Eikö Nord Stream-kaasuputkissa ole sulkuventtiileitä?

Jos on, niin miksi niitä ei suljeta?

Jos sulkuventtiilejä on, niin eikö nyt vain voida sulkea vuotokohtien molemmin puolin seuraavat sulkuventtiilit ja sillä selvä?
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Liian high tec venäläisille.

Äänestä

Mielenkiintoista, ettei julkisuudessa ole haastateltu ketään putken tekniikkaa tuntevia. Heitä löytyy varmaan Suomestakin. Näin saataisiin faktaa kehiin kansainvälisen mustamaalauksen sijasta.

Äänestä
  • Totuus on että Saksa on valehdellut lopettaneensa venäläisen kaasun ostamisen. Ovat ostaneet sitä jatkuvasti ja nyt huuli pyöreänä miettivät miten korvaisivat tämän kaasun jota ei edes ollut virallisesti olemassakaan.

    Putkessa ei taida olla välillä sulkuventtiileitä ja putken tyhjentyminen kestää tosiaan useita päiviä.

    Kun vihreät on huutaneet esim chernobylin onnettomuuden aiheuttamasta katastrofista jo vuosikymmeniä niin tuntuu hieman naurettavalta ettei tätä kyseistä "onnettomuutta" nyt lasketa maakaasun aiheuttamaksi päästöksi. Voin väittää että tuollainen määrä metaania ilmakehään tulee tekemään tyhjäksi kaikki suomen "päästövähennykset" viimeiseltä 10 vuodelta.

    Äänestä

Käyttämättömät putket pitäisi tyhjentää, ja laittaa paineilmaa tilalle. Silloin ei haittaisi vaikka joku räjäyttäisi putken. Painehan siellä on pidettävä kovana, koska muuten vesi valloittaisi ja pilaisi putken lopullisesti.

Äänestä
  • Kaasuputkeen, paineettomaankaan ei missään tapauksessa saa päästää paineilmaa! Sen jälkeen se on vedenalainen massiivinen pommi, täynnä räjähdysherkkää seosta, jossa itse kaasua ei tarvitse olla kuin pieni %. Kipinä jostakin venttiilistä, metalliroskan liikkuminen putkessa, tms. saisi koko putkikentän räjähtämään.

    Putken halkaisija 1,2m, kaasunpaine yli 100 baaria tietää sitä, että pelkkä putken sisältämä kaasu purkautuu pitkään.

    Joku venäjänvastainen taho halusi laittaa pisteen saksan venäjäriippuvuudelle nyt ja tulevaisuudessa, putken tuhoaminen on kova isku venäjälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kaasuputkeen, paineettomaankaan ei missään tapauksessa saa päästää paineilmaa! Sen jälkeen se on vedenalainen massiivinen pommi, täynnä räjähdysherkkää seosta, jossa itse kaasua ei tarvitse olla kuin pieni %. Kipinä jostakin venttiilistä, metalliroskan liikkuminen putkessa, tms. saisi koko putkikentän räjähtämään.

    Putken halkaisija 1,2m, kaasunpaine yli 100 baaria tietää sitä, että pelkkä putken sisältämä kaasu purkautuu pitkään.

    Joku venäjänvastainen taho halusi laittaa pisteen saksan venäjäriippuvuudelle nyt ja tulevaisuudessa, putken tuhoaminen on kova isku venäjälle.

    Putinilla on intressinsä tuhota putket.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Putinilla on intressinsä tuhota putket.

    Eihän siinä ole mitään järkeä, miksi putin haluisi itse katkaista eurooppaa ja erityisesti saksaan kohdistuvan liekanarun, jolla olisi tulevaisuudessakin voinut hallita ja kiristää?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eihän siinä ole mitään järkeä, miksi putin haluisi itse katkaista eurooppaa ja erityisesti saksaan kohdistuvan liekanarun, jolla olisi tulevaisuudessakin voinut hallita ja kiristää?

    No, mutta näetkö sinä jotain järkeä tämän pienikoisen venäläisnatsin toiminnassa ylipäätään? Tuohan on hullu psykopaatti, joka toimii ihan oman hullunlogiikkansa mukaan. Jos äänet päässä sanovat, että "Kuules Vlad Putler, räjäytäpäs nyt oma putkesi", niin näinhän tuo hullu tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Putinilla on intressinsä tuhota putket.

    Teidän salaliittoteoriahörhöily on mennyt aivan uskomattomaksi.

    Äänestä

Heti kun vuoto helittää niihin olisi valettavat kunnon betonitulpat. Ei koskaan enään käyttöön.

Äänestä

Ruotsin yllä valtava metaanipilvi sai alkunsa Nord Stream putken räjähdyksestä ja pilvi leviää lähipäivin Skandinaviaan. ILtasanomat.

Äänestä

Putkessa on pakko olla sulkuventtiileitä koska aina maanpäälisilläkin on ja veden alla jopa luulisi enemmän, onhan siinä lännelläkin osuus joten ei voi syyttää tyhmää puttea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos on, niin miksi niitä ei suljeta?

Jos sulkuventtiilejä on, niin eikö nyt vain voida sulkea vuotokohtien molemmin puolin seuraavat sulkuventtiilit ja sillä selvä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu