Sinkkujen köyhyysaste nousi 17.9 prosenttiin

Köyhien sinkkutalouksien määrä nousee hurjaa vauhtia.
Poliittiset päätökset eivät huomioi sinkkuja. Asuminen Suomessa tulee kalliiksi jos asuu yksin. Käytännössä mitään maksuja ei voi jakaa ellei ala naapurisinkkujen kanssa yhteistyöhön.
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinkkujen täytyy miettiä missä kannattaa asua. Kuten kyllä yksinhuoltajien ja kahden vanhemman perheidenkin.

Mielenkiintoista tuo "maksujen jakaminen", kerrohan mitä sillä tarkoitat. Jos maksut jakaa, niin sehän ei välttämättä ollenkaan tarkoita, että maksettavaa tulee vähemmän, vaan voi mennä ja yleensä menee toisinpäin, niitä tulee enemmän.

Otanpa esimerkkinä asumisen. Yhdessä kun asuu on asunnon aivan välttämättä oltava paljonkin isompi kuin yksin asuessa. Jos toisella omistusasunto ennestään ja toisella vuokra-asunto, sanotaan kaksio ja kaksio, niin yhteisasunnon olisi oltava vähintään 4h. Sen vuokra olisi huomattavasti suurempi kuin kaksion vuokra eikä 4h omistusasuntoa olisi edes järkevää yksin ostaa silloinkaan kun se olisi mahdollista. Etenkin vanhemman iän sinkun.

Olen itse myös pyörittänyt kuuden hengen ruokataloutta vuosikymmeniä, ainoa kurjuus perheellisellä. Enää ei huvita, haluan vapaata. En miettiä yhdessä mitä tänään syötäisiin ja miten kustannukset jaetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Köyhien sinkkutalouksien määrä nousee hurjaa vauhtia.
Poliittiset päätökset eivät huomioi sinkkuja. Asuminen Suomessa tulee kalliiksi jos asuu yksin. Käytännössä mitään maksuja ei voi jakaa ellei ala naapurisinkkujen kanssa yhteistyöhön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu