Jumalan antama rauha - kristityn tunnusmerkki

Rauhaa

Helluntailainen tulee käsiojossa toivottamaan "rauhaa".
Toinen käsi on kuitenkin valmiina nyrkissä etenkin luterilaisia kohtaan.
Helluntaikirkkoon liittyminen tapahtuu kasteessa mutta helluntailaisille se ei tunnu antavan kristityille kuuluvaa Jumalan rauhaa.
Tuntuvat vain jatkavan kastekiihkolaisina levottomina jopa syyttäjähengessä.
Kielilläpuhuminenkaan ei näytä tuovan rauhaa vaan levottomutta ja jopa hurmoksellisuutta.

Kyse on pastorien hengenhedelmistä ja kasteopetuksista väärässä hengessä. Sato on sen mukaista.
1657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Raamatun profetian lopunajan seurakuntalaisista jotka uskovat.

"Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."

Äänestä

Tuomio alkaa ensin Jumalan huoneesta.
"Kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet."
"Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta."

Äänestä

Kaste suoritetaan upottamalla uskonsa Jeesukseen ilmaissut kastettava kokonaan veteen. Tämä tehdään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Kasteen kautta kristitty liitetään paikallisen seurakunnan jäseneksi. Vauvoja ei kasteta. Kasteen sijasta vauvalle voidaan järjestää tilaisuus, jossa hänet siunataan.

Seurakunta on uskonsa tunnustavien, kastettujen kristittyjen yhteisö. Se on Jumalan luomus ja Kristuksen näkyvä ruumis. Seurakunnassa kristityt kohtaavat yhdessä Jumalaa ja rakentavat yhteisöä kukin jäsen omien lahjojen mukaisesti. Seurakunta varustaa kristittyä myös toimimaan Jeesuksen todistajana arjessaan.

Äänestä
  • Ota se käsi pois nyrkistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ota se käsi pois nyrkistä.

    Aloituksessa ei mainittu sanallakaan vauvakasteesta.
    Oletteko te noin typeriä?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aloituksessa ei mainittu sanallakaan vauvakasteesta.
    Oletteko te noin typeriä?

    Aloituksessa ei öyhötetty eikä mainostettu vauvakastetta.

    Äänestä

Ketkähän ovat kastekiihkoilijoita???
Vauvakastettujen pitää tulla tuputtamaan jumalattomien vauvakastetta helluntailaisten keskustelupalstalle.
He rienaavat täällä 24/7 humalassa.
Kirjoittavat saastaa ja parhamia.
Se on heidän "evankeliumia"!

Äänestä
  • Äärihelluntailaiset ovat pahimpia kastekiihkoilija ja luterilaisten syyttäjiä.

    Äänestä

Tehdäänkö synnintunnustus ennen Helluntaiseurakuntaan liittymistä tai liittymistilaisuudessa?
Jeesuksen omat tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen.

Äänestä
  • "Jeesuksen omat tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen."

    Nämä eivät ole ainakaan vauvakastettuja.
    Muistat kai listan "vauvakastettujen hedelmistä". Jos et muista, niin voin laittaa listan tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Jeesuksen omat tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen."

    Nämä eivät ole ainakaan vauvakastettuja.
    Muistat kai listan "vauvakastettujen hedelmistä". Jos et muista, niin voin laittaa listan tänne.

    Laita se pastoriltasi saatu lista.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Laita se pastoriltasi saatu lista.

    Helluntailaisuudessa ei ole koskaan ollut uskonpuhdista eikä he ole koskaan tunnustaneet kokouksissaan apostolista uskontunnustusta.

    Äänestä

Azusassa oli hurmoksellisuutta ja sodomiaa.
Taisivat oppia uusia kieliäkin helluntaihurmoksessa.

Äänestä

Hellunlaiset varovat tarkasti tuomasta keskusteluun yhtää jaetta, missä puhutaan, mitä Jumala tekee kasteessa syntiselle ihmiselle. Helluntailaiset yrittävät salata Kristillisen kasten oikean merkityksen houkutellessaan ihmisiä omille lahkokasteilleen.

Helluntailaisten kaste ei liity mitenkään ihmisen syntiongelmaan. Eihän sen törkeimpiä uskonnollisia valheita voi enää kukaan keksiäkään?

Äänestä
  • Jumalan sanan mukaan syntisiä ihmisiä kastetaan, jotta he kasteessa saisivat synnit anteeksi ja saisivat sen uskon Hengen lahjan.

    Kristukseen kastettuja alettiin kutsua uskoviksi.

    Helluntailaisten kaste on pelkkä vesikaste, ihmisteko ja pelkkä lahkoon liittymisrituaali.

    Eihän Raamattu sellaisia kasteita tunne ollenkaan.

    Äänestä

Kristillinen kaste on syntisten kaste, jotta he saisivat kasteessa synnit anteeksi ja saisivat luvatun uskon Hengen lahjan.

Apt.2
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta SYNTINNE annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän LAPSIA.

Helluntailaisuus ei kuulu ollenkaan Kristinuskoon, vaan on sen piraattiversio.

Kääntyminen Jumalan puoleen, eng. REPENT tarkoittaa nöyrtymistä synnin vuoksi.

Helluntailaiset ovat ylpeitä, he eivät tunnusta olevansa syntisiä ennen kastetta.

Heluntailaisten lapsetkin ovat kuulemma täysin Jeesuksen kaltaisia täysin synnittömiä.
Eikä ne tarvi mitään, ei uskoa, ei kastetta, ei Pyhää Henkeä, ei uudestisyntymistä vedestä ja Hengestä, ei hääpukua. Ei mitään, mitä Raaamattu sanoo kaikilla taivaaseen menijöillä olevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rauhaa

Helluntailainen tulee käsiojossa toivottamaan "rauhaa".
Toinen käsi on kuitenkin valmiina nyrkissä etenkin luterilaisia kohtaan.
Helluntaikirkkoon liittyminen tapahtuu kasteessa mutta helluntailaisille se ei tunnu antavan kristityille kuuluvaa Jumalan rauhaa.
Tuntuvat vain jatkavan kastekiihkolaisina levottomina jopa syyttäjähengessä.
Kielilläpuhuminenkaan ei näytä tuovan rauhaa vaan levottomutta ja jopa hurmoksellisuutta.

Kyse on pastorien hengenhedelmistä ja kasteopetuksista väärässä hengessä. Sato on sen mukaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu