Venäläistutkija: Presidentti ajoi itsensä nurkkaan

Ohjusiskut oli suunniteltu rauhoittelemaan Venäjän eliittiä, arvioi Vladimir Putinin entinen puheenkirjoittaja.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin määräämät massiiviset ohjusiskut Ukrainaan on nähty osoituksena maan sisäisistä jännitteistä.

Brutaali voimannäyttö siviileitä kohtaan oli jälleen kerran ristiriidassa propagandalinjan kanssa, jonka mukaan maan asevoimat olisi iskenyt vain sotilaskohteita vastaan. Ohjusiskut surmasivat ainakin 14 ihmistä ja haavoittivat kymmeniä muita.

Venäjän uutislähetyksissä jopa hehkutettiin siviilikohteiden tuhoja. Eräs uutisankkuri huomautti, että Lvivissä asuntoihin ei tullut hyökkäyksen jälkeen kuumaa vettä, minkä lisäksi sähkö oli laajalti poikki. Hiljattain kenraalieverstiksi ylennetty Tshetshenian diktaattori Ramzan Kadyrov ilmoitti olevansa ”sataprosenttisen tyytyväinen” sotatoimien uuteen käänteeseen.

Vladimir Putinin entinen puheenkirjoittaja, venäläistutkija Abbas Gallyamov arvioi presidentin viestineen Ukrainan ja lännen lisäksi omille kriitikoilleen eli erityisesti kovan linjan nationalisteille, jotka ovat olleet raivoissaan maan sotilaallisista tappioista.

– Tämä on ennen kaikkea tärkeää sisäpolitiikan kannalta. Hallitsevalle luokalle piti osoittaa, että Putin on edelleen kyvykäs, ja että armeija pystyy vielä johonkin, Abbas Gallyamov sanoo New York Times -lehdelle.

Tuorein eskalaatio sisältää oletuksen, että Venäjän eliitti ja laajempi yleisö näkevät iskut osoituksena voimasta eikä epätoivoisenä yrityksenä peitellä katastrofaalista rintamatilannetta. Gallyamov uskoo, että yli 80 ohjuksen summittainen ampuminen Ukrainaan itse asiassa kertoo voimattomuudesta.

– Armeija ei voi enää tehdä mitään muuta, tutkija sanoo.

University College London -yliopiston venäläistutkija Vladimir Pastukhov arvioi viimeaikaisten toimien olevan ristiriidassa Vladimir Putinin perinteisen varovaisuuden kanssa. Hänen mukaansa presidentti on rajoittanut omia ulkopoliittisia vaihtoehtojaan ja käytännössä ajanut itsensä nurkkaan.

– Kaikki Putinin toimet tähtäävät poispääsyyn tästä nurkasta, jossa ainoa jäljellä oleva vaihtoehto olisi ydinaseiden laukaisunappulan painaminen. Nyt nähdyt tapahtumat oikeastaan lisäävät riskejä hänen kannaltaan, Pastukhov sanoo.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kenet Putin kuvitteli vakuuttavansa ohjusiskuilla Ukrainan kaupunkeihin??

Propaganda ohjusiskun tuloksista uppoaa ainoastaan valehtelevan median otteessa olevaan tavalliseen Venäjän kansaan. Eliitti ei siihen kovin kauaa usko ja ulkomailla sille nauretaan avoimesti. Eikö paremman tuloksen olisi saavuttanut keskittymällä oikeisiin sotilaallisiin kohteisiin. Niiden tuloksista olis sentään voinut "valehdella rehellisesti", kuten sodissa yleensä tehdään.

Putin paljasti kohtalokkaan virhearviointinsa ytimen ohjusiskuillaan:
Ukraina ja ns. länsi eivät säikähdä neuvotteluihin, päinvastoin
"Venäjän eliitin" usko Putiniin rapautuu entisestään
Median valehtelu joutuu koettelemaan omia rajojaan.

Putin on nyt suuremmissa ongelmissa, kuin ennen ohjusiskuja.
- miten meni omasta mielestäsi, Putin ?
- ajatteleppa omalle kohalles, lukija

Äänestä

Putin voitti kiovalaisten lasten leikkikentän. Pistin Putinin silmässä tekisi namia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ohjusiskut oli suunniteltu rauhoittelemaan Venäjän eliittiä, arvioi Vladimir Putinin entinen puheenkirjoittaja.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin määräämät massiiviset ohjusiskut Ukrainaan on nähty osoituksena maan sisäisistä jännitteistä.

Brutaali voimannäyttö siviileitä kohtaan oli jälleen kerran ristiriidassa propagandalinjan kanssa, jonka mukaan maan asevoimat olisi iskenyt vain sotilaskohteita vastaan. Ohjusiskut surmasivat ainakin 14 ihmistä ja haavoittivat kymmeniä muita.

Venäjän uutislähetyksissä jopa hehkutettiin siviilikohteiden tuhoja. Eräs uutisankkuri huomautti, että Lvivissä asuntoihin ei tullut hyökkäyksen jälkeen kuumaa vettä, minkä lisäksi sähkö oli laajalti poikki. Hiljattain kenraalieverstiksi ylennetty Tshetshenian diktaattori Ramzan Kadyrov ilmoitti olevansa ”sataprosenttisen tyytyväinen” sotatoimien uuteen käänteeseen.

Vladimir Putinin entinen puheenkirjoittaja, venäläistutkija Abbas Gallyamov arvioi presidentin viestineen Ukrainan ja lännen lisäksi omille kriitikoilleen eli erityisesti kovan linjan nationalisteille, jotka ovat olleet raivoissaan maan sotilaallisista tappioista.

– Tämä on ennen kaikkea tärkeää sisäpolitiikan kannalta. Hallitsevalle luokalle piti osoittaa, että Putin on edelleen kyvykäs, ja että armeija pystyy vielä johonkin, Abbas Gallyamov sanoo New York Times -lehdelle.

Tuorein eskalaatio sisältää oletuksen, että Venäjän eliitti ja laajempi yleisö näkevät iskut osoituksena voimasta eikä epätoivoisenä yrityksenä peitellä katastrofaalista rintamatilannetta. Gallyamov uskoo, että yli 80 ohjuksen summittainen ampuminen Ukrainaan itse asiassa kertoo voimattomuudesta.

– Armeija ei voi enää tehdä mitään muuta, tutkija sanoo.

University College London -yliopiston venäläistutkija Vladimir Pastukhov arvioi viimeaikaisten toimien olevan ristiriidassa Vladimir Putinin perinteisen varovaisuuden kanssa. Hänen mukaansa presidentti on rajoittanut omia ulkopoliittisia vaihtoehtojaan ja käytännössä ajanut itsensä nurkkaan.

– Kaikki Putinin toimet tähtäävät poispääsyyn tästä nurkasta, jossa ainoa jäljellä oleva vaihtoehto olisi ydinaseiden laukaisunappulan painaminen. Nyt nähdyt tapahtumat oikeastaan lisäävät riskejä hänen kannaltaan, Pastukhov sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu