Kumma juttu

ei edes kaduta (tai jollain tietyllä tapaa, mutta ei niin kuin pitäisi)

Olen seurustellut kultini kanssa 1,5 vuotta, vähän päälle.. Viime kesänä minulla kuitenkin oli 3 kuukauden seksisuhde toiseen mieheen (joka oli aika rumakin vielä)..

Jotenkin olen sysännyt sen kolme kuukautta ajatuksistani pois, niin että en edes muista tapahtunutta.. jos valheenpaljastus kokeessa kysyttäisiin, olenko pettänyt ja vastaisin en.. se varmasti näyttäisi oikein!

Joskus todella harvoin tuo asia pompsahtaa mieleeni.. sanotaan nyt vaikka kerran 2 kuukaudessa ja se ajatus viipyy päässä minuutin verran ja unohtuu taas piiitkäksi aikaa!

Onneksi tein päätöksen, että en koskaan kerro kullalleni asiaa, se oli mut jättänyt, jos olisin kertonut!
3729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet valintasi tehnyt ja päättänyt elää salaisuuden kanssa. Varmasti suhteenne kannalta kertomatta jättäminen on ollut ok, elikkä et ole halunnut kantaa vastuutasi loppuun asti.

Tietty kun katsot kultaasi silmiin, niin tunnethan sydämmessäsi "Olen ehdottomasti kulta luottamuksesi arvoinen", ehkäpä et kuitenkaan tunne ja vaikka et kerrokaan, niin olet särkenyt palan itsekunnioitustasi ja se kalvaa aika ajoin mieltäsi, vaikka kaikin tavoin varmasti haluat ja yrität unohtaa.

No kukin elää tavallaan ja kantaa sisäistä sanatontakin vastuuta asioista.

Äänestä

Hassua sanoit sen ihan itse, et ansaitse olla miehesi kanssa, sillä hän olisi sinut jättänyt jos olisit kertonut totuuden.

Valheessa on tietenkin mukavempi elää, sillä et joudu kohtaamaan tekojesi seurauksia. Ja omien tekojen seurauksia on niiiiiin inhottava käsitellä.

Ja muistathan, että se tapahtui vaikka et sitä muistelisikaan.

Voit nyt illalla hänen vieressään miettiä sitä kuinka onnellinen rakkaasi on eläessään valehtelijan kanssa.

Äänestä
  • kyllä valheessa eläminen on paljon pahempaa ja rankempaa.on kokemusta kummastakin, sekä kertomisesta ja kertomatta jättämisestä.tiedän miksi alkuperäinen kirjoittaja ei tunne oikeastaan mitään syyllisyyttä ym. hän on eritellyt asiat toisestaan. pettäminen ei liittynyt millään tavoin hänen mieheensä.monet vääntävät päässään asian näin!itsekin olen niin tehnyt. en myöskään osaa katua pettämistäni sillä miksi katuisin sitä että minulla oli hauskaa??kuulostaa hullulta mutta ihmismieli on todella kummallinen.:)en myöskään ole pyytänyt anteeksi pettämistäni, mutta olen pyytänyt anteeksi sitä että loukkasin miestäni!että näin.:)ihmismieli on niiiiiin kummallinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tunnu miltään kirjoitti:

ei edes kaduta (tai jollain tietyllä tapaa, mutta ei niin kuin pitäisi)

Olen seurustellut kultini kanssa 1,5 vuotta, vähän päälle.. Viime kesänä minulla kuitenkin oli 3 kuukauden seksisuhde toiseen mieheen (joka oli aika rumakin vielä)..

Jotenkin olen sysännyt sen kolme kuukautta ajatuksistani pois, niin että en edes muista tapahtunutta.. jos valheenpaljastus kokeessa kysyttäisiin, olenko pettänyt ja vastaisin en.. se varmasti näyttäisi oikein!

Joskus todella harvoin tuo asia pompsahtaa mieleeni.. sanotaan nyt vaikka kerran 2 kuukaudessa ja se ajatus viipyy päässä minuutin verran ja unohtuu taas piiitkäksi aikaa!

Onneksi tein päätöksen, että en koskaan kerro kullalleni asiaa, se oli mut jättänyt, jos olisin kertonut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu