Mun ihannenainen

Anonyymi-ap

On naisoletettu joka tienaa samanverran kuin minä, ja hyväksyy sen että molemmilla on omat rahat. Mikäli päädytään avioliittoon niin tehdään avioehto missä lukee selkeästi että toisella ei ole oikeutta toisen omaisuuteen eron sattuessa tai kuollessa ellei testamentti toisin määrää

22

756

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse olen kyllä ihan samaa mieltä, että molemmillaomat rahat jne. Ihmettelen kuitenkin hieman sitä, että rahako on ainoa oleellinen asia? Koen myös erikoiseksi sen, että toisen tulojen suuruus on jotenkin oleellista. Mulle on ihan sama mitä toinen tienaa, kunhan tulee toimeen niillä omillaan. Minusta molemmilla on omat rahat ihan tuloista riippumatta.

      Homma tietysti mutkistuu hieman, jos asutaan yhdessä, sillä silloin tietysti kulutkin maksetaan yhdessä. Pakolliset kulut 50/50, mutta itse en suostuisi toisen kuluihin osallistumaan. Jos nyt vaikka toisella olisi reilusti sähköä kuluttavia harrastuksia niin en mä suostuisi hänen sähköjään maksamaan. Tuo nyt siis esimerkkinä siitä, että yhteistaloudessa asiat voivat mutkistua.

      Naimisiin en suostuisi ikinä menemään. Minusta koko avioliitto on ihan kieroutunut ja sairas instituutio.

      • Anonyymi

        Se on kieroutunut vain siksi, koska et itse pidä ajatuksesta. Älä syötä agendaasi muille.

        Kaikilla on ihan omanlaisensa avioliitto joten älä tule kylvämään myrkkyä muiden liittoihin.

        Joillekin voi olla ok, että maksetaan puoliksi ja autetaan toista tarvittaessa. Rakasta ihmistä? Toisaalta, jos itse elät pumpulissa niin et tällaista ymmärrä.
        Et ymmärrä mitä on taloudelliset vastoinkäymiset. Mulle on täysin ok maksaa vaikka toisen laskuja. Se homma tasaantuu kuitenkin jossain vaiheessa aina ja toinen maksaa jotain minun, ostaa minulle jotain. Olemme tyytyväisiä tähän, että on avoimuus raha-asioissa. Ei tarvitse riidellä rahasta koskaan. Sen puutteesta ehkä on joskus joutunut kärsimään, mutta töitä tehdään kumpikin ja asiat hoidetaan.

        Se piirtää kel on liituu. Näin se meillä menee. Avioliitossa on myös käytännössä elatusvelvollisuus toisesta.

        Naimisiin ei ole pakko mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta se taas ei ole kieroutunut, koska pidät sen kieroutuneisuudesta. Älä itse syötä agendaasi muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kieroutunut vain siksi, koska et itse pidä ajatuksesta. Älä syötä agendaasi muille.

        Kaikilla on ihan omanlaisensa avioliitto joten älä tule kylvämään myrkkyä muiden liittoihin.

        Joillekin voi olla ok, että maksetaan puoliksi ja autetaan toista tarvittaessa. Rakasta ihmistä? Toisaalta, jos itse elät pumpulissa niin et tällaista ymmärrä.
        Et ymmärrä mitä on taloudelliset vastoinkäymiset. Mulle on täysin ok maksaa vaikka toisen laskuja. Se homma tasaantuu kuitenkin jossain vaiheessa aina ja toinen maksaa jotain minun, ostaa minulle jotain. Olemme tyytyväisiä tähän, että on avoimuus raha-asioissa. Ei tarvitse riidellä rahasta koskaan. Sen puutteesta ehkä on joskus joutunut kärsimään, mutta töitä tehdään kumpikin ja asiat hoidetaan.

        Se piirtää kel on liituu. Näin se meillä menee. Avioliitossa on myös käytännössä elatusvelvollisuus toisesta.

        Naimisiin ei ole pakko mennä.

        Niin minullekin on ok, että maksetaan puoliksi. Olen jopa täysin tyytyväisenä elättänyt miestä ja se on minulle täysin ok. Vaan en ikinä tekisi niin sellaisen ihmisen kanssa, joka odottaisi minun tekevän noin. Minä en maksa yhtään laskua, jonka toinen katsoo olevansa oikeutettu noin vain tekemään ja ajattelee, että kyllä toinen maksaa. Se kertoo niin suuresta luonteen kieroutuneisuudesta, että sellainen yksilö saa painua helvettiin. Ihminen, joka on syystä tai toisesta toisen elätettävänä, ei ole oikeutettu kuluttamaan mitään turhaa. Omansa saa kuluttaa miten tahtoo, mutta toisen omaisuutta pitää kunnioittaa ja kuluttaa mahdollisimman vähän. Noin toimisin itsekin. Ei tulisi mieleenkään törsätä toisen rahoilla.

    • Anonyymi

      Mulle on selvää että jos kuolen ja en kerkiäisi tekemään testamenttia menisi omaisuus rakkaalle puolisolleni.
      Muutenkin suurimman osan testamenttaisin hänelle. Eri asia, jos olisi lapsia.
      Muuten kyllä taitaisi saada kaiken. On sen ihan ansainnut.

    • Anonyymi

      En sitten ole ihannenaisesi. Voi harmi kun luulin meidän välillä olevan jotain kemiaa ja yhteyttä sekä tunnetta. En vain tienaa saman verran kuin sinä. :( olen tietysti valmis maksamaan puolet kaikesta mutta eihän se kelpaa.

    • Anonyymi

      Eikö voi tienata sinua enempää?

    • Anonyymi

      Mun ihanne on lihalamppu

      • Anonyymi

        Sä tarvitsisit jotain konsultaatiota setalta tms tuohon seksuaalisuuden moninaisuuden kokemiseen, esim internetin fiktiivihahmot ei ole ideaali mutta meneehän ne eiffeltorninkin kanssa naimisiin, että nykyään on muotia kun ei tuomita

    • Anonyymi

      Itse olen ollut vain avioliittojen vierestä seuraaja. Avioehto on hyvä vaihtoehto jos molemmat ovat tehneet omaisuutensa ennen parisuhdetta. Mutta toisaalta avioehdon voi välttää olla menemättä naimisiin ja vaikka asua erillään. Näin molemmat varmasti maksavat vain omansa. Olenkin kääntynyt aikaisemmasta avioliittounelmasta ei avioliittoon. Tiedän yhden pariskunnan jotka 10 vuoden seurustelun jälkeen menivät avioon siksi että takaavat toisen hyvinvoinnin jos toiselle kävisi jotain. Mutta he ovat pariskunta jotka yhdessä tekivät omaisuutensa eikä siis tarvinnut avioehtoa kun oli selvää että puoliksi menee kaikki.

      • Anonyymi

        Niin ja avioehtohan ei ole lainkaan varma ratkaisu. Niin kutsuttu kohtuullistaminen on ihan rutiinitoimenpide avioehdosta huolimatta jos pitkä liitto päätyy eroon, vaikka omaisuus olisi tehty ennen liittoa. Ei se ehto tarvitse kuin riitauttaa ja lähes aina "kohtuullistetaan".

        En tiedä avioliittojen eroista paljoa mutta sen tiedän että minun kohdalla ei tule avioeroa. Joko siksi etten liity avioon tai jos liityn, avioliittoni on pysyvä. Jos suhde aloitetaan valmistautumalla eroon, suostun olemaan ilman avioo.

    • Anonyymi

      Tuo avioehto vaikuttaa vähän siltä kuin, että rakastan vain omaa rahaani, en välitä siitä toisesta lainkaan, kuinka hänelle käy, jos esim. avioero, lapset ym. On mielestäni aika turhuutta arvostaa aviopuolisoiden kesken vain sitä rahaa, jos ei ole muuta arvostettavaa toisessa? Ja ihan samat tulot? Luulisi ap:n toivovan enemmänkin hyvää parisuhdetta, onnea, sielun kumppanuutta, hyviä keskusteluja, yhteistä tekemistä, hyvää yhteistä huumoria ym. mutta se, että ap:lle on tärkeintä se raha? Todella outoa, en usko, että saat ketään näillä ehdoilla.

    • Anonyymi

      Ymmärrän täysin. Itsellä jää käteen noin 160000 vuodessa. Naiset joihin tutustu pruukaavat juosta rahan ja helpon elämän perässä

      • Anonyymi

        Hanki nainen joka haluaa olla kanssasi. Itse haet pintaliitäjiä.

      • Anonyymi

        Nyt täytyy kysyä, että miksi oletat enemmän tienaavan olevan automaattisesti vähemmän rahan perässä? Oman kokemukseni mukaan ne nemmän tienaavat tuppaavat usein olemaan enemmän sen rahan ja maalliisen mammonan perään.

    • Anonyymi

      Ihannenaista ei ole mutta on naisia jotka ovat mahdollisimman vähän vaivaksi.
      Nainen joka antaa aina seksiä ja tekee ruokaa on ihanne, vielä jos osaa muuten olla hiljaa ja muutenkin poissa näkyvistä on paras.
      Tosin tällainen naikkonen on fiktiivinen olio, aivan kuten joulupukkikin.

    • Anonyymi

      Oikee asenne valtaosa naisista on vain onnenonkijoita

    • Anonyymi

      Ikävä kyllä suurin osa naisista juoksee vain rahan perässä

    • Anonyymi

      Mun isä oli sanonut nuorena. Että hän ottaa vaimon joka tärvää kaikki hänen rahat. Äiti on kuulemma parhaansa yrittänyt 😂

    • Anonyymi

      Taitaa olla vain paras tyytyä siihen että ottaa avopuolison

    • Anonyymi

      Kyllä miehen mieli heltyy kun vähän alkaa flirttaamaan. Eipä ole kukaan kysellyt tuloja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9209
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3839
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2690
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2504
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1783
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1612
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe