Otetaanko lapset ?

jukka.finland

Tällä palstalla on usein puhuttu "ylöstempauksesta", jolla tarkoitetaan sitä (tapahtumaa), että Jeesus hakee omansa pois maailmasta.

Tuossa aikaisemmin on Savonarolan lainaus jostain norjalaisen näkemästä näystä, mistä seuraava poiminta:

"Siinä samassa alkoi eräs nuori äiti huutaa hirveästi ja riuhtoa tyhjää lastenvaunua. Hän juoksi ja huusi: "Joku on varastanut lapseni. Se oli 8 kk ikäinen poika."

Onko mahdollisesti näin, että Jeesuksen tulemuksessa (mistä kerrotaan esim. 1 Tess. 4:15-17) pienet lapset temmataan Jeesusta vastaan pilviin kuten elossa olevat uskovaisetkin.

Tämä on muuten asia, jota en todellakaan ole koskaan aikaisemmin ajatellut enkä siis tee tätä kysymystä "leikkimielellä".

Hyvää torstain myöhäisiltaa kaikille.

17

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fri

      sinänsä.
      Kun opetus lapsetkin katselivat Herramme nousua ja pilvi vihdoin eroitti heidät näkemästä.
      Tultiin ja kysyttiin mitä siinä ihmettelette samalla tavalla on tuleva takaisin.
      Voipi olla,että ilta uutisissa muutama omainen hoksii,vaikka enonsa menon telkan kuvaruudussa.
      Eiköstä vaan .
      Jokuhan voi tapahtuman kuvata ja siellä ne tutut ja tuntemattomat nousevat yläilmoihin.
      Elisallekin luvattiin kaksinkertainen voima kun näkee Elian lähdön ja eikös Elisakin vain nähnyt?
      Se taas ketkä tänne vaivan aikaan jäävät on toisten puntaroitavissa,koska toisille on epäselvää millä ajan jaksolla Jeesus omansa noutaa.
      Siitähän on kättä väännetty jo kauan.

      • Niinpä kai mutta mihin sieltä yläilmoista ylöstempauksen jälkeen sitten oikein mennään? Siellähän Efesolaiskirjeen 2:2:n mukaan hallitsee itse "Vanha Kehno". Ja vaikka ei enää hallitsisikaan niin ei kai sinne pilviin voi ikuisesti jäädä roikkumaan,'. Maassahan pitäisi olla kai silloin aivan jumalaton hässäkkä, joten tänne ei ole paluuta ja imakehän ulkopuolella on lähes tyhjä avaruus.


      • fri
        Epiktetos kirjoitti:

        Niinpä kai mutta mihin sieltä yläilmoista ylöstempauksen jälkeen sitten oikein mennään? Siellähän Efesolaiskirjeen 2:2:n mukaan hallitsee itse "Vanha Kehno". Ja vaikka ei enää hallitsisikaan niin ei kai sinne pilviin voi ikuisesti jäädä roikkumaan,'. Maassahan pitäisi olla kai silloin aivan jumalaton hässäkkä, joten tänne ei ole paluuta ja imakehän ulkopuolella on lähes tyhjä avaruus.

        asia tietää ,ettei pilviin tartte roikkuun jäädä ,kun Jeesus Kristus on itse sanonut ,että meni tekeen meille majan taivaan ihanuuksiin.
        Pieneksi uskot Herramme jos luulet ,ett tähän telluksen hajuihin jäisimme.
        Ei rakastuta liikaa tähän maalliseen ,että voimme ihan iloisin mielin uuteen kotiin muuttaa.
        Katsopas kun siellä ei enää edes ilmavalloissa hallitsevat hengetkään käy sotaa niinkuin NYT KÄYDÄÄN ja meillekin hengellistä sotavarustusta tarjotaan tuossa efesolaiskirjeen lopuilla.


    • Lapset ovat viattomia, kunnes oppivat erottamaan hyvän ja pahan. Sylivauvat temmataan taivaseen siitä vain, kun Jeesus tulee!

      Jopa abortin uhreista syntymättömistä lapsista, murhatuista sikiöistä Jumala tekee enkeleitä. Siispä äiti voi tavata lapsensa taivaassa. Tämä ainut kohta opetuksessani, tämä kappale perustuu ilmestystietoon, jonka joku julistaja on saaanut. On se kuitenkin raamatun mukaista siinä mielessä, että koska pienet lapset pelastuvat niin toki myös aborttien uhrit, syntymättömät lapsetkin. Mutta muuten opetan Raamatun mukaisesti. Uskomme ja toimintamme täytyy perustua Raamattuun, ja Pyhän Hengen johdatukseen!

      Luterilaisten hätäkaste on tarpeeton. Koko lapsiakstejuttu on mainipulointia ja vääryyttä. Ei se lapsi usko vielä "tiedottomassa" tilassa. Sitten vasta kun lapsi oppii erottamaan hyvän ja pahan, tulee hän vastuulliseksi ja on vanhempien tehtävä kertoa Jeesuksesta. Lapset ovat vastaanottavaisia ja hyvää maata Jumalan Sananlle!

      • Näin väittävät jehovalainen? Untamo rakas usko ja elämä foorumissa Jipissä ja varmasti aiheuttaa melkoista hätä vanhemille?
        Näin siin vastasin kirjoituxeen!!!
        -------------------------------------------------
        untamo kirjoitit ja aiheutit suuria ahdistuxia vanhemmille!!

        kirjoitit"""""En mitenkään voi nähdä lastenvaunujen äkillistä tyhjentymstä. On yleensäkin hyvin kyseenalainen ajatus se, että lapset otettaisiin taivaaseen, """""

        Katsos sinne temattiin sun käsityxien ja opin mukan vaan vanhemmat jotka olivat pyhiä ja hurskaita ja nyt sattui olemaan tää lastenvaunu erämaassa,,, missä ei naapureita ollut sitt lähempi kuin muutama sata kilsa?? Miten kävi sillä vauvalla joka jäi odottamaan villipetojen seassa ilman ruoka??

        jehova= epäjumala ole hilja.. Kiitos!

        siunaten kaikki Kristuxeen (savis)!!!!!!!!
        parempi ja enemmän tutkineet raamatun uskovaiset?
        ------------------------------------------------
        Tällä tavoin vastasin kun minua järkytti ajatus?


      • Helluntalainen.76

        Näin sanoo HELLUNTALAINEN eli OIKEA OPPI!! 12-vuotiaana ihmisestä tulee syntinen ja silloin hän tekee ensimmäisen kerran syntiä!!!


      • stb
        Helluntalainen.76 kirjoitti:

        Näin sanoo HELLUNTALAINEN eli OIKEA OPPI!! 12-vuotiaana ihmisestä tulee syntinen ja silloin hän tekee ensimmäisen kerran syntiä!!!

        Ala anna vaaraa todistusta. No tietenkin valehtelet tassa tarkoituksella, joka on muuten samalla lailla synti.


      • alkup.raimo

        Raamatun sanasta.,,,milloin ilmestystieto on mennyt Jumalan Sanan edelle---syntyykö saataisesta puhdista..ei ainoatakaan,,,olemme syntymästämme syntisiä---Adamille syntyi poika...Aadamin kuva....syntinen...kyllä pienetkin lapset ovat syntisiä ja siksi he tarvitsevat kasteen...oletko itse hylännyt lapsena saamasi kasteen..niinhän kerran todistit...oletko hyljännyt Jumalan nimeen vihityn
        vaimosikin...ja nyt julistaudut Jumalan tulen kantajaksi...Olet myös kirjoittanut palstalla, ettei semmoista syntiä ole olemassakaan, jota ei Jeesus antaisi anteeksi..Unohdatko, että Pyhän hengen pilkkaa ei anneta koskaan anteeksi!

        Eivät lapset ole viattomia! Kasteen kautta Jeesus on tullut...veden ja veren kautta,,ja siitä Henki todistaa!


    • lihallinen näky, sillä Paavali opetti, että "on taivaallisia ruumiita ja on maallisia ruumiita",(1.kor.15:40) ja: "nousee hengellinen ruumis." (Jae 44).

      Koska meissä on sekä maallinen ruumis että hengellinen ruumis, molempi meissä on yhtäaikaa joko nukkumassa tai jotakin askartelemassa, (Mt.24:40,41), joista "toinen otetaan ja toinen jätetään."

      Koska Jeesus opetti, että "ei liha mitään hyödytä", on syytä päätellä aivan noin loogisesti, että Jumala ei tarvitse sinne ylös mitään hyödytöntä rojua, lihallinen ruumis jätetään tänne maan päälle kuten tsunamissakin kävi.

      Jo profeetta Jesajan kautta on Herra itse todistanut saman, minkä Paavali 1.Kor.15:50 todisti näin; "Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä taivasten valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta."

      Ja Jesaja 26:14; "He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta; sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa." Tämä oli sanottu siis lihallisista ruumiista.

      Mutta hengellisistä ruumiista sanoo jae 19. näin; "Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään."

      Tässä kohti 1992 versio on onnistuneempi käännös kuin vanha, sillä uudesta ilmenee, että kysymyksessä on sama mielen-"siiven maasta nostava" vaikutus kuin 5.Ms.32:1,2 mainitulla Herran nimen opetuksella ja puheella.

      Samaa asian on paavali todennut myös Flp.3:21, joka on suomennettu vanhaan painokseemme onmuuttava "alennustilamme ruumiin" ja uudempaan; "meidän ruumiimme tästä alennustilasta" oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken."

      Kumpikaan käännös ei ole onnistunut, sillä kun NOVUM;in sanakirjasta tarkistetaan tuo alennustilaan viittaava sana, se on sama kuin Ap.t.8:33 käytetty "tapeìnosis", = "nöyryys, alentuminen", josta syystä Jeesuksen ylösnousemus tapahtui "hänen nöyrtymisensä tähden, hänen tuomionsa otetaan pois." Ja Paavali opetti, että meidät herätetään ja korotetaan "hänen kanssaan yhdessä ja samassa Hengessä."

      Meistä siis korotetaan vain se osa, joka nöyrtyy, alistuu Jumalan tahtoon, eikä sitä lihallista ruumista, "jolla on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan", (Rm.8:7). Protestantit ovat opettaneet ja opettavat yhä edelleen täysin epäloogisesti ja Raamatun opetuksen vastaisesti!

      • alkup.raimo

        ...ruumiillinen ylösnousemus on esikoinen kuoloon nukkuneista...Jeesus söi ja joi...käveli lukittujen ovien läpi...muuntui toisennäköiseksi...me tulemme hänen kaltaiskseen...ensin uskovasiten ylösnousemus ja siten muuttuminen Jeesuksen kirkkauden ruumiin kaltaiseksi...kyllä ruumis otetaan ylös, mutta ei lihana ja verenä...se kirkastuu...yhtäkkiä silmänräpäyksessä..viimeisen pasunan soidessa!


    • ...eivät ne paljoa minulle lisävalaistusta antaneet. Kysymys oli vaikea. Itselläni ei ole siihen vastausta.

      Mitä tulee meidän ihmisten päätelmiin joistakin hengellisistä asioista niin ne voivat osua oikeaan tai sivuta oikeaa tai sitten olla aivan vääriä.

      • alkup.raimo

        elävät temmataan pilviin,,,jeesus puhui myllynkivivaroituksessaan peinokaisista (mikros)"..jotka uskovat minuun..." Johannes kastaja oli Hengessä jo äitinsä kohdussa...Daatanin ja Abiramin ja koorahin pienetkin lapset tuhottiin....Jumala tietää pelastaako jumalaatomien perheiden pdpttavien äitien sikiöt...mitäpä tuota kannattaa pohtia!


    • miten?

      Voidaanko temmata ilman vanhempien lupaa väkisin?

      Miten ateistiperheiden lapset?

      Mites muslimiperheiden lapset?

      Miten hinduperheiden lapset?

    • tsunami

      vei kerralla koko kymmenlapsisen perheen ympäri Intian valtamerta, mistä ikärajasta pistetään perhe puoliksi (taivaaseen/helvettiin menevät).
      Jos ei ole ehtinyt saamaan taivaspaikkoja.

      • sen "iankaikkisuuden", jonka hän on pannut meihin asumaan, (Saar. 3:11), ja jota apostolit nimittivät ja kutsuivat "Jumalan siemeneksi" (Gal.3:16, 1.Jh.3:9), ei Herra kysele sen löytöpaikan lihan ikää, sillä se hengellinen siemen on kaikki alkuisin yhdestä samasta, (Hep.2:11).


      • kastoi

        perhekunnittain. kaikki perheenjäsenet luovutettiin kasteessa Kristukselle. Kristuksen ruumiin jäseniksi.(1.Kor.12:13)


      • fri
        kastoi kirjoitti:

        perhekunnittain. kaikki perheenjäsenet luovutettiin kasteessa Kristukselle. Kristuksen ruumiin jäseniksi.(1.Kor.12:13)

        lampaille tehtiin?
        Nehän eivät ainakaan pitkälle ui.
        Kamelit kyllä on varmaan helppo kastaa.
        Koiratkin voi kuonokopan kanssa ,vaan kissat on taas taidollisen tehtävä, meinaan jos ei "henkilökohtaisesti" tahdo.
        No onhan ne perhe kuntansa kastaneet kun siellä nii sanotaan vaan milloin ja minkä jälkeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6790
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4268
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3136
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      172
      3005
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1978
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1622
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1548
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1490
    Aihe