Sehän menikin hyvin - Tuliko uudesta työvoimamallista täysi susi?

Anonyymi-ap

Helsinginuutiset:

"Työvoimapalvelujen henkilöstöpula on kärjistynyt osin äärirajoille, eikä aika ei riitä asiakkaan tukemiseen. Työnhakuvelvoitteen tuonut pohjoismainen malli näyttää pahentaneen tilannetta, ilmenee Akavan Erityisalojen ja Specian tuoreesta kyselystä.

Kyselytulosten mukaan peräti kaksi kolmasosaa TE-palvelujen henkilöstöstä kokee, ettei toukokuussa käyttöön otettu pohjoismainen työvoimapalvelumalli ole parantanut palvelujen laatua – päinvastoin.

– Henkilöstö raportoi mittavasta ristiriidasta teorian ja käytännön välillä. Paperilla neljä hakemusta kuukaudessa on kaunis ajatus, käytäntö on mekaanista kyttäämistä, kuvaa tiedontuotannon asiantuntija Hanna Koskenheimo Akavan Erityisalojen tiedotteen mukaan.

Kyselyyn vastanneesta henkilöstöstä vain noin joka kymmenes katsoo, että uudistus on nopeuttanut asiakkaiden työllistymistä tai vahvistanut TE-palveluja.

Erään kyselyyn vastanneen mukaan tärkeintä tuntuu olevan, että malli kirjataan tietojärjestelmään, jolloin asiakkaan ohjaus jää toiseksi.

– Kaikki asiakkaat ahdetaan samaan muottiin, vaikka pitäisi olla yksilöllistä, työntekijä arvioi tiedotteen mukaan.

Tilanne on sekä asiakkaille että henkilöstölle turhauttava. Lähes kaksi kolmasosaa vastanneista kokee työnsä merkitykselliseksi, mutta saman verran on niitä, jotka kokevat työolot huonoiksi.

Yksi keskeisimmistä ongelmista on henkilöstöpula. Peräti kolme neljännestä vastaajista on tyytymätön henkilöstöresurssien riittävyyteen.

– Tilanne vaikuttaa noidankehän kaltaiselta. On kiirettä ja turhautumista, jolloin ovi käy työpaikalla. Henkilöstön vaihtuvuus lisää virheitä ja tarvetta perehdyttää, mikä lisää edelleen kiirettä ja kuormittaa niitä, jotka pysyvät talossa, Koskenheimo kuvaa tiedotteessa."

2

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pölöä touhua, poliitikkojen typerin pelleily, Heti korjaus ja kansalaispalkka ja kaikille työkkäri kapoille potku perseelle niin säästöä syntyy turhien A4 paprujen pyörittelystä ja täysin turhasta hommasta.

    • Anonyymi

      "käytäntö on mekaanista kyttäämistä"

      Eli pitääkö niiden te-virkailijoiden oikeasti tarkistaa joka työnhaku?

      Tämänhän piti olla automatisoitu, jolloin botti tarkistaa haut. Vaikka kai se jokin laki sanoo, ettei päätöksetekoa saa automatisoida. Tai sitten työnhakuja jätetään tekemättä niin paljon, että te-virkailijoiden aika menee huomautuksia ja karensseja laittaessa.

      Siitä pitäisi uutisoida, miten paljon karenssit ovat lisääntyneet!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3918
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3287
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      120
      2579
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      183
      1817
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1754
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1580
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      93
      1568
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      108
      1489
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    Aihe