Nyt muka pitäisi mennä yleislakkoon, kun paperi"miehet" itkee.
Koko paperiliitto on Suomen Brezhneviläisen kauden reliikki. On aivan naurettavaa että muutaman vuoden ammattikoulussa vetelehtimisellä ja "töissä" istumisella jonkun päätteen ääressä katsellen meneekö mittari punaiselle, saadaan sellaisia palkkoja kuin mitä nämä "miehet" saavat.
Sitä vastoin todella arvokasta työtä tekevät terveydenhoitoalan ihmiset saavat nuolla näppejään .
Sitten me useita vuosia itseämme kouluttaneet ylemmät toimihenkilöt saamme tyytyä tavallisiin tupohedelmiin ja muutaman prosentin korotuksiin. Nytkin piti vasta ylityökorvaukset itsellemme neuvotella ja paperiliitolla on kaikki perkeleen saunalisät sun muut.
Itse en varmasti aio mennä lakkoon, enkä usko että tässä tapauksessa paljon solidaarisuutta löytyy muualtakaan.
Jos ei paperi"miehiä" huvita töissä olla, niin eihän yhteiskunnassa ole työvelvoitetta. Siitä vaan kotiin makailemaan, hushus.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvin on propaganda uponnut sinuunkin.
Alkoi taas se vertailu joihinkin hoitsuihin??
mikäs siinä,sillä ihan samaa hommaahan tämä.
Jos nämä asiat menevät läpi,niin eiköhän hoitajienkin palkkaa pitäisi pudottaa muutamalla satasella.Normaalia päivätyötä tekeville lauantait työpäiviksi(mieluiten iltavuoro)
ja kesälomat kolmeen viikon pätkään.
Paperi"miesten" alituinen itkeminen ja lakkouhkailu johtaa vielä lopulta siihen että paperiteollisuus vie toimintojaan ulkomaille. Itärajan takana Karjalassa on paljon metsiä ja pienemmät palkat. Ja voidaan se suomalainenkin puu viedä sinne - ei matkat paljoa pitene.
Siinä on teidän Kiina-ilmiönne vielä.
"Normaalia päivätyötä tekeville lauantait työpäiviksi(mieluiten iltavuoro)"
Miksi? Normaalia päivätyötä tekevillä on vain kahdeksan vapaapäivää 28 päivän aikana, kun taas viisivuorossa on ne samat kahdeksan vapaapäivää jo 20 päivän sisällä.
Jatko menee kutakuinkin 16:56 ja 16:40, 32:128 ja 32:80 jne. Päivätyötä tekevillä on siis 32 vapaapäivää noin neljässä kuukaudessa kun paperitehtaan vuorotyöläinen saa saman määrän vapaapäiviä reilusti alle kolmessa kuukaudessa. Eli kenellehän niitä työvuoroja tulisi tasapuolisuuden nimissä lisätä?
kuukausipalkkani on n. 2200 euroa/kk ja vuorolisät päälle, että revi siitä. palkan muodostuksessa suurta osaa näyttelee poskettomat ylityömäärät, joita joudutaan tekemään väen vähyyden vuoksi. Sovitaanko että kaikki duunarit laskee palkkoja 20% niin katsotaan nouseeko esim hoitsujen palkat saman verran, oon mukana välittömästi.
Sinun kannattaa tuo tarjous tehdä, kun eukkosi on hoituri.
jos asiasi on kotona niinkuin muillakin niin tiedät että meikäläinen luovuttaa jo 100% omasta palkastani sairaanhoijalle