Miksi "SUOMEN NUORISO" ajetaan suljetulle ?

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae1cec69-b2b9-4f9d-ae8e-da3b9178e6f4

En ymmärrä, mihin katosi minun nuoruuteni rento Suomi ?

80- ja 90- luvulla Suomen kouluihin oli kiva mennä, ruoka oli hyvää, omat keittäjät tekivät, pienillä kirkonkylillä kaikki tunsi toisensa, jos oli paha lumikeli, niin toisen perheen vanhemmat pysäytti auton viereen ja vei kouluun jne. Ei ollut välttämättä edes väritelkkaria, saati tietokoneita tai sinivalo kännyköitä.

Koulujärjestelmä ei noudata nykyisen ihmisen rytmiä, enää ei herätä klo 05 navettaan, enää ei kukaan mene nukkumaan auringon laskiessa tai pimeän tullen klo 17 jälkeen, kuten ennen kellojen keksimistä vielä tehtiin...

Tämä aikataulutettu elämä tappaa kaikki ihmiset stressiin, kukaan ei ehdi palautua enää, ei nuoret, eikä aikuiset !

Nuoriso joutuu osastolle, koska heidät pakotetaan olemaan koulussa pahimmillaan jopa klo 08-16 välillä, eikä he ehdi välttämättä edes syödä kunnolla, saati levätä tuntien välissä. Koko ajan vaaditaan lisää ja enemmän. Kaikki kasaantuu päälle.

Ei kukaan ihminen saa tälläisessä ahdistuneessa kestostressi-maailmassa unta, ei kukaan nuori voi jaksaa, koska nukkumaan ei pääse klo 20, eikä klo 22, eikä välttämättä klo 02, mutta silti on herättävä klo 06 tai 07 väkisin oravanpyörään mukaan.

Sama koskee työssäkäyviä aikuisia, viedään kiljuvat ja kituvat pennut päiväkotiin väkisin ja hylätään sinne, raadetaan robotin lailla jokainen päivä ohi ja odotetaan viikonloppua. Elämält on kadonnut merkitys kokonaan.

Ihmistä ei ole luotu aikataulutettuun, kiire yhteiskuntaan :

1. Kellon käyttö ja ajanjuoksu kannattaisi lopettaa lähes kokonaan !

2. Työpaikat ja koulut täytyisi palauttaa luonnolliseen kiertoon eli jokainen tulee herätessään koululle ja töihin ja jokainen voisi aloittaa työt tai oppimisen omaan tahtiinsa aamupäivisin !

Ihminen on unohtanut ihmisyyden kokonaan. Pysähtyminen ja erityisesti ajan pysäyttäminen olisi enää ainut keino pelastaa mielenterveysongelmien räjähdys.

Joustavuus ja rento elämäntapa tulisi palauttaa. Huhujen mukaan Siestaa viettävissä paikoissa voidaan paremmin, kuin Suomessa.

Päättäjät voisi herätä tähän ongelmaan ja hakea äkkiä ratkaisuja, esimerkiksi klo 10-14 voisi olla kaikkien ihmisten koulu ja työ aika !

Varmaan riittäisi osalle ihmisistä työviikoksi 4 päivää MA-TO tai 3 päivää MA, KE ja PE...

Ne jotka haluaa enemmän opiskella tai tienata, he voivat myös tehdä enemmän.

394

4550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kerkee ku kiire , kiire.
      Tervetuloa työelämään.
      Työmäärät on vain lisääntynyt kun porukkaa on vähennetty. Kun rahan ahneus on kasvanut sietämättömäksi.
      Ja mikä tämä koululausten uusi opiskelutapa on?
      Oliko vain huono kuitenkin.
      Ja ihmettelen yläkoulun läksyjä kun on niinkuin entis aikojen lukion tehtävät. Aivan liikaa tulee läksyjä.
      Ei lapset jaksa kun on niin paljon muutakin elämässä menossa juuri tuona aikoina.

      • Anonyymi

        Ainakaan meidän pojalla ei ole ollut valtavasti läksyjä yläasteella.

      • Anonyymi

        Kävin koulua 70-luvun lopulla ja läksyjä oli mutten kyllä niitä koskaan oikein tehnyt. Hyvin pärjäsi niinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin koulua 70-luvun lopulla ja läksyjä oli mutten kyllä niitä koskaan oikein tehnyt. Hyvin pärjäsi niinkin.

        100 000 nuorta tuomittu jo psykologisesti, koska epäisänmaallinen persukokoomus-puolue tukee tätä kommunisti-psykiatriaa Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        100 000 nuorta tuomittu jo psykologisesti, koska epäisänmaallinen persukokoomus-puolue tukee tätä kommunisti-psykiatriaa Suomessa.

        Tosin luku on mielenterveysjärjestöjen eli psykiatrien ilmottama kampanjaan jolla vaativat lisää rahaa itselleen- Alviina Alametsä vihr- valjastettu äänitorveksi-

        ..

        on sanottu että ' mitä enemmän psykiatriaa, sitä enemmän rikollisuutta..'....
        -------------

        psykiatria ei paranna ketään vaan huonontaa olotiloja, joten paras ratkaisu olisi lopettaa koko psykiatria ja ottaa järki käyttöön.

        siinä hyvä säästökohde myös poliitikoille.

      • Anonyymi

        Lapselle ei ole mikään/mitään niin tärkeää kuin Läksyjen teko.

        Vanhempien tulee tukea lastensa koulun käyntiä.
        Lapsen onnistuminen kokeissa tulee palkita.

        Harrastaa tulee niin paljon kuin Läksyiltä ehtii.
        Lapsesta voi tulla Opettaja taikka Insinööri
        NHL kiekkoilija tulee hyvin harvasta.

        Mikäli lapsella on lahjakkuutta Urheiluun, se kyllä tulee ilmi.
        Usein huippu-urheilijoilla on myös hyvä siviili ammatti

        psykiatria tosiaan lopetettava kokonaan- tutkimusten mukaan se vain pahentaa aina tilannetta kaikilta osin.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17577485/yle-laakkeita-voitto-mielessa--laaketeollisuuden--suuri--korruptio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin luku on mielenterveysjärjestöjen eli psykiatrien ilmottama kampanjaan jolla vaativat lisää rahaa itselleen- Alviina Alametsä vihr- valjastettu äänitorveksi-

        ..

        on sanottu että ' mitä enemmän psykiatriaa, sitä enemmän rikollisuutta..'....
        -------------

        psykiatria ei paranna ketään vaan huonontaa olotiloja, joten paras ratkaisu olisi lopettaa koko psykiatria ja ottaa järki käyttöön.

        siinä hyvä säästökohde myös poliitikoille.

        Aivan totta. Psykiatria säästökohteeksi. Isoja palkkoja saavat ja varmasti lääkefirmoilta lahjuksia myös, sama mikä on työn tulos eikä vastuuta tarvitse ottaa mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapselle ei ole mikään/mitään niin tärkeää kuin Läksyjen teko.

        Vanhempien tulee tukea lastensa koulun käyntiä.
        Lapsen onnistuminen kokeissa tulee palkita.

        Harrastaa tulee niin paljon kuin Läksyiltä ehtii.
        Lapsesta voi tulla Opettaja taikka Insinööri
        NHL kiekkoilija tulee hyvin harvasta.

        Mikäli lapsella on lahjakkuutta Urheiluun, se kyllä tulee ilmi.
        Usein huippu-urheilijoilla on myös hyvä siviili ammatti

        Tarkoitin että yläkouluikäisillä alkaa murrosikä , ei ole helppoa silloin kun on vielä tosi epävarma itsestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Psykiatria säästökohteeksi. Isoja palkkoja saavat ja varmasti lääkefirmoilta lahjuksia myös, sama mikä on työn tulos eikä vastuuta tarvitse ottaa mistään.

        Hullut siis kaduille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        100 000 nuorta tuomittu jo psykologisesti, koska epäisänmaallinen persukokoomus-puolue tukee tätä kommunisti-psykiatriaa Suomessa.

        Luulempa että kaikki nykyajan pentujen ongelmat on niiden korvien välissä. Kännykkää tuijotetaan yökaudet ja pelataan koneella.Eihän siinä kukaan jaksa pitkiä kausia.Kaikki nykyajan ongelmat on liioiteltuja. Nuoret kakarat käyvät terapiassa,liikaa katsellaan amerikkalaisia tv-sarjoja.Kaikki nykyajan koululaiset on koulukiusattuja, koska se on kiusaamista jos kaveri arvostelee esim. päällä olevaa paitaa.Nykyajan ihmiset on niin herkkänahkaisia että mitään vastoinkäymisiä ei kestetä,ihannoidaan kaikkea roskaa mitä netistä löytyy. Ja kiire,mitä se on? Itse aiheutettu syy.Juostaan kaikenmaailman harrastuksissa ja turhissa tilaisuuksissa.Itse teen raskasta työtä, en kasaa itselleni vapaa-ajalle mitään ylimääräistä.Nukun kunnon yöunia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        100 000 nuorta tuomittu jo psykologisesti, koska epäisänmaallinen persukokoomus-puolue tukee tätä kommunisti-psykiatriaa Suomessa.

        Kokoomuksella ja nykynuorison päässä viiraamisella ei ole mitään tekemistä.Kyllä se on tämä vasurihallitus joka hyysää kaikenmaailman luulosairaita,työntämällä niille lisää velkarahaa.

        Laiskoille nuorille kunnon töitä,ei tubetusta eikä sometusta.Raskasta työtä...niin ei tule mielenterveysongelmia,. Nykynuoret on ihan kujalla työpaikoissa,laiskoja ja työmoraali aivan jossain muualla...esim luurin päivystämisessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        100 000 nuorta tuomittu jo psykologisesti, koska epäisänmaallinen persukokoomus-puolue tukee tätä kommunisti-psykiatriaa Suomessa.

        Psykatriassa on paljon huonoja asioita kuten se että se joka hakee apua esimerkiksia on joutunut rikosten uhriksi niin tämä saa hullu paperit eikä ne rikosten tekijät.

        Huumeilla hoidetaan huumeita on kemikalisaatiota lääketeollisuus tekee rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Psykiatria säästökohteeksi. Isoja palkkoja saavat ja varmasti lääkefirmoilta lahjuksia myös, sama mikä on työn tulos eikä vastuuta tarvitse ottaa mistään.

        Ennemmin vain tukitoimintaa taloja missä välillä yöpyä jos harmittaa ja kuuntelijoita eikä syyttäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulempa että kaikki nykyajan pentujen ongelmat on niiden korvien välissä. Kännykkää tuijotetaan yökaudet ja pelataan koneella.Eihän siinä kukaan jaksa pitkiä kausia.Kaikki nykyajan ongelmat on liioiteltuja. Nuoret kakarat käyvät terapiassa,liikaa katsellaan amerikkalaisia tv-sarjoja.Kaikki nykyajan koululaiset on koulukiusattuja, koska se on kiusaamista jos kaveri arvostelee esim. päällä olevaa paitaa.Nykyajan ihmiset on niin herkkänahkaisia että mitään vastoinkäymisiä ei kestetä,ihannoidaan kaikkea roskaa mitä netistä löytyy. Ja kiire,mitä se on? Itse aiheutettu syy.Juostaan kaikenmaailman harrastuksissa ja turhissa tilaisuuksissa.Itse teen raskasta työtä, en kasaa itselleni vapaa-ajalle mitään ylimääräistä.Nukun kunnon yöunia.

        Sähköistäminen pelien älypuhelinten tietokoneiden kautta radioaalloilla ihmiset on suggestoitunut.

      • Anonyymi

        Kilpajuoksu sivistyksestä.
        Kun tiedät kaiken sinusta tulee jumala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin koulua 70-luvun lopulla ja läksyjä oli mutten kyllä niitä koskaan oikein tehnyt. Hyvin pärjäsi niinkin.

        1990 luku on erilainen kuin mikään muukin kymmenvuosiluku.
        Elämä jatkuu.

        2 on keho numerologiassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin luku on mielenterveysjärjestöjen eli psykiatrien ilmottama kampanjaan jolla vaativat lisää rahaa itselleen- Alviina Alametsä vihr- valjastettu äänitorveksi-

        ..

        on sanottu että ' mitä enemmän psykiatriaa, sitä enemmän rikollisuutta..'....
        -------------

        psykiatria ei paranna ketään vaan huonontaa olotiloja, joten paras ratkaisu olisi lopettaa koko psykiatria ja ottaa järki käyttöön.

        siinä hyvä säästökohde myös poliitikoille.

        yhteiskunta on vaikea muuttaa, mutta olemassaoleva on ennen meitä eletty ja osoitettu tarpeelliseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapselle ei ole mikään/mitään niin tärkeää kuin Läksyjen teko.

        Vanhempien tulee tukea lastensa koulun käyntiä.
        Lapsen onnistuminen kokeissa tulee palkita.

        Harrastaa tulee niin paljon kuin Läksyiltä ehtii.
        Lapsesta voi tulla Opettaja taikka Insinööri
        NHL kiekkoilija tulee hyvin harvasta.

        Mikäli lapsella on lahjakkuutta Urheiluun, se kyllä tulee ilmi.
        Usein huippu-urheilijoilla on myös hyvä siviili ammatti

        Ero vei lapseni, eikä minulla ole elämässä yhtään lapsia ja sen mukana käsitystä eikä huolia. Olen vapaa, enkä ole velkaa, koska sossu on älykkäämpi kuin minä. Eikös?

        Edullinenko ratkaisu itseni kannalta?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin että yläkouluikäisillä alkaa murrosikä , ei ole helppoa silloin kun on vielä tosi epävarma itsestään.

        kun puberteetti alkaa, voi seota, koska lapsen on harrastettava seksiä ja ongelmia syntyy kun ei saa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulempa että kaikki nykyajan pentujen ongelmat on niiden korvien välissä. Kännykkää tuijotetaan yökaudet ja pelataan koneella.Eihän siinä kukaan jaksa pitkiä kausia.Kaikki nykyajan ongelmat on liioiteltuja. Nuoret kakarat käyvät terapiassa,liikaa katsellaan amerikkalaisia tv-sarjoja.Kaikki nykyajan koululaiset on koulukiusattuja, koska se on kiusaamista jos kaveri arvostelee esim. päällä olevaa paitaa.Nykyajan ihmiset on niin herkkänahkaisia että mitään vastoinkäymisiä ei kestetä,ihannoidaan kaikkea roskaa mitä netistä löytyy. Ja kiire,mitä se on? Itse aiheutettu syy.Juostaan kaikenmaailman harrastuksissa ja turhissa tilaisuuksissa.Itse teen raskasta työtä, en kasaa itselleni vapaa-ajalle mitään ylimääräistä.Nukun kunnon yöunia.

        Oinas horoskoopissa tarvitaankin lyömään kaikki säpäleiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laiskoille nuorille kunnon töitä,ei tubetusta eikä sometusta.Raskasta työtä...niin ei tule mielenterveysongelmia,. Nykynuoret on ihan kujalla työpaikoissa,laiskoja ja työmoraali aivan jossain muualla...esim luurin päivystämisessä.

        kotitaloja voi rakentaa ilman kattoa, jotta raitis ilma pääsisi sisään ja taivas näkyisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullut siis kaduille?

        Nehän on jo. Siis persut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksella ja nykynuorison päässä viiraamisella ei ole mitään tekemistä.Kyllä se on tämä vasurihallitus joka hyysää kaikenmaailman luulosairaita,työntämällä niille lisää velkarahaa.

        70 luvun vapaa kasvatus näkyy nyt. Pitää olla lasten kaveri. Ei kasvattaja.

        Taitaa nämä valittaja aikuiset olla eniten luurissa kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nuori tarvitsee puhua asioista
        terapia auttaa kun saa puhua asioista
        ja apua

        Tottakai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa nämä valittaja aikuiset olla eniten luurissa kiinni.

        ei kuule kiinnosta somet ja mitkään hömpät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulempa että kaikki nykyajan pentujen ongelmat on niiden korvien välissä. Kännykkää tuijotetaan yökaudet ja pelataan koneella.Eihän siinä kukaan jaksa pitkiä kausia.Kaikki nykyajan ongelmat on liioiteltuja. Nuoret kakarat käyvät terapiassa,liikaa katsellaan amerikkalaisia tv-sarjoja.Kaikki nykyajan koululaiset on koulukiusattuja, koska se on kiusaamista jos kaveri arvostelee esim. päällä olevaa paitaa.Nykyajan ihmiset on niin herkkänahkaisia että mitään vastoinkäymisiä ei kestetä,ihannoidaan kaikkea roskaa mitä netistä löytyy. Ja kiire,mitä se on? Itse aiheutettu syy.Juostaan kaikenmaailman harrastuksissa ja turhissa tilaisuuksissa.Itse teen raskasta työtä, en kasaa itselleni vapaa-ajalle mitään ylimääräistä.Nukun kunnon yöunia.

        Sama mieltä. Kaikki katuväkivalta ja jengi toiminta on ihannointia ja matkimista. Uusin muoti villitys sattuu vaan olemaan se, että tappavat jonkun ja muut kuvaa. Uskomaton muutos, 70-luvulla painittiin ja tapeltiin vain nyrkein eli hengissä ollaan yhä ja kertomassa näitä tarinoita, toisin kuin 2020-luvun "puukko junkkarit"..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykatriassa on paljon huonoja asioita kuten se että se joka hakee apua esimerkiksia on joutunut rikosten uhriksi niin tämä saa hullu paperit eikä ne rikosten tekijät.

        Lisäksi ilman hoitoa, jonoihin tai kokonaan heitteille jää osa. Nuoret tekee koko ajan enemmän itsemurhia, koska apua tai muutosta elämän vaikeaan tilanteeseen ei tule tarpeeksi nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin luku on mielenterveysjärjestöjen eli psykiatrien ilmottama kampanjaan jolla vaativat lisää rahaa itselleen- Alviina Alametsä vihr- valjastettu äänitorveksi-

        ..

        on sanottu että ' mitä enemmän psykiatriaa, sitä enemmän rikollisuutta..'....
        -------------

        psykiatria ei paranna ketään vaan huonontaa olotiloja, joten paras ratkaisu olisi lopettaa koko psykiatria ja ottaa järki käyttöön.

        siinä hyvä säästökohde myös poliitikoille.

        Pahuus on myös sitä että muista tullaan piikittämään huumeilla tajuttomaksi ihmisiä asuntoihin ryöstämään tavarat palkkarahat kodinkoneet ja jopa ajamaan muut pois asunnoista vuokra ja omistus että saadaan ne omalle porukalle samoin viedään rahat autot vaatteet mikä aiheuttaa köyhyyttä ja velkaa. Viedään työpaikat tahallaan heille ryöstetään siis aletaan työpaikalla syrjiä kantaväestöä ajaa pois.Työpaikoilla penisten näyttely on lisääntynyt myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapselle ei ole mikään/mitään niin tärkeää kuin Läksyjen teko.

        Vanhempien tulee tukea lastensa koulun käyntiä.
        Lapsen onnistuminen kokeissa tulee palkita.

        Harrastaa tulee niin paljon kuin Läksyiltä ehtii.
        Lapsesta voi tulla Opettaja taikka Insinööri
        NHL kiekkoilija tulee hyvin harvasta.

        Mikäli lapsella on lahjakkuutta Urheiluun, se kyllä tulee ilmi.
        Usein huippu-urheilijoilla on myös hyvä siviili ammatti

        Kaikista lapsista pitää kouluttaa huippu-urheilijoita ,jos ei pärjää ,pitää laittaa psykiatrin hoitoon .Palloa pitää potkia vähintään 5 tuntia joka päivä ,viikonloppuna 10 tuntia päivä ,se kasvattaa älyä .Viikonloppuna kaatokänni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Psykiatria säästökohteeksi. Isoja palkkoja saavat ja varmasti lääkefirmoilta lahjuksia myös, sama mikä on työn tulos eikä vastuuta tarvitse ottaa mistään.

        Ainoastaan rikollisuuden suhteen saa olla kallonkutistajat Egyptistä mutta ei tavalliset elämä asiat ole mitään päävammoja. Ihmisellä on tunteet ja hormonit sielu ja hengellinen puoli myös on terveys hoidettava hampaat hiukset ihoa liikuntaa kaikki vaikuttaa yhdessä vitamiinin puute vaikuttaa. On parisuhde rakkaus huolia rahahuolia on asunto ongelmia kaikki vaikuttaa myös kouluissa kiusaajat työpaikoilla on kiusaajia. On varkaita mitkä aiheuttaa menetyksiä. Eihän joku huumeisiin rahaa varastavat ajattele että ottaa jonkun syntymäpäivä lahjan tai matkamuiston siinä tai työkaverit antanut lahjan. Loukkaaminen toisia kohtaan aiheuttaa masennusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullut siis kaduille?

        Huumeruiskut on kaduilla siksi yritetään rakentaa pistämis huoneita missä voi vaihtaa puhtaat neulat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1990 luku on erilainen kuin mikään muukin kymmenvuosiluku.
        Elämä jatkuu.

        2 on keho numerologiassa

        Kabbalistien noituus juuri aiheuttaa mielenterveys ongelmia ja budhagurut sekoittaa pään kokonaan. Nirvanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun puberteetti alkaa, voi seota, koska lapsen on harrastettava seksiä ja ongelmia syntyy kun ei saa

        Lapsen ei tarvi harrastaa seksiä kun on muita harrastuksia kuten liikunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi ilman hoitoa, jonoihin tai kokonaan heitteille jää osa. Nuoret tekee koko ajan enemmän itsemurhia, koska apua tai muutosta elämän vaikeaan tilanteeseen ei tule tarpeeksi nopeasti.

        No itsemurhaa ja ajattelee kuten lapset yleensä että heissä on vika kun kaikki on ilkeitä tai jos on raiskattu uhri ajattelee että hän on menettänyt kaikki unelmat hyvästä puolisosta perheestä .....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Psykiatria säästökohteeksi. Isoja palkkoja saavat ja varmasti lääkefirmoilta lahjuksia myös, sama mikä on työn tulos eikä vastuuta tarvitse ottaa mistään.

        ...ja paljonko lääkefirmat nettoovat lääkkeillä. Nykyään kun on varsinainen buumi syöttää psyykenlääkkeitä kipupotilaillekkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun puberteetti alkaa, voi seota, koska lapsen on harrastettava seksiä ja ongelmia syntyy kun ei saa

        Jokainen voi itse hoitaa itsensä. Ei ketään raiskata sen takia, että tekee mieli, mutta ei löydy puolisoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin luku on mielenterveysjärjestöjen eli psykiatrien ilmottama kampanjaan jolla vaativat lisää rahaa itselleen- Alviina Alametsä vihr- valjastettu äänitorveksi-

        ..

        on sanottu että ' mitä enemmän psykiatriaa, sitä enemmän rikollisuutta..'....
        -------------

        psykiatria ei paranna ketään vaan huonontaa olotiloja, joten paras ratkaisu olisi lopettaa koko psykiatria ja ottaa järki käyttöön.

        siinä hyvä säästökohde myös poliitikoille.

        Psykiatria on aivan hirveää.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Psykiatria säästökohteeksi. Isoja palkkoja saavat ja varmasti lääkefirmoilta lahjuksia myös, sama mikä on työn tulos eikä vastuuta tarvitse ottaa mistään.

        Eikä ole pelkoa mistään vastuuseen joutumisesta. Niin se on järjestetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullut siis kaduille?

        Niin! En ole koskaan tavannut niinsanottua hullua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksella ja nykynuorison päässä viiraamisella ei ole mitään tekemistä.Kyllä se on tämä vasurihallitus joka hyysää kaikenmaailman luulosairaita,työntämällä niille lisää velkarahaa.

        Mitä mahdat oikein tarkoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yhteiskunta on vaikea muuttaa, mutta olemassaoleva on ennen meitä eletty ja osoitettu tarpeelliseksi

        Kyllä yhteiskuntaa voi muuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kun puberteetti alkaa, voi seota, koska lapsen on harrastettava seksiä ja ongelmia syntyy kun ei saa

        Olet oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        70 luvun vapaa kasvatus näkyy nyt. Pitää olla lasten kaveri. Ei kasvattaja.

        Onhan ne 70-luvun lapset nyt omilla aivoillaan ajattelevia aikuisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapselle ei ole mikään/mitään niin tärkeää kuin Läksyjen teko.

        Vanhempien tulee tukea lastensa koulun käyntiä.
        Lapsen onnistuminen kokeissa tulee palkita.

        Harrastaa tulee niin paljon kuin Läksyiltä ehtii.
        Lapsesta voi tulla Opettaja taikka Insinööri
        NHL kiekkoilija tulee hyvin harvasta.

        Mikäli lapsella on lahjakkuutta Urheiluun, se kyllä tulee ilmi.
        Usein huippu-urheilijoilla on myös hyvä siviili ammatti

        Koulun alkuopetuksesta kaikki lähtee. Ne jotka välkkyjä pitää jo heille muodostaa omat ryhmänsä ja toki vähemmän lahjakkaat omiksi ryhmikseen. Muodostetaan jo käsitystä lapsen kehityksen alkuvaiheessa että olet ihan jees ja sinusta tulee hyvä veronmaksaja omilla taipumuksillasi olet sitten hitsari, maalari, siivooja yms , ei yritetä liikaa opettaa kaikkea turhanpäiväistä jos ei oppi jakeluun mene. Vahvistetaan lapsen kykyä omaan oppimiseen jotta tulevaisuuden usko säilyy ja ennen kaikkea kyky nähdä siihen että kaikkia ihmisiä tarvitaan antamaan omaa panostusta , niin ne yhteiskunnan rattaat pyörii. Omalta osaltaan vaikka välkkyjen akateemisten lapsi ei niin välkky oliskaan niin ei pakoteta häntäkään sellaisiin opiskeluihin ja töihin vanhempiensa omaa arvostusta pönkittääkseen- vaan jos hän haluaa olla duunari ja on onnellisempi niin olkoon, Monesti puolivillainen välkky vaan tuhoaa kaikkea väärissä töissään ja siitä sitten syntyy kaikenmaailman sotkuja ja väärinymmärryksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullut siis kaduille?

        Hullut vihervassarit on jo siellä riehumassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kabbalistien noituus juuri aiheuttaa mielenterveys ongelmia ja budhagurut sekoittaa pään kokonaan. Nirvanaan.

        sä et edes usko kalevalaan
        mutta juutalaisten uskontoon
        mikä sinäkin olet?

        tai matematiikkaan!
        auttoiko sinua matiikka elämässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykatriassa on paljon huonoja asioita kuten se että se joka hakee apua esimerkiksia on joutunut rikosten uhriksi niin tämä saa hullu paperit eikä ne rikosten tekijät.

        Siinäpä valveutunut kirjoitus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumeilla hoidetaan huumeita on kemikalisaatiota lääketeollisuus tekee rahaa.

        Medikalisaatio on se uudempi termi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama mieltä. Kaikki katuväkivalta ja jengi toiminta on ihannointia ja matkimista. Uusin muoti villitys sattuu vaan olemaan se, että tappavat jonkun ja muut kuvaa. Uskomaton muutos, 70-luvulla painittiin ja tapeltiin vain nyrkein eli hengissä ollaan yhä ja kertomassa näitä tarinoita, toisin kuin 2020-luvun "puukko junkkarit"..

        Entä kun hologrammipuhelimet tulee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksella ja nykynuorison päässä viiraamisella ei ole mitään tekemistä.Kyllä se on tämä vasurihallitus joka hyysää kaikenmaailman luulosairaita,työntämällä niille lisää velkarahaa.

        Hupskeikkaa. Näiden yhteisvaikutus on saanut sinutkin flippaamaan. Hoidetaan sairaiksi. Ymmärrän ja kokoomus taas jättää heitteille kun käyttänyt hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kuule kiinnosta somet ja mitkään hömpät

        Miksi olet sitten täällä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        70 luvun vapaa kasvatus näkyy nyt. Pitää olla lasten kaveri. Ei kasvattaja.

        Nimenomaan vapaa kasvatus on juuri eräs perustavanlaatuinen ongelma sen suhteen millaisiksi nuoret kehittyvät. Toisin sanoen kasvavat kieroon. Vapaa kasvatus on sama asia kuin että kasvatusta ei ole ollenkaan. Piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin luku on mielenterveysjärjestöjen eli psykiatrien ilmottama kampanjaan jolla vaativat lisää rahaa itselleen- Alviina Alametsä vihr- valjastettu äänitorveksi-

        ..

        on sanottu että ' mitä enemmän psykiatriaa, sitä enemmän rikollisuutta..'....
        -------------

        psykiatria ei paranna ketään vaan huonontaa olotiloja, joten paras ratkaisu olisi lopettaa koko psykiatria ja ottaa järki käyttöön.

        siinä hyvä säästökohde myös poliitikoille.

        Psykiatria/psykologia voisi ollakin ihan hyödyllistä, mutta ne lääkkeet.......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulempa että kaikki nykyajan pentujen ongelmat on niiden korvien välissä. Kännykkää tuijotetaan yökaudet ja pelataan koneella.Eihän siinä kukaan jaksa pitkiä kausia.Kaikki nykyajan ongelmat on liioiteltuja. Nuoret kakarat käyvät terapiassa,liikaa katsellaan amerikkalaisia tv-sarjoja.Kaikki nykyajan koululaiset on koulukiusattuja, koska se on kiusaamista jos kaveri arvostelee esim. päällä olevaa paitaa.Nykyajan ihmiset on niin herkkänahkaisia että mitään vastoinkäymisiä ei kestetä,ihannoidaan kaikkea roskaa mitä netistä löytyy. Ja kiire,mitä se on? Itse aiheutettu syy.Juostaan kaikenmaailman harrastuksissa ja turhissa tilaisuuksissa.Itse teen raskasta työtä, en kasaa itselleni vapaa-ajalle mitään ylimääräistä.Nukun kunnon yöunia.

        Kaikki alkaa kotoa. Jos lasta pelkästään palvellaan ja aina joustetaan, niin ei heille kasva vastuuntunto, kärsivällisyys ja itsetunto vaan heistä tulee itsekkäitä valittaja. Jos ei kotona opeteta että on velvollisuuksia niin välinpitämättömyys toisia kohtaan vain lisääntyy. Lapsia tulee ohjata järkevään ajankäyttöön. Jos vanhemmat keskittyy vain omiin juttuihinsa ja tunkee taaperolle pädin käteen, niin seuraukset näkyy jo. Alamäki on menossa ja lujaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin koulua 70-luvun lopulla ja läksyjä oli mutten kyllä niitä koskaan oikein tehnyt. Hyvin pärjäsi niinkin.

        Sanna Marin on syyllinen Suomen nuorison hulluuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullut siis kaduille?

        Ei stressaantunut ihminen ole hullu mitenkään joten älä käytä väärää sanontaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykatriassa on paljon huonoja asioita kuten se että se joka hakee apua esimerkiksia on joutunut rikosten uhriksi niin tämä saa hullu paperit eikä ne rikosten tekijät.

        Ei se nyt niin helppoa ole kun kirjoitat.
        Hullun papereita , mitä ne ovat. Joku joka on joutunut rikoksen kohteeksi ei voi hyvin ja saa ilmeisesti masennuksen , paniikki häiriön tai stressi relateeratun oireeen , joten psykiatri auttaa silloin , äläkä vääntelee aitä asiaa sanalla hullu ajattele hieman pidemmälle.
        Aitten taas ne jotka tekee rikoksen hoitelee poliisi ja tuomarit niin että näillä kahdella asialla ei ole yhteistä tekijää hoidossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullut siis kaduille?

        Kyllä.

        Italiassa 60-luvulla tehtiin sama- ja mitään ongelmia ei ollut-

        ongelmat syntyy psykiatriasta- ei potilaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulempa että kaikki nykyajan pentujen ongelmat on niiden korvien välissä. Kännykkää tuijotetaan yökaudet ja pelataan koneella.Eihän siinä kukaan jaksa pitkiä kausia.Kaikki nykyajan ongelmat on liioiteltuja. Nuoret kakarat käyvät terapiassa,liikaa katsellaan amerikkalaisia tv-sarjoja.Kaikki nykyajan koululaiset on koulukiusattuja, koska se on kiusaamista jos kaveri arvostelee esim. päällä olevaa paitaa.Nykyajan ihmiset on niin herkkänahkaisia että mitään vastoinkäymisiä ei kestetä,ihannoidaan kaikkea roskaa mitä netistä löytyy. Ja kiire,mitä se on? Itse aiheutettu syy.Juostaan kaikenmaailman harrastuksissa ja turhissa tilaisuuksissa.Itse teen raskasta työtä, en kasaa itselleni vapaa-ajalle mitään ylimääräistä.Nukun kunnon yöunia.

        kännykkä-säteily, 3g ja 4g ja 5 g-säteilyt ja jatkuva some ja netti tosiaan on vaarallinen yhdistelmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykatriassa on paljon huonoja asioita kuten se että se joka hakee apua esimerkiksia on joutunut rikosten uhriksi niin tämä saa hullu paperit eikä ne rikosten tekijät.

        Psykiatria suojelee rikollisia- .. kaltaisiaan?

        Hyökkää aina heikoimmassa asemassa olevan kimppuun- niitä kun on helppo hallita ja rahastaa?

        Eihän kukaan ole kovin kiinnostunut kovien uhkaavien rikollisten asioihin puuttumaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nuori tarvitsee puhua asioista
        terapia auttaa kun saa puhua asioista
        ja apua

        suurin osa nuorista ja muistakin puhuu kavereiden kanssa-

        ne jotka jostain syystä ei puhu- tai muuten haksahtavat ammarri-auttajiin, saattavat joutua ihan uhriksi sote-psykiatrian mielenterveys-hankkeisiin...?

        Kannattaa varoa- yleensä niiden kynsistä ei pääse pois jos on kerran alkanut niihin apuihin turvautumaan-... ?

        Mömmöjä ei kannata alkaa napsimaan, niitä saatetaan tarjota jo ovella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan meidän pojalla ei ole ollut valtavasti läksyjä yläasteella.

        Sanna Marìn on syyllinen Suomalaisten hulluuteen , taitaa olla itsekkin vähän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kun hologrammipuhelimet tulee

        toivottavasti ei tarvitse persua nähdä hologrammina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullut siis kaduille?

        Siellähän ne jo ovat olleet vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilpajuoksu sivistyksestä.
        Kun tiedät kaiken sinusta tulee jumala

        Mutta silti Jumalakin tekee vielä keskuudessamme 6-päiväistä työviikkoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nuori tarvitsee puhua asioista
        terapia auttaa kun saa puhua asioista
        ja apua

        Ennen kotonakin puhuttiin kaikkia asiat halki ja jos se ei auttanut niin annettiin joko kovia töitä taikka arestia ja jos sekään saattanut lasta herran nuhteeseen annettiin joko tukkapöllöä taikka koivuniemen herraa.Mutta nyt ei saa lasta ojentaa eikä saa teetättää mitään ettei hän vaan uuvu ,masennu taikka suorastaan syrjäänny yhteiskunnallisesta velvollisuudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...ja paljonko lääkefirmat nettoovat lääkkeillä. Nykyään kun on varsinainen buumi syöttää psyykenlääkkeitä kipupotilaillekkin.

        siinäpä se- ja psykopaatit rikolliset palkataan määräämään nuota lääkityksiä jo lapsillekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinäpä se- ja psykopaatit rikolliset palkataan määräämään nuota lääkityksiä jo lapsillekin.

        välttäkää viimeiseen asti näitä ammatti-auttajia-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosin luku on mielenterveysjärjestöjen eli psykiatrien ilmottama kampanjaan jolla vaativat lisää rahaa itselleen- Alviina Alametsä vihr- valjastettu äänitorveksi-

        ..

        on sanottu että ' mitä enemmän psykiatriaa, sitä enemmän rikollisuutta..'....
        -------------

        psykiatria ei paranna ketään vaan huonontaa olotiloja, joten paras ratkaisu olisi lopettaa koko psykiatria ja ottaa järki käyttöön.

        siinä hyvä säästökohde myös poliitikoille.

        Yhteiskunnan toimimattomuuden aiheuttamaa ahdistusta ei psykiatrialla korjata. Tästä on itsellä pitkä kokemus.

        Rahat tulisi pistää lääkkeiden ja psykiatrian sijaan ihmisten luovuuden tukemiseen, luonnonläheisyyden mahdollistamiseen ja ilmaisiin urheilumahdollisuuksiin. Ennen tämä kaikki oli ilmaista ja lähellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksella ja nykynuorison päässä viiraamisella ei ole mitään tekemistä.Kyllä se on tämä vasurihallitus joka hyysää kaikenmaailman luulosairaita,työntämällä niille lisää velkarahaa.

        En kiellä etteivätkö hyvin nuoretkin kokisi henkilökohtaisen tai julkisen velkaantumista suurena taakkana, mutta velkaantuminen ei ole vain puoluesidonnainen trendi vaan osa pitkään jatkunutta läntisen pyramidiyhteiskunnan kehitystä.

        Nuorten hyvinvoinnissa vanhemmilla on se suurin taakka, sillä vanhempien esimerkin kautta nuoret sopeutuvat yhteiskuntaan (tai stressaavat/ovat sopeutumatta). Vanhempien tehtävä on ITSE esimerkillään nauttia elämästä. Jos nuoret katsovat että vanhemmat tekevät 9 tuntista päivää palaten kotiin masentuneina, niin eivät he taatusti hyvää kuvaa tarjolla olevasta elämästä saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ero vei lapseni, eikä minulla ole elämässä yhtään lapsia ja sen mukana käsitystä eikä huolia. Olen vapaa, enkä ole velkaa, koska sossu on älykkäämpi kuin minä. Eikös?

        Edullinenko ratkaisu itseni kannalta?

        Ei sdpssä ole älykkyyttä, ainoastaan tovereita jotka juonivat toisiaan vastaan ja laiskottelevat kunanvirastossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kotitaloja voi rakentaa ilman kattoa, jotta raitis ilma pääsisi sisään ja taivas näkyisi

        Näin Rafael opasti laumoja hakiessaan massoja onttoon puolueeseensa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista lapsista pitää kouluttaa huippu-urheilijoita ,jos ei pärjää ,pitää laittaa psykiatrin hoitoon .Palloa pitää potkia vähintään 5 tuntia joka päivä ,viikonloppuna 10 tuntia päivä ,se kasvattaa älyä .Viikonloppuna kaatokänni.

        EU yhteisö on keinotekoinen ja mätä, mikä yllyttää nuorisoa tekemään itsemurhia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatria on aivan hirveää.

        Psykiatria on turha kuluerä,

        Oikeitakin sairauksia on ihan liikaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä yhteiskuntaa voi muuttaa.

        Kyllä yhteiskunta muuttaa sinut hulluksi, kuten nähdään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei stressaantunut ihminen ole hullu mitenkään joten älä käytä väärää sanontaa.

        marinin hulluus on saanut jatkumonsa Suomen eunuorissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen kotonakin puhuttiin kaikkia asiat halki ja jos se ei auttanut niin annettiin joko kovia töitä taikka arestia ja jos sekään saattanut lasta herran nuhteeseen annettiin joko tukkapöllöä taikka koivuniemen herraa.Mutta nyt ei saa lasta ojentaa eikä saa teetättää mitään ettei hän vaan uuvu ,masennu taikka suorastaan syrjäänny yhteiskunnallisesta velvollisuudestaan.

        Ennen vanhaan hakattiin sairaatkin terveiksi ja kaikki toimi mallikkaasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen vanhaan hakattiin sairaatkin terveiksi ja kaikki toimi mallikkaasti

        Nykyään psykiatria tuhoaa potilaansa ja tekee sillä tuottoisaa bisnestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kabbalistien noituus juuri aiheuttaa mielenterveys ongelmia ja budhagurut sekoittaa pään kokonaan. Nirvanaan.

        Tuokin on totta- mutta edes siihen ei psykiatria ole ratkaisu- vaan potilaan tuhoamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        100 000 nuorta tuomittu jo psykologisesti, koska epäisänmaallinen persukokoomus-puolue tukee tätä kommunisti-psykiatriaa Suomessa.

        Kapitalistinen ahneustalous on tuhoon tuomittu. Siksi, VAROKAA VELKAA !!

        Enempää en voi teitä auttaa. VAROKAA VELKAA !!
        Velan VALKOPESU on se mitä kapitalistit haluaa ja TE olette niiden välikäsiä
        itseään rikastuttaessaan. Velat jäävät kokonaisuudessaan teidän vastuulle !!!
        varoittaa Haans.sea ,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Psykiatria säästökohteeksi. Isoja palkkoja saavat ja varmasti lääkefirmoilta lahjuksia myös, sama mikä on työn tulos eikä vastuuta tarvitse ottaa mistään.

        Psykiatria on loputon rahastus valtiolta-

        mitä enemmän psykiatriaa , sitä enemmän hoitoa tarvitaan- kun hoidon tulos vaan pahentaa yleensä tilanteita.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17577708/miksi-quotsuomen-nuorisoquot-ajetaan-suljetulle-

        Lisäksi lääkebisnes rahastaa valtiot psykiatrialla ja toisaalta valta-athot alistaa kansalaiset psykiatrialla tossunsa alle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulempa että kaikki nykyajan pentujen ongelmat on niiden korvien välissä. Kännykkää tuijotetaan yökaudet ja pelataan koneella.Eihän siinä kukaan jaksa pitkiä kausia.Kaikki nykyajan ongelmat on liioiteltuja. Nuoret kakarat käyvät terapiassa,liikaa katsellaan amerikkalaisia tv-sarjoja.Kaikki nykyajan koululaiset on koulukiusattuja, koska se on kiusaamista jos kaveri arvostelee esim. päällä olevaa paitaa.Nykyajan ihmiset on niin herkkänahkaisia että mitään vastoinkäymisiä ei kestetä,ihannoidaan kaikkea roskaa mitä netistä löytyy. Ja kiire,mitä se on? Itse aiheutettu syy.Juostaan kaikenmaailman harrastuksissa ja turhissa tilaisuuksissa.Itse teen raskasta työtä, en kasaa itselleni vapaa-ajalle mitään ylimääräistä.Nukun kunnon yöunia.

        TARVITAAN JAMMERI eli NETIN PYSÄYTTÄJÄ JOKA PYSÄYTTÄÄ NETTI-yhteydet yön ajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TARVITAAN JAMMERI eli NETIN PYSÄYTTÄJÄ JOKA PYSÄYTTÄÄ NETTI-yhteydet yön ajaksi.

        psykiatria on käytäntöön siirrettyä kommunismia.

        jakomielitauti keksittiin neuvostoliitossa toisinajattelijoiden poistamiseksi.

        koittakaa jo tajuta- psykiatria on rikollisuutta ja voi luokitella kenet tahansa vale-tauti-luokituksillaan.

        OTTAKAA NE LAPSENNE POIS SUOMEN KOULUISTA- joista on tullut tuhonta-leirejä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      varmaan jotain tapahtunut kun teknistynyt ja hektistynyt, nämä ei kaikki menossa jaksa
      ennen vanhaan oli leppoisaa, ei tietokoneet luokassa, jotain atk tuntia oliko ylä asteella harvakseltaan?

      suuri hämmästys oli kun joku kirjoitti open koneelta " hei kaikki "
      ja se näkyi kaikkien koneille jollain yhteydellä

      • Anonyymi

        Jotain on tosissaan tapahtunut!!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain on tosissaan tapahtunut!!

        netti ja some vie kaikkien ajan- mitään ei ehdi enää tekemään.

        ja idiootit koulupsykologit laitettu joka kouluun= lähettää joka viidennen oppilaan leima otsassa 'hoitoihin'?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        netti ja some vie kaikkien ajan- mitään ei ehdi enää tekemään.

        ja idiootit koulupsykologit laitettu joka kouluun= lähettää joka viidennen oppilaan leima otsassa 'hoitoihin'?

        Netti, some ja eritoten hengailu kylillä, keskustoissa, mopoilla päristellään illat. Ei ollut ennen näin.

        Hulluksi tekeminen tahallaan on ollut 100 vuotta jatkunut ohjelma. Ennen naisia joita oli raiskattu syytettiin eikä niitä raiskaajia. Myös huumeen käyttäjän sijasta pitäisi kiinnittää huomio myyjiin ja kuka piikittää toisiin.Naisia laitettu hullujen huoneelle siitä kun miehet käy naimassa kaikkia.Naisia syytetty siitäkin kun miehet huoraa.Älytöntä.Taustalla sairaita uskontoja.Väkisin makaajamiehet kuuluu hullujen huoneelle eikä ne naiset.

      • Anonyymi

        kun kertoo ongelmansa muille ja ryhmittyy niin ei enää koskee sisimpää

        mutta kantaa ongelmansa ryhmässä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennenaikaan ei tuollaisa koulupsykologeja ollut monessakaan koulussa- nyt näitä istuu valtion palkalla joka koulussa tuhoamassa nuorisoa?

        aikuisena on sossunatsit jotka jatkavat tuhotyötään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        netti ja some vie kaikkien ajan- mitään ei ehdi enää tekemään.

        ja idiootit koulupsykologit laitettu joka kouluun= lähettää joka viidennen oppilaan leima otsassa 'hoitoihin'?

        hyväksyminen on viisasta muutenkin elämässä

        kääntää katse omaan itseensä eikä koko ajan ulospäin

        koska totuus on itsessään eikä koskaan muissa ulkopolisissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netti, some ja eritoten hengailu kylillä, keskustoissa, mopoilla päristellään illat. Ei ollut ennen näin.

        Minkä takia ihmisten asioita vakoilee älypuhelimet myydäkseen tuotteita mutta myös muuten. Miksi jonkun Googlen työntekijöiden pitää tietää sinusta kaikki ja yksityisyydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hulluksi tekeminen tahallaan on ollut 100 vuotta jatkunut ohjelma. Ennen naisia joita oli raiskattu syytettiin eikä niitä raiskaajia. Myös huumeen käyttäjän sijasta pitäisi kiinnittää huomio myyjiin ja kuka piikittää toisiin.Naisia laitettu hullujen huoneelle siitä kun miehet käy naimassa kaikkia.Naisia syytetty siitäkin kun miehet huoraa.Älytöntä.Taustalla sairaita uskontoja.Väkisin makaajamiehet kuuluu hullujen huoneelle eikä ne naiset.

        Kyllä raiskaajat kuuluu vankilaan ei raiskatut.

        Miksi makuuttaa kun laiskuus Jorttaa nostaattaa.Täten ehdotakin että väkisenmakaajat
        heti sukupuolen vaihtoleikkaukseen ja sieltä suoraan raskaisiin,pienipalkkaisiin töihin ilman vuosittaista kesäloma oikeutta sekä korvausta.

        huumeet levinneet, syrjäytyminen vanhemmilla ja nuoremmillakin (2 miljoonaa uusköyhää Suomalaista EU-kokoomuksen jälkeen), KÄNNYKKÄSÄTEILY
        TUHOAA AIVOSTOA JA HERMOSTOA, - EU tuhoaa kanta-väestöjä kuten kulttuurimarxismin mukaisesti kuuluu- ja levittää monikulttuuria ja siis rdim. prideä ja maahanmuuttoa eli väestön muuttamista pois entisestä väestörakenteesta.

        rdim = esim.

    • Anonyymi

      Matut ovat pilanneet koulujen ilmapiirin. Kuka jaksaa katsella mölyäviä matulaumoja päivästä toiseen.

      • Anonyymi

        Jos meno on sellaista kuin opettajien kirjoituksista voi lukea niin ei mikään ihme että ahdistus kasvaa jos luokissa kustaan ikkunoista, ryömitään lattioilla, huudetaan jne.

        Jaa maataan läppäri käsissä pitkin luokkaa.Oliskohan se pulpettirivistö luokassa parempi tapa,saatais se kuri luokkiin.Luulen että nykyopettajat on niin nuoria että ne haluaa itsekkin sellasta kaaosta.

      • Anonyymi

        kertokaa lapset lisää tästä rotujen sulatuksesta peruskouluissa
        koska aikuiset eivät asiasta ole perillä
        varsinkin eduskunnassa olevat liberaalit

      • Anonyymi

        Koulu oli pilalla ennen Makuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos meno on sellaista kuin opettajien kirjoituksista voi lukea niin ei mikään ihme että ahdistus kasvaa jos luokissa kustaan ikkunoista, ryömitään lattioilla, huudetaan jne.

        Vanhemmilta oppi saatu. Samoin kuin erilaisten haukkuminen.ei saa olla lihava ,ei laiha ,ei silmälasipäinen ,ei muun maalainen ja niin edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa maataan läppäri käsissä pitkin luokkaa.Oliskohan se pulpettirivistö luokassa parempi tapa,saatais se kuri luokkiin.Luulen että nykyopettajat on niin nuoria että ne haluaa itsekkin sellasta kaaosta.

        Kiitä Sanni Gran - Laasosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kertokaa lapset lisää tästä rotujen sulatuksesta peruskouluissa
        koska aikuiset eivät asiasta ole perillä
        varsinkin eduskunnassa olevat liberaalit

        Ihan hyvin menee.

      • Anonyymi

        Marit ryöstelee tyttöjen neitsyitä ja tavaroita rahoja .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kertokaa lapset lisää tästä rotujen sulatuksesta peruskouluissa
        koska aikuiset eivät asiasta ole perillä
        varsinkin eduskunnassa olevat liberaalit

        Mikä uskonto opetus . Opettajat vastuuseen rikoksista.

    • Anonyymi

      👍

      vinkki jolla voi ehka vahan helpottaa omaa elamaa, maailmaa kun ei voi muuttaa. lopeta kellojen katselu, luovu rannekellosta kokonaan. 30v sitten paatin etten tarvitse rannekelloa kun ei ole kiire.

      • Anonyymi

        ei kiirettä, koska elämässä joku varastaa sen rannekellon itsestään
        sanot vorolle vain kiitos että vei
        muuten katso ennen tätä tapahtumaa rauhassa rannekelloasi

    • Anonyymi

      Kun tarkastelee aikaa taaksepäin, niin kaikki - myös opetusympäristö - on tullut jatkuvasti helpommiksi.

      Luokkakoot ovat 20 nurkilla, kun ne olivat vielä 50 vuotta sitten kaksinkertaisia. Työvälineet ovat paremmat eikä kaikkea tarvitse kirjoittaa omaan vihkoon piirtoheittimen kalvoilta.

      Koulumatkat ovat sujuvammat ja nopeammat. Kouluruoka lienee samaa kuin ennenkin.

      Opiskelun ja menestymisen paineet eivät ole ainakaan kovemmat. Aikoinaan ei ollut turvaverkkoja eikä ollut aikaa etsiä itseään vaan töihin piti mennä kansakoulun jälkeen, jos ei mennyt opiskelemaan lisää.

      Silloin ei voinut haaveillakaan siitä, että voisi muuttaa omaan asuntoon niin, että joku muu maksaa elämisen.

      En väitä, etteikö nuorilla olisi ongelmia, mutta ne eivät ainakaan johdu siitä, että elämä olisi vaativampaa tai että vaihtoehtoja olisi vähemmän kuin aikaisemmin. Syitä pitää etsiä muualta.

      • Anonyymi

        Aikanaan luokkaan tarvittiin yksi opettaja opettamaan ja pitämään luokka kurissa. Nykyään on apuopettajia ja kouluavustajia yms. laumoittain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikanaan luokkaan tarvittiin yksi opettaja opettamaan ja pitämään luokka kurissa. Nykyään on apuopettajia ja kouluavustajia yms. laumoittain.

        avustajat (naisia) seisoo oppilaan takasivulla ja huutaa ilkeesti korvaan. nyjyajan avustamista. samoin nama pienryhman erityisopettajat, jos ei osaa niin niissa on hyva piilossa huutaa lapsille

      • Anonyymi

        Piirtoheitin oli haitekkiä, ei niitä joka luokassa ollut. Ope skrivasi tablitsalle liidulla että pöly lensi.

      • Anonyymi

        Vaihtoehtoja voi olla vaikka sata mutta laatu ratkaisee. Kuinka väheksyt että tänäpäivänä olisi turvaverkkoja? Kuinka ne toimii? Usutetaan jokin isoa palkkaa saava turha lässyttäjä kimppuun ja annetaan elämää haittaava leima otsaan, siinä on tämän päivän apu.
        Huomaa asenteellisuuden kirjoituksestasi ja väheksynnän tämän ajan ongelmia kohtaan. Nykyisin on kilpailu kovaa, kaikesta ja kaikkialla. Ennen ei ollut.
        Ehkä olet riistoporvari joka saa ilmaistyövoimaa noin vain hallituksen siunauksella itsesi vaurautta kartuttamaan?

        netti, some ja kännykkäsäteily- ja se että on aina tavoitettavissa- ei koskaan voi vetäytyä rauhaan....

        silti alotuksen 'hoito'-tarvetta ei ole-

        pitää vaan käsitellä nuo ongelmat.

        Muuten 5G alkaa vaikuttamaan jo jokaiseen- eli linkkitolpat kumoon?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17572463/nazipsykiatria-soluttautu-suomen-kouluihin--tuho--puolelle-nuoria-koululaisia-joka-viides-leimattu

      • Anonyymi

        Syy ovat ympäristötekijät, mutta taloudelliset intressit ovat niin suuret ja kytkös mediaan / SOMEen niin vahva, että siitä ei saa puhua. Syyllisiä tele- ja kemianteollisuus. Kaikki vähänkin asioita tuntevat (alojen korkeakoulutetut) tietävät asian ja monet muutkin ovat huomanneet yhteyden k.o. altistusten ja seurausten välillä, mutta työpaikka menee tai joutuu leimatuksi, jos kertoo omalla nimellään.

      • Anonyymi

        Se on ihan sama mitä välineitä nykysuomalaiselle annetaan,mikään ei riitä.Ja siihen on syynä tämä kommarihallitus,joka hyysää kaikkia ,kunhan vaan avaa suunsa ja vaatii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        avustajat (naisia) seisoo oppilaan takasivulla ja huutaa ilkeesti korvaan. nyjyajan avustamista. samoin nama pienryhman erityisopettajat, jos ei osaa niin niissa on hyva piilossa huutaa lapsille

        Oikeasti erityisryhmät kuuluu omaan luokkaan erikseen. Eri tahtiin oppijoille on oma luokkahuone oltava.

      • Anonyymi

        olen samaa mieltä että aika paranee....elämä voittaa eikä kuolema

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtoja voi olla vaikka sata mutta laatu ratkaisee. Kuinka väheksyt että tänäpäivänä olisi turvaverkkoja? Kuinka ne toimii? Usutetaan jokin isoa palkkaa saava turha lässyttäjä kimppuun ja annetaan elämää haittaava leima otsaan, siinä on tämän päivän apu.
        Huomaa asenteellisuuden kirjoituksestasi ja väheksynnän tämän ajan ongelmia kohtaan. Nykyisin on kilpailu kovaa, kaikesta ja kaikkialla. Ennen ei ollut.
        Ehkä olet riistoporvari joka saa ilmaistyövoimaa noin vain hallituksen siunauksella itsesi vaurautta kartuttamaan?

        sosiaalistumisen taito on kaiken a ja o

        sitä opiskelee jokainen ja kukaan ole hyvä siinä

        se on antoisaa ja vaativaa

      • Anonyymi

        Lasten kannattaa lukea kirja joka käsittelee Maailman Rikollisuutta, koska sen kautta ymmärtää missä maailman politiikka ja kulttuuri menee.

        Ja itse tietää oman paikkaansa ja mitä aikuisten ihmisten päässä liikkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ihan sama mitä välineitä nykysuomalaiselle annetaan,mikään ei riitä.Ja siihen on syynä tämä kommarihallitus,joka hyysää kaikkia ,kunhan vaan avaa suunsa ja vaatii.

        Oioioi.siis tietsikat tulivat nyt vasta ? Oioioi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        avustajat (naisia) seisoo oppilaan takasivulla ja huutaa ilkeesti korvaan. nyjyajan avustamista. samoin nama pienryhman erityisopettajat, jos ei osaa niin niissa on hyva piilossa huutaa lapsille

        kypsänä miehenä, anteeksi, minulla on allergia avustaviin naisiin

        pitkin elämää sitä kehittyy vastareaktio, yak!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piirtoheitin oli haitekkiä, ei niitä joka luokassa ollut. Ope skrivasi tablitsalle liidulla että pöly lensi.

        Totta. aikoinaan oppikoulussa opettajatar /opetushenkilö kirjoitti liidulla monta metriä pitkän liitutaulun täyteen tekstiä .me kirjoitimme sen vihkoon, sitten hän pyyhki sienellä taulun puhtaaksi ja kirjoitti sen taas liidulla täyteen ,ja näin monta kertaa. Kyllä tosiaan liitujauho pölisi ,vaikka sientä käytiin välillä kostuttamassa, Hattua nostan näin jälkeenpäin noille ahkerille tädeille .Matematiikan opettajatar täti huusi kuin sireeni ja löi karttakepin kappaleiksi pöytään .Kyllä sitä piti oikein pelätä . Oppihan siinä algebraa vaikka ei sitä ole koskaan tarvinnut. Oi niitä aikoja ,mikä vikinä ja valitus nykyään olisi jos jotain tuollaista jossain olisi .Kuitenkin ,opiskelu avartaa ja on hyödyllistä. Jopa pelkästään omatoiminen tietojen ja taitojen hankinta.

    • Anonyymi

      Some sairastuttaa nuoret

      • Anonyymi

        Tehtävien tekeminen tietokoneilla: Vanhempainillassa opettaja valmiiksi puolustautui vastaväitteiltä, joita tietokoneella tekeminen voisi herättää. Se on kuitenkin ongelman keskipisteessä: Jos läksyt pystyi ennen tekemään vihkon ja kirjojen avulla 2h lukiossa, niin nykyinen tapa tehdä tietokoneella vähintäänkin tuplaa tuon ajan. Kuitenkaan tietokone ei ratkaise tehtävien tarkastamisen ongelmaa: Tehtävät on tehtävä monta kertaa, ennen kuin tietokone hyväksyy kaikki vastaukset - opettaja ei katso tehtäviä lainkaan. Jos osan tehtävistä hyväksyy tehdyiksi vanhempana, vaikka oikeaa vastausta ei tullutkaan - tulee tästä palautetta opettajalta seuraavassa tapaamisessa eli lapsen menestymisestä ollaan huolissaan, koska tietotekniikka ei toiminut!
        Myöskin kuraattorit tuntuu ottavan kierroksia tietotekniikasta eli teettävät oppilailla testejä, joiden vastausaika ei riitä tietokonevirheiden paikkaamiseen - aika juoksee koko ajan ja lapsi siirtyy "tarkkailtavaksi" oppimishäiriöiden varalta.
        Mitä tapahtui oppilaiden "oma tapa oppia" käytännölle? Nyt ei voi kun käyttää tietokonetta opiskelussa - kirja voisi olla parempi, kun ottaa huomioon, että talvella ei ole enää nettiä käytettävissä kotona kohonneiden hintojen takia..

        Jättää sen somen rauhaan siksi aikaa rauhaan kun tekee läksyjä, niin nopeasti niistä selviää.

        Luonnontieteen kaikista tärkeimpiä ja Humanistiset eivät.

      • Anonyymi

        Somalit viedään somalimaahan heillä on siellä oma historia pakkokäännytys mohamettilaikseksi 800- luvulla arabit hyökkäsi sinne.

    • Anonyymi

      ja ruokana on aina räkää tai limaa

      • Anonyymi

        ennen vanhaan oli jotain betoni puuroa tai ei se puuroa ollut
        aian jäi syömättä

        nyt siis limaa ja pyylevä keittäjä rouva syljeskelee sekaan omat mausteensa, hammas mätä paakkujakin tipahtelee sekaan

      • Anonyymi

        Otat ruokalassa leivän ja perunaa sekä salaattia vähän kastiketta päälle ja jonkun pihvin lihapullan etkä katsele jälkiruokia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ennen vanhaan oli jotain betoni puuroa tai ei se puuroa ollut
        aian jäi syömättä

        nyt siis limaa ja pyylevä keittäjä rouva syljeskelee sekaan omat mausteensa, hammas mätä paakkujakin tipahtelee sekaan

        Siis pieni annos puuroa siihen loraus maitoa tai voi tai mehukeittoa on oikein superfoodia. Kiisseliä tehdään marjoista hedelmistä ne on terveellisiä eikä mitään limaa.Kouluissa lasketaan ruokien ravinto arvot mitä kuuluu ihmisen saada tiettyjä määriä vitamiineja rautaa päivässä.Kananmuna on rautaa vitamiineja samoin hedelmät ja myös puuro.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ennen vanhaan oli jotain betoni puuroa tai ei se puuroa ollut
        aian jäi syömättä

        nyt siis limaa ja pyylevä keittäjä rouva syljeskelee sekaan omat mausteensa, hammas mätä paakkujakin tipahtelee sekaan

        Oikeasti se ei ole limaa vaan hedelmiä marjoja keitettynä.

    • Anonyymi

      [Lainaus]80- ja 90- luvulla Suomen kouluihin oli kiva mennä, ruoka oli hyvää, omat keittäjät tekivät, pienillä kirkonkylillä kaikki tunsi toisensa, jos oli paha lumikeli, niin toisen perheen vanhemmat pysäytti auton viereen ja vei kouluun jne. Ei ollut välttämättä edes väritelkkaria, saati tietokoneita tai sinivalo kännyköitä.[/Lainaus]

      Niin mitäs sen jälkeen tapahtuikaan...

      https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-251.png

      Siinä onkin Suomijuntilla miettimistä...

      https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2022/09/image-252.png

    • Anonyymi

      Kyllä, nykyään toiset vanhemmat katsoo pitkin nokan vartta ja sanoo ettei heidän lapsi voi leikkiä köyhän perheen lapsen kanssa, pilkataan toisen perhettä, kotia ja vanhempia. Lapsi on ihan ahdistunut kun lapset ja opettajat syrjii" huonojen lapsia". Vanhemmat kotona puhuu ja lapset toteuttaa käytäntöön kuulemaansa. Hirveitä ihmisiä nykyään vanhemmatkin, nauravat ja ilkkuvat toiselle selän takana. Iloinen ja itseluottamuksen omaava lapsi muuttuu zompiksi kuten vanhempansa kun jatkuvasti vaan kuraa niskaan ja syyttelyä. Kyllä on kauheaa nykyinen meininki. Ei paljon halua mennä koulun tapahtumiin naurettavaksi sillä kouluun mennessä ennen mukava ja kohtelias vanhemmalle ei osaa muuta kun haukkua vammaiseksi, tyhmäksi, köyhäksi, kerjäläiseksi, pahaksi ihmiseksi etc... Lapsi tietää vanhemman olevan täysin raitis, ei päihteitä, alkoholia tai tupakkaan kotona niin kappas kohta oletkin jo tyyliin narkki...erikoisia kouluja nykyään joissa opetetaan ettei vanhempi osaa mitään, on täysi lapsi ja lapsi sitten oireilee tämän vuoksi. Toki tätä ei myönnetä että Ihan itsestään noin vain käy...kun kysyt mikä mättää niin olet pian systeemin hampaissa, tarkan syynin alla jossa yksityisyyttä loukataan rikollisesti!! Kyllä sitä ei ihmettele miksi kaikki menee huonompaan suuntaan. Voi olla vaikeaa myöntää tai uskoa mutta tämä maa on kiusaamista ja narsismia ihannoiva yhteiskunta jossa terävimmät kynnet omaava raatelee muut alleen ja sitten vielä perään koko vitun systeemi. Ei ole tulevaisuus kovinkaan valoisa ja ei tämmöisessä elämässä mitään merkitystä ole. Mulla on luottamus romahtanut ihan kaikkeen ja mikään ei yllätä enää. Miten normaalia elämää voi häkissä elää kontrollin alla jossa jokainen verinen rakki etsii paikkoja joihin voi tarttua ja kaluaa sinua elävältä. Vanhemmuus viedään, ulkoistetaan ja kun ongelmia tulee niin oletkin syy kaikkeen... jännä juttu kun kuitenkin eskarissa alkaa jo aivopesu niiden lapsille joiden vanhemman naama vituttaa. Kyllä on parasta yrittää kulkea mahdollisimman rumissa, virttyneissä ja rikkinäisissä vaatteissa ja haistan hielle, tukka paskaisena ja hoitamatta. Ilman meikkiä ja mieluiten mitä enemmän painat niin sitä parempi, et ole syömishäiriöinen jos olet vähän pienempi kuin muut, toki sinulle puhutaan kuin lapselle.. Kotoa et saa liikkua, mitään kivaa et saa ostaa, käytännössä jos rahat eivät mene viinaan ja tupakkaan niin nostetaan kaikkia kustannuksia mm kaupungin toimesta työnnetään paskainen vesi jota juodessa sairastuu, tukka irtoaa ja menee täysin vihreäksi..mitäs ne laskee sinne ihmisten vesiin? Vuokra- asunnossa käy
      joku sabotoimassa tavaroitasi. Nykyään on niin ihanaa ja hyvää elää. Mitäs kun vuosia olet joutunut kokemaan erilaista paskaa niin suun avatessa olet hullu, vainoharhainen, ehdottomasti aivot syövää lääkettä vaille joilla viedään urheilullinen ihminen petipotilaaksi härskisti.. se on sitä nykyajan auttamista. Saatat myös olla uhriutuja, liian herkkä tai kyvytön huolehtimaan itsestäsi... Kaikkea ne keksii🧟 Nykyaikana vihan ja koston merkeissä voidaan myös aiheuttaa sinulle mm diagnoosi juorun pohjalta, maineen tuhoaminen ja pääset kivasti maalittamisen luvattuun maahan jossa sorretaan milloin milläkin syyllä ja sinä istut hiljaa kuin vuoristoradassa kauhun sekaisin tuntein. Kyllä tilitän ja purkaan syviä traumojani!!!

      • Anonyymi

        kiva kun saa sitä apua. no elämä on laiffii

      • Anonyymi

        "siin on latu, ala hiihtää"

        -remun faija

      • Anonyymi

        Olet oikein fiksu näin se on. Kirjoita vaikka kirja.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa.

        Aaltosen Remu sano, et rummut päriseen vaan, slaagit irtoo sladeistaan

        Järkisykologi oli Stadin manne

        Kiersi kapulat lankeilla ranteisiin

        Skipada skipidii!!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Narsistimatun tiedän. Röyhkeän rosvoilevan, valehtelevan, väkivaltaisen juomarin joka varmasti kääntää mielellään asiat ylösalasin omaksi hyödykseen rasismikortin avulla ja jatkaa vastuutonta olemistaan, hyväksikäyttämistä sekä verovaroilla ansiotta loisimistaan..
        Pois ei maasta saada rikoksista huolimatta vaikka vain haittaa aiheuttaa. Miksi ei lakimuutosta tuommoisten varalle tehdä, nopeutetusti kerran se on mahdollista?

        aikuiset istuvat omissa bunkkereissaan eivätkä seurustelee maahanmuuttajien kanssa
        eivätkä tiedä missä lapset menevät

      • Anonyymi

        Näin on.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nykyiset hallituspuolueet ovat täyttämässä Suomen ulkomaalaisilla eläteillä, joista vain harva kykenee elättämään itsensä. Nykyhallitus on puuhannut koko ajan uusia lakeja mm. humanitaarista viisumia. ankkuri- perheenyhdistämis löysennyksiä, ei mitään tuloedellytyksiä. laittomat laillisiksii jne. ja nykyhallituksen mukaan rajat pitää pitää auki, vaikka olisi kyseessä hybridiuhka tai joku muu turvallisuusuhka, joka uhkaisi Suomea ja suomalaisia, oman kansan vastaista nykyhallitusta ei kiinnosta suomalaisten oikeudet turvallisuuteen kotomaassaan vaan nykyhallitusta määrää ja ohjaa vain heidän tulkitsemansa ihmisoikeussopimus, joka menee kaikessa oman maan ja kansalaisten oikeuksien edelle.

        Nykyhallitus ei välitä omasta kansastaan vähääkään, vaikka sen pitäisi edustaa Suomea eikä ulkomaita. Siksi nykyhallitusta voi aiheellisesti kutsua mamuhallitukseksi.

        Suomeen elätettävien joukoissa on saapunut ulkomaalaisia hallitsijoita, jotka tahtovat hallita suomalaisia.

        Kumpi maahanmuuttaja on parempi - köyhä tai rikas?

        Sinä tykkäät rikkaasta, mutta et selviä jo nyt elämässäsi?

        EU-NATO-satanisti-illuminaatin hanke on tuhota köyhät, vanhuklset, keskiluokka ja nuoriso-

        se on uusi uljas EU-liittovaltio maailmanjärjestys

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14854502/suomalaiset-illuminati-satanisti-julkkikset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomeen elätettävien joukoissa on saapunut ulkomaalaisia hallitsijoita, jotka tahtovat hallita suomalaisia.

        Kumpi maahanmuuttaja on parempi - köyhä tai rikas?

        Sinä tykkäät rikkaasta, mutta et selviä jo nyt elämässäsi?

        Kurdit kuuluu Iraniin historiallisesti lopettakaa noi yk pelleilyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomeen elätettävien joukoissa on saapunut ulkomaalaisia hallitsijoita, jotka tahtovat hallita suomalaisia.

        Kumpi maahanmuuttaja on parempi - köyhä tai rikas?

        Sinä tykkäät rikkaasta, mutta et selviä jo nyt elämässäsi?

        Tietysti köyhä.Kun köyhällä voi teettää mitä vain.Eikä köyhä tiedä ihmisoikeuksistaan eikä hänellä ole varaa parhaasseen asianajajaakaan.

    • Anonyymi

      Ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelijoille, vastikkeettomia yritys-maataloustukia, suoraan osake-vakuutuskuoririkollisuuteen nauttiville pörssikeinottelijoille, tuplalapsilisillä ei saada kuin itkupotkuraivareita, kun mikään ei niille riitä, vaikka enemmistö Suomen kansalaisista, potee jo aliravitsemusta, haavoittuvimmat näkevät nälkää.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16247954/perintorikkaat-eivat-osaa-lisaantya-eivatka-opi-lukemaan-ilman-tukea

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17577883/eu-tukipaketit-mm--italialle-aarioikeisto-opposition-valevastustamalla-hyvaksyttyja

      • Anonyymi

        Niin se on. Tämä on keinottelijoiden aikakausi. Toinen toistaan hyväksi käyttää.

    • Anonyymi

      Materialismi, kovat arvot, kilpailu. Sinivalokin. Joskus riitti että on kiltti, sittemmin kiltteydestä tehtiin sairaus.

      • Anonyymi

        Kyllä, materialismi, kilpailu ja kovat arvot heikentävät perusopetuksen laatua. Samoin lohkoutuva peruskoulu asettaa monenlaista lohkoutumista ja luokittelua, kuten joku ylempänä kirjoittikin.

        Vapaan kasvatuksen trendi näkyy suljetulla, kun moraali ja etiikka jäävät aivan liian vähälle opettajien heikentyneen auktoriteetin sekä työuupumuksen takia. Kekkoslovakiassa opettajilla oli kunnon auktoriteetti ja järjestys säilyi koulun alueella.

        Vanhempien osuus! Kotona kasvatetaan perusteet, arvot ym. Nykyään vanhempien rooli monella murentunut. Ei kanneta vastuuta omasta lapsesta.

      • Anonyymi

        Geologia muuttuu ja rauha saapuu joskus 2040 luvuilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, materialismi, kilpailu ja kovat arvot heikentävät perusopetuksen laatua. Samoin lohkoutuva peruskoulu asettaa monenlaista lohkoutumista ja luokittelua, kuten joku ylempänä kirjoittikin.

        Vapaan kasvatuksen trendi näkyy suljetulla, kun moraali ja etiikka jäävät aivan liian vähälle opettajien heikentyneen auktoriteetin sekä työuupumuksen takia. Kekkoslovakiassa opettajilla oli kunnon auktoriteetti ja järjestys säilyi koulun alueella.

        Jos vain suomenruotsalaiset lakkaisivat tuomasta lapsille sukupuolivähemmistöjen oppeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhempien osuus! Kotona kasvatetaan perusteet, arvot ym. Nykyään vanhempien rooli monella murentunut. Ei kanneta vastuuta omasta lapsesta.

        Ei, nykyään kukaan ei kanna mistään vastuuta.
        Mutta itsestään voi aina kantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, materialismi, kilpailu ja kovat arvot heikentävät perusopetuksen laatua. Samoin lohkoutuva peruskoulu asettaa monenlaista lohkoutumista ja luokittelua, kuten joku ylempänä kirjoittikin.

        Vapaan kasvatuksen trendi näkyy suljetulla, kun moraali ja etiikka jäävät aivan liian vähälle opettajien heikentyneen auktoriteetin sekä työuupumuksen takia. Kekkoslovakiassa opettajilla oli kunnon auktoriteetti ja järjestys säilyi koulun alueella.

        maailmassa olis vähempi hulluja , syrjäytyneitä, rikollisia, narsisteja yms muuta ihmisen luontoon kuulumatonta jos olisi valveutunutta perhesuunnittelua. testataan oman juuren historia ja geenit ja valitaan puoliso jolla on jo valmiina geenikartasto yms selvitykset esim mitä sairauksia kantaa koska ne pitää sulkea pois ja tarkkaan harkita jos suvuissa ollut paljon syöpää , mielenvikaisuutta, paljon siis sairauksia joita ei haluta enää jatkoon. ei se silti takaa täysin tervettä yksilöä maailmaan mutta vois vähentää riskitekijöitä kummiskin.

        psykiatria on jo kauan laajentanut bisnestään ja tuhontaa- nyt jo mm vauvasta vaariin kaikki siltäväliltäkin popsimaan SSRI-tappajalääkkeitä jne-

        kotona työpaikalla työttömänä koulussa ja kouluammunnoissa - jokapaikassa on psyko-lekuröintiä ja lääkebisnes läsnä nykyään?

    • Anonyymi

      En epäile etteikö Sannan hallitus hyväksyisi sitäkin esitystä että Suomen lukioihin haalitaan oman nuorisoikäluokan ylittävää oppilasmäärää ulkomailta. Päinvastoin hallitus pissaisi hunajaa!

      • Anonyymi

        Ulkomaalaisille on hyvä olla aluksi omat luokat kunnes alkaa Suomen kieli sujua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkomaalaisille on hyvä olla aluksi omat luokat kunnes alkaa Suomen kieli sujua.

        ..lisää vain keksimistä...vaihtoehtojen etsintää, koska eivät maahanmuuttajatkaan ole mitään kultaisia ihmisiä...vuorovaikutuksesta opitaan....suomalaiset luovuttivat jo omat vanhat aatteensa vähäsen pois koska aatteet mihin uskottiin eivät olleet kilpailukykyisiä tai realistisia, joten uusia aatteita tarvitaan

    • Anonyymi

      ei tätä jaksa enää. jos olisin nuorempi muuttasin korpeen asumaan

    • Anonyymi

      Miksi?
      Siksi koska agendana on tuhota valkoinen rotu maailmasta.
      Koululaiset pitää jo lapsena opettaa vihaamaan omaa valkoisuuttaan ja heille levitetään mielisairaita sukupuolisekoiluoppeja.

      • Anonyymi

        Sieg heil?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieg heil?

        Natsien levittämän roskan sisältö oli eri mutta taso oli sama. Ei jatkoon.

      • Anonyymi

        Valkoiset ihmiset on todella mustien puolesta syrjittyjä lähiöissä kiusattu ja oikeasti myös pilkkaavat tai ruskeat keltaiset.Näin se on kaikessa maan päällä että valkoisia eniten pilkataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieg heil?

        Juutalaiset oli ja on myös VALKOISIA .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsien levittämän roskan sisältö oli eri mutta taso oli sama. Ei jatkoon.

        Juutalaiset on oikein valkoisia myös enemmistö arabeista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsien levittämän roskan sisältö oli eri mutta taso oli sama. Ei jatkoon.

        Eri aikana on eri aatteilla höynäytetty yksinkertaisia ja pinnallisia ihmisiä, jotka lähtevät yhden aatteen mukaan siksi kun muutkin niin tekevät.

        Hitler aikanaan huijasi helposti huijattavia ihmisiä mukaan palopuheillaan ja sai paljon pahaa aikaa ennenkuin kupla puhkesi ja karmea totuus paljastui.

        Venäjä houkutteli aikanaan kommunisteja paratiisi yhteiskunta- houkuttimellaan Venäjälle ja moni kommunismiaatteeseen hurahtanut uskoi tuohon propaganda- aatteeseen ja lähti Venäjälle kultaa nuolemaan, totuus oli karmea, joutuivat Siperian vankileirille tai tulivat tapetuiksi.

        Nyt on vastaava Vihreä aate, jolla yksinkertaisia jymäytetään uskomaan johonkin luonnonvastaiseen monikulttuuri- ja humpuukkiunelmaan, joka vain tuhoaa hyvää ja sekoittaa ja sairastuttaa mielet.

        Järkevä perusihminen ei lähde mihinkään aatehöttöhömppään mukaan vaan seisoo tukevasti juurillaan ja uskoo järkeen, oikeaan, hyvään ja luonnolliseen. PS edustaa järkeviä, kantavia perusarvoja, jotka ovat parhaita elämässä, oli aika mikä tahansa.

        Hömppä-aatteet kestävät aikansa, kunnes kuplat puhkeavat, mutta saavat tuhoa aikaan ennenkuin totuus niiden alta paljastuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsien levittämän roskan sisältö oli eri mutta taso oli sama. Ei jatkoon.

        Kolovrat - hakaristi on slaavien symboli, mutta natzit aattena ovat saksalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolovrat - hakaristi on slaavien symboli, mutta natzit aattena ovat saksalaisia.

        Länsi-Eurooppa on kotoisin Itä-Euroopasta "vaalea arjalainen"

        Yamnaya culture

      • Anonyymi

        No ei ainakaan sinun oppeja saa opettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsien levittämän roskan sisältö oli eri mutta taso oli sama. Ei jatkoon.

        Ei todellakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset oli ja on myös VALKOISIA .

        Niimpä. Pitää lähtee nyt töihin ja jättää persunatsit kiistelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset oli ja on myös VALKOISIA .

        valkoisia on juutalaisissa eikä juutalaisissa on valkoisia

        valkoisuutta sekoittui juutalaisiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset oli ja on myös VALKOISIA .

        juutalaiset miehet saivat valita vapaasti naisia muista kansoista kuin juutalaisia, mutta juutalaiset naiset saivat valita vain juutalaisia miehiä eikä ulkomaalaisia

        toisilla etnoksilla on ihan oma hakaristi natsisminsa, josta he maksavat tavalla tai toisella

      • Anonyymi

        Muutatte omiin maihinne asumaan se on turvallista koko maapallolle. Arabiassa ei ole lämmityskuluja eikä Afrikassa. On kalaa on puhveleita suuret meret trooppiset hedelmät.Eivät kuulu KYLMÄÄN ilmastoon.

      • Anonyymi

        Maapallolla on monen värisiä ihmisiä eri sävyjä koska on seka avioliittoja ja merimiehet on nainut joka satamassa rekkamiehet ...Egyptissä oli orjat ennen orjat sai ruokapalkan työläiset saa työpaikan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieg heil?

        Etkö käsitä että värilliset on vihamielisiä valkoisia kohtaan kouluissa työpaikoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolovrat - hakaristi on slaavien symboli, mutta natzit aattena ovat saksalaisia.

        Hakaristi on hindujen merkki Wikipedia hindujen jumalat / klikkaile jumalia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi-Eurooppa on kotoisin Itä-Euroopasta "vaalea arjalainen"

        Yamnaya culture

        Vihaat siis vaaleita ihmisiä se selittää miksi värjää hiuksia blondiksi näyttelee TV sarjoja missä blondi on aina se tyhmä tai rikollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutatte omiin maihinne asumaan se on turvallista koko maapallolle. Arabiassa ei ole lämmityskuluja eikä Afrikassa. On kalaa on puhveleita suuret meret trooppiset hedelmät.Eivät kuulu KYLMÄÄN ilmastoon.

        jäi sulla jumiin ajattelu
        et ole vielä käynyt fin gorillassa
        ja olet vihainen rasisti
        osta nyt lippu itsellesi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakaristi on hindujen merkki Wikipedia hindujen jumalat / klikkaile jumalia.

        arjalaiset toivat hakaristin mahdolliseti intiaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eri aikana on eri aatteilla höynäytetty yksinkertaisia ja pinnallisia ihmisiä, jotka lähtevät yhden aatteen mukaan siksi kun muutkin niin tekevät.

        Hitler aikanaan huijasi helposti huijattavia ihmisiä mukaan palopuheillaan ja sai paljon pahaa aikaa ennenkuin kupla puhkesi ja karmea totuus paljastui.

        Venäjä houkutteli aikanaan kommunisteja paratiisi yhteiskunta- houkuttimellaan Venäjälle ja moni kommunismiaatteeseen hurahtanut uskoi tuohon propaganda- aatteeseen ja lähti Venäjälle kultaa nuolemaan, totuus oli karmea, joutuivat Siperian vankileirille tai tulivat tapetuiksi.

        Nyt on vastaava Vihreä aate, jolla yksinkertaisia jymäytetään uskomaan johonkin luonnonvastaiseen monikulttuuri- ja humpuukkiunelmaan, joka vain tuhoaa hyvää ja sekoittaa ja sairastuttaa mielet.

        Järkevä perusihminen ei lähde mihinkään aatehöttöhömppään mukaan vaan seisoo tukevasti juurillaan ja uskoo järkeen, oikeaan, hyvään ja luonnolliseen. PS edustaa järkeviä, kantavia perusarvoja, jotka ovat parhaita elämässä, oli aika mikä tahansa.

        Hömppä-aatteet kestävät aikansa, kunnes kuplat puhkeavat, mutta saavat tuhoa aikaan ennenkuin totuus niiden alta paljastuu.

        EUn vihreä tuhoa tuottava, vihersiirtymä, on rikoksista pahimpia, koska se synnyttää valtavasti uusköyhyyttä Suomessakin.

        Pahimmat rikolliset kuuluvat Näihin hallituspuolueisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä. Pitää lähtee nyt töihin ja jättää persunatsit kiistelemään.

        Lähdet virastotalon pitään palaveria.

        Ei ole missään mielessä työntekoa, vaan istuskelua ja kahvittelua. Häpeä!

    • Anonyymi

      Nuoriso on elänyt koko elämänsä somessa siksi ovat niin sekaisin tämä on ensimmäinen kokonainenen sukupolvi joka on ollut älypyhelin kourassa syntymästä lähtien 24/7.

      • Anonyymi

        mä unelmoi vetää suomesta maailmalle....koko ajan myös aikuisena...huonosti onnistuen

    • Anonyymi

      Eräs tuttuni kirjoitti Ylioppilaaksi Ressun lukiosta L papereilla.
      Opiskelee nyt Helsingin Yliopistossa.

      Hän ja hänen vanhemmat valitsivat hänelle Peruskoulussa Musiikkiluokat, joten tavanomainen roska jengi ei ollut luokalla.
      Luokilla ei esiintynyt minkäänlaista kiusaamista, mikä on tavallisilla luokilla jatkuvaa.
      Vanhemmat kannustivat lastaan palkkioin menestyksestä opinnoista.

      Olen itse ollut koulukiusattu 1970 luvulta alkaen.
      On hyvä, että kiusaamisesta on puhuttu ja sille tahdotaan tehdä jotain.
      1970 luvulla ei opettajilla ollut mitään halua puuttua kiusaamiseen

      • Anonyymi

        Olemme kohtalontovereita koulukiusaamisessa, mm. ajankohdan osalta.

      • Anonyymi

        Tavanomainen roskajengi?
        Ok. se tuttus sitten niiiiin hienoa, parempaa, ei-roskasakkia sitten?

      • Anonyymi

        syntyykö suomeen eliittikoulua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavanomainen roskajengi?
        Ok. se tuttus sitten niiiiin hienoa, parempaa, ei-roskasakkia sitten?

        Persuille nämä ihmisten haukkumiset on elinehto.

      • Anonyymi

        Ei lainkaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuille nämä ihmisten haukkumiset on elinehto.

        Sossut on monivuotisissa toimittajakoulutuksessaan oppineet erinomaisen vittuilu taidon, koska pitkissä yhteis?öllisissä koulutuksissa ei valtion rahasta ole pulaa.

        Toisaalta asiaoppi on ollut kehnoa

    • Anonyymi

      Vittuilijoiden sukupolven maailma näyttää sille, mille se vittuilulla näyttää. Miksi ihmiset aina valittavat, kun saavat sitä, mitä ovat kiihkeästi halunneet.

      • Anonyymi

        Koska kaikki muu paitsi elämän tarkoituksen, joka on yhteys Luojaamme, kokeminen, jättää tosiasiallisesti kylmäksi.

    • Anonyymi

      Suomessa lapsilla on perkele OIKEUS käydä koulua ja jos sitä ei joku lapsi ymmärrä niin koulukoti kyllä opettaa!

      • Anonyymi

        Kun vaan jättäisivät mielisairaat "suvaitsevaiset" opit opettamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun vaan jättäisivät mielisairaat "suvaitsevaiset" opit opettamatta.

        Hitler Jugend?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler Jugend?

        Hitler ei kuitenkaan estänyt ketään käymästä koulua ja ihonväristä kun puhutaan juutalaiset on valkoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitler ei kuitenkaan estänyt ketään käymästä koulua ja ihonväristä kun puhutaan juutalaiset on valkoisia.

        afrikka tykkää hitleristä yhtä paljon kuin sinä valkopieru

    • Anonyymi

      Jottei vanhuksilla olisi kilpailijoita töissä seksielämässä tai kenellä missäkin

    • Anonyymi

      Samoilla linjoilla olen!Tätä voisi soveltaa kaikissa kouluissa,jos vain opetussuunnitelma toteutuisi.
      Samoin niihin työpaikkoihin,missä se olisi mahdollista.

    • Anonyymi

      yhteilisyyden loputtua tilalle tuli yksilöllisyys erityis koululaisena joka toimii yksin koneen kanssa,

    • Anonyymi

      hyvin noilla pyyhkii, ei mitään aihetta huoleen.

    • Anonyymi

      Liian vähän puhutaan siitä, kuinka paljon jatkuva somettaminen vaikuttaa. Kuka voi olla pirteä ja keskittyä koulutehtäviin, kun päässä pyörii mitä kukakin tekee ja millaisen kuvan seuraavaksi laittaisi ja kuinka moni edellistä on jo kommentoinut. Kun tekemisiään pitää jatkuvasti kerota muille oli sitten kyse ruoka-annoksesta tai uudesta hiusväristä. 24/7 samaa roskaa. Tottakai väsyttää, ei huvita ja tottakai tämä uupumus siirtyy sitten työelämään poissaoloineen.
      Kuinkahan pajon nuoriso tervehtyisi, jos läppäri ja känny pistettäisiin kiinni viikoksi... vai tulisiko alleginen reaktio somepuutteesta.

      • Anonyymi

        MYös nettipelit ovat koukuttavia. Fantastisisa seikkailuita tai ihan vaan sota- ja räiskintäpelejä, jossa kuolet, jos jätät kesken, jos jaksat, voit päästä seuraavalle tasolle tai varastaa jotain aseita tai omaisuutta, jolla voi vaihtaa niitä aseita.
        Olen nähnyt nuoria, jotka posket innosta punaisina ja täysin keskittyneinä pelaavat sen annetun ajan, kun sitä rajoitetaan. Sitten tavallinen elämä , jossa pitäis viedä roskat, pestä kädet ennen ruokaa ja maailmassa ei mikään hirviö vaani nurkan takana eikä ole mitään tekemistä.

        Kun kasvavat, ei sitä pelamista pysty rajoittamaan. On aihan aikuisiakin, jotka pelaavat lähes kaiken vapaa-aikansa.

        Jää sitten sosiaaliset suhteet kehittämättä ja ihminen liukuu omaan maailmaansa. Helpompaa.

    • Anonyymi

      Suomen koululaitoksen alasajo alkoi Kokoomuksen opetusministeri Sanni Gran Laadosen valtakaudella. Silloin tehtiin aivan järkyttäviä leikkauksia joka vuosi koulutukseen ja nyt jäljet levähtää silmille.

      • Anonyymi

        Venäläisiä on kuitenkin Itä-Suomen lukioissa ryhmiä Pietarista tulleita .

      • Anonyymi

        Ja laajennettiin luokat. Ostettiin sohvat joissa voi levätä kun rasittaa. Hävitettiin koulunkäyntiavustajat ymymym.

    • Anonyymi

      vähän kuin työ elämä koneet helpotti kehoa mutta pää loppuu virtulaail työhön,

    • Anonyymi

      Ja intissäkin ollaan vaan 3 pv sit kotiin.

    • Anonyymi

      Meidän nuoret sain jättämään pois kännykät ja käyttämään enempi aikaansa kotona opiskeluun. Tulosta oli yllättävä ja siitä palkinnoksi etelän matka koko perheelle jonka lupasimme ennen vaatimusta kännykkä vapaasta elämästä. Tosin he sitä käyttävät edelleen mutta eri tavalla ja paljon vähemmän eikä koulussa ollenkaan.

      • Anonyymi

        erinomaista

    • Anonyymi

      eikö näillä sutturoilla ole jälkikasvua koulussa mite ne jaksaa oireilematta olla-

      italiaan onnittelut muut tulee perässä.
      ei kukaan jaksa elää valheessa nyt on totuudenvuoro.
      eikä mitään muuta.

    • Anonyymi

      ihana nainen italiassa.

      • Anonyymi

        Oi. Käyttää mielellään EU rahat rikkaiden veroaleen. Oioioi sitä onnea köyhille oioioi.

    • Anonyymi

      60- 70-luvuilla psykiatrisissa sairaaloissa oli isoja nuoriso-osastoja.

      • Anonyymi

        Mielisairaaloihin vietiin ennen huumeista prostituutiosta ja rikoksista. Sitten ne meni sekaisin kun lääkkeet aiheuttaa vieroitus oireita. Kuola valuu suusta.

    • Anonyymi

      Lusmuilijan aloitus. Terveen ihmisen pitäisi kestää 5 päivän työviikkoa.

      • Anonyymi

        Kyllä - nyt on kyse kuitenkin yhteiskuntaan pesiytyneestä aikasyöpöstä eli tietokoneistamisesta ilman todisteita siitä, että asiasta olisi jotain hyötyä: Koneiden käytön harjoitteluun ei kuitenkaan ole varattu aikaa vaan se on sitten omalla ajalla.

      • Anonyymi

        lapset ovat kolmoisluokan kansalaisia, ei heistä ole välittämistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lapset ovat kolmoisluokan kansalaisia, ei heistä ole välittämistä

        aikuiset kokeilee ensin lapsilla, että meneekö uudistus läpi, koska itse eivät tahdo kokeilla ja kun jos lapsilla onnistuu, aikuiset ottavat asiat omakseen, vähän niin kuin koeapinoilla, joilla testattiin aluksi toimivuutta

    • Anonyymi

      Huono keskittymiskyky. Se on kaiken menestymisen ja hyvän olonkin perusta. Kokeilepa katsoa jotain pientä pistettä 5 minuuttia putkeen. Huomaat jossain vaiheessa miten stressi vähenee ja jostain tulee helpottavaa oloa ja rentoutusta.

      • Anonyymi

        ei pysty. jotain 15sec pysty kattoo sitte ahdistus siitä että pakko olla paikallaa ja kattoo kasvo liian suureksi

      • Anonyymi

        oliko tämä vastaus kaikkiin vaivoihin yhteen katsominen?

    • Anonyymi

      Syyllinen on Iltalehti ja ilta.sanomat ja yle ja muut vastaavat trollaamalla kaikella mikä teoriassa voi tapahtua mutta ei useinkaan käytännössä.

      • Anonyymi

        Näin juuri. Hysteriaa hysterian perään.

    • Anonyymi

      Videopelit,alkoholi ja huumeet tekevät tehtävänsä.Kun kännykkä kädessä olla koko ajan,voiko muuta odottaa kuin mielenterveys ongelmia .

      • Anonyymi

        Mielenterveyksiä on joka toisella ihmisellä ikään katsomatta jos kunnolla kaikki tutkisi, joten videopelit ja huumeet ei ole se syy. Some on 1 syy. Ja alkoholi tekee ihmisestä idiootin.
        On se todettava että suurinosa 2000 luvulla ovat henkisesti heikkoja. Heikompia kun vaikka 70,80 tai 90 lukulaiset yhteensä. Surullista katseltavaa kun nuoriso pilalla ja yliherkkiä.

      • Anonyymi

        "Kun kännykkä kädessä olla koko ajan,voiko muuta odottaa kuin mielenterveys ongelmia".

        Noin juurikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenterveyksiä on joka toisella ihmisellä ikään katsomatta jos kunnolla kaikki tutkisi, joten videopelit ja huumeet ei ole se syy. Some on 1 syy. Ja alkoholi tekee ihmisestä idiootin.
        On se todettava että suurinosa 2000 luvulla ovat henkisesti heikkoja. Heikompia kun vaikka 70,80 tai 90 lukulaiset yhteensä. Surullista katseltavaa kun nuoriso pilalla ja yliherkkiä.

        Alkoholi ei tee idiootiksi mutta huumeet aiheuttaa harhoja ja sokeri aiheuttaa veren sokerin heittoa sekä hormonit kuten vaihdevuodet tai urheiluhormonit.Naisilla 45-55 vaihdevuodet aiheuttaa kylmäkuumahikivaluu kohtauksia sekavuutta sen takia ei sen takia etteikö järki toimi vaan homonit vetää veltoksi.Erilaiset hormonisairaudet on yleisiä.Humalassa oleva pitää aina ensin tutkia onko verenpainetta diapetes astma tai muuta sydän sairautta.

      • Anonyymi

        Ruotsalaisilla KARLSSONIT ovat innokkaita parantaa psyykeä, jopa homous on sallittua ala asteella

    • Anonyymi

      Olisikohan jo aika saattaa teleteollisuus vastuuseen, vai kuinka pahaksi tilanteen annetaan mennä ennen kuin ihmiset uskaltavat avata suunsa?

      • Anonyymi

        4.2-vuotta.. sitten ihmiset avaavat suunsa. eikä hetkeäkään tuota ennen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        4.2-vuotta.. sitten ihmiset avaavat suunsa. eikä hetkeäkään tuota ennen

        Kokoomus-sote oli suuri virhe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus-sote oli suuri virhe.

        Lääkebisnes ja mielivaltainen vale-tiede psykiatria on huono yhdistelmä-

        kun lapset aletaan lääkitä huumelääkkeillä- on tulevaisuus heikon näköinen Suomessa.

    • Anonyymi

      No koska nykynuoriso on vätyksiä täynnä. 2000 luvulla syntyneet henkisesti heikompia ja herkempiä. Itsetunto ongelmat on yleistä 2000 lukulaisilla.

      • Anonyymi

        1990laisil vähemmän digiä,

        -80-lukulaisilla vielä vähemmän.

        -10-lukulaisilla vielä huonompi tilanne.

        ja -20-lukulaisilla jo valit. toivoton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1990laisil vähemmän digiä,

        -80-lukulaisilla vielä vähemmän.

        -10-lukulaisilla vielä huonompi tilanne.

        ja -20-lukulaisilla jo valit. toivoton.

        sain pelata Herttoniemen näyttelyssä noita vanhoja tietokoneita.
        Herttoniemen ostarilla on näyttely 27.09.2022
        saa katsoa ja pelata
        mielenkiintoista
        commando ja muut..ehkä 10 eri konetta

    • Anonyymi

      Kännykkä on jumalamme.
      Huumeet huvimme.
      Elämme kuin kekitysleirissä.
      Meistä kasvatetaan eliitin orjia.
      Jokainen saa olla sitä sukupuolta mitä haluaa hormoonihoidoilla.
      Perheet revitään hajalle ja ajetaan ahdinkoon poliittisesti.

      • Anonyymi

        Perheet hajoaa jos on pettämistä ja riitoja ei sovita asioista yhdessä eikä säännöistä. Lapsia viedään koulukotiin huostaan ottoon jos perheessä on niin paljon riitoja huumeita ettei lapsi saa enää puhtaita vaatteita mentyä kouluun tai ruokaa.Varastetut tavarat pitää palauttaa aina.Sitten näitä tahallaan kiusataan jotain perhettä tai ihmisistä vain koska ei pidetä hänestä tai heistä niin se on ilkeyttä tahallista pahan tekoa.

      • Anonyymi

        Mutta kaikki mainitsemasi maksaa fyrkkaa, niin mitään jälleen kerran tulee tehtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kaikki mainitsemasi maksaa fyrkkaa, niin mitään jälleen kerran tulee tehtyä.

        sukupuolen saa valita- mutta ei sitä että saisiko asunnon kaupungilta- ei saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perheet hajoaa jos on pettämistä ja riitoja ei sovita asioista yhdessä eikä säännöistä. Lapsia viedään koulukotiin huostaan ottoon jos perheessä on niin paljon riitoja huumeita ettei lapsi saa enää puhtaita vaatteita mentyä kouluun tai ruokaa.Varastetut tavarat pitää palauttaa aina.Sitten näitä tahallaan kiusataan jotain perhettä tai ihmisistä vain koska ei pidetä hänestä tai heistä niin se on ilkeyttä tahallista pahan tekoa.

        Juuri näin. Hedelmistään puu tunnetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sukupuolen saa valita- mutta ei sitä että saisiko asunnon kaupungilta- ei saa.

        trendikästä on sukupuolen vaihto
        asunnon saaminen ei ole trendikästä

    • Anonyymi

      No ei ole tässä ketjussakaan ihan kaikilla inkkarit kanootissa kommenteista päätellen. Avohuolto heikossa hapessa?

    • Anonyymi

      Kouluissa pitäisi opettamaa elämää eikä opiskella pää punaisena jatkotutkinnon takia.

      Liikuntaa, kotitaloutta, moraalia, kädentaitoja ja muita elämän hyveitä puolet päivästä. Sitten voitaisiin opiskella lukuaineita ja opettaa samalla että ei kannata ottaa paineita, kaikki vaihtoehdot, yliopistosta ammattikouluun on aivan yhtä hyviä vaihtoehtoja.

      Nykyäänhän vain lukiota ja sitä kautta yliopistoa suositaan ja ammattikoulu on lytätty täysin johon kuuluu vain pahimmat koulukiusaajat.

      • Anonyymi

        Oikea suunta, mutta mikä on huoltajien osuus?

        Ruokkia ja kuljettaa lapsi koneiston koulutettavaksi?

        MIKSI HUOLTAJAT OVAT ITSE NIIN SEKAISIN?
        Elämä hukassa.

        Ihmisen elämä varastetaan jos ihminen koulutetaan ainoastaan
        työtä varten.

      • Anonyymi

        Oppivelvollissusikää on nostettu 18 vuoteen. Tarkoituksena saada kaikille toisen asteen tutkinto.

        Koulu seuraa opetussuunnitelmaa eikä aina ole yksilöllistä jokaiselle.
        Lapset ovat kasvamassa aikuisiksi ja heidän on opittava ottamaan vastuu omasta elämästään.
        Nykyään valitettavan monen vanhemmatkaan eivät siihen pysty, aina on vika muissa, jos ei ole maa jäässä, niin on kärsä kipee. Pääasia, että voi selittää itselleen että MINÄ olen tehnyt parhaani, mutku...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea suunta, mutta mikä on huoltajien osuus?

        Ruokkia ja kuljettaa lapsi koneiston koulutettavaksi?

        MIKSI HUOLTAJAT OVAT ITSE NIIN SEKAISIN?
        Elämä hukassa.

        Ihmisen elämä varastetaan jos ihminen koulutetaan ainoastaan
        työtä varten.

        Työtä on pakko tehdä koska ne tehtävät on pakko tehdä ja meillä on velvollisuus hoitaa toisiamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea suunta, mutta mikä on huoltajien osuus?

        Ruokkia ja kuljettaa lapsi koneiston koulutettavaksi?

        MIKSI HUOLTAJAT OVAT ITSE NIIN SEKAISIN?
        Elämä hukassa.

        Ihmisen elämä varastetaan jos ihminen koulutetaan ainoastaan
        työtä varten.

        lapsi tahtoo nähdä kuinka vanhempi itse tekisi itsarin

    • Anonyymi

      Miksi kokonainen sukupolvi on
      leimattu hulluksi ja lääkitty passiiviseksi?

      HERÄÄMISEN AIKA.

      Onko vika oikeasti nuorissa vai
      ympäristössä?

      • Anonyymi

        Ei ole tehtykään sellaista. Eikä se ole totta. Omaa ajattelua peliin.

      • Anonyymi

        Uskonnot ja vihauskonnot sekä lääketeollisuus.

      • Anonyymi

        kipu tuntuu meissä
        ja ongelma paisuu

        sitä se opiskelu on
        että tietää konteksti
        missä ajassa itse elää
        ettei tarvitsisi seota

        historia, humanismi, ym

    • Anonyymi

      Juu, jo 1980-luvulla TV2 aiheutti lapsille traumoja heikot jäät animaatiolla, siitä se paha olo on varmaan ainakin 1980-luvulla syntyneille tullut.

      • Anonyymi

        Disneyn elokuvat metsästäjät ampui kauniin kiltin Bambin äidin monta vuotta meni ettei käyty elokuvissa sen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Disneyn elokuvat metsästäjät ampui kauniin kiltin Bambin äidin monta vuotta meni ettei käyty elokuvissa sen jälkeen.

        lapset syö lihaa ilomielin veri roiskuen
        lapsi tykkää syödä eläimen lihaa joka päivä
        sitä katsoo ja miettii, että tietääkö lapsi mitä oikeasti syö

    • Anonyymi

      Ei ! Ei menty mikkiin 17:00 jälkeen!

      Kuin vanhat mummot !

      Vaan piti mennä navettaan vielä 19:00 Aikaan?

      Eikä kukaan ottanut kyytiin pii kulkea säällä kuin säällä
      JOPAV40: N asteen paukku pakkasessa Jalan!

      Eikä sitä ole nbrmkään ollu koulua kun Vain 8:00- 15:00

      Ja vanhempieni koulu- aikana POTO KÄYDÄ MYÖS LAUANTAINA koulussa!

      Ei ollu koulukyyyejä ei ollu linjuri kyytejä useita kilometrejä taivalsi kuulleppa sinä , nykyajan ihminen ,joka turhista valittaa .

      Käveli netsäpolkuja! Myös talvella ja oli paljon lunta!

      Pikku poikana lähti isänsä kanssa savottaan uitto hommiin.

      Eikä ollut talvella mitään toppavaatteitta talvi pakkasella.

      Minunkin koulu aikana,

      Oli kyllä koululaiskuljrtukeia mutta yli 3km pitää olla matkaa!

      Vain erityisryhmäläinrn hänet haetaan kotoa asti , muut Edellenkin pitää kulkea kovallakin pakkasella.

      Olmib avuin kouluun!
      Se vaan pullamössö kansa, kun niiden vanhemmat eivät ole , osanneet kasvattaa oikein mukdujasn..
      Kyllä se nykykakaroiden väsymys johtuu Täysin ihan muusta.

      Vahatqwn jatkuvasti kännykkää Useita tunteja, päivässä ja väkivaltaisia tappo pelejä pelataan tai salakavala rahan hupemenemis peleiä Pokemonoq pelataan kerätään olemattomia hahmoja!

      Syödään runsaasti sokeria kilo kaupalla ,

      Limua juuaan jossa on Pulmupaketellisen verran sokeria

      Sitten ollaankin jo sokerihumalassa.

      Vanhemmat eivät enää tee terveellistä kotiruokaa vaan määtötään lautaselle runsaasti keinotekoisia maketusaieita, elintarvike värejä, säilöntäaineita ja taas kerran Pulmupaketellisen sokeria ja zozzo suolaa.

      Sitä sanotaan eineksekdi muka

      vaikka Todellisuudessa lautasella EI ole kun vain nuo hirveä ällö mössö.

      " Valmisruoka ' mukacei ole aikaa.

      Kun kaikki pitää saada niin äkkiä vaan illan kyllä kello kaulassa

      Kyllä tämä on Yksi syy siihen että Nykyajan pullamössö kansalaisten , muksut eivät voi Henkisesti hyvin.

      Jopa hyvin tiebaavien mukerot ovat näistä kahdesta syystä ilkeitä
      Ei olesa kotiruokaa , vahtaavat räplääbät useita tunteja älykännykkäänsä tai tietokone tapselttia

      Sininen valo, muuten väsyttää silmiä ja tekee pään kipeäksi.

      JOS:

      Kotona ei annettaisiin mukeroille kalliita kännyköitä ja sen vapaan kasvatuksen
      ja annettaisiin kotiruokaa ja eikä annettaisin ostaa joka päivä , sokeria ja muita maketusaieita sisältäviä " herkkuja ja joka päivä , ei mukerot voisi henkisesti huonosti.

      Kyllä nykyajan kasvatiuksella vanhemmat Itse ovat , pilanneet muksuja! Ihan itse.

      Eikä ole opetettu hyviä käytöstapoja.

      Syytä vaan itseäsi!

      Pullamössö kansalainen .

      • Anonyymi

        Helsingin keskustan suomenruotsalaisten enemmistöhallitus taitaa olla ihan eri maata kuin metsäsuomi.

        Mutta hyvä on metsä Suomi indeed

    • Anonyymi

      Etkös sinä Ilkka valita pienestä eläkkeestäsi. Ehkä se sinun 'rento Suomi' oli vain kuvitelmaa tyhmässä päässäsi.

      • Anonyymi

        Tämä joukko mikä leikkasi pääsee eläkeikään niin heidänkin eläkkeet leikataan 🎃🎃🎃🤩🤩🦧🦧🦧

    • Anonyymi

      Se on tämä nykyaikainen tiedonsiirto ja uutisointi. Siis kiire.
      Se mitä tänään käsittelet on huomenna jo vanhentunutta.
      Tässä somealustat saavat tietoja nopeammin käsittelyyn kun vanhalla medialla menee viikkoja , tai eivät edes pysy perässä. Lisäksi rahoitus.

      Mielenterveys on jokaisella omissa käsissään. Jos on ongelmia, niihin tulisi kyetä hakemaan kohtuudella apua. Ei esm. pienen ahdistuskohtaukseen 2-3 v suljettu osasto jakso ja täyspuudutuslääkitys, vaan kannustetaan pitämään työkunnosta kiinni, motivaatiosta ja elämänhalusta.

      Nykytrendi on uhriutuminen. Sen johdosta lopetetaan kaikenlainen yrittäminen. Jäädään tukien varaan ja käytännössä kotiin.

      Sitten voidaan puhua lisääntyneestä turvattomuudesta. Etenkin nuoriin kohdistuu Jengiväkivaltaa, Kiristystä, Paritusta, Groomin Jengejä, raiskausuhkaa, Hyväksikäyttöä , Ilkivaltaa , Ryöstöä, joten mistäköhän se johtuu kun turvallisuutta ei enää ole? Niin mielenterveysongelmat lisääntyvät?

      Miettikääpä sitä. 80.luvulla/90luvulla saatoit kulkea lapsena rauhassa öisin lähes missä tahansa ilman että joudut rikoksen uhriksi. Toisaalta, ei ollut kännyköitä, ja ihmisillä tuntui riittävän aikaa keskittyä oleelliseen eli elämään, ilman jatkuvasti piippaavia häiriötekijöitä. Kokeile mennä metsään ilman sitä kännykkää tai muuta tekniikka vempainta niin huomaat kuinka rauhallista siellä on.

      Kaupunki on täynnä hälinää ja häirintää.

      Sitten ravinto. Jos ruokailet ja saat ravinnosta tarvitsemasi ainekset, etkä kärsi puutostiloja, krapuloita, lääkemyrkytyksistä, niin ihmettelen mistä pahoinvointi voisi johtua. Hyvään elämään tarvitaan koti, katto päänpäällä, hyvää ruokaa, ja tietysti tulevaisuuden suunnitelmia, kuten koulu, työ jne. Jokin elämää suurempi merkitys.

      • Anonyymi

        Eiku valtio rikkkoo perheitä säpäleiksi ja sen jälkeen tahtoo että yksilö vielä jotenkin kehittyisi ja olisi ehjä!!

        Naiset omaa persettään ajatellessaan eroavat nuoruudessa ja suomenruotsalaiset antavat eroille vihreätä

        mutta tulee aika kun kaikki vittu pysähtyy koska kaikki ovat yksinäisiä ja kykenemättömiä tekemään mitään

        tai mikä vain horoskoopissa näkyy

        ei ole perheitä joten on turhaa vetää yrittää takaisin sen, minkä vittu erotti joskus

        mä en kykene mihinkään, koska en oppinut sinkkuudesta mitään

        en välitä kenestäkään koska kukaan ei antanut minulle mitään

        jos valtio romahtaa. niin hyvä niin

      • Anonyymi

        Nämä kaikki ongelmat kasautuu pääkaupunki slummiin sekä kahteen muuhun liika suureen kaupunkiin. Suomessa on pitkät pätkät asumatonta hehtaaria, raitista ilmaa , taloja siellä täällä , maaseutua parhaimmillaan.

    • Anonyymi

      sinä olet täysi laiskuri ja ehdotuksesi ovat tyhmiä

    • Anonyymi

      Teollisuus lobbasi nurin EUn ehdotuksen kemikaalien vaikutusten ennakkotutkimiseksi. Kemikaalien käyttöön voidaan puuttua vasta, jos vakavia terveysvaikutuksia esiintyy. Silloin voi olla jo myöhäistä, etenkin, jos vaikutukset tulevat vähitelleen ja pitkän ajan kuluessa. Eussa ei ole myöskään saatu aikaan teleteollisuudelle varovaisuusperiaatteen mukaisia raja-arvoja, nykyiset teollisuuden lobbaamat ovat yli tuhatkertaisia ihmisten kannalta sopiviin nähden,

      Odotetaanko, että kaikilla on väsymystä ja keskittymis- ja univaikeuksia, ja sittenkin keksitään perusteettomia selityksiä asioille, vai kuinka kauan odotetaan, että teleteollisuudelle saadaan asianmukaiset rajat?

      • Anonyymi

        Teleteollisuusko on syynä, käyttäjillä ei taida olla mitään mahdollisuutta käyttää vähemmän? Jokaisen on oltava 24/7 puhelimessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teleteollisuusko on syynä, käyttäjillä ei taida olla mitään mahdollisuutta käyttää vähemmän? Jokaisen on oltava 24/7 puhelimessa?

        Leikataan leikkaaminen eläkkeet samoin mitä muilta laikkasivat. Ja suomalaisille pitää vaatia samanlaiset turva vastaan otto talot asunnot joka maahan kuin mitä näilläkin on.

      • Anonyymi

        kemikaali on onnen kauppa
        testaat ei odotat seurauksia
        ei koskaan tiedä, mitä paskaa saa

    • Anonyymi

      Kokoomus on Suomen tuhopuolue nro 1.

      • Anonyymi

        mikä koko?

    • Anonyymi

      Voi olla esim että näiden "psykolookien" tehtävä ei ole auttaaa nuorta vaan murskata mahdollinen koulu ammuskelia. Tässä radikaali ajatus Suomessa ei ole koulussa ole velvollisuutta vaan oppivelvollisuus, eli tämä tarkoittaa että viimeisessä tapauksessa jos koulu on liikaa koruptoitunut myrkyllinen voi vanhemmat ottaa lapsen pois koulusta. Ja koti koulua

      • Anonyymi

        koulun yksi motivaatio on opettaa nuoria puolustautumaan aseilla muita vastaan ja ampua julkisilla

    • Anonyymi

      Helppoon elämään tottunut tenava ei ymmärrä että hänen pitää itse koulutuksessa tuottaa tietoa ja taitoa itselleen .

      • Anonyymi

        ei tenava ymmärrä sellaista, ei koska on pieni

        en mäkään ymmärrä aikuisena mitä tarkoittaa eläkesäästäminen ja mitä sen jälkeen seuraa

      • Anonyymi

        Ja yksin kulkea ties niinkö!

    • Anonyymi

      suomen koulujen kulta-aika oli ysärillä ja vähän siitä eteenpäin. nykyään kaikki oppilaat on älypuhelimilla ja elää toisessa todellisuudessa. nuorilla ei muutenkaan tunnu olevan enää mitään moraalia ja nähdään sellaisia asioita mitkä ei sovi lapsen aivoille. menee siinä varmasti hermot useammallakin vanhemmalla ja opettajalla. ei käy kateeksi. historiasta ei olla opittu mitään ja maailma ottaa askeleen taaksepäin, vaikka kehitystä pitäisi olla.

      • Anonyymi

        sinulle vain lisää historian kirjoja, miten kivikaudella elettiin ja nykyajalla eletään

        tunnusta nyt, oletko lukenut historian kirjoja tai et!!!

    • Anonyymi

      On näytetty, että teletekniikka aiheuttaa solutason stressiä. Sen päälle k.o. laitteille altistuva nuoriso ei kestä yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Tämä yhteiskunta on sairas se on ollut sitä jo yli 30 vuotta,kaikki se yhteiskunnan heikkous ja mädännäisyys tulee ilmi mm vanhusten hoidossa pienituloisten sekä köyhien jaksamisessa ja kuten aloittaja mainitsee nuorten hyvinvoinnissa,Nykyään valitetaan kuinka nuoret tekevät milloin mitäkin elleivät he ole menossa pahantekoon ovat he sieltä tulossa" Fakta on se että nuorten kohdalla huono olo johtuu pitkälti vanhempien kiireestä ja stressistä ja yhteiskunnallisesta paineesta tämä yhteiskunta luo ne paineet ihmisille nyt meidän kaikkien pitäisi todella pitää yhtä vedetään siis yhtä köyttä.

      • Anonyymi

        Kaikki on vauvoja kaikista tulee vanhuksia ellei kuole etuajassa mutta sen tähden meillä on koulutus että hoidetaan meitä kaikkia.

      • Anonyymi

        Danny 80 v etsii seuraa!

    • Anonyymi

      Koulumaailman vaatimukset ovat hieman eri luokkaa tänäpäivänä; Ala-asteelaisille opetetaan jo samoja asioita kuin ysärinä yläastelaisille.
      Luokkien koot ovat aivan liian suuret eivätkä kaikki pysy opetuksessa mukana johtuen erityisoppilaista jotka ovat samassa luokassa muiden kanssa. Tämä on vasta pintaraapaisu eikä sisällä opettajien nykyisiä vaatimuksia.

      • Anonyymi

        Ainakin lukiossa vaatimustaso on tippunut.

    • Anonyymi

      Kivikauden eloonjäämisen taistelu jatkuu 2000 luvulla.
      Kukaan sinua rakasta kun vielä ajattelet niin,
      kukaan sinua tahdo, kun vielä ajattelet niin.

      Tapat jonkun ihmisen ja olet oikeassa. Et ainakaan väärässä.

      Toisaalta evoluutiossa sotaa parempi on toisen auttaminen ja sosialisaatio,
      jotka kantoivat apinoita pitkälle.

      Mielisairaalassa oli kivaa - kerron omasta kokemuksestani.
      Voi ajatella että jokainen joutuu sairaalaan.
      Mielisairaana ei tarvi tehdä mitään. Saa loman.

      Slab city amerikassa, että toivottavasti tulee lisää vapaita kaupunkeja.

      Kukaan ei pakota mihinkään, että kun itse ei tahdo mitään, niin kukaan ei pakota.

      Elämässä on essentiaalisia asioita, joita on vaikeampi muuttaa.

      Kaikki eivät mahdu samaan.

      Horoskoopin mukaan ratkeaa kuka kykenee mihin.
      Ei kannata tehdä ainakaan itselleen vieraita asioita tai kannattaa vieraita asioita.

      • Anonyymi

        Horoskoopin mukaan ratkeaa kuka kykenee mihin.
        No just joo! Eiköhön siihen vaikuta moni muukin asia.

    • Anonyymi

      Kouluissa vaatimustaso on laskenut rajusti ja kaikki on helpompaa kuin aikaisemmin, kohtelu on todella ymmärtäväistä ja inhimillistä. Aikaisemmin lapsia ja nuoria kohdeltiin julmasti ja vaadittiin paljon.

      Nyt kaiken pitäisi olla paremmin.

      Syy ei voi olla, että nuoriso olisi jotenkin noin vain ilman syytä yht'äkkiä muuttunut pahoinvoivaksi.

      Syy on ympäristötekijät; valtava uuden teknologian käyttö. Sen haitat on osoitettu, mutta lobbaus taloudellisten intressien vuoksi on valtavaa, että ihmisten kannalta tärkeitä näkökohtia ei saada esille.

    • Anonyymi

      Marin ehdotti lyhyempää työaikaa. Oppositio nauroi pilkallisesti.

      • Anonyymi

        Kyllähän se onnistuisi, jos EU puolestaan maksaisi Suomelle kulut...ai niin, mutta Suomihan oli se, joka maksoi EU-lle 7miljardia. olisihan sillä voinut vaikka työaikoja lyhentää. Marinille ja Tuppuraiselle oli tärkeämpää, että Eurooppa elpyy. Onko Euroopalle kuinka tärkeää, että Suomi elpyy onkin sitten kiinnostava asia.

    • Anonyymi

      opettajat on ihan itse halunneet täyttää lautasensa paskalla. lapikoikoot nyt keitoksensa naamaansa vaan. mitään turha ollu heille sanoa ei ne yliopistoviisaat kuuntele ja nokka on korkeella. jos lapsi ei jaksa mennä kouluun niin wilmaan merkitään sairas. problem solved. koulun ongelmat pitää viisaiden opettajien pystyä ratkasee ihan itse.

      • Anonyymi

        Opettajat kärsivät itse tilanteesta. Ei ole opettajien vika, jos maastamme on tehty yksityisten voitontavoittelijoiden vapaa pelikenttä, jossa ihmisten etua ajavat vaiennetaan. Tärkeintä on myynti ylös, kulut alas, ihmisten terveydellä ja koulujen laadulla ei ole mitään väliä.
        Kouluissa nähdään seuraukset.

        opettajat on nimenomaan ne jotka on vastuussa mitä koulussa tapahtuu. pähkähullua ajatella muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opettajat on nimenomaan ne jotka on vastuussa mitä koulussa tapahtuu. pähkähullua ajatella muuta

        Kävisitkö ystävällisesti tutustumassa kouluissa ja katsoisit, mitä siellä tapahtuu. Kerropa sen jälkeen, mitä opettajat voisivat asialle tehdä. Taitavat opettajat parhaansa yrittää ja ovat maailman parhaiten koulutettuja, motivoituneita ja osaavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävisitkö ystävällisesti tutustumassa kouluissa ja katsoisit, mitä siellä tapahtuu. Kerropa sen jälkeen, mitä opettajat voisivat asialle tehdä. Taitavat opettajat parhaansa yrittää ja ovat maailman parhaiten koulutettuja, motivoituneita ja osaavia.

        en käy enää. itepä ovat oman soppansa keittäneet. sitä saa mitä tilaa 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävisitkö ystävällisesti tutustumassa kouluissa ja katsoisit, mitä siellä tapahtuu. Kerropa sen jälkeen, mitä opettajat voisivat asialle tehdä. Taitavat opettajat parhaansa yrittää ja ovat maailman parhaiten koulutettuja, motivoituneita ja osaavia.

        Ainakin meillä oli luokanvalvojana 18 vuotta sitten sellainen pikkuhitler, joka tuli heti uhkailemaan jälki-istunnolla jos myöhästyit minuutinkin joku aamu. Sellaiseen kouluun ei ole kiva mennä.

    • "En ymmärrä, mihin katosi minun nuoruuteni rento Suomi ?"

      Avaajan kuvailemaa "Suomea" ei ole tainnut ikinä ollut olemassakaan.

      Harmittavasti myös yhteiskunnan elintason ylläpitämiseen ja parantamiseen tarvitaan enemmän työtä kuin pari tuntia joka pari päivää.

      • Anonyymi

        Ei ollut mitään rentoa Suomea, kaikki oli vakavaa aikaisemmin, nyt on rentoa, milään ei ole enää väliä ja saa käyttäytyä miten vaan.

        Kuitenkin nuorilla on paha olo, vaikka olot ovat muutoin kuin uuden teknologian vaikutusten osalta paljon paremmin kuin aikaisemmin.

    • Anonyymi

      80- ja 90- luvulla Suomen kouluihin oli kiva mennä.
      Ei vältämättä ollut silloinkin oli koulukiusaamista joka jätti minuun pysyvät arvet.

    • Anonyymi

      Oletteko kuulleet sana uusimaalimanjärjestys .
      se järjestelemä pitää sisällä kaiken tämän ja kaiken muun joka romutetaan
      EI ole mitään kaunista hyvää EI YHTÄÄN MITÄÄN.
      jäljelle jää tuska ja kaikki kurjuus kipu.

      uskaltakaa ottaa selvää että ei käy kuin piikkilöisen.

      • Anonyymi

        ja tämä kehitys on jatkunut 80/90 lukujen vaihteesta. jäljelle jää kuin tyhjä kylmä musta avaruus

    • Anonyymi

      Suuri nollaus ja marinin bilettäminen/huuhallus vaatii tätä. Pysytetäänkö rva pääministeri, ennenkuin ollaan kokonaan suossa tai paskassa?!

    • Anonyymi

      opet vs hoitajat 🤣

      koska sossutädit alkaa saman 😂

      ja mikä yhdistääkään kaikkia...

    • Anonyymi

      Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta (Tuskin reitti muuttuu)

    • Anonyymi

      Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Koko tämä maahan on ihan sekaisin. Rokottamiskierteet seuraavat toinen toistaan ja lasten ja nuorten aivot näin jatkuvassa myllerryksessä.

      Terveydenhoitoon pitäisi saada joku tolkku ja pian!

    • Anonyymi

      Kouluissa on liikaa vaatimuksia, läksyt on vain siihen lisäksi, kun kaikkea ei ehdi tunnilla opettaa perusteellisesti.
      Lasten pitäisi itse ottaa selvää niin monista asioista.
      Tunneilla sitten on hälinää, eri kulttuuritkin vähän rassaa, liikaa kovaäänisiä lapsia.
      Se muuten lähtee jo päiväkodeista se huutaminen ja melu.
      Monikaan ei kuule opettajien puhetta kunnolla, pitäisi vielä sisäistää opetus samalla.
      Keskiluokkaisten ja varsinkin ylempien lapset tietysti pärjää, kun kotona neuvotaan, tai on varaa jopa ottaa muutama yksityistunti.
      Mutta on paljon yksinhuoltajien lapsia, talousongelmia ym joten ei ihme jos kouluvaatimukset vie lapsiraukat tuhoon.
      Pienemmät luokat, melu pois, lisää oppilaan ohjaajia luokkiin.
      Se on ainakin yksi helposti toteutettavissa oleva keino.
      Tai sitten perustettava taas tarkkailuluokkia, ja tukiopetusta paljon.
      Ei se aina niin isosta ole kyse, jos jää yksikin asia kuulematta jostain aineesta, ei osata soveltaa, kun opetus menee vauhdilla eteenpäin.
      Liian vaativa yhteiskunta ja ahneet pomot sekä rehtorit.

    • Anonyymi

      Toisaalta on liikaa vapautta ja siihen sitten koulun älyttömät vaatimukset.
      Jos ei koulussa pärjää, kannattaa alkaa tekemään jotain (laillista) hyödyllistä, josta saa rahaa. Ei kannata pelätä fyysistä rasitusta, koska se vie elämän tuskaa pois ja tuo hyvää oloa tilalle Vaikka ei sitä heti huomaakkaan.
      Jos ette usko niin sopivasti fyysistä työtä tehneet joutuvat todella harvoin hoitamaan pahaa oloaan.. Niin se vaan on.
      Jos kaverit naureskelee, niin voit kysyä vuoden kuluttua uudelleen naureskeleeko ne enää.

    • Anonyymi

      Vihervasemmistolainen politiikka syynä nuorison pehmeäpäisyyteen.
      Kaikki pitäisi saada vähällä, mistään ei saa moittia, ulkonäköä ei voi arvostella, enemmän yrittäviä ja paremmin pärjääviä pidetään sortaajina ja kiusaajia, että täämöstä.

    • Anonyymi

      Täh? Kyllä meillä oli 80 ja 90 luvulla koulupäiviä kello 8 - 16 välillä. Ja mitä tulee kouluruokaan niin sehän oli monesti ihan hirveää siihen aikaan. Eikä pidä unohtaa ns. Kinderin yllätysperunoita, jotka saatto näyttää päällepäin normaaleilta, mutta olivat sisältä läpimätiä.

      • Anonyymi

        Ja kyllä meillä oli kotona jo 80 luvulla tietokoneet. Ensin Commodore Vic-20, sitten Commodore 16 ja uusimpana 80-luvulla hankittuna Amiga 500. KännyEkan kännykkänikin sain 90 -luvun puolivälissä ja olin Amigalla kotoa internetissä jo 1996. 80-luvulla pyörittiin jo purkeissa tietokoneen ja modeeminavulla.

        Eikä itseäni kyllä vanhemmat autolla koulusta hakeneet autolla eivätkä vieneet sinne vaan ajoin itse fillarilla sinne heti kun parista ekasta luokasta oli selvitty.

        Eli ei se maailma nyt niin erilainen ollut 80- ja 90 -luvulla.

        Ja vielä se, että lukiossakin meillä oli ATK-tunteja jo 89. Ja sitä ennen yläasteella oli kuuslankut, eli Commodore 64 -tietokoneet, joilla pelattiin jne koulussa.

    • Anonyymi

      Elämä on lyhyt , ei kannata vain suorittaa , moni ymmärtää sen liian myöhään.

    • Anonyymi

      Luusereita 90% nuorisosta. Syynä liian lepsu sosiaaliturva. Mistään ei enää ns, löysempi aines ota itse vastuuta, ei vanhemmat ei lapset. Syytetään paineita ym kun itsekin sisimmässään hävetään omaa saamattomuuttaan. Ehkä se ” henkilökohtainen ratkaisu” olisi loppupeleissä kaikille se paras ratkaisu.

    • Anonyymi

      Miksi JUMALA on hylätty kaikilla elämän alueilla??Hän on kaiken kulmakivi!Tyhmät nauravat syntiä,eivätkä PELKÄÄ seurauksia mitä Jumalan lain rikkomukset aiheuttavat!Tuskaa.ahdistusta,epätoivoa,masennusta,väkivaltaa,murhia,sotia,järjetöntä pahuutta!Miksi tämä niskurikansa EI ETSI JUMALAA???Nytkin maassamme on parhaillaan menossa eri srk:tien järjestämä 'Se löytyi' teemalla kampanja jossa Jumalan voi löytää ja saada todellinen apu pahaan oloonsa kun nöyrtyy pyytämään Jumalalta anteeksi syntejään ja ottamaan vastaan Pelastus Jeesuksen täytetyssä työssä Golgatalla.Siinä on Jumalan Kädenojennus hukassa olevalle,kaaoksessa vaeltavalle ihmiselle ja KANSALLE ,tälle nurjalle sukupolvelle vastaus !
      Tehdä parannus ja uskoa Evankeliumi?
      Eikä.paaduttaa sydäntään.

      • Anonyymi

        Onhan mielisairaaloissakin ihmisiä, jotka ovat jumalansa löytäneet, ja silti heilläkin on skitsofreniaa, masennusta, itsetuhoisuutta, ja vaikka mitä ( uskostaan huolimatta ).
        Eli mistä sitten apu kenellekin......

    • Anonyymi

      ADHD, joka aikaisemmin oli lähes tuntematon, on nyt suurella osalla, ja pahoinvointi ja keskittymisvaikeudet, ei sitä voi millään fiilisjutuilla selittää.

      Todellinen syy on voimakkaat ympäristötekijät; uusi teknologia; kognitatiiviset ja fysikaaliset vaikutukset

      • Anonyymi

        Todellinen syy ovat jatkuvat rokottamiset. Seurauksena autoimmuunisairaudet. Autismikirjo ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat estävät normaalia elämänkulkua.

        Rokotteista on päästävä eroon. Rokotemafia on kuitenkin ahneista ahnein vastustaja, joka ei tunne minkään tason sääliä tuhotessaan lapsemme ja nuorisomme.

        Rokotteista toki on haittaa, ja niin on viruksistakin. ADHD lapsilla ja Alzheimer aikuisilla alkoivat kuitenkin lisääntyä räjähdysmäisesti ennen viimeisimpiä tiheitä rokottamisia; moninkertaistuminen on jatkunut jo 90-luvulta alkaen. Samoihin aikoihin tulivat radiotaajuista teknologiaa käyttävät teletekniset laitteet laajaan käyttöön. Liekö sattumaa?

        Ylivilkkaita ihmisiä, ja keskittymisvaikeuksia ym. on ollut niin kauan kun on ollut ihmisiäkin.
        Niistäkin on vain tehty diagnoosilla sairauksia.

        Mitä enemmän lääketiede kehittyy, ja löydetään/keksitään uusia " vikoja ", ja niille diagnoosit, sitä mukaa sairaat lisääntyvät.

        Alkaa olla muoti-ilmiö, että kaikilla pitäisi olla jokin diagnoosi jostain.

    • Anonyymi

      Nuorisolla menee huonosti koska media ja yhteiskunta ruokkii pehmoiluun. Kukaan ei ota vastuuta mistään. Jonkun ulkopuolisen pitäisi kantaa vastuu kaikesta.
      Minkäänlaista ” käskyttämistä” ei hyväksytä. Lakitupaan kyllä ollaan valmiita lähtemään pienestäkin ” mielensä pahoittamisesta”. Säälittävin esimerkki Glen Kamara, aikuinen ” mies” loukkaantuu joutavasta huutelusta. Eipä kovin kummoista mallia nuorisolle.

    • Anonyymi

      Ahneus ja mammonan kerääminen ja vieläpä sen näyttäminen..
      Nuorille suunnataan kaikenlaisia tarpeita joita sitten myydään vältämättöminä
      että elämästä tulisi helpompaa ja paskat.. " esim: pikavipit"
      Tv / netti yhteydet poikki klo 22.00 - 06.00 välisenä aika alle 16 vuotiailta.
      Mutta rahan ahneus tässakin on suuressa osassa myydän kaikenlaista
      höpypölyä ja täyttä potaskaa netissä ympäri vuorokauden, missä välissä nuori
      aikuistuva lepää/ nukkuu. Politikot ja myyntimiehet samanlaisilla ajatuksin toimivat.. Politikot tempuilevat niin että tulisi uudestaan valituksi ja myyntimies
      myy tuoteitaan mahdollisimman isolla katteella ja siihen loppuu heidän vastuunsa
      kanssaihmisistä..

    • Anonyymi

      Mielialalääkkeiden käyttö on lisääntynyt nuorten keskuudessa paljon. Miksi ihmeessä ei tarkemmin tutkita juurisyitä vaan keskitytään vaivaan. Uskoisin, että monikin "tervehtyisi" ihan ilman lääkkeitä, jotka nekin saattavat koukuttaa. Miksei ylettömään somerumbaan puututa, miksi pitää luoda hirveitä ulkonäkö-ilmasto- jne paineita herkässä iässä oleville. Miksi jopa yhteiskunnan tärkeissä asemissa olevat henkilöt luovat osaltaan näitä paineita postaamalla jatkuvalla syötöllä itsestään kuvia. Miksi kouluistakin (vanhempien lisäksi) on tullut etsäviitsi-viitsisitsä-laitoksia, jossa työtä tehdään jopa säkkituoleissa läppärillä leikkien ja kaikilla pitäisi olla vain kiva-kivaa.

    • Anonyymi

      taju kaikesta terveestä on aikoja sitten karannut ensin kaikilt apäättäjiltä ja sitten näiltä koululaisilta.

      ei voi pyörälläkään ajaa muutamaa metriä ilman ettei mene johdot korviin !

      onko tämä muka tervettä elämää hah ha ja ha!

      • Anonyymi

        kypärä päähä ni se suojaa

    • Anonyymi

      Nykynuoret ovat heikkoja,maailmanhistorian helpoimmalla päässyt sukupolvi! Vikisevät joka asiasta

    • Anonyymi

      Ei nuorista voi tulla noin sairaita sen takia, että joku kertoisi heille jotain kukkahattutätijuttuja tai että he katsoisivat liikaa televisiota, syyn täytyy olla merkittävä; esimerkiksi jatkuva merkittävä pahoinpitely tai fysikaalinen tekijä

      Nuoria kuitenkin kohdellaan nykyään aikaisempaa paremmin ja tosi hyvin.

      jäljelle jää fysikaalinen ympäristötekijä.

      Nykyisessä teollisuuden lobbaamassa ja mainostamasssaa maailmassa sitä tuskin tullaan vähentämään ennen kuin haitat ovat todella massiiviset.

      • Anonyymi

        Nuorilla on paljon muutakin ongelmaa kuin " fysikaalista ".
        On koulunkäyntiin liittyvät asiat, ulkonäköpaineet, riittämättömyyden tunteet, hyväksytyksi tulemisen tarpeet, huomioiduksi tulemisen tarve, jne.

        Nuorten ei anneta enää olla nuoria, vaan joka paikassa vaaditaan ihan liikaa.
        Kuka jaksaa, kuka pystyy, aika harvat.

        Aikaisemmin oli raakaa kaltoinkohtelua ja pahoinpitelyä kotona ja työpaikoilla. Pomot saivat kiusata, leimata ja haukkua, ja huutaa pää punaisina alaisille ja kotona lyötiin.

        Miksi niistä ei tullut mitään?

        Nyt kun kaikki on hyvin, niin valitetaan aivan kaikesta täysin olemattomasta.

        Kyllä syyn täytyy olla merkittävä.
        Vaikutukset ovat niin suuria, että mikään fiilistelyjuttu ei niitä aiheuta.

    • Anonyymi

      Varmasti riittäisi työviikoksi monelle 3-4 pv, mutta on eri asia se, että tuleeko toimeen VAIN 3-4 päivän palkalla? Ajattelitko asiaa loppuun?

    • Anonyymi

      mutta miksi täyty ykoko ajan tuijottaa älylevyä..:!?

      sielläkö se elämän päämäärä asustaa vai mikä merkillinen tarve se oikein on !

      ajatelkaa koko toinen msotakin käytiin ilman ainuttakaan kännykkää !

      nyt on aivan kauhistus jo pitää juosten hakea posti lootasta ja kännykkä unohtuu pois ei kauheaa joku voi vaik amitä sanoa jostain sillä aikaa hoooh,.,.. mikä typerä kansa ja sen johtajat..ei mitään tollkua missään.

      • Anonyymi

        ja jos hetken katsoo juutuupeista noita tiktokkeja....niin ei mitään älyllistä touhua, kaikenlaista pomppimista melkein ilman vaatteita sii shuh huh millaiseksi on ihmiskansa tullut.

        hullua kaikki

    • Anonyymi

      Kun peruspilarit on murrettu niin onko ihme että yhteiskunta voi huonosti.Rakentajat hylkäsivät kulmakiven!

    • Anonyymi

      Pitäisi keskittyä elämiseen ja olla realisti.Roolimallien
      omaksuminen viihdeteollisuudesta ei ainakaan älyä
      lisää.Eläkää todellisuudessa.

    • Anonyymi

      Kokoomus tuhonnut koko maan!

    • Anonyymi

      Kyllä internet on kaiken pilannut. Tuhonnut sosiaalisen elämän sekä pariutumisen, joka kuitenkin olisi ihmisen ainoa tarkoitus:

      Rakastua ja lisääntyä eli selviytyä hengissä ja huolehtia jälkikasvunsa onnellisuus ja menestyminen elämässä syntymästä kuolemaan.

      No mitä syntyy nykyään ?

      Jo valmiiksi masentuneita ongelmanuoria, perheisiin, joissa oli jo valmiiksi ongelmia. Erotaan nykyään mistä tahansa, vaikka wc-paperi väärinpäin jne. Puuttuu luottamus ja elämän jatkuvuus. Jäljellä vain turvattomuus, josta tulee lopulta ahdistus.

      Ihminen lähti älypuhelinten ja internetin tulon jälkeen älykkäästä kehityksestä yhtäkkiä alenemaan tyhmemmäksi. Nykyinen nuoriso ei tiedä mistään mitään, koska ovat tottuneet googlettamaan kaikkialla vastauksen.

      Heidän ei tarvitse mennä kirjastoon tai kysellä isovanhemmilta asioista enää. Puuttuu tiedonjanoisuus ja palkitsemisjärjestelmän aktivoituminen onnistuessa ja oivaltaessa. Jäljellä on vain ahdistava suorittaminen.

      Ylipäänsä sähköverkko, wlan, kännykkä, 5 G tai muu jatkuva säteily voi olla vaikka kuinka vaarallista. Mistäs sitä tietää mitä vaikutuksia on fyysisesti elimistölle, mutta henkisesti ne ovat jo tuhonneet kaiken mielenterveyden.

      Internet ja kello, ne pitäisi lopettaa, niin ihminen löytäisi uudelleen itsensä ja toisensa. Loppuisi tämä julma ja sairas maailma seinään.

      Alkaisi normaali lähimmäisten auttamis tarve ja muu lähimmäisen rakkaus palaisi takaisin sinne 80-luvulle, jossa naapurille vietiin ilmaiseksi lapset hoitoon ja sokeria haettiin naapurista 1 dl, mutta maksettiin takaisin viemällä koko paketti 1 kg.

      • Anonyymi

        Sinä voit aivan vapaasti lopettaa Internetin käytön, heittää kellot huutheinikkoon ja elää ilman sähköjä. Älä kuitenkaan jumalauta vaadi samanlaista toimintaa muilta.

      • Anonyymi

        Ylipäänsä sähköverkko, wlan, kännykkä, 5 G tai muu jatkuva säteily voi olla vaikka kuinka vaarallista.
        Tämä on totta.Potenssiin se on ainakin vaikuttanut
        koska syntyvyys on laskenut roimasti.
        Enään ei tule kuin kuumaa ilmaa ja pullanmuruja.

    • Anonyymi

      Nyt äkkiä vetoomus hallitukselle, että käännetään kelloja jotta päästään takaisin 80-luvulle. Paavo Väyrynen pressaksi ja markka takaisin.
      Saab alle ja kaikki on taas hyvin.

      • Anonyymi

        Tosiasiassa moni asia on mennyt maamme kannalta taaksepäin, nyt ei voida puhua pelkästä edistyksestä enää.

        Erityisesti päätöksenteko on mennyt heikkotasoiseksi, ja kaupalliset intressit ovat päässeet syrjäyttämään kansanvallan intressit.

        Esimerkiksi asioista keskusteleminen on mahdotonta, kun huudellaan perusteettomia mielipiteitä ja leimataan toisia sen sijaan, että keskusteltaisiin itse asioista argumentein, perusteluin.

        Se antaa mediavaikutusvaltaa omaaville paljon valtaa. Ja kuten tiedämme, mediamme on yksityisissä, osin ulkomaisissa käsissä, ja rahoittailla ja mainostajilla on paljon vaikutusvaltaa.

    • Anonyymi

      Kaikki paska nykyään johtuu vihervasemmistolaisesta opista, jossa kristillisyys ja vanhempien kunnioittaminen sivuutetaan. Kommunistit pahan alku ja juuri. Nytkin punikki opetusministerinä, vaikka pieni puolue.

    • Anonyymi

      Saadaan kunniakansalaiset tilalle kulttuuri rikkautta

    • Anonyymi

      Suomen nuoret ajetaan alas otetaan kaikki irti nuorena työpaikalla kierre on valmis

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Jos normaalit työskentely on raskasta silloin on nuorissa jotain ongelmia.

    • Anonyymi

      Eihän työpaikoilla saa nykyään enää mitään vaatia (pois luettuna hampurilaisravintolat ym. poikkeukset).

      Kyllä aikaisemmin tehtiin kovemmin työtä. Nyt vain istutaan läppäri sylissä matkapuhelinta selaillen latte kädessä neukkarissa. Ja on niin raskasta!?

      ja onkin, syy lienee fysikaalinen, teleteknologia!

    • Anonyymi

      kaikki paska johtuu kaikesta 😇

    • Anonyymi

      Miksi ei pääse ajoissa nukkumaan? Kuka/mikä sen estää?

      • Anonyymi

        Eräs tuttu opettaja kysyi oppilailtaan somen käytöstä ja ihmetteli miksi siellä pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa. Vastaus oli, että pitää olla vastaamassa jos joku jotain kommentoi, mitään ei saisi mennä "ohi". Aivan typerää touhua, mutta kyllähän siinä alkaa väsy tulemaan, kun päivystää 24/7.

      • Anonyymi

        Oma itse sen estää ja sen syyksi laitetaan toinen. On olemassa aika isokin joukko ihmisiä joiden oman elämänhallinta taidot on surkeita jostain syystä. Eivätkö viitsi vai onko se jotain aivokemiaan liittyvää vai mikä siinä on takana? Myöhästelevät unohtelevat kaikki on kaaosta ja kaikkeen lähdetään viime tipassa. Pitäisikö muiden muka elää heidän mukaansa? Tulisin hulluksi. Jopa työssä on vaikea työskennellä tallaisen random ihmisen kanssa joka pyörii kuin tuuliviiri mitään ei ole valmisteltu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eräs tuttu opettaja kysyi oppilailtaan somen käytöstä ja ihmetteli miksi siellä pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa. Vastaus oli, että pitää olla vastaamassa jos joku jotain kommentoi, mitään ei saisi mennä "ohi". Aivan typerää touhua, mutta kyllähän siinä alkaa väsy tulemaan, kun päivystää 24/7.

        Oppilaiden hyvinvointi lähtee pitkälti myös kouluympäristöstä. Sisäilmaongelmista on puhuttu paljon, mutta älylaitteiden tuottamasta säteilystä vähän. Se on niin kutsuttu "kuuma peruna". Laitevalmistajat ovat jo vuosia olleet mukana Opetushallituksen työryhmissä saadakseen omat tuotteet ja palvelut mukaan opetukseen. Monissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että ne eivät edistä oppimista. Syyt ovat moninaisia. Mobiilisäteilyllä on tutkitusti vaikutuksia esim. kognitiivisiin toimintoihin, jotka ovat keskeisiä oppimisprosessissa. Epidemiologisten tutkimusten mukaan pitkät kännykkäpuhelut lisäävät päänsäryn riskiä, kohottavat aivokasvainriskiä, heikentävät hedelmällisyyttä ja laadukasta unta. Lasten päänsärky sekä migreeni, heikko unen laatu ja oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet. Tarvitsemme nyt uusia pelisääntöjä. Koteihin kohdistuu massiivi nen mainonta aina koulujen alkaessa. Pienille alakoululaisillekin tarjotaan älypuhelinta, vaikkei sen käytölle ole mitään järkeviä perusteita. Laitteiden tuottaman säteilyn haitoista ei keskustella juuri lainkaan. Lapset ja nuoret ovat monin verroin aikuisia herkempia monille ympäristöfaktorille, myös mobiilisäteilylle. Hermosto on kehitysvaiheessa ja säteily imeytyy moninkertaisesti lapsen aivoihin ja läpäisee kallon luuston tehokkaasti. Omalle lapselleni hankin peruspuhelimen yläasteella. Sen käyttöä eivät ohjanneet markkinamiehet vaan minä ,äiti, joka asetti tiukat rajat ja hankki tietoa, joka nyky-yhteiskunnassamme liian usein sivuutetaan, Googlatkaa kirja Lähde sinäkin älyn jäljille. Kaksi suomalaislääkäriä kertoo kirjan lopussa tiivistetysti ja ymmärrettävästi matkapuhelinsäteilyn riskeistä lapsille ja nuorille. Hankkikaa koteihinne kiinteä netti ja sen myötä nettipuhelin. Oikein mukavaa ja vähänsäteilevää syksyä kaikille!

    • Anonyymi

      Ilman kelloa toimiminen on huono ajatus todella huono joka saisi päivän venymään todella pitkäksi koska kukaan ei tietäisi milloin joku alkaa. Tunnin ohjelmaan menisi koko päivä. Jossain takapajulamaassa savimaajaan kokoontumisessa tämä on arkipäivää mutta toivottavasti ei koskaan rantaudu suomeen. Aikataulut ja rutiinit on elämän ylläpitävä voima. Jos menet klo 11 nukkumaan ja heräät kello 7 olet nukkunut 8 tuntia. Oma syysi on jos valvot yöllä ja yöunet jää lyhkäiseksi. Ne ei jää lyhkäiseksi aikaisen aamuherätyksen takia vaan sen takia ettet osaa mennä nukkumaan ajoissa.
      On hyvä että aamulla aloitetaan koska kuka halua olla töissä 10-18 illalla. En minä aikanaan. Mielummin 8-16 tai 7-15 niin jää iltaakin vielä jäljelle. Mitä tekemistä on yöllä? Yöllä nukutaan.

    • Anonyymi

      No ensinäkin pitää lopettaa tuo epänormaalien ihailu kaikissa medioissa.
      Ei ihme, että nuoret ja lapset menevät sekaisin, kun tuputus homoista ja lesboista ja muista seksuaalihöperöistä tulee tuutin täydeltä. Pitää antaa lasten ja nuorten olla niitä mitä ovat syntyessään olleet. Pojat poikia ja tytöt tyttöjä.

    • Anonyymi

      Kiire taas tulee siitä että joko hyväksyy työpaikalla laittomia asioita. Eli jos et ehdi työpäivän aikana syömään ei kyseisen firman toiminta voi kestää tarkempaa katselua työntekijän hyvinvoinnista. Tai sitten siitä että ei saa organisoitua asioita. Ihan pikku normaali asiat ja tehtävät jotka toinen järjestelmällinen ihminen hoitaa hyvin ja selviää niistä voi olla tällaiselle ei järjestelmälliselle tyypille vaikeita hoitaa ja ne kaatuu niskaan myöhästyy ja lopulta joko hutaistaan vasemmalla kädellä tai ei tule koskaan valmiiksi. Työn organisointi on osa ammattitaitoa.

    • Anonyymi

      Nykyään kouluissa ja työpaikoilla istutaan pöydän ääressä läppärin ääressä älypuhelin pöydällä vieressä ja työpaikoilla lisäksi kahvikupin kanssa.

      Suurin osa ihmisistä, ja heistä, jotka valittavat, että eivät jaksa, työskentelevät juuri tuollaisissa olosuhteissa. Ne vaikuttavat ennenäkemättömän keviltä. Lisäksi esimiehet ovat kyseisissä paikoissa nykyään todella mukavia, ja nykyään arvioidaan esimiesten onnistumista kyselyissä ja paineet on siirretty pois työntekijöiltä.

      Todellinen väsymys aiheutuu k.o. ympäristön laitteista. Pienessä tilassa on useita kymmeniä wi-fi- ja matkapuhelinlaitteita kaikkine tukiasemineen. Ihmisten terveys heikkenee huomaamatta ajan mittaan näiden vaikutuksesta. Ajan myötä vaikutus on työtehon lasku, väsymys, paha olo, univaikeudet ym.

      Mitään fiilistason syitä ei voida nyt nähtävän rajun muutoksen syyksi laittaa.

    • Anonyymi

      Psykiatria tulisi laissa kieltää. Minusta se on huuhaa tiede.

      Lääkitykset tuhoaa seksuaalisuuden ja seksi on nuorille se ainut keino rentoutua ilman päihteitä.

    • Anonyymi

      Ööö.. Kuuluu asiaan, meillähän on satanistinen valtiojohto. Get over it! 😷

    • Anonyymi

      Eiköhän tässäkin tapauksessa syy löydy robinista joka floppasi jälleen.

    • Anonyymi

      Tsykiatria on hyvä bisnes ihmisten elämillä, ja helppoa yhteiskunnallisten ongelmien maton alle lakaisua
      Hyi häpeä maailma, ja Suomi siinä sivu-periferiassa, ihmisoikeusrikoksiasi.

      • Anonyymi

        Tärkeintä ovat suurten yritysten voitot.

        Jos jotain on huonosti, on se ihmisten itsensä syytä.

    • Anonyymi

      Koska aikuiset täysin kahjoja.

    • Anonyymi

      80- ja 90-luvulla ehkä jossain tuppukylässä oli kivaa koulussa. Jo pienemmässäkin kaupungissa opettajat luokitteli ja eriarvoisti oppilaita. Lapsi kun olit niin et vaan huomannut. Samoin oli koulukiusaamista, joihin opettajat eivät mitenkään puuttuneet. Keskusteluissa kiusattu vain käännettiin huonoksi ja kummalliseksi oppilaaksi ja syy hänen niskoilleen. Jos et siellä tuppukylässä näitä ongelmia nähnyt niin johtuu vain hyväuskoisuudestasi tai opettajan silmin paremmista vanhemmista ja sinun lapsen puhtaasta ja luottavaisesta mielestäsi.
      Nimimerkki Kokemusta on

    • Anonyymi

      Bilehile näyttää mallia

    • Anonyymi

      Naiset "kasvattavat" lapsia, vihaiset femakkoakat.
      Pojat kuohitaan korvien välistä homokkaiksi pehmoleluiksi, joista ei ole työhön saati lisääntymään.

      Pikkupojat pelokkaita kun helle moikkaa suomalaismies ,alkavat jopa itkemään

      Yksinhuoltaja äitien pojat nimenomaan.Kun yksinhuoltaja on mies, alkavat lapset hymyilemään ja kyselemään asioita vieraalta mieheltä.Havaintoni perustuvat usean vuosikymmenen ajalta.
      Lapset joutuvat elämään miesvihaisessa ympäristössä kuunnellen äitin vihaa miehiä kohtaan.
      Lisäksi heidät kasvatetaan pumpulissa ja eivät kestä pieniäkään vastoinkäymisiä.
      Tulee ongelmia vanhemmalla iällä, suuria sellaisia.

      • Anonyymi

        Rakenteellinen femimismi on varma ja nopea tie tuhoon.

    • Anonyymi

      Sitä se markkinadiktatuuri luo. Sanoohan sen järkikin ettei tuloksia voi joka tilikaudella tuplata eikä kaikesta nyhtää enemmän voittoa. Silti se on jonkinlainen hyväksytty oletus. Mammonanpalvontaahan tämä on.

      • Anonyymi

        Meinaatko kokoomuksen ikuista talouskasvua, joka ei voi päättyä hyvin?

    • Anonyymi

      Liian helppo elämä ja liika valunnanvapaus aiheuttaa mt-ongelmia. Tämä koskee erityisesti naisia, joista jo yli puolet on virallisesti mielenterveysongelmaisia.

      • Anonyymi

        Kaikki on hyvin, ihmisiä kohdellaan pehmeästi ja ymmärtäväisesti, elintaso on korkea, mutta miksi silti me kaikki älykännykkä kädessä, wi-fi-läppäri sylissä, wi-fi-tukiaseman ja kännykkätukiaseman tarjotessa nopeat SOMEt, voimme huonosti?

    • Anonyymi

      80- ja 90-luvulla kävin koulun. Läksyjä olisi ollut tehtävänä ehkä 1h iltaisin ja koskaan en tehnyt. Kouluista pääsin läpi myöhemmin hyvällä menestyksellä ja ura on palkkahaitarin yläpäästä.

      Olen enemmän kuin tyytyväinen että sain nuorena tehdä mitä lystäsi, sillä ne samat varhaisnuoruuden ystävyyssuhteet ja samat harrastukset ovat edelleen elämän tukipilareina.

    • Anonyymi

      Miten lapsesi kasvatit?

      • Anonyymi

        Kyllä nykyinen tilanne johtuu aivan muusta kuin kasvatuksesta. Aikaisemmin harjoitettu kasvatus olisi sellaista, jota tänä päivänä ei mitenkään edes voitaisi kuvitella; ankara, väkivaltainen, vähättelevä, alistava.

        Ehkä joku on kateellinen nykytilanteeseen nähden ja siksi haukkuu nykykasvatusta. Tietenkin nykykasvatuksessa on vanhempien ja lasten liiasta matkapuhelinten käytöstä johtuvia haittapuolia kommunikaation ja yhdessäolon vähetessä, sekä joidenkin yksilöiden kohdalla että lapsia ei kasvateta ottaamaan vastuuta. Toisaalta, jos lapsella on muista syistä, fysikaalisista syistä, erittäin vaikea keskittymiskykyongelma tai ADHD, kasvatus ei edes ole mahdollista.

        Jostakin meille Suomeen, teletekniikan kärkimaahan, on tullut vähitellen, mutta nopeasti, maailmanennästystason ADHD- ja Alzheimerin taudin esiintyminen.

    • Anonyymi

      Kaikki asiat ovat päin helvettiä eusuomessa,

      Siis myös nuorison hulluus oireet eivät minua yllätä

    • Anonyymi

      Nyt puhut kyllä asiaa. Itse siirryin työelämään vasta 90-luvun alussa, mutta jo siitäkin on tahti kiihtynyt aivan liikaa.

    • Anonyymi

      Mitähän järkeä on istua koulussa 12 vuotta todetakseen, ettei päässytkään yliopistoon. Eiköhän muutama vuosi vähemmän riitä elämässä pärjäämiseen ei-akateemisissa hommissa?

    • Anonyymi

      koska

      kommunismi-kokoomus tekee sillä bisnestä sote-avun nimen alla?

    • Anonyymi

      Aloittajalle voisin kertoa vielä hieman rennommasta menosta joskus 1950- 60 lukujen vaihteesta alkaen.
      Ei tullut koulupolulla autoja vastaan eikä vetiselläkään osuudella jota taitettiin veneellä silloin kun ei jäätä ollut.
      Ei ollut väritelkkaria kun ei ollut mitäänkään telkkaria eikä ollut koulun alkuvuosien aikana kotitalossa sähköäkään jotta huonossa öljylampun valossa läksyt tehtiin.

    • Anonyymi

      Kilpailuyhteiskunta polttaa jokaisen loppuun ennen aikojaan. Onneksi en ole itse koskaan ollut mitenkään kilpailuhenkinen tai vallanhimoinen pyrkyri, lähinnä säälin sellaisia.

    • Anonyymi

      Nuoriso väkivalta on nyt riistäytynyt käsistä ja kehtaavat höpöttää vielä korona sitä ja korona tätä. Ei liity mitenkään ensi vuoden 2023 ongelmiin, jos joku virus ilmestyi 2020. Minulle on aivan sama ovatko ulkomaalaisia vai kotimaisia. Ongelma on sama, kukaan ei voi enää hyvin. Tähän kiire ja stressi yhteiskuntaan on tultava loppu.

      Toisaalta mitä pahemmaksi asiat menee, jos välivaltaa ei saada loppumaan, niin lopultahan koulut joudutaan sulkemaan väkivallan ja aseiden takia.

      Kuinka moni opettaja pelkää jo nyt, että hänet raiskataan tai hakataan koulupäivän aikana. Ei tule mitään enää mistään, jos ei muutoksia tehdä.

    • Anonyymi

      Lapsilla ja nuorilla on jo lievä "Microwave syndrome", radiotaajuisen teknologian käyttö on lisääntynyt niin rajusti, olemme kärkimaa siinä, ja ADHD:ssa, Alzheimerissa ja lasten käytöshäiriöissä.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. ALFA TV:N Konkurissi katastrofi media-alalle

      ALFA TV:n konkurssi on katastrofi, koska paljon hyviä asiaohjelmia katoaa televisiotarjonnasta ja ALFA:lla ääneen pääsi myös yrittäjiä ja tasapuolises
      Maailman menoa
      527
      1295
    2. Tajuan, että tein virheen

      kun pidin sinua hyvänä, mukavana, vaatimattomana, ymmärtäväisenä, oikeudenmukaisena ja älykkäänä ihmisenä. Sitä mielikuvaa ikävöin, en koskaan oikeaa
      Ikävä
      71
      1217
    3. Mulla on ikävä sitä aikaa

      kun säkin olit ihastunut minuun mies. Siltä se silloin alussa tuntui. Sekosin susta täysin ja tuntuu että en pääse irti enää.
      Ikävä
      54
      1056
    4. Martinan jorailut

      Ai että Martina on jäykän näköinen kun hän joraa muiden naisten kanssa botskilla Dubaissa..Ja onpa hänellä hiirenhäntä ponnariksi🙄 Tämä ei ole provo,
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      945
    5. Sano sano todella

      Onko sinulla Ikävä minua?
      Ikävä
      66
      777
    6. Arvaapa mies

      montako vuotta oon sua ihaillut salaa?
      Ikävä
      71