Kalle Rovanperä on maailmanmestari

!🏆

Itse todistin tapahtumaa suoran lähetyksen äärellä, ja eiköhän iltapäiväpulut aiheesta saa ihan tarpeeksi klikkejä tän päivän aikana, joten turha mun tähän lienee linkittää mitään artikkelia tai teoreettisia what if -juttuja pistetaulukkoa ajatellen ennen power stagea. 🙄😅

Ensinnäkin täytyy sanoa, että mä olen ehkä tän vuoden aikana hiukan pehmennyt Kallea kohtaan, vaikka vielä vuosi-pari sitten pidin häntä lähinnä ylihypetettynä ärsyttävänä kakarana, joka on päässyt urallaan ihan liian helposti isänsä kontaktien ja ylipäätään olemassaolevan isäsuhteen ansiosta. Mutta ei ajotaitoja voi kiistää, ei Kallen oma asenne ole todellakaan ärsyttävä, ja olisihan se melkoista kaksinaismoralismia fanittaa Hertaa samasta syystä mistä tuomitsee suomalaiskuskin. Ja toki oma El Plan, sekä kartingista hampaankoloon jääneiden asioiden purkaminen virtuaalisesti on vähentänyt kaikenlaista katkeruutta juuri ketään ammattilaiskilpa-autoilijaa kohtaan 😅

Tälleen puoli-asiantuntijan silmin täytyy sanoa, että melkoinen yhdistelmä Colinin raakaa nopeutta, Mäkisen keskittymiskykyä ja Sebastienien virheettömyyttä. Ei Latvalakaan hidas kuski missään nimessä ollut, väittäisin että prime-aikanaan ja parhaina yksittäisinä päivinä jopa Kallea nopeampikin, mutta kaikki muu mahdollinen sitten menikin aina pieleen.

Uuden Seelannin rallin luonteesta, ominaispiirteistä, ajettavuudesta eri autoilla etc. voin antaa jonkinlaisia vastauksia, mutta pakko myötää että oma tietämykseni näistä tämän kauden hybridi-Rally1-autoista on aika rajallinen 🙄 Tai no mitä rajallista kenenkin kohdalla tarkoitetaan 😂 Toyota selkeästi paras kokonaisuus, Hyundai tuntuu parantaneen kauden mittaan jonkin verran, ja Ford tuntuu olevan nopea mutta usein epäluotettava tai kuskit Loebia lukuunottamatta tyrivät homman. Liekö ajettavuus "reunalla" Toyotaa huonompi tai vaikeampi saada setuppeihin, mene ja tiedä 🙄

Ja eikös tämä mene myös niin, että jos rallissa oli 20 vuoden tauko suomalaismestareissa (Grönholm 2002) niin on ollut myöskin 15 vuoden tauko missään FIA:n alaisessa mm-sarjassa kun Kimi voitti oman mestaruutensa 2007 😮

Ogierille myös melkoinen paikka power stagella. Hallitsevana mestarina ja 7 kertaa sen noin ylipäätään voittaneena, piti toimia Kallen "tukikuskina" entisen kilpakumppanin ja nykyisen tallipäällikön Latvalan sanomana. Karma. 🤭 Näistä kahdesta Sebistä mähän pidän siis selkeästi enemmän Loebista.

3

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kalle kehveli se päihitti 27 vuotiaan kolinin mestaruuden viidellä vuodella. Onnea Kalle ja Jonne!

      • Jep, yllättävän vanhoja keskimäärin nuo rallimestarit ja tuo aiempi ennätysnuorikin, eli edesmennyt Kilin-Colin. Formuloissa kuitenkin esim. Alonso, Vettel, Hamilton, Verstappen yms. ovat niittäneet mestaruuksia pitkälti alle 25-ikäisenä.

        Indycarissa on myös aika lailla ikänestorien valtakausi edelleen meneillään. Hallitseva mestari Power on syntynyt 1981, ainainen mestarikandidaatti ja 6-kertainen mestari Dixon 1980, viime vuoden 500:n voittaja Helio 1975 jne. ja voittihan 70-luvulla syntynyt Satokin Indy500:n 2017 ja 2020. Ja paljon muitakin esimerkkejä kuten Montoya 2015, Bourdaisin (1979) suorastaan yliluonnolliset pisteidenrääpimiset pikkutiimeissä, Tony Kanaanin (1975) nykyisen osa-aikaisen työnteonharrastelun podiumit jne. No onhan siellä toki mua kymmenisen vuotta nuorempiakin kuten Herta, Pato yms. sekä mun ikäluokan kuskeja kuten Newgarden (en tykkää) ja Ericsson (kannustan) mutta kuitenkin. 😅

        Ja tottakai formuloissa ei voi olla huomioimatta, miten Alonso 41-vuotiaana suoriutuu paljon nuorempia vastaan ja jälleen kerran mielestäni ikäänkuin yliajaa Alpinen shitboxia eritoten aika-ajoissa mikä on sinänsä vähän yllättävää, kun Alonso on yleensä ollut keskimäärin parempi kisakuski ja enemmän sitä "racecraftia" kuin paaluja. Eli vähän sama kuin omalla kohdallani kartingissa aikoinaan tai nykyään virtuaalisessa rallycrossissa.


      • hondakuski kirjoitti:

        Jep, yllättävän vanhoja keskimäärin nuo rallimestarit ja tuo aiempi ennätysnuorikin, eli edesmennyt Kilin-Colin. Formuloissa kuitenkin esim. Alonso, Vettel, Hamilton, Verstappen yms. ovat niittäneet mestaruuksia pitkälti alle 25-ikäisenä.

        Indycarissa on myös aika lailla ikänestorien valtakausi edelleen meneillään. Hallitseva mestari Power on syntynyt 1981, ainainen mestarikandidaatti ja 6-kertainen mestari Dixon 1980, viime vuoden 500:n voittaja Helio 1975 jne. ja voittihan 70-luvulla syntynyt Satokin Indy500:n 2017 ja 2020. Ja paljon muitakin esimerkkejä kuten Montoya 2015, Bourdaisin (1979) suorastaan yliluonnolliset pisteidenrääpimiset pikkutiimeissä, Tony Kanaanin (1975) nykyisen osa-aikaisen työnteonharrastelun podiumit jne. No onhan siellä toki mua kymmenisen vuotta nuorempiakin kuten Herta, Pato yms. sekä mun ikäluokan kuskeja kuten Newgarden (en tykkää) ja Ericsson (kannustan) mutta kuitenkin. 😅

        Ja tottakai formuloissa ei voi olla huomioimatta, miten Alonso 41-vuotiaana suoriutuu paljon nuorempia vastaan ja jälleen kerran mielestäni ikäänkuin yliajaa Alpinen shitboxia eritoten aika-ajoissa mikä on sinänsä vähän yllättävää, kun Alonso on yleensä ollut keskimäärin parempi kisakuski ja enemmän sitä "racecraftia" kuin paaluja. Eli vähän sama kuin omalla kohdallani kartingissa aikoinaan tai nykyään virtuaalisessa rallycrossissa.

        Niin ja tuohon outoon ikäjakaumaan vaikuttaa toki se, mistä viime aikoina on aihepiirin medioissakin pohdittu, että formuloiden farmisarjoista pääsee ikäänkuin tikapuumaisesti kaiken maailman Latifeja, pikku-Schumeja yms. rahalla ja nimellisillä lisenssipisteillä ykkösiin, siinä missä ihan oikeasti pirun kovat kuskit kuten Dixon, Power yms. laittavat Inydycarissa näitä aika monia F1- tai farmisarjojen pudokkaita kuten Grosjeania, Satoa, Rosenqwistia yms. pataan ns. scep-sarjassa, eri sama runko kaikilla tiimeillä, eikä Hondan ja Chevyn koneilla ole isoa eroa keskenään suorituskyvyssä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1546
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1217
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      952
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe