Marian ylistyksen salaisuus no 1

Shalom!


Minäkin opin vihdoin nöyryyden salaisuuden. Ja sen kuinka alhaiset korotetaan korkeaksi.

1. Kun on kerjännyt tosi tarpeeseen rahaa pari kertaa niin oppii kerjäämään kohteliaasti ja ylhäisesti. Kerjääminen on avain ylöspäin.
2. Kerjäläinen ammattitaitoinen on aina kohtelias ja saa lahjana hyvät käytöstavat.
3. Hyvät käytöstavat ja saatu karisma korottavat ajan kuluessa kerjäämisen ammattilaisen.

Eli pitää kerjätä tosi tarpeeseen. Käytännössä kun ei ole viikkoon ruokaa. Silloin ikään kuin monet ovet aukeaa ylöspäin.

Mutta rikkaat joutuvat tyhjin käsin pois laitetuksi.

Shalom!
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älykkyys, ideat ja luovuus ovat ihailtavia ja kadehdittavia ominaisuuksia. Mutta jotta todella saisi myös karismaa, ylevyyttä ja rahoitusta hankkeelle pitää olla nöyryyttä kaikkien ja etenkin isojen herrojen edessä.

Nöyristely ei ole sama asia. Vaan pitää olla kokemusta muutama kerta todelliseen ruokatarpeeseen kerjäämisestä. Silloin saa karisman ja hyvät sanat ja tavat.

Äänestä

Samoin on autuuden tunteen saamisen kanssa asia. Tie autuuteen on nöyrtyminen - kerjääminen - karisma - ylevyys....

Jeesus sanoi kuitenkin : Autuaampaa on antaa kuin saada.. Se merkitsee että kaikki syntyy tilaan jossa ei tarvitse kerjätä.
Mutta kun antaa niin paljon että joutuu itse nälkää näkemään joutuu nöyrtymään ja kerjäämään.

Kaiken antaminen - nöyrtyminen - kerjääminen - karisma - ylevyys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Shalom!


Minäkin opin vihdoin nöyryyden salaisuuden. Ja sen kuinka alhaiset korotetaan korkeaksi.

1. Kun on kerjännyt tosi tarpeeseen rahaa pari kertaa niin oppii kerjäämään kohteliaasti ja ylhäisesti. Kerjääminen on avain ylöspäin.
2. Kerjäläinen ammattitaitoinen on aina kohtelias ja saa lahjana hyvät käytöstavat.
3. Hyvät käytöstavat ja saatu karisma korottavat ajan kuluessa kerjäämisen ammattilaisen.

Eli pitää kerjätä tosi tarpeeseen. Käytännössä kun ei ole viikkoon ruokaa. Silloin ikään kuin monet ovet aukeaa ylöspäin.

Mutta rikkaat joutuvat tyhjin käsin pois laitetuksi.

Shalom!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu