Meillä on ollut ongelmia suhteessamme jo pitemmän aikaa.Ensin olin itse lähdössä, nyt mieheni on muuttanut pois kodistamme.Tämän tilanteen viimeinen niitti oli, kun sain selville, että hänellä on toisen naisen kanssa jotakin "säpinää", myöhäisiä puheluita, tekstareita, salaisia tapaamisia.
Kävimme ennen tätä pariterapiassa, mutta näköjään hän hommasikin oman "terapeutin".
Ensi shokista selvittyäni, olen ajatellut paljon tätä kauan kestänyttä liittoamme.En haluaisi erota, jotenkin en vain usko, että se olisi oikea ratkaisu.Rakastan miestäni, ja haluaisin selvittää nämä tapahtuneet asiat.Ja uskon, että voisimme jopa päästä niiden yli, kunhan vain tekisimme töitä sen eteen.
Olen itse hakenut ammattiapua, koska olen sisältä aivan rikki.Ystävieni tuella olen selvinnyt jotenkuten päivästä toiseen. Olen yrittänyt pitää mieheeni yhteyttä, lähettänyt tekstareita, joihin hän ei kuitenkaan vastaa.Puheluihini hän ei aluksi vastannut lainkaan.Alkuun tapaamisetkin meni pelkäksi hirveeksi riitelyksi ja huutamiseksi.Nyt olemme jo pari kertaa voineet jutella suht normaalisti.
Minun on erittäin vaikea kohdata miestäni, olen niin katkera tästä kaikesta.Minulla on jatkuvasti aivan kauhea ikävä häntä.Täällä meidän suunnittelemassa ja rakentamassamme talossa on niin paljon muistoja, että se jo pelkästään tuottaa tuskaa.
Kyllä sen ymmärrän, että jos hän ei enää rakasta minua, niin siihen en voi häntä pakottaa.Tuntuu vain, että meillä kuitenkin olisi liian paljon menetettävää.Eihän avioliitto voi aina olla pelkkää juhlaa (miltä se oleminen uuden naisen kanssa saattaa nyt tällä hetkellä tuntua).Arkea meillä on riittänyt, kaikenlaisia vaikeuksia.Mutta juuri kun niistä oltaisiin päästy, sitten tuli tämä.Kumpa joku puhuisi miehelleni järkeä ja kertoisi vaikka sen tutun tosiasian, että "ei se vaihtamalla kuitenkaan parane"!Ja vielä senkin tosiasian, että tulee se arki siihen uuteenkin suhteeseen ja jos/kun meillä oli parisuhdeongelmia, ne siirtyvät kyllä eteenpäin.
Kävimme ennen tätä pariterapiassa, mutta näköjään hän hommasikin oman "terapeutin".
Ensi shokista selvittyäni, olen ajatellut paljon tätä kauan kestänyttä liittoamme.En haluaisi erota, jotenkin en vain usko, että se olisi oikea ratkaisu.Rakastan miestäni, ja haluaisin selvittää nämä tapahtuneet asiat.Ja uskon, että voisimme jopa päästä niiden yli, kunhan vain tekisimme töitä sen eteen.
Olen itse hakenut ammattiapua, koska olen sisältä aivan rikki.Ystävieni tuella olen selvinnyt jotenkuten päivästä toiseen. Olen yrittänyt pitää mieheeni yhteyttä, lähettänyt tekstareita, joihin hän ei kuitenkaan vastaa.Puheluihini hän ei aluksi vastannut lainkaan.Alkuun tapaamisetkin meni pelkäksi hirveeksi riitelyksi ja huutamiseksi.Nyt olemme jo pari kertaa voineet jutella suht normaalisti.
Minun on erittäin vaikea kohdata miestäni, olen niin katkera tästä kaikesta.Minulla on jatkuvasti aivan kauhea ikävä häntä.Täällä meidän suunnittelemassa ja rakentamassamme talossa on niin paljon muistoja, että se jo pelkästään tuottaa tuskaa.
Kyllä sen ymmärrän, että jos hän ei enää rakasta minua, niin siihen en voi häntä pakottaa.Tuntuu vain, että meillä kuitenkin olisi liian paljon menetettävää.Eihän avioliitto voi aina olla pelkkää juhlaa (miltä se oleminen uuden naisen kanssa saattaa nyt tällä hetkellä tuntua).Arkea meillä on riittänyt, kaikenlaisia vaikeuksia.Mutta juuri kun niistä oltaisiin päästy, sitten tuli tämä.Kumpa joku puhuisi miehelleni järkeä ja kertoisi vaikka sen tutun tosiasian, että "ei se vaihtamalla kuitenkaan parane"!Ja vielä senkin tosiasian, että tulee se arki siihen uuteenkin suhteeseen ja jos/kun meillä oli parisuhdeongelmia, ne siirtyvät kyllä eteenpäin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sitä saa mitä tilaa!!!
Mulla on myös ollut vaimo lähöllään näitten kaheksan yhteisen vuoden aikana kolmeen kertaan. Ei ole kuitenkaan vielä mihinkään tuosta viereltä kantautunut.
Suoraan sanoen vituttaa odotella taas sitä neljättä kertaa. Tämän vuoksi olen itsekseni työstänyt eroamme mielessäni jo hyvän aikaa. Toki olen yrittänyt ja vain luoja tietää kuinka paljon. Olen saanut houkuteltua vaimon parisuhdeterapiaankin, mutta sekin oli niin turhaa paskaa ku olla ja voi. Siellä sai vain käydä poriseen jo ennalta selviä asioita, mutta mitään uusia suuntia ei tullut mukaan.
Ja naiset jos joskus sanotte haluavanne eron, niin ottakaa se! Älkää huvikseen jauhako moisen asian tiimoilta. Jos haluatte keskustelua puolisonne kanssa niin voitte hakea sitä avausta muutenkin kuin erosta puhumalla. Itselleni on ainakin tullut semmoinen olo, että olen tässä vaimolle joku pirun korvike, kun ei parempaakaan ole löytänyt! Ja mitä minä olen tehnyt semmoista, että se ruoho vihertää siellä aidan takana? Helvetti vieköön olen tehnyt töitä, hoitanut lasta, pitänyt asunnon puhtaana, pessyt pyykkiä, pitänyt itteni kondiksessa, järjestänyt yhteistä ajan vietettä jne. Mutta ilmeisesti mikään ei riitä! Olen vieläpä ihan komean näköinenkin, ainakin muiden mielestä. Ja toki olen sen huomannut ravintola iltoina, kun tulee ihan kauniita naisia hakemaan minusta seuraa. Ei siinä mitään on ihan mukava jutella näin sosiaalisena ihmisenä muidenkin kanssa. Mihinkään vaaka mamboiluun en tietenkään lähde vaikka sitäkin on monesti ehdotettu.
Tahdon vain sanoa, että kun uhkailette miehiänne erolla, tarkoititte sitä tai ette. Niin samalla viette mieheltänne itseluottamusta aivan pirusti. Kun mies sitten saa itseluottamuksen terveelle tasolle ja huomaa muiden naisten kiinnostuksen häntä kohtaan niin tuo ylimielinen uhkailija vaimo saa yleensä pakata kamppeensa. Kannattais vähän miettiä ensteks.
Hyvää kevättä!
No niin Alicia ! Rivien välistä voi lukea , että kun avioliiton seksuaalipuoli hyytyy lähtee niin sanottu rakkauskin ovesta.Mielestäni rakkaus on pelkkää himoa toiseen ihmiseen ja jatkuvan yhdessäolemisen seurauksena syntyy kiintymys-ym tunne-ja ekonomisia siteitä kumppaniin.Ihmisen luonnolle on vielä ominaista , että kehitetään jonkinlainen omistussuhde yksinoikeudella toiseen ihmiseen.Kaikki riippuu siitä mitenkä suuri on meissä kussakin asustavan itsekkyyden määrä.Pitäisi ymmärtää ettei ihmistä voi omistaa , ei edes omaa lastaan.Nämä ongelmat ovat erittäin yleisiä nuorempienkin ihmisten suhteissa.Mielestäni naisten "tunneäly" ,ajattelukyky on kovalla koetuksella heidän samaistuessaan televisiossa esitettäviin ihmissuhdedraamasarjoihin.Toisille ihmisille on vaikeaa erottaa faktaa fiktiosta.En sanoisi ,että tämä koskee ainoastaan naisia ,myös nuorisomme on suuressa vaarassa ottaessaan käyttäytymismallinsa näistä ohjelmista.Pitäisi toimia realistisen järkevästi aina tekojensa seurauksia ajatellen , epäitsekkäästi toinen ihminenkin huomioiden mottona " älä kohtele lähimmäistäsi siten , kun et soisi itseäsikään kohdeltavan".Tämä vain tahtoo olla meille maan matosille ylivoimaista.En halua missään tapauksessa syyllistää naisia , mutta meille keski-ikäisille miehille tulee melkein poikkeuksetta vastustamaton tarve"lähteä loikkimaan" jos ja kun"säpinät" kotona vaimenevat.Voisin kyllä sanoa,että naisilla näitä tarpeita nykyään on ihan yhtä paljon.Toiset sanovat tällaisia toimintatapoja "erilleen kasvamiseksi"! Kaikki ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa ,joskus sanotaan olevan parempi kertarytinä ,kuin ainainen kitinä.Sivumennen sanoen mietin vakavasti sitä itsekin !?
Aika hauskaa, kuinka oma itsekkyys projisoidaan muihin ja itsekäs onkin muka se, joka ei ole tyytyvänen siihen, että toinen hyppii vieraissa.
En väitä, ettei mussakin olisi vikaa, mutta tuntuu jotenkin kornilta,että yrittäessäni kysyä mieheltäni, missä mennään, niin saan vain vastakysymyksiä tyyliin, mitäs ite olet tehnyt.Miten hän voi osoittaa mua sormellaan, kun ITSE on pettänyt mua?
Eikö vieläkään ne petetyt oo opineet kattomaan peiliin että useimmin se löytyy sieltä. Vain tosi pieni määrä on niitä kukasta kukkaan menijöitä.
Sillä on se kumma että aina sille yhdelle sattuu jostain kumman syystä se pettäjä puolisoksi.. tarkoitan tällä että vaikka seurustelisit kuinka monen kanssa niin aina suhde kaatuu siihen että puoliso pettää eikö silloin todella ole itsessä vika.
ei vaan voi olla totta, että syytetään petettyä osapuolta! Itse olen se pahamaineinen toinen, enkä silti ymmärrä... Jostain syystä "meidän toisten" katkeruus paistaa usein läpi näistä viesteistä. Minullakin on usein paha olla, mutta en todellakaan syytä muita kuin itseäni!
kävitkö hakemassa sen toisen kotoaan..talutusnuorassa :)) En kyllä itse huolis sellaista jonka jokainen voi noin vaan taluttaa mukaansa.
Aika entinen ei koskaan enää palaa. Suhteestanne on mennyt jotain pahasti rikki, enkä valitettavasti usko, että se on korjattavissa. Toivon, että säästät itsesi katkerilta ajatuksilta, ne eivät korjaa mitään, rikkovat vain sinua itseäsi. Toisekseen, koita päästä irti miehestäsi. Suhteessa tarvitaan molempien tahto ja halu. Teillä sitä ei ole kuin toisella.