miehen seksisuhteet

Anonyymi-ap

Olen ollut vuoden ajan suhteessa miehen kanssa ja olemme asuneet myös yhdessä puolisen vuotta. Molemmilla taustalla viime vuonna avioero tahoillamme, tulimme molemmat petetyiksi ja jätetyiksi. Meillä on paljon rakkautta, läheisyyttä ja seksiä ja vietämme kaiken ajan yhdessä töitämme lukuunottamatta.

Olen painottanut miesystävälleni koko ajan uskollisuuden tärkeyttä ja olemme käyneet keskustelun siitä, mikä on pettämistä. Keväällä kuitenkin mieheni jäi kiinni seksin metsästyksestä, viestiketjuja oli hänellä useita eri naisten kanssa. Mies väittää, ettei ole tavannut ketään, viestitellyt vain. Löysin myös mieheltä valikoiman erilaisia seksileluja, joista osa ostettu meidän suhteemme aikana ja käytettyjä. Näistä en ole mieheltä kysynyt.

En ole tottunut tällaiseen pettämiseen. Olen luullut, että pettämistä tapahtuu lähinnä juovuspäissä ja heillä, kenellä ei ole seksiä. Mies on hyvin takertunut minuun ja sitten kuitenkin paljastuu jotain tuollaista. Hän itse antoi selitykseksi, että kaipaa seksiltä asioita, joita ei ole kehdannut pyytää minulta. Tämä voi olla totta, mutta minusta tuntuu, että hän pettää minua edelleen.

Onko hänellä seksisuhteita ja miksi? Vai onko hän seksiriippuvainen? Itse haluaisin seksiä useita kertoja päivässä, mies on vähemmän aktiivinen osapuoli. En vain pysty ymmärtämään, että miksi hänen pitää hakea seksiä muualta, kun olen valmis kaikkeen mitä hän pyytää. Lasten vuoksi tilanne on sellainen, etten halua miestä tässä vaiheessa jättääkään. Tuntuu vain erittäin epäreilulta, että suhteemme on näin tuore ja silti en riitä hänelle.

9

854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tilanteesi kuulostaa siltä, että voisi olla hyväksi miettiä ja tunnustella itseltäsi, mitä sinä tahdot. Kuinka paljon olet valmis sietämään pettämistä ym. tasapainotonta ja epäkypsää käytöstä, ja miksi.
      Olette kumpikin eronneet tahoillanne vähän aikaa sitten, jo pelkästään eron työstäminen vaatii yleensä oman aikansa. Toki on hienoa jos tapaa sopivan uuden kumppanin, omat selvittämättömät asiat vaan seuraavat uuteen suhteeseen jollei niitä tunnista ja tiedosta.
      Ehkä voisit kydä keskustelemassa tilanteestasi jossain?

      • Anonyymi

        Keskustelua olen miettinyt, mutta arki on muutenkin niin täyttä etten tiedä jaksanko ottaa enää yhtä aikataulutettavaa asiaa lisää.
        Suhteessa on kaikki muuten hyvin, mutta kyllähän se ihmetyttää miten toinen voi satuttaa niin paljon samalla kun väittää paljon rakastavansa vai valehteleeko toinen koko ajan rakastavansa. Tulen hulluksi, kun en tiedä mitä uskoa! Ja samaan aikaan tiedän ansaitsevani paljon parempaa ja myös saavani sitä, jos tästä suhteesta lähtisin. Mutta on tässä paljon hyvääkin.


    • Anonyymi

      Mutta ettehän asu saman katon alla, ettehän?

      Kuten tiedät, sinun ensisijaine velvollisuu, oikeus ja laillinen vastuu kuuluu lapsillesi.
      Vieraat miehet tulevat ja menevät elämässäsi. Sinun ei tarvitse edes esitelä niitä lapsillesi!

      Nyt kun tuo tuli selväksi, kertomasi nykyisen miehen käytos kuulostaa kovin epäilyttävältä. ( Muuten , missä sinä harrastat seksiä monta kertaa päivässä! ovatko lapsesi jo aikuisia ja pois kotoa?)

      Mitähän jos laittaisit jäitä hattuun ja rauhoittuisit.

      Käytä jatkuvan seksiajattelun sijaan aivojasi muuhunkin.

      • Anonyymi

        Saman katon alla asutaan ja molempien lapset ovat melkein täysi-ikäisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saman katon alla asutaan ja molempien lapset ovat melkein täysi-ikäisiä.

        Voi olla kovin kiusallista lapsille, että äiti harjoittaa seksiä useamman kerran päivässä kotona. Kaikkea sitä kuuleekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla kovin kiusallista lapsille, että äiti harjoittaa seksiä useamman kerran päivässä kotona. Kaikkea sitä kuuleekin.

        Lasten edessähän sitä harrastetaankin. Tietysti. Haloo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten edessähän sitä harrastetaankin. Tietysti. Haloo.

        No vaikka ei harjoitettaisikaan lasten edessä. Äiti poistuu tasaisin väliajoin kymmenen kertaa päivässä makuuhuoneeseen tyypin kanssa, jota on heilastellut noin vuoden. Nyt aikuiset järki käteen niin kuin olisi jo.


    • Anonyymi

      On kyllä sen verran seksikeskeistä aloittajan elämä, että tuskin on lastensuojelulle vieras uusperhe; viimeistään uusperheen lapset ovat tehneet ilmoituksen itsestään, jos meno on tuollaista huushollissa.

    • Anonyymi

      varmaan sanoo vielä,että`` tästä on pitkä matka pettämiseen``😁😁 ja kaikkea muuta yrittää selittää jotta löytää sen asian jonka sinä uskot,sorry

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1341
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1207
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      855
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe