Niin monesti, kun joku valittaa parisuhdeongelmistaan, ei kerrota, että onko ongelmasta puhuttu kumppanin kanssa ja että miten se keskustelu on mennyt. Ja sitä saa sitten aina olla kysymässä. Ei kerrota myöskään edes aikeista keskustella kumppanin kanssa.
Moneen pohdintaan kun saisi vastauksen ihan vain siltä omalta kumppaniltaan kysymällä. Ei kukaan muu voi tietää hänen näkemystään ongelmasta, ja harvoin voi sanoa yhtään mitään ilman sitä. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa, miten asiat ovat tai eivät ole. Arvaukset ovat turhia, kun paremman vastauksen voisi saada suoraan siltä, jota asia koskee.
Välttelettekö siis tosiaan ongelmista puhumista, vai miksi niin usein synytyy vaikutelma, että asiaa on pidemmän aikaa vain itsekseen pohdittu, mutta ei tule mieleenkään, että voisi niistä sen kumppaninkin kanssa jutella. Tullaan vain tänne kuulemaan muiden arvauksia tilanteesta
Puhutteko ongelmista?
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Toisen ongelma voi toiselle olla itsestään selvä asia. SIksi kannattaa hetki miettiä ihan itsekseen, ennen kuin lähtee ongelmansa jakamaan toisen kanssa. Siinä kun vielä käy hyvin usein niin, että aloitetaan tyyliin "Mikset kertonut jne.kjne" eli tyyli on jo heti toista syyttävä, vaikka itse on ongelman päässään kehittanyt.
Jos taas ongelmana on esim. toisen ryyppääminen, pitää itse miettiä mitä tekee; toinenhan ei sitä ryyppäämistä pyytämällä lopeta tai että kun se on puolison ongelma- Anonyymi
Tottakai itsekseenkin pitää pohtia, mutta tuntuu että monella se meinaa jäädä siihen, että omassa päässä vaan ihmetellään ja kummastellaan. Ja sitten muiden kanssa ihmetellään ja kummastellaan
- Anonyymi
Täällä on valtavan paljon tarinoita jotka laatii menopausaalinen radikaalifeministi mummo tai muutama sellainen, viestien rakenne on aina sama: Kelvoton/huono mies ja himokas nainen. Avauksinsa mummo(t) vastailee viesteillä jotka ovat muotoa: Jätä se.
- Anonyymi
Ei ne ongelmat aina ole puheella ratkaistavissa, teot puhuvat enemmän kuin sanat
- Anonyymi
Esimerkiksi millaiset ongelmat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi millaiset ongelmat?
No esim juuri teoilla aikaansaadut ongelmat ja kyse ei aina ole kyvyttömyydestä puhua jos ongelmia sattuu olemaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi millaiset ongelmat?
Aivan! Mitä kaikkea parisuhdeongelma tarkalleen mahtaa tarkoittaa? Ovatko kaikki ongelmat joita suhteessa oleva pari kohtaa parisuhdeongelmia? Nainen tienaa liian vähän? Miehellä peliriippuuvuus? Nainen sarjaraiskaaja? Mies ei aja nurmiikkoa riittävän usein?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No esim juuri teoilla aikaansaadut ongelmat ja kyse ei aina ole kyvyttömyydestä puhua jos ongelmia sattuu olemaan
Mitä muita ongelman aiheuttamismenetelmiä mielestäsi on olemassa kuin "juuri teot"? Metakineesi? Että ei vie roskia roskikseen, tai ei siivoa, tms, ovat myös tekoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muita ongelman aiheuttamismenetelmiä mielestäsi on olemassa kuin "juuri teot"? Metakineesi? Että ei vie roskia roskikseen, tai ei siivoa, tms, ovat myös tekoja.
Meinaatkos ettei roskienvienti ole puhumalla ratkaistavissa :) tai imuroinnin aikataulut...
Jokainen joka on oikeassa parisuhteessa joskus pidempään elellyt ja joutunut olosuhteiden pakosta yhtä sun toista ottamaan vastaan ns. pyytämättä, tietää varsin hyvin että se pikku kivenmurunen siellä kengässä saattaa alkaa ajan mittaan oikeasti hiertämään muun kuormituksen ohella. Omalla kohdallani tiedän satavarmasti näiden "kääntöpisteiden" aiheuttajat, niiden syyt ja jopa tekojen seuraukset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatkos ettei roskienvienti ole puhumalla ratkaistavissa :) tai imuroinnin aikataulut...
Jokainen joka on oikeassa parisuhteessa joskus pidempään elellyt ja joutunut olosuhteiden pakosta yhtä sun toista ottamaan vastaan ns. pyytämättä, tietää varsin hyvin että se pikku kivenmurunen siellä kengässä saattaa alkaa ajan mittaan oikeasti hiertämään muun kuormituksen ohella. Omalla kohdallani tiedän satavarmasti näiden "kääntöpisteiden" aiheuttajat, niiden syyt ja jopa tekojen seuraukset.Meinaan että pikkuasiat ovat aina merkityksettömiä, eroa tehtäessä ja sitä selitettäessä ne ovat vain verukkeita ja niitä käyttämällä kätketään tosiasiat.
Kun asiat jotka ovat tärkeitä miehelle ovat miehen mielestä OK sekä asiat jotka ovat tärkeitä naiselle ovat naisen mielestä OK, niin parisuhteessa "kaikki on OK". Silloin pikkuasiat eivät vaikuta yhtään mitään mihinkään, vaan kumpikin vain haluaa "kaikkea hyvää" toisilleen jotta suhde voi jatkua yhtä hyvänä tai parempana.
Tässä pitää oivaltaa että, miehelle tärkeät asiat eivät kaikki ole samoja asioita kuin mitä ovat naiselle tärkeät asiat. Joten tasa-arvoa suhteessa ei voi olla olemassa. Siitä pitää oivaltaa, että tasa-arvon vaatiminen parisuhteessa johtaa eroon, ennemmin tai myöhemmin.
Kun tarkastellaan miehelle tärkeiden asioiden joukkoa, niin se joukko koostuu siitä mitä on erotiikka ja sen lisäksi ei mistään muusta. Sana erotiikka tarkoittaa kaikkea sitä mikä käynnistää miehessä erektion. Naiselle tärkeiden asioiden joukko on niin kattava ettei se mahdu tähän, mutta siihen joukkoon ei kuulu yksikään pikkuruinen, mitätön asia.
Ja sitten, kun jokin tärkeä asia huonontuu/poistuu, kummalta tahansa, muuttuukin pikkuasiat isosti raivostuttaviksi ja sitten kun eron hetki lyö, selitetään että näissä pikkuasioissa ilmenneiden "ongelmien" takia erottiin. Vaikka todellisuudessa eron syynä oli se, että erotiikka ei enää ollut suhteessa kunnossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaan että pikkuasiat ovat aina merkityksettömiä, eroa tehtäessä ja sitä selitettäessä ne ovat vain verukkeita ja niitä käyttämällä kätketään tosiasiat.
Kun asiat jotka ovat tärkeitä miehelle ovat miehen mielestä OK sekä asiat jotka ovat tärkeitä naiselle ovat naisen mielestä OK, niin parisuhteessa "kaikki on OK". Silloin pikkuasiat eivät vaikuta yhtään mitään mihinkään, vaan kumpikin vain haluaa "kaikkea hyvää" toisilleen jotta suhde voi jatkua yhtä hyvänä tai parempana.
Tässä pitää oivaltaa että, miehelle tärkeät asiat eivät kaikki ole samoja asioita kuin mitä ovat naiselle tärkeät asiat. Joten tasa-arvoa suhteessa ei voi olla olemassa. Siitä pitää oivaltaa, että tasa-arvon vaatiminen parisuhteessa johtaa eroon, ennemmin tai myöhemmin.
Kun tarkastellaan miehelle tärkeiden asioiden joukkoa, niin se joukko koostuu siitä mitä on erotiikka ja sen lisäksi ei mistään muusta. Sana erotiikka tarkoittaa kaikkea sitä mikä käynnistää miehessä erektion. Naiselle tärkeiden asioiden joukko on niin kattava ettei se mahdu tähän, mutta siihen joukkoon ei kuulu yksikään pikkuruinen, mitätön asia.
Ja sitten, kun jokin tärkeä asia huonontuu/poistuu, kummalta tahansa, muuttuukin pikkuasiat isosti raivostuttaviksi ja sitten kun eron hetki lyö, selitetään että näissä pikkuasioissa ilmenneiden "ongelmien" takia erottiin. Vaikka todellisuudessa eron syynä oli se, että erotiikka ei enää ollut suhteessa kunnossa."Kun tarkastellaan miehelle tärkeiden asioiden joukkoa, niin se joukko koostuu siitä mitä on erotiikka ja sen lisäksi ei mistään muusta. Sana erotiikka tarkoittaa kaikkea sitä mikä käynnistää miehessä erektion. Naiselle tärkeiden asioiden joukko on niin kattava ettei se mahdu tähän, mutta siihen joukkoon ei kuulu yksikään pikkuruinen, mitätön asia."
-No ei tässä nyt pelkkiä stondismaatteja olla ilman tunteita, tunteitten kuollessa kuolee myös eroottinen puoli, ei se välttämättä lähtökohtainen syy ole. Huolimatta siitä että nainen on niin hirmu monimutkainen otus mieheen verrattuna, niin onko tuokaan ihan todenperäinen väite ettei naista kiinnosta yksikään pieni mitätön asia :). No, enpä tuosta nyt enempää, otan ja jatkan eteenpäin yhä ihmetellen mystisen olennon nimeltään nainen olemusta kaiken kattavine ominaisuuksineen rajoittuneen pienen mieleni kanssa :).
- Anonyymi
Harva puhuu kun pelätään että toinen lähtee kävelemään lopulta lopputulos on kuitenkin sama kenties jopa hieman rumempana versiona kuin mitä olisi ollut jos asioista olisi puhuttu
- Anonyymi
Yksi yleinen syy sille että ristiriitoja (ei ongelmia vaan ristiriitoja) putkahtelee tuon tuostakin ja ne niellään ääneti kiroillen on se, että parisuhteeseen mennään sokeasti. Siis ilman että ennen suhteen vakiintumista puhutaan (eli keskustellaan ja sovitaan) kaikki tärkeät toiveet/odotukset huolellisesti läpikotaisin. Kun yhteinen tavoite on tiedossa/sovittu niin ristiriitoja ei putkahtele helposti. Jos/kun yhtälö jostain syystä muuttuu on sitten helppoa päivittää soppari, puhumalla ja sopimalla.

Samaa mieltä. Parisuhdetta pitäisi pohjustaa paremmin
- Anonyymi
Ei omista eikä yhteisesistä.
- Anonyymi
Ei naiset osaa puhua kumppanilleen. Ihan yksinkertaisiin ongelmiin naiset hakee vastausta palstalta.
- Anonyymi
Puhun mutta emme keskustele. Käyn monologiaa mieheni kanssa. Hän ei näe ongelmaa siinä ettei ole lasten kanssa eikä juurikaan puhu heille, huomioi heitä, ei tee taloustöitä, ei leikkaa nurmikkoa, lumityöt tekee, ei tee remonttia, ei aukaise/puhdista viemäreitä, ei kerro suunnitelmistaan, ajatuksistaan, haaveistaan, ei kysele minun ajatuksiani, tuntemuksiani, kuulumisiani. Usein olen ottanut asian esille muttei näe ongelmaa eikä yarvetta keskusteluun. Ei myoskään halaa, ei ehdota seksiä mutta odottaa että saa ja alkaa kiukkuamaan jos en tajua antaa tarpeeksi usein. Olen hyvin ahdistunut tilanteesta. Mies käy töissä myös ja maksaa mukisematta osuutensa asumisesta ja ruokamenoista.
Pariterapuassa käyty 2 kertaa, ei auenneet asiat. Ei kuulemma ole toista naista ja rakastaa perhettään. Lapset sanovat etteivät tunne isäänsä ja arkailevat häntä.
Tunnen olevani ilmaa, riesa, hylkiö.- Anonyymi
Mikä sinut pitää suhteessa, ei kai vaan lapset?
- Anonyymi
Olen jo ikä ukko ja muutma nainen on elämän varella sattunut suhteeseen kanssani, ykskään ei ole halunnut puhua mistään asiasta, mutta mykkäkoulun maistereitä ovat kaik olleet. on se niin hankalaa, etenkin kun ei itse omaa ajatusten lukijan taitoa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit418004Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834666Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673371- 552196
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281719Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71697Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171606Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3591533Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581209Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791128