Ikä-ihmiset koronan alussa syyllistettiin tartuttajiksi ja uhaksi. Meni noin vuosi ja missään tämä ryhmä ei saanut liikkua tai katsottiin silmät väärällään. Hoitolaitokset oli vain 15min vierailu aika tai ei aikaa ollenkaan, paljon kuoli ikä-ihmisiä hoitolaitoksissa. Luin jonkun italialaisen artikkelin jossa hän sanoi ettei nyt ole hyvä millään tavalla joutua sairaalaan, mistään syystä. Näin talvella kuinka tosi huonojalkainen mummo työnteli Rollaa tai yritti työntää. Vastaavasti rajan yli tulee porukkaan, jolle kaikki kannetaan eteen (koska sillä ei ole mitään, ymmärrätkö). Ikä-ihmiset leipäjonoissa. Ne on kuitenkin rakentanut tätä maata jolloin ei ole ollut edes teitä (tietä), yhtälailla heillä on ollut perheet, työt, harrastukset, kaikki samat mitä tänäkin päivänä mutta vaikeimmin saavutettavissa. Nyky tekniikkaan kun vertaa.
Yli 10v sitten jäin asunnottomaksi, kavereilla, tuttavilla, nyt 7v ollut mummolla.
Kuitenkin ois ihan parasta lähteä omasta asunnosta niihin työrientoihin, sama kun omat lapsenlapset ei ole koskaan kokenut mummolaa.
Yli 10v sitten jäin asunnottomaksi, kavereilla, tuttavilla, nyt 7v ollut mummolla.
Kuitenkin ois ihan parasta lähteä omasta asunnosta niihin työrientoihin, sama kun omat lapsenlapset ei ole koskaan kokenut mummolaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt oli kyllä niin sekavaa tekstiä, että taidan kusta vaatekaappiin.
Niin oli, ettei Erkkikään ymmärrä.
Mut ei kannata kaappiin kusta
Ois sit mieli musta.