Lastensuojelun uskonto ja kulttimaisuus
Kuinka paljon uskonnollisen ajattelun ominaisuuksia sosiaalityöntekijän ajatteluun, käytökseen ja persoonallisuuteen oikein kuuluu?
Olemme havainneet sen, että he toistavat tekojensa ja lastensuojelutyön puolustukseksi samoja sanoja. Niitä käyttävät myös muut samalla ja tyhjentävällä tavalla. Viiteryhmä opettaa jäsenilleen saman rituaalin lasten vahingoittajavanhempien asioissa.
Ne ovat irrationaalisia dogmia, joiden todisteita ei koskaan kaivata, tunteita herättäviä voimasanoja ja tautologioita. Tiedät, mitkä sanat ne ovat. Lisäksi lahkon jäsenet listaavat kuulemiaan kauheuksia lapsiväkivallasta, jonka tarkoitus on herättää pelkoa epäpyhää vanhemmuutta vastaan. Sillä ei ole mitään tekemistä keskustelunaiheen kanssa, mutta se tyhjentää koko lastensuojelun kyseenalaistamisen.
Lastensuojelun työntekijöiden ideologiaan kuuluu pyhän ja epäpyhän käsitteet. Niihin arvatenkin liittyy epäpyhän ansaitsema eristäminen, julma rankaisu, pakkomielle vanhempien paheellisuudesta, jota he jahtaavat.
He ovat fanaattisia siinä. He eivät koskaan lopeta naurettavien sanakäännösten keksimistä vanhemman aseman vahingoittamistarkoituksessa. Niitä tulee aina lisää ja pitkiä tekstejä. Ne voi purkaa ja todistaa vääriksi, mutta kun se ei ole sosiaalityöntekijän päämäärä. He keksivät kauheuksia epäpyhän erottamiseksi pyhästä, joka on tietenkin lahkon oma olemus viattomien lasten suojelijana eikä viaton lapsi itse. Hehän kiduttavat pyhyyden nimissä lapsiakin sairausväitteillä, lääkkeillä, komentelulla ja yltiöturvallisuuskäytöksellä.
Lahko levittää uskontoaan myös valtaväestöön arvojen, asenteiden ja ennakkoluulojen muodossa. Koko tällainen ajatusrakenne esiintyy suomalaisissa, kun puhutaan lastensuojeluvanhemmista. Ne ovat räikeitä, järjettömiä, vahingollisia ja niille ei osata laittaa mitään stoppia.
Lapsen riistetään väkivaltaisessa rituaalissa tekosyiden nojalla ja laitetaan sijaisihmisille. Heidän tekopyhyytensä on etovaa. He tietenkin havaitsevat merkkejä siitä, ettei näin pitäisi toimia vanhempia ja lasta kohtaan, eikä tilanne vaadi sitä. Itsenäisen ajattelun sijaan jokainen näistä idiootista turvautuu uskonnolliseen mantraan: "Tehdään tässä vaiheessa niin kuin viranomainen määrää". Vanhemmat ja lapset menettävät kymmenen vuotta siinä tekopyhyydessä ja sijaiset teeskentelevät saaneensa lapsen tottumaan ventovieraisiin ja sortajiin.
Sitä uskontoa ei voi vanhempana kohdata. Sitä ei voi todistaa vääräksi. Ei sopia väärinkäsityksistä. Ei voi käydä lapsen tai valehtelijan kanssa tapaamisissa siinä toivossa, että heidän kuvansa sinusta paranee joskus. Jos paranee, sekin on täydellisessä pimennössä, tottelussa ja sosiaalilautakunnan armossa. Mikään ei paranna vanhemman tilannetta.
Suomessa tilanne on nyt mennyt niin huonoksi, että pitää tunnistaa fanaattinen uskonnollinen lahko, jolla on kielitieteellistä pätevyyttä muodostaa näennäistosia lausuntoja ja valtion virkavalta. Tätä lahkoa ei pystytä tunnistamaan hallituksessa tai siellä on lahkon fanaattisia jäseniä, joiden psykologia on samankaltainen. Mediakaan ei todellakaan saa kiinni radikaalista ajatuksesta.
Suomessa on yliluonnolliseen ajatteluun perustuva virastovalta, joka on ottanut rajattoman vallan erityisesti lapsiperheissä. Sitä ei pystytä säätelemään. Se pitää kaataa!
Lastensuojelun uskonto ja kulttimaisuus
3
164
Vastaukset
- Anonyymi
Ei olla enää kaukana siitä että aloittaja julistaa itsensä Jeesukseksi.
- Anonyymi
Mitä enemmän aloittajan viestihistoriaa lukee, sitä oikeammalta päätös ottaa lapsi häneltä pois alkaa vaikuttaa. Tässä varsinkin kohta ”kielitieteellistä pätevyyttä muodostaa näennäistosia lausuntoja” nauratti, sillä siinä hän syyttää muita siitä, mitä itse tekee noissa paljon hienoja sanoja ja lauseita sisältävissä mutta sisällöllisesti täysin skitsofreenisissa postauksissaan.
- Anonyymi
sain pyynnön mennä palaveriin taas mutten vittinnä mennä. oliskohan saanu pullaa ja kahvia siellä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1413183EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101443
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451187Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601007
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41817
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22793
