Alastomuus ja mielialat

Olen ollut havaitsevinani, kuinka MIELIALA vaikuttaa alastomana.

Jos tuttu nainen on ollut usein mukana yhteissaunassa, hänestä varmaan tuntuisi, että olisi selityksen velkaa, jos yhtäkkiä ei tulisikaan, siis tulee. Mutta hänen käyttäytymisessään on merkittävä ero.

Jos hän sattuu olemaan, kuten Kalevalassa sanotaan, 'allapäin, pahoilla mielin', hän ei pelkästään ole vähemmän innostunut seurustelemaan, vaan hän ikään kuin käpertyy itseensä.

Koko kehon kieli muuttuu, muuttuu myös suhteessa alastomuuteen. Hän pyrkii peittelemään itseään aivan alitajuisesti. Jalat hakeutuvat tiukemmin yhteen, asento muuttuu kyyrymmäksi. Ihan kirjaimellisesti vetäytyy kokoon, ns. sikiöasentoon. Tuskin hän itse tietoisesti huomaa.

Jos hän on hyvällä mielin, hän ei käperry eikä peittele, vaan on täysin VAPAUTUNEESTI.

Takana lienee alitajuinen käyttäytyminen, joka on ohjelmoitunut jo geeniperimässämme noudattamaan mielialoja. Mutta mikä on sen biologinen funktio, on minulle aika epäselvä. Jos olet sattunut lukemaan tästä jotakin, kuulen mielelläni. 🌹👀

10

180

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Takanahan on tietysti biologinen kuva, siis että ihmiselläkin ovat määrääviä tekijöitä geenit ja alitajunta, ja ympäristötekijöillä, mm. kasvatuksella, on vähempi rooli käyttäytymisessä. 🌹👀

    • Anonyymi

      Aha, no teillä sitten noin. Olisko tuo jotain teidän vanhusten juttuja.

      • Anonyymi

        Sama tuli mullekin mieleen. Tuo on varmasti pitkälti vanhimman elossa olevan sukupolven ongelma. Siitä kertoo tuo: "Jos tuttu nainen on ollut usein mukana yhteissaunassa, hänestä varmaan tuntuisi, että olisi selityksen velkaa, jos yhtäkkiä ei tulisikaan, siis tulee." Tuohan menee jo henkisen ja seksuaalisenkin pahoinpitelyn puolelle, että kokee pakkoa esiintyä jossain julkisesti alasti. Nuoremmissa sukupolvissa yksinkertaisesti jätetään menemättä, kun ei siltä tunnu.


      • Ilmiö ei ole ongelma, eikä se liity mihinkään ikäpolveen, vaan se on normaalia alitajuista käytöstä, kaikille ominaista, muuttuen mielialan mukaan.

        Mielenkiintoa herättää se, etten ole nähnyt käyttäytymistä käsitellyn missään, mutta epäilen, että ihmisen ja muiden eläinten 'luimistelu' on ainakin jossakin määrin tekemisissä sen kanssa, ellei ole sitä. Ilmiön biologisen funktion selville saaminen varmaan myös tarvitsisi lisätutkimuksia.

        Joka tapauksessa useimmat eivät ole tietoisesti edes havainneet käyttäytymistä, mutta kun olen ilmiöstä kertonut, tunnistavat sen heti. Ovat siis tehneet ALITAJUISIA havaintoja ALITAJUISESTA käyttäytymisestä. 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä..mi kirjoitti:

        Ilmiö ei ole ongelma, eikä se liity mihinkään ikäpolveen, vaan se on normaalia alitajuista käytöstä, kaikille ominaista, muuttuen mielialan mukaan.

        Mielenkiintoa herättää se, etten ole nähnyt käyttäytymistä käsitellyn missään, mutta epäilen, että ihmisen ja muiden eläinten 'luimistelu' on ainakin jossakin määrin tekemisissä sen kanssa, ellei ole sitä. Ilmiön biologisen funktion selville saaminen varmaan myös tarvitsisi lisätutkimuksia.

        Joka tapauksessa useimmat eivät ole tietoisesti edes havainneet käyttäytymistä, mutta kun olen ilmiöstä kertonut, tunnistavat sen heti. Ovat siis tehneet ALITAJUISIA havaintoja ALITAJUISESTA käyttäytymisestä. 🌹👀

        Nimenomaan liittyy sukupolveen.


    • Anonyymi

      hycä joo on käynyt hammaslääkärwellä ja ootykikollakin jo hehhehe

    • Anonyymi

      ei joka päivä ole hyvä päivä, mutta joukossa ovat huonoja...

      erilaisia päiviä saunassa

      huomasin pikemmin että alaston nainen tekee bänät sosiaalisessa tilassa miehelleen, koska häntä kiinnostavat kaikki muut miehet kuin sen oma mies

      eli suhde ei toimi

      nainen alkaa käyttäytyä oudosti

      • Että naisen käyttäytyminen olisi muuttunut mieheensä nähden, en ole päässyt seuraamaan, joten en osaa sanoa siitä mitään, mutta olen seurannut mielialan vaikutusta sosiaalisen toiminnan vähenemiseen ja vetäytymisessä sikiöasentoon. 🌹👀


    • Anonyymi

      Ai että mieliala vaikuttaa käyttäytymiseen? Mikä huikea oivallus!! Siis kerta kaikkiaan nerokasta, briljanttia, uniikkia observointia! Olet takuulla ihmiskunnan ensimmäinen, joka on tällaisen havainnon tehnyt!! Nyt äkkiä yhteys johonkin tieteelliseen tutkimuslaitokseen, aineiston keräys käyntiin ja kynikselle vähintään kunniatohtorin titteli sataan yliopistoon. Mies on nerojen nero!!

    • Anonyymi

      Jaaha, täällä sitä taas tsykolokisoidaan..

      Kun ihminen on huvittunut, niin usein tämän suu aukeaa, huulet vetäytyvät taaksepäin, hampaat tulevat näkyviin ja ihminen päästelee katkonaista ääntelyä. Hämmästyttävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe