin journalisteille tarjoamia ilmaismatkoja, mutta katala verottaja oli mätkäissyt maksettavaa taannehtivasti jopa viideltä vuodelta. Sanomalehtimiesten Liitto (nyk. Journalistiliitto) oli jo aiemmin kirjelmöinyt aiheesta ministeriöön ja auttanut mätkyjä saaneita jäseniä valittamaan.
Ilmaisia lentomatkoja ei nähty erikoisena asiana – pitihän toimittajan päästä juttukeikalle. VR ja Matkahuolto tarjosivat kotimaan työasioissa matkustaville toimittajille ilmaisia tai alennettuja lippuja, joten oli vain luontevaa, että ulkomaankeikoille matkattiin ilmaiseksi Finnairin kyydissä.
Mikäli toimittaja tosiaan tuotti ulkomaanmatkalta tekstin, saattoi hän joutua verottajan kynsiin. Tuolloin verottaja ilmeisesti katsoi, että toimeksiantaja oli Finnair, ja että lento oli osa palkkiota. Jollei matkalta taas syntynyt juttua, eivät ilmaiset lentoliput kiinnostaneet verottajaa.
Journalistiliitto.
Kaikki muut toimialat on maksaneet työmatkansa itse, jos ilmaisen on saanut siitä on verotettu, aivan normaalia. Miksi toimittajat haluaa erivapauden, käsittämätön kitinä normaalista verotuksesta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole moisesta kuullutkaan. Missä tälläisestä on ollut juttua? Tuohan on selvää lahjontaa Finnairin taholta jos totta. Joku syyhän siihen on että Finnair antaa jotan ilmaiseksi koska ilmaisia lounaita ei ole.
Journalistiliiton sivuilta näkyi löytyvän
Itse löysin jtun journalisti sivulta. 15.9.2022