Sydämmen ympmpärilläkön pelko tiivistyy,

sitä hiljaismaksi muuttuu Baalin palvojat (kristilliset kirkot ja lahkot?"
Onko Elia tullut, jos on hän on tullut, hänellä on tuli mukanaan joka syö sinut, Suomen, Venäjän kenet tahansa.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tulee Elian hengessä oleva ensi' vai tuleeko kaksi muuta, vai onko Elian hengessä oleva tässä.
Kunhan Herra sen minulle ilmoittaa, toki tekin saatte tietää.

Se että Seurakunnan SISÄLLÄ tulee RUUMIITA, kuten Ananias aikoinaan, on ilmoitettu;
Oletko kuullut saarnoja tästä ja opetusta ja sitten kehoitusta tekemään parannus!

HE, kyllä' havaitsevat kun huutava ääni on kaukana erämaassa ja taivas on täynnä salamoita ja tietävät että se tulee kohti ja pakoon ei pääse!

IIsebelin, kuten aina, pyrkivät vastustamaan, mutta se on turhaa, kukaan ei voi olla ja kestää, kun ne kaksi vaivaajaa tulevat.

Joten, lopeta se pahan tekeminen, mitä se sitten onkaan ja Käänny Herran Jeesuksen VOIDELLLUN, puoleen rukoile Herraa, Jumalaa, Isää ja Luojaa, Kaikkivaltiasta, sill'
aika on lähellä ja se tulee ÄKKIÄ,
Ole Luja ja Ole rohkea!

Kaikki ihmiset ovat kuin kuivia olkia ja oksia, ja Jumalan Sana suussani on Jumalan TULI!
ja iso Leka joka murskaa ja hajottaa kivet eikä hio niitä, hiomosen aikakausi on ohi!
ei auta vaikka hauta on kalkittu, se tulee lyötyä hajalle ja rikki kuin savi astia!
ja kuka sitten auttaa, KUN Herra on siihen virkaa laittanut ja antanut vallan ja valtuuden!

Itkekää ja valittakaa, sill
minä tulen pian!

Äänestä
  • Minne sinä tulet pian?
    Kerro toki osoite, niin nähdään minne tulet ja kellon aika ja päivämäärä.

    Äänestä

  • Kun rukoilet sairaan puolesta niin tulenko terveeksi?
    Jos kyllä, niin missä sinut voisi tavata?, että parantuisin vaivastani.
    Kysyy K.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

sitä hiljaismaksi muuttuu Baalin palvojat (kristilliset kirkot ja lahkot?"
Onko Elia tullut, jos on hän on tullut, hänellä on tuli mukanaan joka syö sinut, Suomen, Venäjän kenet tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu