Betre folke aiheuttaa ruuhkia, autot ohjataan valtaväylille, tungosta riittää.
Ostakaa mulle kitkat niin voin vaihdella renkaita sään mukaan, viime talvena ei kitkoilla olis juhlittu missään. Nastat koska niillä selviää jäisistä nousuista joissa kitkat luistaa ilman hiekoitusta.
0Äänestä
Anonyymi00007
Oho, onneksi en ole tuota tiennyt kun olen ajanut jo reilut kymmenen vuotta kitarenkailla ilman ongelmia. Siis työni puolesta ja ihan ympäri Suomea. Noin 30-50 000km/v.
Yhtään sen kummempaa ongelmaa ei ole ollut kuin nastarenkaillakaan ajaessani oli.
Mutta nastarenkailla ajajia valitettavasti tarvitaan, ehkä noin 25% autoilijoista. Tämä siksi, että he pitävät asfaltin karkeana niin että kitkarengasautoilijat pärjää, mutta myös valitettavan meluisana myös kesällä. Mutta kun on talvi meillä kerran vuodessa, niin eihän sille oikein mitään mahda.
0Äänestä
Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:

Nastarengasautoilijat tienpidon toimenpiteenä on aivan höpö-höpöä. Jos nastarenkaat kiellettäisiin täysin, jouduttaisiin tienpidon suhteen tekemään joitain muutoksia, Suurin ongelma on se, että mikäli nastarenkaita ei yksiselitteisesti kielletä, ei tienpidon kitkarengastoimenpiteitä saada aikaiseksi riittävässä mittakaavassa. Ja tiedossahan on, että osa kitkarenkaiden takia tehdyistä toimenpiteistä aiheuttaa tiestön nopeaa kulumista, esimerkiksi kun nastarenkaalliset autot saavat jyrsiä märäksi suolattua tienpintaa.
0Äänestä
Anonyymi00017
Anonyymi00007 kirjoitti:
Oho, onneksi en ole tuota tiennyt kun olen ajanut jo reilut kymmenen vuotta kitarenkailla ilman ongelmia. Siis työni puolesta ja ihan ympäri Suomea. Noin 30-50 000km/v.
Yhtään sen kummempaa ongelmaa ei ole ollut kuin nastarenkaillakaan ajaessani oli.
Mutta nastarenkailla ajajia valitettavasti tarvitaan, ehkä noin 25% autoilijoista. Tämä siksi, että he pitävät asfaltin karkeana niin että kitkarengasautoilijat pärjää, mutta myös valitettavan meluisana myös kesällä. Mutta kun on talvi meillä kerran vuodessa, niin eihän sille oikein mitään mahda.
Eikö tullut yhtään tilannetta jossa kristallin kirkas märkä jää ilman hiekkaa sekä jyrkkä mäki?
0Äänestä
Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Eikö tullut yhtään tilannetta jossa kristallin kirkas märkä jää ilman hiekkaa sekä jyrkkä mäki?
Vesikelillä siis.
0Äänestä
Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Vesikelillä siis.
Luulisin että siinä ei auta kuin nasta.
0Äänestä
Anonyymi00002
Onneksi kokeilu sijoittuu alueelle, jonne ihmisillä ei muutenkaan ole mitään asiaa.
0Äänestä
Anonyymi00003
Helsingin ituvihreät tunnetusti tyhmää porukkaa! Hiukkaspäästöjen suurin aiheuttaja on jarrupöly jota tulee sähköautoista huomattavasti enenmmän kuin muista autoista. Nastojen vaikutus ilman hiukkaspäästöhin promilleluokkaa.
Tämä on sitä tyypillistä "ideologia edellä" touhottamista missä ei ole järjen hiventäkään.
0Äänestä
Anonyymi00020
Punikit vetää aina aatteen palossa. Järki loistaa poissaolollaan. Oli asia mikä tahansa, se on näin.
0Äänestä
Anonyymi00004
Helsinkiin tulee siirtää kaksi Susipaliskuntaa Helsinkiläisten iloksi.
Helsingin Vihreät tykkäävät kovasti susista, joten viedään susia Helsinkiin.
0Äänestä
Anonyymi00005
Autot kulkevat sitten muita reittejä, jorka vetävät huonommin ja päästöt lisääntyvät.
0Äänestä
Anonyymi00006
Maailman pelastus onkin kurja hommatyö. Sen näkee kaikista osa-aikaisista joita liikekanta koskee. Vai mitä
0Äänestä
Anonyymi00007
Vihreää idiotismia taas
0Äänestä
Anonyymi00008
Nastarengaskielto parittomina päivinä.
0Äänestä
Anonyymi00009
Idiootti ja kokematon valtio/kaupunki!
Vie sinulta veroja/maksuja mahdollisimman paljon kaiken mahdollisen tien kautta, bensa/diesel verot, auto verot, parkki sakot, kameratolppa sakot, 24% alv'it, korkeat hinnat jopa Helen energia maksut,
SIIS SINUN OMISTAMA HELEN OY/ HKI KAUPUNKI! Sitten tuo, maksaa ja asuttaa ei toivottuja siirtolaisia sinun omistamiin kaupungin vuokra asuntoihin sinun tahtoasi vastaan, tuomaan uhkaa sinua kohtaan joka SIIS KAIKEN MAKSAT!
On harvinaisen raukkamainen valtio ja kaupunki!
0Äänestä
Anonyymi00012
Olisi kiva kun ilmasto muuttuisi aurinkoiseksi ilman talvea ollenkaan, niin ei olisi talvirenkaita Suomessa ollenkaan, ei ole Austraaliassakaan!
Joskus oli kuulemma Ice Age? Oli kai talvi Austraaliassakin? Vai?
Climate change on tapahtunut kautta historian miljoonia vuosia ja jatkuu miljoonia kunnes Aurinko loppuu kokonaan.
0Äänestä
Anonyymi00013
Onko Helsinki maailman raukkamaisin kaupunki?
0Äänestä
Anonyymi00014
Ei nastarenkaita Helsinkiin, ei nastarenkaita minnekään!
0Äänestä
Anonyymi00015
Nastarenkaat tai ei, koirat tai kissat, ylinopeudet tai ei, autoparkki tai kadun laita?
Se raukkamaisuus on kun kaiken vaikeuttaa ja sitten rahaa vastaan helpottaa. Valtio tai kaupunki kun mahdollisimman paljon ottaa omalta kansalta rahaa veroissa/maksuissa ja sitten on halukas maksamaan EU'n ja YK'n ja ongelma maiden ja tuhansien ongelma ihmisten laskuja SINUN RAHOILLA!!
Ajassa taakse 20-30-40 vuotta, niin oli ihan eri tavalla koko touhu JA PALJON PAREMMIN!!
0Äänestä
Anonyymi00016
Suomen laskut ovat liikaa Suomelle, sinun rahoja lahjoitetaa pois Suomesta ja pois Suomalaisilta!
EU ja YK, maahanmuuttajat ja niiden maat saavat valtavia summia, kierre on mahdotonta katkaista, veroja tarvitaan paljon tulevaisuudessa.
0Äänestä
Anonyymi00021
olipa kivoja uusia merkkejä. en oo nähny vielä yhtään noista tiellä
0Äänestä
Anonyymi00022
Kalliit auto ja polttoaineverot, ja yksi kalleimmista alv'ta 24%, ja silti tiet rikki monista paikoista, reikii, koloja, halkeemia! Monia kaks suuntasia kapeita katuja, parkitus sallittu toiselle laidalle ja sen takia vain yksi auto mahtuu ajamaan kerrallaan, vastaantulevan odotettava kunnes tie vapaa!
Suomessa ei yksinkertaisesti osata niin hyvin monia asioita kuin kehittyneis maissa!
Valtio on vaan olevinaan jotain mutta todellisuudessa olematon Maailman kartalla.
0Äänestä
Anonyymi00023
Nastojen vahtija poika, narrrrri poitsu!
0Äänestä
Anonyymi00024
Kehitysvammanen valtio! On olevinaan niin koulutettu mutta isossa Maailmassa on tuntematon oppipoika maa! Puhuu hienoja mutta raukkamaiset on teot! Ottaa ahneesti omalta kansalta ja antaa jopa vihollismaisille! Kova pelaamaan verkon kummaltakin puolelta!
0Äänestä
Anonyymi00025
Taas yksi vihreiden idioottimainen hanke joka osoittautui veronmaksajille kalliiksi fiaskoksi.
0Äänestä
Anonyymi00026
Paras ja ainoa keino lopettaa idioottimaiset touhut ja kaikki mahdolliset uudet verotukset ja vanhojen verojen jokavuotiset korotukset on erottaa valtaosa eduskuntaa ja valita edustajat jotka edustavat etuja kotimaahan!
0Äänestä
Anonyymi00027
Sekarengastus kuten rallissa, 2 nastaa, kaksi kitkaa. Nastat eteen niin on parempi kiihdytellä ja perän saa lentämäään👍
0Äänestä
Anonyymi00028
Täällä Sastamalassa ei kukaan kysele nastojen perään joten Tervetuloa Helsinkiläiset, täällä on tilaa, luontokin lähellä ja puhdas ilma, eikä maksa mitään.
0Äänestä
Anonyymi00029
Helsinki puhuu paljon paskaa! Muu Suomi olkaa omissa jutuissa, erossa Helsingin paskasta! Tai jos seuraatte olette samassa paskakasassa hyvin nopeasti!
0Äänestä
Anonyymi00030
Helsinki tuntuu kuin Bulgarialta! Ei Bulgaria huono ole, on ihan ok maa! Sanon vaan et Helsinki tuntuu Bulgarialta!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Betre folke aiheuttaa ruuhkia, autot ohjataan valtaväylille, tungosta riittää.
Ostakaa mulle kitkat niin voin vaihdella renkaita sään mukaan, viime talvena ei kitkoilla olis juhlittu missään. Nastat koska niillä selviää jäisistä nousuista joissa kitkat luistaa ilman hiekoitusta.
Oho, onneksi en ole tuota tiennyt kun olen ajanut jo reilut kymmenen vuotta kitarenkailla ilman ongelmia. Siis työni puolesta ja ihan ympäri Suomea. Noin 30-50 000km/v.
Yhtään sen kummempaa ongelmaa ei ole ollut kuin nastarenkaillakaan ajaessani oli.
Mutta nastarenkailla ajajia valitettavasti tarvitaan, ehkä noin 25% autoilijoista.
Tämä siksi, että he pitävät asfaltin karkeana niin että kitkarengasautoilijat pärjää, mutta myös valitettavan meluisana myös kesällä. Mutta kun on talvi meillä kerran vuodessa, niin eihän sille oikein mitään mahda.
Nastarengasautoilijat tienpidon toimenpiteenä on aivan höpö-höpöä. Jos nastarenkaat kiellettäisiin täysin, jouduttaisiin tienpidon suhteen tekemään joitain muutoksia,
Suurin ongelma on se, että mikäli nastarenkaita ei yksiselitteisesti kielletä, ei tienpidon kitkarengastoimenpiteitä saada aikaiseksi riittävässä mittakaavassa. Ja tiedossahan on, että osa kitkarenkaiden takia tehdyistä toimenpiteistä aiheuttaa tiestön nopeaa kulumista, esimerkiksi kun nastarenkaalliset autot saavat jyrsiä märäksi suolattua tienpintaa.
Eikö tullut yhtään tilannetta jossa kristallin kirkas märkä jää ilman hiekkaa sekä jyrkkä mäki?
Vesikelillä siis.
Luulisin että siinä ei auta kuin nasta.
Onneksi kokeilu sijoittuu alueelle, jonne ihmisillä ei muutenkaan ole mitään asiaa.
Helsingin ituvihreät tunnetusti tyhmää porukkaa! Hiukkaspäästöjen suurin aiheuttaja on jarrupöly jota tulee sähköautoista huomattavasti enenmmän kuin muista autoista. Nastojen vaikutus ilman hiukkaspäästöhin promilleluokkaa.
Tämä on sitä tyypillistä "ideologia edellä" touhottamista missä ei ole järjen hiventäkään.
Punikit vetää aina aatteen palossa. Järki loistaa poissaolollaan. Oli asia mikä tahansa, se on näin.
Helsinkiin tulee siirtää kaksi Susipaliskuntaa Helsinkiläisten iloksi.
Helsingin Vihreät tykkäävät kovasti susista, joten viedään susia Helsinkiin.
Autot kulkevat sitten muita reittejä, jorka vetävät huonommin ja päästöt lisääntyvät.
Maailman pelastus onkin kurja hommatyö. Sen näkee kaikista osa-aikaisista joita liikekanta koskee. Vai mitä
Vihreää idiotismia taas
Nastarengaskielto parittomina päivinä.
Idiootti ja kokematon valtio/kaupunki!
Vie sinulta veroja/maksuja mahdollisimman paljon
kaiken mahdollisen tien kautta,
bensa/diesel verot, auto verot, parkki sakot,
kameratolppa sakot, 24% alv'it,
korkeat hinnat jopa Helen energia maksut,
SIIS SINUN OMISTAMA HELEN OY/ HKI KAUPUNKI!
Sitten tuo, maksaa ja asuttaa ei toivottuja siirtolaisia
sinun omistamiin kaupungin vuokra asuntoihin
sinun tahtoasi vastaan, tuomaan uhkaa sinua
kohtaan joka SIIS KAIKEN MAKSAT!
On harvinaisen raukkamainen valtio ja kaupunki!
Olisi kiva kun ilmasto muuttuisi aurinkoiseksi
ilman talvea ollenkaan,
niin ei olisi talvirenkaita Suomessa ollenkaan,
ei ole Austraaliassakaan!
Joskus oli kuulemma Ice Age?
Oli kai talvi Austraaliassakin? Vai?
Climate change on tapahtunut kautta historian
miljoonia vuosia ja jatkuu miljoonia
kunnes Aurinko loppuu kokonaan.
Onko Helsinki maailman raukkamaisin kaupunki?
Ei nastarenkaita Helsinkiin, ei nastarenkaita minnekään!
Nastarenkaat tai ei,
koirat tai kissat,
ylinopeudet tai ei,
autoparkki tai kadun laita?
Se raukkamaisuus on kun kaiken vaikeuttaa
ja sitten rahaa vastaan helpottaa.
Valtio tai kaupunki kun mahdollisimman paljon
ottaa omalta kansalta rahaa veroissa/maksuissa
ja sitten on halukas maksamaan EU'n ja YK'n
ja ongelma maiden ja tuhansien ongelma ihmisten
laskuja SINUN RAHOILLA!!
Ajassa taakse 20-30-40 vuotta, niin oli ihan eri tavalla
koko touhu JA PALJON PAREMMIN!!
Suomen laskut ovat liikaa Suomelle,
sinun rahoja lahjoitetaa pois Suomesta
ja pois Suomalaisilta!
EU ja YK, maahanmuuttajat ja niiden maat
saavat valtavia summia,
kierre on mahdotonta katkaista,
veroja tarvitaan paljon tulevaisuudessa.
olipa kivoja uusia merkkejä. en oo nähny vielä yhtään noista tiellä
Kalliit auto ja polttoaineverot,
ja yksi kalleimmista alv'ta 24%,
ja silti tiet rikki monista paikoista,
reikii, koloja, halkeemia!
Monia kaks suuntasia kapeita katuja,
parkitus sallittu toiselle laidalle
ja sen takia vain yksi auto mahtuu
ajamaan kerrallaan,
vastaantulevan odotettava kunnes tie vapaa!
Suomessa ei yksinkertaisesti osata niin
hyvin monia asioita kuin kehittyneis maissa!
Valtio on vaan olevinaan jotain mutta
todellisuudessa olematon Maailman kartalla.
Nastojen vahtija poika, narrrrri poitsu!
Kehitysvammanen valtio!
On olevinaan niin koulutettu mutta
isossa Maailmassa on tuntematon oppipoika maa!
Puhuu hienoja mutta raukkamaiset on teot!
Ottaa ahneesti omalta kansalta ja
antaa jopa vihollismaisille!
Kova pelaamaan verkon kummaltakin puolelta!
Taas yksi vihreiden idioottimainen hanke joka osoittautui veronmaksajille kalliiksi fiaskoksi.
Paras ja ainoa keino lopettaa idioottimaiset
touhut ja kaikki mahdolliset uudet verotukset
ja vanhojen verojen jokavuotiset korotukset
on erottaa valtaosa eduskuntaa ja
valita edustajat jotka edustavat etuja
kotimaahan!
Sekarengastus kuten rallissa, 2 nastaa, kaksi kitkaa. Nastat eteen niin on parempi kiihdytellä ja perän saa lentämäään👍
Täällä Sastamalassa ei kukaan kysele nastojen perään joten Tervetuloa Helsinkiläiset, täällä on tilaa, luontokin lähellä ja puhdas ilma, eikä maksa mitään.
Helsinki puhuu paljon paskaa!
Muu Suomi olkaa omissa jutuissa,
erossa Helsingin paskasta!
Tai jos seuraatte olette samassa
paskakasassa hyvin nopeasti!
Helsinki tuntuu kuin Bulgarialta!
Ei Bulgaria huono ole, on ihan ok maa!
Sanon vaan et Helsinki tuntuu Bulgarialta!