työttömän

Havahduinpa juuri että olen ollut viimeksi kesälomalla vuonna 1999.

Tämä vuosituhat on mennyt kursseilla, harjoitteluissa tai tukitöissä. Tukitöistä toki saa lomansa, mutta ei esim. lomaltapaluurahoja ja toisekseen kuuden tonnin vuositulot nyt eivät oikein anna lomalla muuta mahdollisuutta kuin katsoa telkkaria kotona.

No taas on työttömyyskesä edessä. Työtön ei omaa lomaoikeutta. Toisekseen eipä olisi rahaakaan tehdä mitään tavanomaista (matkustella tai korjailla kesämökkiä(kun sitä ei edes ole)). Ja työttömänhän pitää olla koko ajan valmiina ottamaan työ sanktion uhalla vastaan.

Jostain syystä tuntuvat useatkin töissä käyvät kadehtivan työttömän elämää: ei pakollisia herätyksiä, voi tehdä mitä haluaa, aikaa harrastuksille jne. Ainoa mistä en koskaan ole kuullut kateellisia mainintoja on "ilmainen" työmarkkinatuki. En ole erityisemmin edes viitsinyt mainita että itselläni se tosin on tarveharkintainen, eli henkilökohtaisesti en saa centtiäkään rahaa kun puoliso on normaalissa työssä...

Näin kesän kynnyksellä alkaapi masennus vaivaamaan kun kuuntelee iloisten ihmisten kesäloma suunnitelmia, itse kun ei voi suunnitella oikein mitään kun kuitenkin on aina jokin työhakemus vetämässä tai odottelee jonkun työnantajan puhelin soittoa.

No jospa joku tuttu pyytäisi edes viikonlopuksi kalaan jonnekin.
3380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oishan toi vene,vois kalaan pyytää,heh mut mitä ukkos mahtas olla siitä mieltä?????????????.Siis kesäloma itselläkin ihan tuntematon sana,eikä aikuisen oikeesti enää kiinnostaskaan minnekään matkustaa.Meneehän kesä ilman kesälomiakin viettäköön parempi väki niitä ja matkustelkoon vaik minne ja takaisin,"elä niitten iloisten ihmisten" matkasuunnitelmien ,anna mieleesi masentaa,matkustelkoon!!!.Hyvää kesää ,ohan meillä itikat ystävinä,rakastavat oikein meitä.....

Äänestä

Tee kuten mä. Tee jatkuvalla syötöllä kiljua, parasta omasta kokemuksestani on appelisiinipohjainen kilju. Siihen kun laittaa sekaan jääpaloja ja lähteen rannalle tai puiston/torin penkille niin ihan kivaa on! Pullona kannattaa toki käyttää viatonta limpsa- tai mehupulloa, ei tule poliisit puhuttelemaan. Ja ei siitä tartte kaatokänniä vetää, semmoinen keskikiva olotila vaan. Ja aina sitä joitakin tuttuja tapaa samalla joiden kanssa turista. Ite tykkään tästä elosta, eipä mulla olekaan mitään kalliita harrastuksia. Kuntoa pidän yllä juoksemalla pari kertaa viikossa pitkän lenkin, eikä juoksukengät ole mikään kova kustannus.

Äänestä
  • vähän kiljua ja huutaa!

    Mitenkä, onko kukaan löytänyt vielä korvasieniä? Vaikka niitä kuinka olen koittanut katella tuolla metsässä samoillessa, ei niitä vastaan ole tullut. Ovat tainneet muut ehtiä noukkimaan ne jo minua ennen? Taikka olisiko etteivät ole vielä tulleet esiin? Kertokaa nyt viisaammat jos tiedätte korvasienistä jotain kun tällainen "tietäjä" reppana ei taasen tiedä. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesäloma. kirjoitti:

Havahduinpa juuri että olen ollut viimeksi kesälomalla vuonna 1999.

Tämä vuosituhat on mennyt kursseilla, harjoitteluissa tai tukitöissä. Tukitöistä toki saa lomansa, mutta ei esim. lomaltapaluurahoja ja toisekseen kuuden tonnin vuositulot nyt eivät oikein anna lomalla muuta mahdollisuutta kuin katsoa telkkaria kotona.

No taas on työttömyyskesä edessä. Työtön ei omaa lomaoikeutta. Toisekseen eipä olisi rahaakaan tehdä mitään tavanomaista (matkustella tai korjailla kesämökkiä(kun sitä ei edes ole)). Ja työttömänhän pitää olla koko ajan valmiina ottamaan työ sanktion uhalla vastaan.

Jostain syystä tuntuvat useatkin töissä käyvät kadehtivan työttömän elämää: ei pakollisia herätyksiä, voi tehdä mitä haluaa, aikaa harrastuksille jne. Ainoa mistä en koskaan ole kuullut kateellisia mainintoja on "ilmainen" työmarkkinatuki. En ole erityisemmin edes viitsinyt mainita että itselläni se tosin on tarveharkintainen, eli henkilökohtaisesti en saa centtiäkään rahaa kun puoliso on normaalissa työssä...

Näin kesän kynnyksellä alkaapi masennus vaivaamaan kun kuuntelee iloisten ihmisten kesäloma suunnitelmia, itse kun ei voi suunnitella oikein mitään kun kuitenkin on aina jokin työhakemus vetämässä tai odottelee jonkun työnantajan puhelin soittoa.

No jospa joku tuttu pyytäisi edes viikonlopuksi kalaan jonnekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu