Tunnistamattomia droneja Norjan kaasukentillä ja reikiä Nord Stream -putkissa – asiantuntijat varoittavat sabotaasista datakaapeleita vastaan
https://yle.fi/uutiset/3-12646349
"Naton apulaispääsihteeri korosti Helsinki Security Forumissa, että kyberturvallisuus on nyt pohja kaikelle turvallisuudelle.
Norjan kaasuntuotantolaitosten luona havaitut tunnistamattomat lentolaitteet eli dronet kiristävät tilannetta Euroopassa ja herättävät turvallisuushuolia. Samaan aikaan asiantuntijat varoittavat, että tietoliikenneyhteyksien suojeleminen on nousemassa ykkösprioriteeksi.
Droneista Norjan kaasukentillä kertoivat Norjan viranomaiset kuluvalla viikolla. Lauantaina aihe nousi esiin Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä Helsinki Security Forumissa.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja kaasutoimitusten loppuminen on johtanut merkittäviin muutoksiin myös Euroopan energiapolitiikassa. Norja on nyt Euroopan suurin kaasuntoimittaja, huomautti Norjan parlamentin puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Ine Eriksen Søreide puheenvuorossaan lauantaiaamuna.
– Olemme havainneet paljon tunnistamatonta droneaktiviteettia tuontantolaitostemme lähelle, Eriksen Søreide sanoi.
Ylen haastattelussa hän kertoo, että Norjan poliisi tutkii asiaa ja puolustusvoimat on lisännyt valvontaansa alueilla."
.
Energiatuotantolaitosten ja muun kriittisen infran kohteissa olisi käytettävä sotilasaluepuolustusta, kaikki tunnistamattomat dronet ammutaan heti alas. Ukrainalaisillahan oli niitä aseita, joilla dronejen etäohjaus ja paikannus saadaan sekoitettua ja laitteet pudotettua.
Aika käsittämätöntä että Norja tai kukaan muukaan antaisi nykyisessä tilanteessa tunnistamattomien droonien lennellä tai sukellella lähellä kriittistä infraa ampumatta niitä alas ja selvittämättä niiden alkuperää.
Onko Euroopassa ollut niin pitkään rauha että maiden johtajat on kastroitu täysin kyvyttömiksi puolustaa omien maidensa suvereniteettiä?
https://yle.fi/uutiset/3-12646349
"Naton apulaispääsihteeri korosti Helsinki Security Forumissa, että kyberturvallisuus on nyt pohja kaikelle turvallisuudelle.
Norjan kaasuntuotantolaitosten luona havaitut tunnistamattomat lentolaitteet eli dronet kiristävät tilannetta Euroopassa ja herättävät turvallisuushuolia. Samaan aikaan asiantuntijat varoittavat, että tietoliikenneyhteyksien suojeleminen on nousemassa ykkösprioriteeksi.
Droneista Norjan kaasukentillä kertoivat Norjan viranomaiset kuluvalla viikolla. Lauantaina aihe nousi esiin Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä Helsinki Security Forumissa.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja kaasutoimitusten loppuminen on johtanut merkittäviin muutoksiin myös Euroopan energiapolitiikassa. Norja on nyt Euroopan suurin kaasuntoimittaja, huomautti Norjan parlamentin puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Ine Eriksen Søreide puheenvuorossaan lauantaiaamuna.
– Olemme havainneet paljon tunnistamatonta droneaktiviteettia tuontantolaitostemme lähelle, Eriksen Søreide sanoi.
Ylen haastattelussa hän kertoo, että Norjan poliisi tutkii asiaa ja puolustusvoimat on lisännyt valvontaansa alueilla."
.
Energiatuotantolaitosten ja muun kriittisen infran kohteissa olisi käytettävä sotilasaluepuolustusta, kaikki tunnistamattomat dronet ammutaan heti alas. Ukrainalaisillahan oli niitä aseita, joilla dronejen etäohjaus ja paikannus saadaan sekoitettua ja laitteet pudotettua.
Aika käsittämätöntä että Norja tai kukaan muukaan antaisi nykyisessä tilanteessa tunnistamattomien droonien lennellä tai sukellella lähellä kriittistä infraa ampumatta niitä alas ja selvittämättä niiden alkuperää.
Onko Euroopassa ollut niin pitkään rauha että maiden johtajat on kastroitu täysin kyvyttömiksi puolustaa omien maidensa suvereniteettiä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Datakaapelit Suomesta maayhteyttä Ruotsin kautta Eurooppaan. Juutinrauman sillan 7 845 metriä Ruotsin ja Tanskan välillä olisi helppo suojella sotilaallisesti merenpäällisin - ja alaisin laittein, niin ettei tuumaakaan jää havaitsematta.
Liettuassa (?) joku nuori mies esitteli YouTubessa rakentamaansa dronea, joka laukaistaan suunnilleen avaamalla salkku ja painamalla nappia. Laite ampaisee matkaan ja havaittuaan toisen dronen, hyökkää sen päälle ja vangitsee ja pudottaa sen jonkinakinlaisen kalaverkon avulla. Kuka tahansa myymälän vartija tai hampurilaisten paistaja osaa käyttää sitä. Sähkövoimalaitoiksessa teknisenä riskinä ovat ne voimakaapelit, mutta vaihtoehtona on antaa vihollisvaltion toimia vapaasti tahtonsa mukaan.
Teknologiaa on saatavilla ja sitä rakentelevat jo naapurimaan lapset, mutta byrokratiasuomi on täysin avuton vihollisvaltion tiedustelun edessä.
Miksei dronelamauttimia käytetä kriitisen infran suojaamiseen?
Tämä on Ukrainan uusi ihmease – tieteiselokuvien mielikuvitusasetta muistuttava ”dronentappaja” on pelastanut jo suuren määrän ihmishenkiä
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009051049.html
"Sky Wiper -dronenlamautin on liettualainen keksintö, jolle naureskelivat aluksi monet. Ei siihen uskonut myöskään Grek – Ukrainan sankarin arvonimen ansainnut vapaaehtoinen taistelija – ennen kuin kokeili itse.
Liettualainen ”dronentappaja”. Laite painaa noin kuusi kiloa
EPÄUSKOISET reaktiot ovat tuttuja Kačerginskisille. Kun NT Service -yhtiö alkoi esitellä Sky Wiperiksi – Taivaanpyyhkijäksi – ristittyä häirintälaitettaan turvallisuusalan messuilla, monet säikähtivät laitteen ulkonäköä.
Vaikka laite on vain ”dronentappaja” tai pikemminkin dronensieppaaja, mustanpuhuva kiväärimäinen ulkonäkö johtaa ajatukset helposti harhaan.
Ja kun ihmisille paljastuu, että kyseessä onkin radioelektroniikkaan perustuva häirintälaite, jonka luvataan lamaannuttavan ja pudottavan dronet jopa kilometrien etäisyydeltä, reaktiona on usein epäuskoinen naureskelu.
Ihmisten epäluulot eivät lannista Kačerginskisia, sillä hän tietää laitteen toimivan.
Listattu viralliseksi Naton aseeksi
Yksi konkreettisista todisteista on se, että SkyWiper (EDM4S) on listattu virallisesti yhdeksi osaksi Naton aseistusta – mutta vielä tärkeämpi todiste ovat ukrainalaisten taistelijoiden lahjoittamat sotasaaliit. Kunniapaikalla on esillä muun muassa pieni valkoinen venäläisdrone, joka pudotettiin Liettuan lahjoittamalla Sky Wiperilla Itä-Ukrainan rintamalla jo ennen nykyisen suursodan alkua.
LIETTUALAISIA dronenlamauttajia Grek ei väsy kehumasta, sillä hänen mukaansa ne ovat pelastaneet jo ”uskomattoman määrän” ukrainalaisten sotilaiden ja siviileiden henkiä. Numeroarviota säästetyistä ihmishengistä hän ei ryhdy tekemään, mutta kuvailee laitteiden tärkeyttä näin:
– Vielä muutama vuosi sitten me olimme aivan hätää kärsimässä, kun Venäjä lähetti tiedustelulennokkeja meidän asemiemme ylle ja heti sen jälkeen niskaamme alkoi sataa tykkitulta. Mutta nyt me pystymme pudottamaan useimmat dronet jo kaukaa, ennen kuin ne ehtivät osoittaa tykistölle maaleja.
dronea. Ukrainan tiedustelu sieppasi tuolloin venäläisten keskinäistä viestinvaihtoa, mikä paljasti heidän täydellisen hämmästyksensä.
– Ukrainalaiset tarkka-ampujat ampuivat meidän dronemme alas, venäläiset päättelivät viesteissään, kun eivät muuta selitystä keksineet.
Ukrainalla on ollut liettualaisten vapaaehtoisten lahjoittamia Sky Wipereitä koekäytössä muutaman vuoden, ja viime vuonna Ukraina teki niistä jo virallisen tilauksen armeijalleen. Kauppa oli kuitenkin jumissa reilun vuoden verran, sillä Saksa jarrutti sitä viimeiseen asti muutaman muun Nato-maan kanssa.
Syyksi jarruttelulle selitettiin sitä, että ei haluta provosoida Venäjää toimittamalla Ukrainalle aseistusta, joka voisi johtaa konfliktin kärjistymiseen. Joissakin selityksissä dronenlamauttajat luokiteltiin jopa ”tappaviksi aseiksi” – vaikka ne nimenomaan estävät Venäjää tappamasta omien tiedustelu- ja räjähdedrooniensa avustuksella ukrainalaisia.
– Perusmallin hinta on 17 000–18 000 euroa, mutta ukrainalaisia varten meillä on tietenkin aivan toisenlaiset hinnat, Kačerginskis sanoo.
Yhdysvalloilla ja Venäjällä on myös omat antidrone-aseensa, mutta liettualaisen Sky Wiperin eduksi mainitaan pitkä toimintasäde ja suhteellisesti edullinen hinta.
Sky Wiper vaikuttaa miehittämättömiin ilma-aluksiin kolmella eri tavalla. Se häiritsee Gps- tai Glonass-signaaleihin perustuvaa dronen navigaatiota, se estää ohjauslaitteen lähettämän signaalin välittymisen dronelle ja se blokkaa dronen ottaman videokuvan välittymisen ohjaajalle.
Häirintälaite lähettää voimakkaan valheellisen ohjaussignaalin, joka saa dronen joko pörräämään paikallaan akkunsa loppuun tai putoamaan nopeasti maahan.
Teho ulottuu jopa 5–7 kilometrin päähän, mutta vähintään 1–3 kilometrin päähän. Osa kehittyneimmistä droneista palaa häirintää kohdattuaan takaisin lähtöpaikkaansa, mutta laite voi silti estää niitä suorittamasta alkuperäistä aiottua tehtäväänsä.
Häirintälaite perustuu sähkömagneettiseen pulssiin ja radioaaltoihin. Mittausten mukaan laitteen käyttäjään ei kohdistu vahingollista määrää säteilyä, NT Service kertoo."
Ukrainalaisten dronesotureiden Bayraktar-videot venäläisten panssarivaunujen räjäyttämisestä ovat jo tuttuja, mutta vähemmän tiedetään sodan antidroneulottuvuudesta.
Antidrone-aseet ovat kaikkineen niin uutta, että edes suomen kielessä ei ole vakiintunutta termiä niille.
Ukraina on kehitellyt vauhdilla jo omaa dronenlamautintaan, mutta tähän mennessä eniten on ollut apua liettualaisesta laitteesta, Grek sanoo. Myös Venäjällä on omia tehokkaita kiinteitä sähkömagneettisia häirintälaitteitaan, mutta kannettavien dronenlamauttimien kanssa heillä on yhä se sama vanha neuvosto-ongelma kuin oli niillä kuuluisilla suristimilla, jotka eivät surisseet eivätkä mahtuneet.
– Te ette edes ymmärrä, kuinka paljon te olette meitä auttaneet. Ennen näitä laitteita me kuolimme avuttomina. Venäläisten dronet näkivät kaiken, mutta me emme nähneet niitä emmekä voineet niille mitään, hän sanoo.
LIETTUALAISET vapaaehtoiset ja jopa paikallisen tv-kanavan toimittaja Andrus Tapinas ovat keränneet Ukrainalle jo satoja dronenhäirintälaitteita lahjoitukseksi, mutta lisää tarvittaisiin.
Voisi kuvitella, että laite sopisi hyvin myös kenen tahansa länsimaisen pasifistin moraaliin: lamautin kun ei tapa ketään, vaan se estää ainoastaan Venäjää tappamasta ukrainalaisia.
Suuri osa venäläisten käyttämistä droneista voidaan pudottaa tai lamauttaa ennen kuin ne ehtivät tehdä tuhojaan – eli ohjaamaan tykki- tai rakettitulta ukrainalaisten asemiin tai kuljettamaan räjähteitä kohteeseen.
Miten olisi, pitäisikö Suomessa panna pystyyn tavallisten kansalaisten joukkorahoituskampanja vaikkapa liettualaisten Sky Wipereiden hankkimiseksi Ukrainaan?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009055428.html
Tappamista vähentävä "ase".
Liettualainen toimittaja antaa Ukrainalle 110 kpl EDM4S Sky Wiper -asetta droonien eliminoimiseksi – niitä kutsuttiin "örkkimurhaajiksi"
https://geektech.me/fi/lithuanian-journalist-will-give-ukraine-110-edm4s-sky-wiper-guns-to-eliminate-drones-they-were-called-orc-killers/
Liettua jatkaa Ukrainan auttamista. Toimittaja Andrius Tapinas ilmoitti ostavansa 110 EDM4S Sky Wiper -asetta taisteluun vihollisen droneja vastaan.
Liettua osti äskettäin kuusi UAV:ta, nimeltään "Magila-1" ..., "Magila-6". Anti-drone-tykki sai myös nimen - "Orc Killer". 110 kompleksin hinta oli 1 500 000 €. Ne otetaan käyttöön 35 yksikössä mahdollisimman pian.
"Ostimme juuri ja toimitamme mahdollisimman pian 110 tehokasta Liettuassa valmistettua EDM4S Sky antidrone-tykkiä.
Hinta - 1 500 000 euroa. Tykkejä jaetaan 35 Ukrainan sotilasyksikön kesken. Annoimme heille nimet: Orcrist - Orc Killer.
APU EDM4S:lle Sky Wiper ei ole mitään uutta. Ukrainan armeija alkoi käyttää liettualaisia aseita viime syksynä. Ne auttavat vastustamaan vihollisen droneja ottamalla ne hallintaansa.
Onko Suomen puolustusvoimilla jo Sky Wiper Örkkitappajia? Jokaisella yksiköllä pitäisi olla estämässä maalinosoitusdroonien toiminta. Stingerin, ja kertasingon tai mieluiten "ammu ja unohda" FGM-148 Javelinien ohella yksiköiden peruskauraa.
DROONI,DROONIEN.
Norjan kaasukentillä pyörivät tietenkin Norjan omat lennokit, mutta Naton jäsenenä tämäkin asia on käsketty USA:n toimesta käyttämään Venäjävihan lietsontaan, mikä uppoaa kuin kuuma veitsi voihin mm. vähä-älyiseen Finland-Hölmölän kansaan.
Nuo dronet ovat luultavasti miehittämättömiä pienlentokoneita.
Lentokoneiden ampuminen on lakien mukaan yksi maailman pahin rikos.
Vahinkoja voi tietysti sattua ja lentokoneen omistaja voi sitten nostaa syytteen.