Viime vuoden palkkatiedot Suomessa

Artikkelista saa hyvän kuvan suomalaisten palkansaajien palkoista.

Itse ansaitsen mukavasti noin 4 000e/kk brutto. Ihan riittävä palkka. Tulen sillä hyvin toimeen. Olen tehnyt oikeita valintoja elämässäni ja olen tyytyväinen elämääni ja palkkaani, vaikka palkkani onkin ihan tavallinen.

https://yle.fi/uutiset/3-12647274
789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minäkin olen tehnyt tosi hyviä valintoja. yhden huonon olen elämässäni tehnyt, äänestänyt kerran v, 1980 luvulla edsukuntavaaleissa. Onneksi ymmärsin että se on kaikista pahinta mitä kansalainen voi tehdä, äänestää. Sen jälkeen en ole kertaakaan äänestänyt, ja onneksi ymmärsin, tuollasian korppikotia jotka riitelee jatkuvasti ja haukkuvat toisia, kurjuuttavat suomen kansaa ja tekevät erittäin huonoja päätöksiä.

Omia palkkojaan ja etuuksiaan lisää jaktuvasti ja iilmaisa aisoita elämäänsä, ja ne kaikki otetaan meiltä pois, Onneksi on pimeää homaaa tosi paljon.

Palkkani on 6,400 kk, joten hyvin tulen toimeen, saisi olla isompikin. aiva voi odotella palkankorotusta. Tosi tyytyväinen olen, kun jään eläkkeelle teen enmpi siten pimeesti..tosi kiva. Elämä hymyilee.
Joulukuussa lähdetään lappiin ja ensivuonna kierrämme amerikan.

Äänestä
  • Palkka ei voi olla 6,4 kuukautta.

    Äänestä

Aloittajan brutolla kertyy mukavasti eläkettä 2500 €/kk , joten sillä pärjää
oikein mainiosti kuukauden käyttökuluista, kun elämän suuret hankinnat
on jo tehty aikoja sitten. Sitten vaan porskutellaan muutama vuosikymmen.

Äänestä
  • Mjaa, saan saman 4 000 kuussa ja eläkkeeni tulee jäämään selvästi alle kahden tonnin. Oma syy, kun suurin osa työelämästä kului pienipalkkaisissa hommissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mjaa, saan saman 4 000 kuussa ja eläkkeeni tulee jäämään selvästi alle kahden tonnin. Oma syy, kun suurin osa työelämästä kului pienipalkkaisissa hommissa.

    Tuo 4000 €/kk x 60%:n kertymä 40:ssä vuodessa tekee eläkettä 2400 €/kk.
    Kyllä sillä jo pärjää yksinkin ihan mukavasti ja jos sattuu olemaan pariskunta
    niin suorastaan porskuttaa kahden eläkkeellä.
    Ja vuoden vaihteen jälkeen ropisee taas 150 € lisää eläkkeeseen. Jihaa.

    Äänestä

Tarkistin uteliaisuuttani Tapiolan 2004 toimittamasta laskelmasta.
2004 eläkkeeni laskennan perusteena oleva palkkani oli 4684,55€.
En ryhdy päivittämään sitä palkka- enkä muunkaan indeksin kautta mutta silloin se oli olevinaan kohtalaisen hyvä korvaus menetetystä ajasta.
Eläkkeen ansaintavuosia kertyi vain 27 kappaletta joka aiheuttaa normaalia laskentaa pienemään eläkkeen mutta lopetin töissä meuhkaamisen omalla päätöksellä.
Tietenkään en valita.

Äänestä
  • Tarkistus. Tuossa 2004 laskennan 4684,55€ on jo mukana indeksikorjaus 2002 - 2004 koska 2002 oli viimeinen työvuoteni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Artikkelista saa hyvän kuvan suomalaisten palkansaajien palkoista.

Itse ansaitsen mukavasti noin 4 000e/kk brutto. Ihan riittävä palkka. Tulen sillä hyvin toimeen. Olen tehnyt oikeita valintoja elämässäni ja olen tyytyväinen elämääni ja palkkaani, vaikka palkkani onkin ihan tavallinen.

https://yle.fi/uutiset/3-12647274

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu